torstai 23. heinäkuuta 2015

Askel tuntemattomaan

Pitkään tästä on haaveiltu ja pariin otteeseen ollaan oltu jo lähdössä. Milloin Kiinaan, milloin Luxemburgiin jne. Haave ulkomaille muutosta on nyt toteutumassa ja syyskuusta lähtien edessä on valtava elämänmuutos - muutamme BUDAPESTIIN! Erkalle tarjottiin huippuduunia ja itse jatkan opintoja Jyväskylän yliopistossa että TF Budapest yliopistossa sekä valmennuksia TriathlonSuomelle. Juuri saimme elämän rullamaan Jyväskylä-Espoo välillä ja nyt myllätään pakkaa vielä vähän lisää. Eihän nämä tarjoukset ikinä optimaaliseen aikaan tule, vaan niihin pitää tarttua silloin, kun mahdollisuus annetaan. Nopeella aikataululla kämppä vuokralle, auto myyntiin ja miljoona asiaa, jota tulee hoitaa ennen muuttoa. Välillä olen ollut kauhuissani, välillä todella innoissani. Toisaalta hommassa ei ole mitään menetettävää. Takaisin pääsee aina ja varmasti monen monta kokemusta rikkaampana. Olkaapahan yhteydessä, jos on tarvetta Budapestin paikallisoppaalle syyskuusta eteenpäin. :)

Budapestin kattojen yllä
Tuleva näkymä Budapestin partsilta
Voipi olla, että tämä jatkuva elämänmyllerrys on myös yksi syy pieneen väsymykseen ja stressiin. Eilen pamahti vielä kurkkukipu ja kesäflunssa päälle, joten ehkä viime viikonloppuna oli jo jotain pöpöä ilmassa. Toivottavasti menee niin pian ohi kun tulikin, sillä swimrun kuumottelee jo kovin mielessä. 


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

DNF Joroisilla

Siellä se komeilee tuloksissa oman nimen kohdalla - DNF. Elämäni ensimmäinen sellainen. Keskeyttämisen taustalla ei ollut mitään dramatiikkaa, vaan kerrankin järkipäätös laittaa homma kesken, kun kroppa ei ollut pätkääkään yhteistyöhaluinen. Ne, jotka minut tuntevat tietävät hyvin, että en heppoisin perustein jätä mitään kesken. Tällä kertaa vaan oli fyysinen ja henkinen kapasiteetti aivan nollissa. Kisassa ongelmat alkoivat heti pyörän päälle hypätessä. Pyöräosuus, jota yleensä odotan eniten ja, josta nautin eniten, oli yksi tuskien taival. Pyörän olisi voinut heittää jorpakkoon jo ekoilla kilsoilla. Alkukesän kova kisaputki, Motalan pitkä matka ja virheet palautumisessa johdatti siihen, etten todellakaan ollut kisakunnossa Joroisilla. Palautuminen on pahasti kesken ja kyllähän sitä ounastelin jo kisaviikollakin. Todellisuuden oikeastaan näkee sitten vasta kisavauhdeissa. Kisaviikolla pidin kuitenkin yllä positiivista fiilistä, onhan sitä joskus aivan nollalähtökohdista tehty upeita suorituksia ja ei pienet jumit nyt yleensä hyvää suoritusta estä. Tällä kertaa vaan ongelmana eivät olleet pienet jumit, vaan aivan kokonaisvaltainen voimattomuus, sykkeiden todella epätavalliset lukemat ja taistelutahdon puute - aika selkeitä alipalautumisen tai toisin sanoen ylirasituksen merkkejä.

Kisaa edeltävät viimeiset päivät otin ihan levon kannalta, tai perjantaina kävimme vielä Hannan kanssa tekemässä puolen tunnin herättävän pyörittelyn. Teimme 3x1min vetoja, ja kyllähän noissa hapot heti iskivät päälle. En sitä alkanut surkuttelemaan, vaan odotin parempaa iskua seuraavalle päivälle. Yö oli aika levoton, uni ei meinannut tulla ja aamulla heräsin uneen, jossa treenikaveri Heini yritti hukuttaa mua uintiosuudella...Sain kuitenkin nukuttua, joten ihan freesi olo oli ja innolla odotin kisaa. Hoidimme kisavarusteiden viennin ja pyörächeckin rutiinilla. Tein hyvän 15min uintiverran ja uintifiilis oli hyvä. Oma rohkea tavoitteeni kisalle oli 4.45h suoritus, joka nappipäivänä olisi hyvin tehtävissä.

