Lekurin tuomio

Oma lääketieteellinen diagnoosini piti aika lailla paikkansa. Viime perjantaina sain viimeisen niitin peloilleni. Ortopedin veitsi kutsuu jälleen. Magneettikuvissa näkyvä rustovaurio on sen verran iso ja pahalla paikkaa, että hoitavan lääkärin (Kallio) mukaan leikkauksella ostan itselleni vuosia urheilu-uraa lisää. Mikäli rustovammaa ei leikattasi ja jatkaisin kovaa treeniä, tiedossa olisi nivelrikko - enemmin tai myöhemmin. Hyvä uutinen on se, että  leikkauksella ostan tosiaan itselleni kymmenisen vuotta aktiivi liikunta-uraa lisää. Huono uutinen vammassa on se, että kerran vaurioitunutta rustoa ei voida mitenkään enää korjata. Leikkauksessa porataan reisiluuhuni pikkureikiä, joista pulppuaa ulos kantasoluja ja verta, jotka lopulta muodostavat arpiruston vahingoittuneen tilalle. Ratkaisu on kuitenkin väliaikainen ja pahimassa skenaariossa nivelrikko on edessä tulevaisuudessa. Tätä olen yrittänyt olla ajattelematta sen kummemin. Lääketiede kehittyy niin hurjaa vauhtia ja uskoisin, että 10-20 vuoden päästä voidaan koko polveni laittaa kiertoon ja rakentaa uusi tilalle.

Lekurin mukaan nykyinen rustovaurio on muodostunut edellisen loukkaantumisen seurannaisvammana. Vuonna 2008 minulta pamahti futispelissä eturistiside ja sisempi kierukka. Sillon magneetissa jo havaittiin pieni nivelpintavaurio, kun luun päät olivat kopsahtaneet yhteen. Reisuluun aineenvaihdunta häiriintyi ja se on jollain tavalla "syönyt" päällä olevaa rustoa pois kovan rasituksen alla. 

Fiilikset olivat viikonloppuna todella synkeät. Täytyy myöntää, että kyyneleitäkin on vuodatettu. Viime kuntoututusprosessi oli äärimmäisen raskas ja vaatii todella paljon työtä ja kärsivällisyyttä saada polvi toimintakuntoiseksi. Futiksen sain unohtaa kokonaan. Nyt tuntuu, että kaiken saa taas aloittaa alusta. Edessä on taas samat, tuskaiset hetket vesijuoksun ja kuntopyörän kanssa. Tuntuu myös, että juuri kun on saanut itsensä parhaaseen kuntoon missä ikinä olen ollut, vedetään matto jalkojen alta.

Vaikka kuinka tekisi vaan mieli manata tilannetta ja vuodattaa lisää kyyneleitä, en siihen aio ryhtyä. Nämä asiat on aina loppupeleissä laitettava perspektiiviin ja oltava onnellinen, että pääsen liikkumaan vielä ja muut asiat elämässä ovat mallillaan. Jostain aion repiä sen taistelutahdon ja kuntouttamismotivaation, jolla aion itseni nostaa täältä pohjamudista taas pinnalle. Paljon töitä, hikeä ja kyyneleitä tämä tulee taas vaatimaan, mutta bring it on!

Pilvet synkkenee...

Kiirettä on pitänyt elämän muilla osa-alueilla. Remppaa, muuttoa, polttareita ja tulevia häitä. Nämä "pikku" aktiviteetit ovat täyttäneet päivät aika mukavasti ja treenit ovat jääneet pakostakin vähemmälle. Toisaalta varmasti hyvä ottaa pari kevyempää viikkoa Ranskan tykityksen jälkeen. Ideana parin kevyemmän viikon jälkeen oli ottaa kuukauden mittainen juoksu- ja suunnistuspainotteinen kausi ennen lokakuun maratonia. No, kuinka sitten kävikään..

