Ilon askeleita!

Kuukauden "liikuntakielto" päättyi tänään ja tämän kunniaksi kaivoin lenkkarit kaapista ulos. Kunnon lenkkiä en ole juossut puoleen vuoteen ja täytyy myöntää, että aika tuskaa on ollut. Juoksu on vaan niin helppo laji. Joskus on vaan niin siistiä juosta keuhkonsa pihalle. Samanlaista kokonaisvaltaista fiilistä en ole oikeen vielä uinnista tai pyöräilystä löytänyt.

Duunipaikan muuton vuoksi kotiudun tänään harvinaisesti jo ennen kolmea. Ulkona upea auringonpaiste, joten ei muuta kun Karhut kaapista jalkaan ja menoksi. Alku tuntui polvessa hyvälle. Näin se oli kuukausi takaperinkin. Eka 500m menee ongelmitta, sitten joka askeleella tuntui, että polvi jäykistyi ja lopulta meno muuttui jäykän epämukavaksi. Nyt kuitenkin pääsin lähes 5km:n kohdalle ennenkuin polvessa alkoi olla vastaavia tuntemuksia. Ehkä vielä varon jalkaa, sillä matkan edetessä ensimmäiseksi jumiutui vasen lonkan koukistaja. Luulen, että painotan alitajuntaisesti liikaa terveelle jalalle. Vaikka vauhti ei päätä huimannut, niin fiilis oli mahtava! Aurinko paistoi, edessä Espoon rantaraitti ja ensimmäinen juoksulenkki lähes puoleen vuoteen! Siistiä! Westendistä poikkesin myös jäälle juoksemaan, jossa aurinko lämmitti jo oikeen tuntuvasti.

Loppua kohti meno vähän hyytyi, mutta lenkin kokonaispituudeksi tuli 8km ja aikaa meni n. 50min. Ihan kohtuullista vauhtia kuitenkin liukkaalla alustalla. Vähän tuli ehkä ahnedittua ekaksi lenkiksi, mutta en vaan malttanut lopettaa! Toivon todella, että tästä mentäisiin vaan parempaa kohti ja voisin pikkuhiljaa alkaa lisätä määriä. Juoksua otan maltilla mukaan, mutta nyt vklopusta lähtien olisi tarkoitus myös palata pyöräilyn ja hiihdon pariin. Jes! Onneksi pääsen vielä nauttimaan hetken hiihtokeleistä.