Kuva: Timo Kananoja
Naisten eliten lähdössä ei ruuhkaa ollut, joten samantien pääsi uimaan omaa linjaa. Alkuun lähdettiin lujaa liikenteeseen ja yritin päästä kovien uimareiden peesiin. Nopeasti kuitenkin porukka jakaantui ja edessä oleva gappi kasvoi. Vaihtoehto oli vetää spurtilla ykkösporukka kiinni tai uida omaa vauhtia. Valitsin jälkimmäisen. Niinpä uin koko matkan soolona. Diesel alkoi lämmetä kunnolla vasta vikalla suoralla ja tuntui, että sain parhaan rytmin päälle juuri kun uinti loppui. Rannassa olin aikaan 31.16min. Tyytyväinen täytyy olla, sillä suunnistus tuntui tällä kertaa onnistuneen hyvin ja uinti oli mukavan rentoa. Ihan tavoiteaikataulussa oltiin. Suht nopea vaihto ja pyörän kanssa mäen päälle. Mäessä iski jo pahat hapot jalkoihin, mutta niinhän se aina tekee heti uinnin päälle.

Kuva: Timo Kananoja
Pyörässä tavoitteena oli n.2.30h aika, eli keskari olisi pitänyt saada 36km/h tienoille. Motalassa ajoin 120km kutakuinkin tuota vauhtia keskisykkeellä 158 ja rennolla fiiliksellä. Samaa, rennon kovaa fiilistä lähdin hakemaan nyt ja halusin ehdottomasti jättää paukkuja juoksuun. Heti alkuun homman nimi oli kuitenkin selvä. Sykkeet olivat ihan taivaissa ja se voimantunne, joka minulla on yleensä pyörässä oli aivan kateissa. En panikoitunut alkuun, vaan yritin rauhoittaa kroppaa, himmailin vauhtia, en polkenut alamäkiin, join ja söin. En vaan saanut sykkeitä alas. Vaikka rauhoitin vauhtia, en saanut ensimmäisen tunnin aikana sykkeitä kertaakaan alle 160:n, edes alamäessä. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, sillä näköjään aivan umpisurkeella fiiliksellä saavutin muita ja menin ohi. Kääntöpaikalla en ollut Venlaa ja Miraa kun noin minuutin jäljessä. Yleensä pyörän loppua kohden saa taistella, että pysyy tavoitetehoissa ja sykkeissä. Nyt ei tosiaan ollut sitä ongelmaa, kun sydän hakkasi aivan omissa luvuissaan ja jalat painoivat sata tonnia. Sain myös pyöräillä ylhäisessä yksinäisyydessä, hyviä peesejä ei ollut missään. Lopussa vauhti alkoi selkeästi hyytyä ja lopun ylämäissä iski sellaiset hapot, että aattelin jo, että saatan kaatua siihen paikkaan, kun jalat eivät yksinkertaisesti liiku. Pyörävaihtoon tulin neljäntenä naisena, joten kaippa tuohonkin voi tyytyväinen olla. Pyörän data on aikamoista katseltavaa. Pyörän keskisyke 168 ja keskari 35,7km/h. Vähän hiljaisempi vauhti kun Motalassa ja sykkeet kymmenen pykälää korkeammalla. Jälkeäpäin analysoituna vaihtoehtoina olisi toki ollut, että olisin pudottanut vauhtia selkeästi, monta pykälää alemmas. Kyllä tuntemus ja sykkeet olisivat sieltä alas varmasti jossain vaiheessa tulleet. Olisin voinut suorittaa kisaa "lenkkimielellä". Sen verran kilpailuhenkinen kuitenkin olen, että päätin pelata riskillä, vaikka hommassa ei ollut mitään järkeä.

Keskeytys oli mielessä oikeastaan koko pyöräilyn ajan, sillä tuntemus oli niin kurja. Päätin kuitenkin, että puserran pyörän loppuun ja lähden kokeilemaan juoksua. Siitähän se vasta ilo pääsi irti. Motala vol.2 ja sykkeet maksimeissa, henkinen taistelutahto täysi nolla, joten keskeytyspäätös oli jopa yllättävän helppo. Henkinen puoli on yleensä se, jolla painetaan eteenpäin, kun jalat eivät toimi tai on muita ongelmia. Tähän asti olen mielestäni onnistunut todella hyvin puskemaan itseäni eteenpän kisassa kun kisassa. Nyt oli pääkoppa aivan tyhjä, ei mitään taistelutahtoa. En ole ennen tuollaista kokenut. 3km:n kohdalla kyynelten kera heitin pyyhkeen kehään ja kävelin takaisin maalialueelle Erkan ja Minnan luo itkemään pahaa oloa ja ketutusta pois.

Onneksi hommaa ei ehtinyt sen kummemmin jäädä murehtimaan, sillä meillä oli älytön kiire lähteä serkun häihin suoraan kisasta. Jos yhtään mitään positiivista keskeytyksestä hakee, niin pääsimmepä huomattavasti aiemmin nauttimaan mahtavista juhlista. Oma keskeytys tuntui aika pieneltä asialta siinä vaiheessa, kun pääsi rakkaiden äärellä juhlistamaan heidän päiväänsä.