Maanantaina olin polven magneetissa, kun ortopedi mut sinne patisti. Kyseessähän on leikattu, oikea polvi, joka keväästä lähtien on alkanut kipuilla. Välillä niin paljon, että kyyneleet valuen on täytyny lenkki jättää kesken ja välillä taas vähemmän. Koko ajan olen tiennyt, että siellä jotain on pielessä. Ehkä korkea kipukynnykseni on mahdollistanut täysmittaisen treenauksen ja kisaamisen kuitenkin tiettyyn pisteeseen asti. Päätin mennä lekurille polvea kuitenkin näyttämään, kun työnantajan sairaskuluvakuutuksen myötä siihen tuli mahdollisuus. Magneetin tulokset tulivat eilen postissa. Lääketieteestä tuon taivaallista ymmärtämättä mielestäni ei kuulosta hyvälle jos lausunnossa lukee: " TF nivelessä femurin lateraalisen kondylin kantavalla nivelpinnalla 8 * 8mm rustovaurion, joka osin luuhun ulottuen. Tähän liittyy reaktiivista hohkaluuödeemaa"!  Kaiken järjen mukaan rustovaurio on tullut v. 2008 loukkaantumisessa, jolloin ACL ja mediaalimeniski paukahti. Muisten nimittäi, että lekuri silloin mainitsi jostain femurin kondylin vauriosta, mutta hänen mielestään se oli niin mitätön, että sille ei tarvinnut mitään tehdä. Tässä lopputulos. Parin vuoden tiukemman kuormituksen tuloksena vaurio on lähtenyt suurenemaan. Tämä on kotilääkärin diagnoosi. Onneksi pääsen jo tänään oikealla ortopedille kuulemaan hänen näkemyksensä. Voipi kuitenkin olla, että Vaarojen maraton jää haaveeksi!

Törmäys!

Tänään minulla oli mukana suojelusenkeli. Sen verran vaaralliseen tilanteeseen jouduin tänään työmatkalla, että jälki olisi voinut olla paljon pahempaa. Poljen työmatkaa Fujillani yleensä pari kertaa viikossa - riippuen vähän miten viikkoon osuu toimistopäiviä. Tänään olin kotimatkalla Leppävaaran kohdalla. Fiilis hieno - työpäivä takana, aurinko paistoi ja pyörä kulki. Poljin vanhan Turuntien pyörätietä Lepuskin paloaseman kohdalla, jossa pyörätiessä on suojatie, koska turuntieltä kääntyy pienempi tie paloasemalle. Sivusilmälläni kyllä näin auton tulevan turuntietä, mutta en reagoinut sitä mitenkään, kun vasta siinä vaiheessa, kun auto kääntyy suoraan eteeni suojatielle. Ehdin jarruttaa, mutta koska minulla oli vauhtia ihan kohtalaisesti, jarrut eivät ehtineet purra, vaan törmäsin auton takarenkaaseen. Siitä sitten hyvällä kaarella asfaltin pintaan. Taisin päänikin lyödä maahan. Olin aivan shokissa! Nainen pysäytti autonsa ja marssii autosta ulos ja alkaa huutaa - siis huutaa minulle!! Kuinka olin kehdannut ajaa hänen päälleen!! Ja voi että, nyt autossa on naarmu! Kiitti hei ihan helv.... että viitsit kysäistä minun vointia! Ei tosiaan. Siinä vaiheessa napsahti myös mulla. Pidin aika ytimekkään saarnan liikennesäännöistä ja vakuutuslainsäädännöstä! Sattui, itketti ja otti päähän! Ennenkaikkea otti päähän myös ihmisten välipitämättömyys. Monet pyöräilijät näkivät kuin kaaduin, eikä kukaan tullut auttamaan!

Tietääkseni tapahtuma olis täysin autoilijan vika. Jos suojatie on pyörätiellä, joka on jatkuva pyörätie, ei autoilijat voi suoraan kääntyä suojatielle. Tässä käsityksessä itse ainakin olen. Tietysti minulla oli aika paljon vauhtia kaupunkiajoon, mutta minkäs teet, kun tykkään mennä lujaa..

