lauantai 14. joulukuuta 2013

Aktia Cup 10km

Treeniohjelmassa oli tälle päivälle luvassa 10km testijuoksu Aktia Cupissa. Aktia Cup on talvijuoksusarja, jossa kuukauden välein juostaan samainen 10km Hakunilan maalaisteillä. Reitti on suhteellisen tasainen - 5km yhteen suuntaan ja sama takaisin. Viimeinen kilsa loivaa nousua maaliin asti. Reittinä ja matkana oivallinen oman kunnon mittari. Luulenpa, että tuonne tulee osallistuttua talven aikana useaan otteseen.

Treenikaveri Kaisan kanssa mentiin kisapaikalle ajoissa, jotta ehtisimme kunnolla lämmittelemään. Ensimmäinen numerolappustartti "uudella kaudella" pisti jännittämään. Suunniteltiin jo pakoa paikalta sun muita tekosyitä. Tiedossa olisi epämukavuusalueella jyystämistä, vaikka miten päin juoksisi. Ulkona oli pakkasta ihan kunnolla, joten pukeutuminen oli vähän haastavaa. Lähdin rohkeasti vaan ohkasilla kesäjuoksutrikoilla, kevyellä juoksutakilla ja hanskoilla. Ja kyllähän siinä juoksussa kuuma tuli. Oma juoksukunto lomailun ja pahemman luokan jetlagin jälkeen oli vähän arvoitus. Tavoitteeksi otin 45min alituksen, joka tarkoitti vauhdin pitämistä alle 4.30min/km.

Ajanotto lähti startissa ja muutamia sekunteja tuli takkiin, kun lähdin arasti suht takaata. Oma rytmi löytyi hyvin ja alun loiva alamäki mentiin reilua 4.10min/km tahtia, mutta mäen jälkeen vauhti tasaantui tavoitevauhtiin. Juoksu ei oikeen missään vaiheessa tuntunut rennolta, vaan alusta lähtien sai jalkoja käskyttää aikalailla. Happoja alkoi syntyä jalkoihin, mutta hoin päähäni rentoa juoksurytmiä ja edessä oli paljon hyviä selkiä, joita seurailla. Puolivälin väliaika 21.50min ja rapiat. Tiedossa oli, että nyt se taistelu vasta alkaa.

Juoksu tuntui juoksulta n. 8km asti. Sen jälkeen oli todella vaikeaa. Jalat hapottivat ja pahasti. Koin sellaisen jaloista irtautumisen tunteen. Käskytin vaan niitä eteenpäin, vaikka ei niitä kunnolla enää tuntenutkaan. Sain pidettyä vauhtia yllä loppuun asti, mutta mitään loppukiriä ei enää irronnut, koska jalat olivat vaan niin jäykät. Loppuaika 44.02min. Tavoite täytty ja vielä aika väkinäisellä juoksulla. Ehkä se lennokkuus sieltä vielä tulee kauden mittaan.

Sykkeiden puolesta mentiin myös aika rapsakkaa vauhtia. Keskisyke 176 ja max. 182. Hyvin järjestetty, helppo juoksutapahtuma, jossa paljon juoksijoita kirittämässä. Ensi kerralla uudestaan.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Caribbean Baby!

Tänään palattiin lumiseen Suomeen meidän häämatkalta numero kaksi. Kroppa aivan sekaisin aikaerosta ja matkustuksesta. Matka alkoi Puerto Ricosta eilen aamulla ja tänään aamulla päästiin turvallisesti perille. Vaikka paljon on tullut reissattua, pääsi Karibian reissumme kohteet Saba ja Dominica omalle top countries- listallani aivan kärkipäähän. Kohteet olivat aktiivisen lomailijan unelmakohteita ja loman aikana tuli onneksi liikuttua muutakin kuin rannan ja rantabaarin väliä. Reissulta käteen uskomattomia elämyksiä ja unohtumattomia maisemia. Alla vähän tarkempaa esittelyä matkakohteistamme ja saarten aktiviteeista kuvien muodossa.