Maalaishäät #emmanjatimonhäät
Parin skumpan jälkeen irtoaa hymy #emmanjatimonhäät
Pari päivää meni asiaa märehtiessä, mutta nyt jo katse kohti tulevaa. Itsellä alkukausi oli aivan huippu ja kun kulkee, mopo lähtee helposti käsistä. Itsellä on aina ollut lihaksiston palautumisen kanssa vähän ongelmia ja nyt muutamalla virheellä sain itseni aivan kuoppaan ennen yhtä kauden päätavoiteitta. Nyt on levon paikka ja lyön loppukauden suunnitelmat vasta sitten lukkoon, kun näen miten  palautuminen tästä lähtee käyntiin. Viikonloppuna menemme broidin kanssa pk-lenkkeilemään  ja retkeilemään Porkkalan swimruniin. Haluan ehdottomasti osallistua tuohon, pääkoppa vaatii nyt jotain hullua ja hauskaa, ei niinkään kellon tuijotusta tai sykkeiden seurantaa.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Valmistautuminen kuin oppikirjasta...NOT

Oma Joroisille valmistautuminen on mennyt kaikkea muuta kuin oppikirjasta. Vaikka tietoa ja kokemusta pitäisi tässäkin päässä olla jonkin verran kertynyt, niin joskus oma malttamattomuus ja silkka hölmöily vie vallan.  Vielä viikonloppuna pelkästään portaiden kävely ja sängystä nouseminen tuottivat todellista tuskaa, joten ajatukset herkistävistä treeneistä ennen Joroista olivat vaihtuneet hierontaan, foam rullaukseen ja särkyjen minimoiseen. :)

Motalan jälkeen lähdimme heti Budapestiin aikamoiselle aktiivi"lomalle". Kaupungilla tuli käveltyä ja pyöräiltyä tuntitolkulla lähes 40c helteessä. Juominen tuppasi unohtumaan ja muutaman päivän jälkeen lihakset olivat jaloissa aivan tönköt ja varmaan täynnä kuonaa. Budapestin reissusta kerron jatkossa lisää, mutta isoja elämänmuutoksia on meillä edessä.

Budapestistä kodin kautta Tallinnaan, jossa fiksuinta olisi ollut vaan selvittää avoinna olevat uimahllit ja mennä läpsyttelemään palauttavaa uintia. Ja mitä tein..hinku treenata oli jo kova viikko kisan jälkeen, joten töpsyttelin kaksi minulle suhteellisen pitkää 10-13km lenkkiä kovalla alustalla. Vähän päälle vielä loikkaharjoittelua, jotta saadaan vähän herkistelyä aikaiseksi...

Kaupungin yllä @360 bar
Tallinnan jälkeen oli persus ja takareidet jo aivan tulessa. Ja sitten edessä oli tyhmyyden grande finale. Kisakaudella on hyvä, ainakin teorian mukaan, tehdä myös kevyttä, hermottavaa voimaharjoittelua. Tarjoutui tilaisuus mennä tekemään nopeusvoimapunttia crossfit salille huippukoutsin Elenan kanssa, joten minähän menin. Tehtiin räjähtäviä takakyykkyjä, askelkyykkyjä, kelkan työntöä. Kaikki tosi kevyillä painoilla, mutta tuo räjähtävyys oli täyttä myrkkyä lihaksistolle, jota oli puolitoista viikkoa siiten rääkätty pitkän matkan triathlonissa. Illalla oli tarjoitus juosta vielä puolitoistatuntinen kevyt lenkki, joka päättyi lopulta kävelylenkiksi, kun jalat eivät yksinkertaisesti enää nousseet. Tiesin jo tuossa vaiheessa, että edessä on ehkä elämäni pahin DOMS (delayed onset muscle soreness).
Turistit
Totuus valkeni sitten seuraavina päivinä. Jalkani olivat aivan RIKKI! Varsinkin etureidet olivat jotain käsittämätöntä. En missään maksimivoimatreeneissäkään ole tuollaista tuhoa saanut aikaiseksi. Loppuviikko ja viikonloppu meni täysin haavoja nuollessa. Alkuviikosta olen saanut jo ok uinteja tehtyä ja eilen uskaltauduin tekemään kisavalmistavan yhdistelmän. Juoksusta oli rentous kaukana, mutta homma alkoi jo muistuttamaan juoksua. Vielä on pari todella kevyttä päivää edessä, joten toivon vielä, että kroppa palautuisi edelleen parissa päivässä. Tulipahan tällainenkin valmistautuminen testattua. Ei todellakaan mennyt putkeen, mutta tietääpähän taas jatkossa mikä sopii ja mikä ei.

Kunto on vähän kysymysmerkki, mutta Joroisille on aina mahtavaa lähteä kisaamaan. Joroisille lähdetään tietysti hakemaan omaa ennätystä ja sub 5h aikaa. Katsotaan mihin sillä yltää naisten kovatasoisessa yleisessä sarjassa. Tsemppiä hurjasti kaikille Joroisille lähtijöille!


Tankkaus ennenkaikkea!