Noh, sääri ja kyynärpää verta vuotavana poljin kotiin tanko ihan vinkkelissä. Pyörän tanko vääntyi ja ketjut menivät ihan sotkuun, mutta ensi katsomalta muuta vahinkoa ei näyttäisi käyneen. Vähän kyllä pelottaa, että hiilarikiekot tai haarukka olisi voinut vahingoittua. Taidan käydä näyttämässä pyörää ennenkuin uskallan lähteä lenkille.

Harmitus saatiin onneksi purettua Lepuskin iltarasteille, jossa kävin rykäsemässä 5km radan. Aika paljon polkujuoksua, pari pientä 2-5min pummia onnistuin silti tekemään. Loppuaika kohtalainen 56min. Suunnistus on ehdottomasti parasta treeniä Vaarojen Maratonia silmällä pitäen.

Haaste

Blogihistoriani  ensimmäinen haaste on heitetty. Sain Treenamisen sietämätön keveys-blogin Iinalta haasteen vastata muutamiin liikunta-aiheisiin kysymyksiin. Näitä on ollut hauska lukea muidenkin blogeista, joten vastaillaanpa itsekin.

1. Älyttömin/mieleenpainuvin urheilulaji tai liikuntaan suuntautuva asia jota olet koskaan kokeillut?

 Ehdottomasti ensimmäinen osallistuminen Vaarojen Maratonille vuonna 2009. Takana puoli vuotta kestävyysharjoittelua polvileikkauksen jäljiltä, jonka turvin polleana lähdettiin valloittamaan Kolin vaaroja. Meitä lähti juoksemaan viiden hengen kaveriporukka enemmän tai vähemmän yllätyshullua porukkaa. Emme toden tosiaan tienneet mihin olimme itsemme laittaneet. Normaali maantielenkkarit ja jäinen sekä mutainen maasto ei tosiaan ole hyvä yhdistelmä! Reitti oli hullun rankka! Itku tuli pariin otteeseen ja totaaliromahdus todella lähellä, kun n. 8km ennen maalia juoksimme vielä reitiltä harhaan!

Kun ystäväni kanssa konttasimme viimeistä nousua ylös maaliin, lupasimme että emme ikinä enää tulisi Kolille uudestaan. Selvisimme kuitenkin maaliin aikaan 6:57h. Noh, mites siinä kävikään. Samalla porukalla olemme osallistuneet Kolilla käytävään mittelöön jo kolme kertaa. Aika on onneksi paranunut ensimmäisestä kerrasta lähes 2h! 

 

Joen ylitystä Vaarojen Maratonilla 2009

 2. Mikä on paheesi?

 Näitähän riittää..:) Namit, jäätelö ja kaikenmoiset herkut. Viinit ja hyvät juustot myös maistuvat. Onneksi "kosteat" opiskeluajat ovat jo taaksejäänyttä elämää, joten vähän säntillisempi elämäntyyli on mahdollista. :)

3. Onko sinulla tai onko sinulla ollut muita kuin liikunnallisia harrastuksia? Mitä?

 Tähän kategoriaan voisi mennä matkustelu. Olemme Erkan kanssa intohimoisia reissaajia ja kaikki ylimääräset pennoset laitetaan yleensä lentolippuihin. Upeita reissuja meillä on ollutkin. Esimerkiksi Aasia-Australia akselilla vietetyt 5vkoa 2010 olivat upea kokemus!

 

Koh Lipe

Langkawi

Sunshine Coast, Australia

 4. Jokaisella on joku elämänviisaus jota noudattaa. Mikä on sinun mottosi?

Kulunut ja kliseinen: "Se mikä ei tapa niin vahvistaa" .

 

5. Miten rentoudut ja nautiskelet elämästä kaikkein parhaiten?

Unohtamalla hetkeksi työkiireet, aikataulut ja velvoitteet. Matkustus kauas pois auttaa parhaitan. Nopeampana vaihtoehtona toimii aina ystävät, hyvä ruoka, hyvä kirja tai leffa tai illanvietto.

