torstai 19. maaliskuuta 2015

Hiihtokausi pulkassa

Hiihtoloma tuli vietettyä tuttuun tapaan Lapin möksällä Äkäslompolossa. Koko ikäni olen Lapissa käynyt, mutta en muista yhtään näin superia viikkoa säiden puolesta. Aurinko porotti täysin pilvettömältä taivaalta kuuden päivän ajan. Yöpakkaset takasivat kovat ladut ja kyllä oli ilo sivakoida pitkiä lenkkejä. Matkaseurana oli pari rakasta ystävää, vanhemmat, setäni ja Erkkakin visiteerasi viikonlopun ajan. Mökissä siis kuhinaa riitti ja huoltomiehellä (iskällä) hommia suksien voitelun kanssa. Viikon tavoitteena oli oikeastaan tehdä täysin pk- ja määräpainotteinen viikko, sillä viime aikojen kiireessä pitkille pk-lenkeille ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Tavoitteessa onnistuttiin täydellisesti. Kuuden päivän aikana sivakoin n.270 km ja tunteja kertyi n.25h lyhyet juoksut mukaan lukien.

Myllyllä iskän kanssa
Ensimmäisenä päivänä otettiin likoista heti luulot pois ja lähdettiin Äkäslompolon Myllyhiihtoon, n. 50km mäkinen pätkä pertsalla. Olin ma vetänyt suhteellisen kovan puntin ja vielä keskiviikkona kropasta oli veto pois. Ekan tunnin ajan ajattelin, että mitäköhän tästä reissusta taas tulee, mutta diesel kun lämpiää vähän hitaasti, niin kummasti siinä kahden tunnin jälkeen alkoi kulkea. Reilu 50km tuli vedettyä ensimmäiselle päivälle ja tällä taattiin varma lonkankoukistajajumi loppuviikolle.

Seuraavana aamuna olo oli aika hakattu, mutta teeman mukaan sillä se lähtee millä oli tullutkin. Mökkiin ei ollut kuulemma tulemista, mikäli ei hiihdä yli 30km lenkkiä. :) Seuraavana päivänä haettiin vähän vaparin tekniikkaa ja tehtiin kevyt 32km. Se olikin sitten viikon lyhyin lenkki.



Kovemman luokan hiihtäjät
Seuraavina päivinä lenkin pituudet olivat 42 km (vapaa), 42km (pertsa), 37 km (vapaalla mäkivetoja) ja viikon huipennuksena 65km vapaalla Aakenuksen ympäri. Vikalla lenkillä, vikoilla kilsoilla onnistuin vielä pannuttamaan suksen tökättyä kaarnan palaseen. Komeasti naamallee jalat lähes sivuspagaattiasennossa. Onni vaan, ettei mikään revähtänyt. Kotiin selvittiin kuitenkin voittajafiiliksellä. Aikamoinen lentokeli vallitsi välillä. Viimeinen 65km lenkki heitettiin Helenan kanssa aikaan 4h 30min ja keskisykkeellä 134. Matkaan riitti kyllä 700m nousuakin. Aika mukavuusalueella siis mentiin.

Pyhäjärven jäällä
Kotamajalla Erkan kanssa
Lenkin jälkeinen autuus
Komiat kelit ne on olleet täälläkin, vaikka sisätiloista on joutunut katselemaan. Hiihtokausi on nyt virallisesti pulkassa ja veri vetää maantielle. Maantiepyörän saan onneksi viikon päästä, joten toivotaan, että uuden pyörän pääsee korkkaamaan vastaavasssa kelissä. Malliksen leiriin on vielä muutama viikko aikaa ja pyöräjalat tulisi kaivaa esiin ennen sitä.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Hyvä pöhinä päällä

