maanantai 19. toukokuuta 2014

Kausi korkattu

Kisakausi on toden teolla korkattu lähes kaikissa eri lajeissa. Ekat triathlon starttiin on vielä kolmisen viikkoa, mutta muissa lajeissa on päästy aikamoisen jyystön makuun jo moneen kertaan. Kauden avaus ei ole tuntunut helpolta. Lieneekö siihen syy talven sairasteluista vai järkyttävimmästä siitepölykeväästä sitten mies muistiin. Vanhana astmaatikkona kevään kisat ei ole helppoja. Kisassa henki ei kulje ja jälkeenpäin kisasta saa kärsiä pitkän aikaa järkyttävän allergiakohtauksen ja huonon olon saattelemana. Tykkään numerolapun kiinnittämisestä kuitenkin sen verran, että koen hyötyjen voittavan haittat. :)

Mallorcalta palautuminen tuntui vievän iän ja terveyden. Varsinkin juoksujalat tuntuivat jääneen täysin sinne vuoristoteille. Juoksukilsoja kertyi talvella valitettavan vähän, joten pohjaa on lähdetty nyt rakentamaan kesän pääkisoja kohti. Pyörä tuntuu kulkevan kohtalaisesti - tosin tempoa en ole vielä kelloa vastaan vetänyt. Kolmannesta lajista uinti on Viron tehoviikonlopun jälkeen lähtenyt kulkemaan. Toivottavastis saan parantuneen vauhdin siirrettyä myös avoveteen.

Elämään on mahtunut urheilun lisäksi myös mahtavia karkeloita muutenkin. Rakkaan ystäväni polttarit, opiskeluporukan vuositapaaminen, start-up toiminta ja oma päivätyö on todellin pitänyt huolen siitä, että treenien ohella ei vapaa-ajan puutetta ole. Kesä on kuitenkin mahtavuutta, joten en valita tippaakaan.

Viime viikon karkeloista pikayhteenveto:

Uinti: Kisoja ei ole ollut, mutta testejä ja kovia treenejä kyllä. Valkun toimesta kellotettiin CSS-testi. CSS:llä tarkoitetaan ”Critical Swim Speed” eli uinnin kynnysvauhtia. Testi tehtiin seuraavalla kaavalla: hyvät lämmöt alle, uitiin muutama kiihtyvä veto ja oltiin valmiita tuskaan. Testissä uidaan 400 m mahdollisimman nopeeta. Tämän jälkeen palauteltiin hetki. Sitten uidaan vielä 200 m mahdollisimman nopealla vauhdilla. Ideana on tietysti uida mahdollisimman tasaista vauhtia ja lopussa 200m pitäisi kulkea lujempaa kuin 400m. Vauhdinjako ei itsellä mennyt aivan nappiin, muuten testi yllätti positiivisesti. Omat ajat oli:

400m: 6,19min
200m: 3,03
CSS vauhti: 1,38/100m

Juoksu: Juoksussa kausi korkattiin HCR:ssä. Tavoitteena oli tasanen, vauhdikas juoksu tarkoittaen n.1,40h aikaa. Ennätyskunnossa en ollut, joten suosiolla ajattelin lähteä ennätystä hitaampaa vauhtia. Noh, kuinkas taas kävikään. Numerolappu, musa korvilla, tuhannet muut ihmiset ja lähtöpamaus a.k.a tämän naisen pää ei kestä. Lähdin ihan liian lujaa. Sykkeet paukku ekoilla kilsoilla yli 180 ja vauhti 4.20min/km luokkaa. En vaan himmannut, koska tuntui niin lennokkaalle. Voin kertoa, että tämä tunne ei kauas kannattanut. Vauhti alkoi pikkuhiljaa hiipua puolen välin jälkeen ja pari vikaa kilsaa oli jo aikamoista konttaamista. Hommaa ei auttanut se, että musavehje/iphone putosi käsikotelosta ja sitä kyykättiin muiden juoksijoiden jaloista. En usko, että tohon episodiin meni minuuttia kauempaa. Maaliin kuitenkin päästiin, mutta oma hölmöily harmitti. Tasaisella vauhdinjaolla jopa ennätys olisi ollut rikottavissa, jos sillä nyt merkitystä on. Loppuaika kuitenkin ihan jees, 1,38h. Juoksujalat ei tuntunut parhailta mahdollisilta, mutta toivottavasti yksi kova, pitkä juoksu avasi niitä nyt seuraavia koitoksia varten.

Pyöräily: Pyöräkausi avattiin Fuji GP:ssä Tampereella. Kyseessä todella raastava kisa. Lyhyt, mutta mäkiensä vuoksi yksi kisakalenterin raa'immista kisoista. Naiset ajoivat Rosendahlin lenkkiä viisi kertaa, yhteensä mittaa siis 18km. Olin perjantaista lähtien todella tukkoinen, joten sunnuntain kisa oli vähän kiikun kaakun. En oikeen tiedä onko/oliko tukkoisuus flunssaa vai allergiaa, joten omasta kisakunnosta oli vaikea tehdä päätöksiä. Lämmittelin hyvin ja olo oli ihan ok. Nenä vaan vuosi koko ajan ihan, mutta ajattelin startata kun Tampereelle asti oli tullut. Jälkikäteen ajateltuna ei ehkä se fiksuin veto, koska kisa oli kyllä tällaiselle diesel triathlonistille aivan hullu! Lähtölaukauksesta alkaen naiset veti luukut auki ja ekaan mäkeen iskettiin todellakin luulot pois. Pari/kolme kierrosta palauduin mäistä vielä ok, syke tippui alamäissä melkeen 40 pykälää, mutta neljäs ja viimeistään viiden kierros oli aivan sekopäistä. Henki ei kulkenut. Olo oli vähän kuin astmakohtauksessa lapsena. Tuntui kuin keuhkoputki olisi ummessa ja henki vinkui todella pahasti. Kävi mielessä keskeytys, mutta kun neljännellä kierroksella olin vielä pääjoukossa mukana, niin loppuun asti päätin rutistaa. Noutaja tuli kuitenkin viidennnen kierroksen viimeisen kiri mäkeen. Muut meni menojaan ja itse haukoin happea kuin kala kuivalla maalla. Pyörittelin maaliin pääjoukon vikana. Lopputulos kuitenkin 11, johon oon tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että hengityselimistö ei selkeesti toiminut,

Fuji GP 2014 
Kotimatkalla sitten jäätävä olo ja aivastelin sarjatulella. Tänään on jatkunut tukkoisuus, joten tästä syystä vietän lepopäivää ja toivon, että tämä allergia/flunssa helpottaa ennen viikonloppua. Pe suunnataan Focuksen tiimin kanssa Sveitsiin kahta maantiekisaa varten. Luvassa on hullun kovaa kyytiä. Todella siistiä päästä näkemään, miten ammattilaiset ajaa ja kuinka kauan siinä itse jaksaa rypistellä mukana. Kisoja voi tiirailla täältä.

Loistavia kesän ekoja startteja kaikille lukijoille!