 

6. Mikä on suurin haaveesi jonka aiot vielä toteuttaa?

 Kaippa uskallan sen täälläkin kuuluttaa..Olla Ironwoman vuosimallia 2014. 

 7. Rantaloma, kaupunkiloma vai mökkiloma?

Kaupunkiloma ehdottomasti. Parhautta tietysti olisi kaupunki veden äärellä. Parhaita kohteita ovatkin olleet Hong Kong, Barcelona, Valencia (Missä asuin puoli vuotta 2009) ja Singapore.

8. Mikä on ehdottomasti paras kuukausi vuodesta, vain yksi ja miksi?

Huhtikuu. Lapissa upeat hiihtokelit ja etelässä voi bongata ensimmäiset leskenlehdet. Maantiepyörän voi kaivaa esiin ja aurinko alkaa lämmittää.

9. Olet järjestämässä ns. " Neljän tähden illallista". Mikä olisi sinun 3 ruokalajin menu eli alku-pää-ja 

jälkiruoka?

Alkuruuaksi suppilovahverokeittoa, pääruokana uunilohta ja karamellisoituja juureksia ja jälkkäriksi mojito-juustokakkua. 

 

10. Mainitse kolme asiaa joista et luopuisi mistään hinnasta?

 iPhone, pieni taulu (on ollut mukana jokaisessa kodissani Ausseissa, Espanjassa, Tampereella ja Espoossa) ja ensimmäinen oma maantiepyöräni (Fuji).

11. Mitä osaa eläimet näyttelevät jokapäiväisessä elämässäsi? Mitä eläimiä sinulla on tai haluaisitko ottaa lemmikin ja jos niin minkä? 

Olen todella eläinrakas, mutta valitettavasti allerginen aika pahasti pölypunkeille, mitä on aika lailla kaikissa eläimissä. Meillä oli kotona borderterrieri, josta jouduimme luopumaan sairastuttuani allergiaan ja astmaan. Ratsastin myös ahkerasti nuorena. Tämänkin harrastus jäi allegioiden seurauksena. Jos pystyisin, ottaisin koiran samantien. 

Haaste tulisi heittää eteenpäin, joten jos ette ole vielä Kaukomara ja Loppukiri tätä tehneet, niin vastailkaapa. 

 


  
 

Triathlon de Nyon

Huh huh mitä hellettä! Tulipahan jälleen kantapään kautta opittua hyvän valmistautumisen ja tankkaamisen tärkeys. Itse kun tuli lähdettyä kisaan aika takki auki asenteella: "Kun tämähän on vain olympiamatka, eihän mun tarvi mitään tankata". Onneksi kisajärjestäjiltä herui osallistumislahjaksi pullo urheilujuomaa, jonka turvin kisani ei päättynyt täydelliseen konttaamiseen!

Lauantaina ajoimme Erkan kanssa Mormoironista Aix-Les-Bainsiin. Matkaa kertyi noin 300km. Tulimme turistireittiä ja maisemat olivat sen mukaiset. Alpit siintivät silmin kantamattomiin ja aurinko helotti. Upea ajomatka kyllä. Pienen kaupunkikierroksen jälkeen menimme ravintolaan syömään. Tulipahan siinä nautittua vielä pari lasia viiniäkin kisaa edeltävänä iltana..:)

