lauantai 19. huhtikuuta 2014

Leiriyhteenveto

Yhdeksän päivää leirielämää takana Mallorcan Las Arenaksessa. Täytyy sanoa, että viimeisen reilun viikon aikana olen päässyt lähemmäksi kokemaan elämää urheilijana kuin koskaan ennen. Hotellin puolihoito, tiimin pyörähuolto ja treenien speksaus mahdollistavat keskittymisen siihen olennaiseen eli itse treenien suorittamiseen. Etukäteen oli jo tiedossa, että ohjelma yhdeksälle päivälle tulisi olemaan tiukka, sillä tarkoitus oli tehdä laadukkaita pyörätreenejä SFI-pyöräporukan kanssa sekä myös suorittaa suhteellisen freeseillä jaloilla vaihtotreenejä sekä uintiharjoituksia. Normaalin tasamaa- ja mäkipyörityksen lisäksi pyörän päällä tuli vedettyä joukkueaika-ajotreeniä, kiritreeniä sekä paritempoa. SFI-porukan lisäksi mukana oli leireilemässä lukuisa joukko pyöräilijöitä ja teimmekin monet treenit sekalaisessa seurakunnassa junnujen, naisten ja miespyöräilijöiden kanssa.

Huone- ja treenikaverinani oli mahtavan positiivinen Minna, jonka kanssa nautimme ja kärsimme yhdessä viikon pisimmät ja hapottivammat treenit. Välillä oli nimittäin triathlonistien jalat ihmeissään, kun kampia pitäisi jaksaa pyörittää päivästä toiseen 100-170km verran. Mallorcalla käyneet tietävät myös, että pelkkiä tasamaalenkkejä täältä saa hakemalla etsiä ja usein lenkit sisälsivätkin ainakin yhden pidemmän nousupätkän. Huoneemme täyttyi usein iltaisin väsyneen hysteerisestä naurusta, kun päivän kilsat ja porottava aurinko oli tehnyt tehtävänsä.














Leirin treenispeksit:

tunnit yhteensä: 43h
pyörätunnit: 34h
pyöräkilsat: 860km
juoksukilsat: n.32km
uintkilsat: 4,5km

Leirin mieleenpanuvimmat treenit oli varmasti aamuiset uinnit täysin tyynessä meressä auringon noustessa, neljätuntinen vaihtotreeni nousevilla tehoilla sekä pitkän perjantain via dolorosa pyöräreitti, jossa yhden lenkin aikana noustiin Mallorcan kolme kuuluisaa nousua (Pikku ja Iso Soller sekä Sa Calobra). Pyöräni välitykset eivät sopineet sellaiseen yli 8 % nousukulmaan, joten kaikki jyrkät pätkät sai vetää aikamoista voima-ajoa.

Uskottava pyöräilijä
Pikku Soller

Sa Calobra


Viimeisten päivien aikana on arjesta päässyt täysin irti ja päivää on lähinnä rytmittänyt jatkuva syöminen, treeni ja lepo. Aikansa kutakin jaksaa, sillä nyt tuntuu, että kropasta on kaikki mahdollinen imetty irti ja pelkkä ajatus urheilujuomasta ja patukoista etoo. Vaikka urheilijan elämä hetkittäinen nautittuna aika hienoa onkin, arvostan kovasti omaa arkeakin ja on ihana palata kotiin omaan sänkyyn.
Reissu antoi kuitenkin älyttömän motivaatioruiskeen kevään treeneihin ja uskoa siihen mitä tekee. Ehdotonta leirin antia oli myös saada tavata joukko loistavia pyöräilijöitä ja saada kädestä pitäen tekniikka- ja treenivinkkejä. Nähdään kaikkia kesän karkeloissa!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Maantien kutsu

Sunnuntaita juhlistin omia synttäreitä riipaisemalla maantiekauden avauksen: 140km Salo-Espoo. Keli oli mitä upein ja alla kauden uusi menopeli Focus Cayo Evo 2.0. Vaihdatin pyörään satulan ja tolpan sekää uuden tangon ja stemmin. Silti niskat ja hartiat vetivät reissulla todella jumiin. Täytynee vielä säätää ajoasentoa, koska kilsojen kasvaessa asento tulee saada todella mukavaksi.

Keli oli sunnuntaina mitä upein ja ekat 30km pääsin polkemaan broidin peesissä. Veljellä tuntu pyöräjalkaa riittävän talvitauon jälkeenkin, joten vähän väliä sain huudella tuttua "perä jää" huudahdusta! Reissu kesti n. 5h, joten illalla vedin synttärikakkua napaan aika hyvällä omallatunnolla.

Maantiekauden avaus veljen kanssa

Lauantaina alkoi myös seuran Heltri Cup 400m uinnilla. Tavoitteena oli uida n. 6.20min aikaan. Tavoite ei kuitenkaan täyttyny, kun kello pysähty 6.32min aikaan. Verrassa olo tuntui hyvälle,mutta jotenkin rentous hävisi kisauinnisssa täysin ja meni homma aika väkisin yrittämiseksi. Parannusta kuitenkin viime vuoteen, joten se on hyvä.