St Maarten

Karibian Las Vegas, johon tehdään paljon valmiita pakettimatkoja. Omalla reissullamme tämä oli lähinnä läpikulkukohde, josta pääsi helposti lentämään muille lähisaarille. Saari on kyllä nätti, mutta valtavat majoituskompleksit ja kasinot ainakin Maho Beachin ja lentokentän alueella ovat pilanneet luonnonkauniin sataman ja rannat. Pakko oli mennä Sunset Beachille kattomaan kuin jumbojetit laskeutuu aivan päätä hipoen viereiselle lentokentälle. Oli siisti kellua meressä ja kattella kuin valtavat koneet menee aivan yläpuolelta.


Saba
St Maartenilta suuntasimme viereiselle Saban saarelle. Saba kuuluu Hollannin Antilleihin ja saaren ensimmäiset asukkaat olivat eurooppalaisia - lähinnä skotteja ja hollantilaisia. Saari ei niinkään kulttuuriltaan ole niin perinteinen karibian saari, vaan saarella on yllättävän eurooppalainen tunnelma, kuitenkin karibialaisella twistillä. Saari on todella pieni ja asukkaita koko saarella on n. 1 900. Vaikka saari on pieni, oli siellä luontonsa puolesta todella paljon nähtävää. Sabaa pidetään myös yhtenä Karibian parhaista sukelluskohteista ja pitihän meidänkin päästä pinnan alle. Viime sukelluksesta oli aikaa kolmisen vuotta, joten teimme alkuun Refresher -kurssin aamusta ja iltapäivällä pääsimme riutoille.

Sukeltelun lisäksi teimme kaksi upeaa vaellusta. Ensimmäisenä Saban korkeimmalle huipulle Mt Scenerylle ja toisena päivänä kiersimme aikalailla koko saaren vuoren reunustaa pitkin. Sademetsässä aurinko ei päässyt porottomaan niin pahasti, mutta ilman kosteus sai kyllä hien pintaan.

Yksi saaren tunnusmerkeistä on myös maailman lyhin kaupallinen kiitorata - 400m. Kiitorata loppuu ja suora pudotus mereen. Rystyset valkosina ja silmät kiinni odotin laskeutumista, joka oli kyllä aika hurjaa. Olipa kyllä kokemus! Helppo, kaunis, turvallinen ja siisti saari. Ei niinkään perinteistä Karibiaa, mutta oivallinen kohde sukeltajille ja vaeltajille.






Dominica

Koko reissumme oli rakennettu Dominican ympärille ja saari oli kaiken hypetyksensä arvoinen. Uskomattoman kaunis ja vihreä saari! Ihmisten vilpitön ystävällisyys oli myös todella hienoa. Saarta ei ole pilattu turismilla, vaan lähes kaikissa kohteissa sai fiilistillä paikkaa omassa rauhassaan. Välillä tuntui jopa epätodelliselta olla keskellä sademetsää yksin oppaan kanssa. Tunsi olevansa niin oikeutettu, että pääsi näkemään ja kokemaan noita ihmeitä. Yövyimme 4 yötä saaren itäpuolella, joka on täyttä sademetsää ja alkuperäisväestön Caribsien omistamaa maata. Tuolla keskellä metsää on mahtava majatalo/hotelli Beue Rive, jota pitää brittiläismies.

Saarella liikkuminen vaatii nelivetoauton ja koska tiet ovat huonossa kunnossa ja liikenne vääränpuoleista, päädyimme omaan kuskiin. Lyöttäydyimme yhteen yhden amerikkalais pariskunnan kanssa ja nelistään kiersimme saarta kolme päivää. Tulimme oikein hyvin toimeen ja oli mahtava tutustua heihin. Dominicalla on kuvattu Pirates of he Carribian leffat 2 ja 3. Kiersimme jonkin verran noita kuvauspaikkoja. En yhtään ihmettele, miksi nuo paikat oli oli valittu.

Omat suosikit saarelta oli Titou Gorge (luola tai kapea sola, jota pitkin pääsi uimaan. Todella siisti kokemus), Sari Sari Falls ja Karibian meren puoleiset rannat.












Aurinkoenergiaa kaikille! :)