Kisa-aamu valkeni järkyttävään ukkosmyrskyyn ja kaatosateeseen. Sääennusteen mukaan Nyoniin oli luvattu kuuroja sellaista suomalaiselle mukavaa 22c lämpötilaa. Tähän tuudittautuneena join vaan vähän vettä ja aamupalalla lähinnä kahvia. Kisapaikalle ajoimme hyvissä ajoin. Tuli myös todettua, että Sveitsi todella on sikakallis maa. Pelkkä maahan pääsy motaria pitkin maksaa 40 EUR. Tuli päiväreissu aika kalliiksi. Kisapaikalla kaikki toimi kuin rasvattu. Opasteet oli myös englanniksi, joka helpotti huomattavasti kisapaikalla navigoimista. Isot karkelot oli kyseessä (http://www.trinyon.ch/). Osallistujia kaikissa sarjoissa oli yli 1 700! Pieni paniikki iski heti kärkeen, kun aloin katsella ympärilleni. Kaikilla tuntui olevan aivan viimestä huutoa olevat aika-ajopyörät ja muutkin vermeet. Itsellä kalustona kun toimi Ranskasta vuokrattu maantiepyörä vuoristovälityksillä. Kiinnitin pyörään omat lisätangot, jolla sentään vähän sai ajoasentoon virtaviivaisuutta.

Uintipaikkana toimi Genevejärvi. Välillä kun aurinko pilkahteli tajusi, kuinka upeat puitteet ympärillä oli. Mont Blanc valkoisine huippuineen siinti takana ja järvivesikin oli yllättävän puhdasta ja kirkasta.Veden lämpötila oli 23c, joten märkkärin käyttö oli kielletty. Olin siihen jo asennoitunutkin, joten oikeastaan oli kiva kokeilla uintia ilman märkkäriä. Lähdöt oli porrastettu. Ensin lähtivät miesten nuorimmat ikäluokat ja prot ja 15min heidän perään lähti naisten prot ja nuorimmat ikäluokat niin ikään.

Naisten 1. lähtö

Uintiin lähdin hyvin rennosti. Lähtö oli aika rauhallinen ja oma rytmi löytyi nopeasti. Uinnissa oli kaksi kierrosta, joiden välissä rantauduttiin ja kierrettiin poiju. Poijuja oli vedessä todella paljon, joka vaiketti kyllä suunnistusta. Tuli uitua ainakin 200m lisälenkkiä, kun porukkamme ajautui toiselle kierrokselle lähdettäessä kohti väärää poijua. Tämä seikkailu kyllä näkyi loppuajassa. Uintiaika 32min oli pienoinen pettymys, mutta kaippa nuo virheet navigoinnissa verottivat aikaa. Jälkeenpäin ajateltua tuli myös uitua aika mukavuusalueella, kun kyseessä oli enemmänkin harkkakisa, kuin mikään kauden päätavoite. Saavutuksena tulee myös mainita oma pannuttaminen maapoijua kierrettäessä. Erkka sai sen tietysti tallennettua kameralle..:)

Lennokasta..

Pyörävaihtoon oli järveltä pitkä matka ja koko matka juostiin mukavaan ylämäkeen. Vaihto sujui ilman märkkärin kiskomista niin näpsäkästi. Vitsi, kun Suomessakin uitaisiin joskus ilman märkkäriä. Pyöräreitti kierrettiin neljänä lenkkinä. Kokonaismatka pyöräosuudella oli pyörän mittarin mukaan 43,5km, joten reilusti ylipitkä. Reitti ei myöskään ollut helpoimmasta päästä. Lenkin eka 5km oli tiukkoja, lyhkäsiä nousuja ja loppupätkä kaupunkiajoa todella tiukkoinen käännöksineen. Tulipahan kerran vedettyä mutkat suoraksi ja päädyttyä ojan penkkaan. Onneksi sain pyörän pidettyä hallinnassa, enkä pudonnut ojaan. Pyörä kulki mielestäni todella hyvin. Aika paljon ohittelin porukkaa pyöräosuudella. Keskari oli n. 33km/h luokkaa, joka on todella hyvä, kun vertaa sitä reitin teknisyyteen, peesikieltoon  ja alla olevaan kalustoon. Viimeisellä kierroksella alkoivat kuitenkin ensimmäiset väsyn merkit ilmoitella itsestään. Ei tietänyt hyvää juoksua ajatellen. Emämokana myös tyhjensin puolet pullollista urheilujuomaa ja vettä juuri ennen juoksuvaihtoa. Eihän tuo neste ehtinyt imeytyä, vaan alkoi pistelemään heti kun lähdin juoksemaan.