Viime viikot on juoksutettu likkaa kun pässiä narussa. Vielä ainakin pysytty matkassa mukana ja tekemisessä on hyvä fiilis niin treeni- kuin koulu/työrintamalla. Treenitunteja saan tällä hetkellä mahdutettua viikkoon n.10-15h riippuen täysin viikon muusta kuormasta. Sen verran viime vuosista on opittu, että kovien treeniviikkojen ja työviikkojen yhdistelmä on ainakin allekirjoittaneelle ihan killeri yhdistelmä, jolloin treeneistä ei todellakaan muodostu kehittäviä vaan todella kuluttavia. Viime vuonna tähän aikaan vaelsin syvissä vesissä, jatkuvassa sairastelukierteessä ja Ironman mörkö ei varmasti auttanut paranemisprosessia. Tänä keväänä olen pysynyt terveenä ja treenaminen on ollut päällisen puolin todella mukavaa. Yksi tekijä tässä on myös varmasti se, että paikat ovat pysyneet hyvässä jamassa. Tähän en keksi mitään yksittäistä tekijää - ehkä talven punttikuuri ja todella monipuolinen liikunta on auttanut asiaa. Olen myös tietoisesti kiinnittänyt huomiota omaan ruokavalioon, lisännyt selkeästi hiilareita kovina treenijaksoina. Uskon tämän jo pelkästään lisänneen koneeseen virtaa.

Ohessa pientä kuvakavalkaadia kevään ajalta:


TriathlonSuomen treeniryhmän kanssa käytiin opettelemassa CrossFitin saloja ja oikeita painonnostotekniikoita. Koulukaverini Elenan opissa olen muutenkin Jyväskylässä kohentanut omaa kyykky, mave ja rive-tekniikkaa. Juttuja, jotka luulin osaavani hyvin, kunnes jokaista pientä yksityikohtaa alettiin viilata kohdalleen.


Tällä hetkellä omana iltalukemisena löytyy aikamonenlaista opusta. Koulussa ruuvi kiristyy ja itse olen pariin otteeseen jo kokenut epätoivon hetkiä solubiologian kursseilla, mutta ihmeen kautta tähänkin päähän saa tietoa tankattua.


Ystävänpäivää vietimme Erkan kanssa sunnuntaina Porvoossa. Kerrankin kävi mäihä ja hotellissa meidät upgradettiin sviittiin. Yhteinen päätös oli jättää läppärit, työt ja opinnot kotiin ja nauttia hyvästä ruuasta ja Porvoon maisemista. Toimiva yhden illan miniloma!


Pakollinen viikon luontokuva. Vanhan kaverin kanssa (entinen SM-pika-aituri, josta yritän leipoa kestävyysjuoksijaa) juoksimme Jyväsjärven ympäri ja kohtasimme valtavan sorsaparven. En tosiaan ole mikään lintujen ystävä, joten olihan tämä ikuistettava. Sorsia oli satoja!!


Tarkkasilmäiset saattoivat löytää meikäläisen hyppimässä Pyöräily & Triathlon - lehden sivuilla. Kyseiseen lehteen kirjoitin jutun yhdistelmäharjoittelusta ja seuraavaan lehteen tulee Havaiji stooria.


Kotiin saapui vihdoin myös uusi kaunokainen Cervelo P3. Nyt viimeistään voi lopettaa itkun painavasta pyörästä ja syyttää vain omia jalkojaan, jos ei kulje. Settiin hankin myös Zippin kiekot.


Pääsin täksi kesäksi kovaan seuraan, eli Head Ambassadorien joukkoon. Viime viikolla tapasimme kick-offin merkeissä ja loisto porukalla pyrimme tuomaan Headin brandiä esille. Eilen oli testissä kuvassa näkyvät Tiger Midin lasit ja oikeasti nuo on loistavat lasit! En kertaakaan koko tunnin aikana joutunut korjaamaan laseja - ei huurtunut tai vuotanut.

Kohta alkaa jo kevään leiritykset: Lappi ja Mallorca. Lapissa tarkoitus tehdä puhdasta määrää suksien päällä ja Mallorcalla monipuolisesti tri-painotteista harjoittelua. Eikä se kisakausikaan kovin kaukana ole. Alkukautta en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta kesän pääkisoina: Motala MM, Joroinen ja Tahko. Eiköhän noissakin ole tekemistä.