Heti, kun laitoin pyörän parkkiin pilvet väistyivät ja aurinko alkoi porottaa. Lämpötila nousi reilusti yli 30 c ja mun ongelmat alkoivat. Jalat painoivat tonnin. Mt Ventouxin vallotukset eivät tosiaan enää tuntunut niin hienolta idealta. Vatsaan pisti sen verran, etten pystynyt ajatellakkaan lisäjuomista. Ensimmäisillä huoltopisteillä kaadoin vedet vaan päälleni. Jo parin kilsan jälkeen tulivat ekat vilunväreet. Puolessa välissä olin jo aivan kananlihalla. Olin siis aivan jäässä, vaikka lämpöä yli 30c! Ei hyvä merkki! Pari kertaa ajattelin jopa keskeytystä, mutta minun luonteella se vaan ei tule kysymykseen. Vauhtini tuntui aivan kävelylle, mutta ihmetykseksini otin kuitenkin joitain naisia kiinni. Taisi lämpö hyydyyttää monet muutkin. Juoksuosuus oli myös aika tekninen. Kilsan verran paineltiin pellolla - siis kynnetyllä viljapellolla. Aika paljon sai keskittyä pystyssä pysymiseen väsyneiden jalkojen kanssa. Jos jotain positiivista, niin maisemat olivay kyllä huikeat. Alpit siintivät edessä kun painelimme pitkin auringonkukka peltoja. En tosiaan ollut tullut noin pitkälle keskeyttämään. 10km on kuitenkin aika lyhyt matka, joten puoleen väliin päästyäni tiesin pääseväni maaliin vaikka kontaten. Loppuun vielä hirmukiri, kun luulin yhden naisen tulevan ohitseni. Maalissa Erkka ihmetteli, miksi olin spurtannut kun takanani ei ollut ketään..:) Noh, tulipahan näyttävä loppukiri.

Juoksuun meni 52 min, joka myös yllättävän hyvä siihen nähden, että tuntui todella että olisin madellut eteenpäin. Loppuaika 2:48h, joka ihan ok aika, kun ottaa huomioon ylipitkän pyörän ja juoksun olosuhteet. Pyörään olen tyytyväinen ja juoksuunkin lähes. Uintiin täytyy kyllä ensi kaudeksi saada lisää vauhtia. Tällä hetkellä kun nopeus on ihan sama riippumatta matkasta. Minulla taisi olla selkesti aika pahakin nestehukka, koska vaikka join hullun lailla kisan jälkeen ekan kerran kävin vessassa kahdeksan aikaa illalla!! Tulipahan myös todistettua, että olympiamatkaa varten tulee tankata kunnolla.

Kaiken kaikkiaan ihan mahtava kisa, jota suosittelen kaikille, jotka sattumoisin lomailevat alueella. Järjestelyt pelitti todella hyvin ja kisaexposta tarttui mukaan uusi kypärä ja ajopaita. Kisapaikan maisemat auttoivat puristamaan viimeiset kilsat. Tällä hetkellä kroppa on ihan puhki. Viikon sisään yli 12h vk-treeniä imee kyllä vikatkin mehut kropasta. Näillä näkymin kisa oli vika tri-kisa tälle kaudelle, koska seuraavat viikonloput menevät aika tiiviisti kaason roolissa. Katsotaan, jos jonkin kisan saan kalenteriin vielä lisättyä. Vaarojen maratonille olen ilmottautunut. Katsotaan vielä mitä lääkäri sanoo tuosta mun leikatusta polvesta - antaako lähtöluvan vai ei. Pari päivää vielä lomailua Ranskan maisemissa ja loppuviikko menee muuttopuuhissa, kun alamme Erkan kanssa rahaamaan tavaroitamme kohti Tapiolaa. :)

Mt Ventouxin valtiaat

Ollaan Erkan kanssa jo pitkään vitsillä  heitetty, että seuraavalla Ranskan reissulla liitytään Mt Ventoux clubiin eli The Club des Cinglés du Mont-Ventoux:uhun (http://www.pezcyclingnews.com/?pg=fullstory&id=6197) a.k.a hullujen clubiin. Idea on helppo. Kiivetä Mt Ventouxin huipulle kolme kertaa yhden päivän aikana. Mt Ventouxille on kolme eri nousua. Reitit ja profiilit ohessa (http://www.grenoblecycling.com/MontVentoux.htm). Lisähaasteen yritykselle toisi iltapäivisin 35 asteeseen nouseva polttava helle. Kaippa meissä molemmissä asuu jonkinasteinen masokisti sekä yllytyshullu, koska tiistaiaamuna kello soi 5.15. Hetken aikaa tuli käytyä itsensä kanssa keskustelua aamupalapöydässä, kun yritti puoliväkisin tunkea patonkia suuhun.

Noin 6.30 lähdimme matkaan. Ilma oli vielä aika viileä, kun poljimme lämmittelyksi Bedoiniin kylään, josta ensimmäinen nousu lähti. Edellisen kerran olen noussut Bedoinin nousun pari vuotta sitten, joten tiesin mitä odottaa - tuskaa! Rauhallisesti lähdimme liikkeelle, vaikka pari ekaa kilsaa noususta on "helppoa" 2-4 % nousua. Helppous loppui kuitenkin aika lyhyeen. Nousu on todella raastava, koska siinä ei oikeastaan ole yhtään kohtaa missä hengähtää ja lepuuttaa jalkojaan. On vaan pyrittävä löytämään tasainen pyöritysvauhti, jossa sykkeet pysyisi kurissa. Tiesimme tämän olevan vasta päivän ensimmäinen nousu, joten jalkoja oli säästeltävä. Nousuprosentin noustessa yli 10 % laitoimme suosiolla pienintä vaihdetta silmään. Täällä vuokrattavissa pyörissä on usein kolme eturatasta, jotta vuorien kiipeäminen olisi amatööreille edes mahdollista. Kivaa tai miellyttävää tuo vuorikiipeäminen ei ole. Todella raastavaa ja sykkeet nousee pakostakin 150-160 tienoille, vaikka pienin vaihde on silmässä.

Ensimmäiseen nousuun meni aikaa n. 2h 10min. Maisemat huipulla olivat jälleen huikaisevat ja aamulla laaksoissa oleva usva loi maisemasta taianomaisen. Ylhäällä söimme urheilupatukat ja lisäsin irtohihat laskua varten. Vaikka yleensä rakastan alamäkiajoa, täällä Mt Ventouxin laskeminen ei mitään herkkua ole. Lasku vaan kestää niin jumalattamoman kauan, että siinä niskat ja hartiat betää aivan jumiin sekä kylmässä ilmassa sormet jäätyvät paikalleen. Tällä kertaa ilma oli kuitenkin suhteellisen lämmintä ja pystyn parhaimmillaan tykittämään parhaimmillaan 70 km/h vauhtia vuoren rinnettä alas. Kovempaakin pääsisi, jos uskaltaisi.

Nousu nro. 1

Päästyämme Malaucenen kylään tankkasimme yhdet banaanit ja juotavaa jugurttia. Pienen henkisen tsemppauksen jälkeen lähdimme vuoren valloitukseen numero kaksi. Nousimme Malaucenen nousun viime keväänä ja jotenkin meillä oli ihan liian kultaiset muistot siitä. Valmiiksi väsyneillä jaloilla 12 % nousukulma ei todellakaan tuntunut enää kivalta. Ensimmäiset epätoivoiset ajatukset alkoivat nousta mieleen. Lämpötila alkoi myös nousta suomalaiselle epäluonnollisiin asteisiin. Hikoilun määrä oli jotain järjetöntä. Vaikka kuinka joimme, emme varmasti pystyneet korvaamaan menetettyä nestettä. Varsinkin kilometrit 10-14km olivat jotain epätodellista. Vaikka iho oli vuorattu SPF 50 aurinkorasvalla, voin vannoa että tunsin että ihoni tirisi auringossa.

6 km ennen huippua matkalla on onneksi yksi laskettelumaja, johon pysähdyimme tankkaamaan ja syömään yhdet suklaapatukat. Tuon tauon voimalla iskimme viimeisille kilsoille. Uskomattomien pitkältä tuntuneiden viimeisten kilometrien jälkeen pääsimme huipulle noin kl0 12.30 aikaa. Malaucenen nousuun meillä meni aikaa noin. 2h. Tarkkoja aikoja en osaa sanoa, koska kellotimme vain kokonaisaikaa.

Nousu nro. 2

Ylhäällä mietimme tosissamme, että laskemmeko vain Bedoiniin ja poljemme häntä koipien välissä kotiin. Niin puhki olimme! Joimme parit kokikset ja istuimme järkyttävässä helteessä. Olo oli aika surkea, mutta jokin ääni se takaraivossa pakotti jatkamaan. Tiesimme, että kuinka paljon meitä harmittaisi, jos emme ainakin yrittäisi kolmatta nousua! Ei muuta kun pyörien selkään ja laskemaan kohti Saultin kylää. Lasku oli aivan helv.....pitkä. Koko ajan vain mietin, että jokaikinen metri on kohta noustava takaisin ylös. Jotenkin kummasti se vei ilon alamäkiajosta kokonaan..

Saultiin päästyämme söimme isot täytetyt patongit ja jälkkäriksi jätskit. Täydensimme vesipullot ja keräsimme hetken voimia varjossa. Persus alkoi tuossa kohtaa olla jo niin kipeä, että istuminenkin sattui. Vanhempani olivat luvanneet lähteä auton kanssa huoltajiksi viimeiseen nousuun, jos me hullut oikeasti aioimme tehdä sen mitä uhottiin. Viimeisenä vielä puhelua huoltojoukoille ja tilaukseen vettä, vissyä ja kokista matkan varrelle. Ja ei muuta kuin matkaan!

Tiesimme, että Saultin nousu on kolmesta noususta ehdottomasti helpoin. Mutta polttava kuumuus, väsyneet jalat sekä totaaliväsymys tekivät helposta 3-6 % nousuta aika haastavaa. Huoltoauton olemassaolo kyllä helpotti ajoa huomattavasti. vettä pystyi lutraamaan surutta. Pään viilentäminen vedellä oli ihan ehdotonta. Sen verran nimittäin alkoi pääkopassa heittää! Saultin nousu saattaa olla helppo, mutta se on pitkä!! Tai ainakin sen tuntui loputtoman pitkältä! Viimeiset 6 km on samaa kuin Bedoinin nousussa, mutta tiesin että nuo kilometrit vaikka kävelen jos on pakko! Pienellä vaihteella ja rauhassa taivalsimme nousua. Jossain vaiheessa aloin jo uskoa, että oikeasti me selviämme tästä! Viimeiset kilometrit meni aivan sumussa. Muistan, että isäni kaatoi vesipullollisen päälleni vettä ja että raivolla ohitin BMC-tiimivaatteilla ajavan miehen  vikoilla kilsoilla. Vikat polkasut huipulle tuntui mahtavalle. Jalat täsristen pyörän päältä pois ja kylmää kokista naamariin sen minkä kerkesin. 

Nousu nro.3

Huipulla oli helppu hymyillä! Kokonaisuudessaan suoritus kesti n. 8 h nousuineen laskuineen. Nousuihin aikaa meni n. 7 h. Nousuissa keskisyke huiteli 150-155 välillä. Kokemus oli kyllä mahtava!! Voin suositella Mt Ventouxin nousua kaikille pyöräilyn ystäville. Yksikin kerta kyllä varmasti riittää..:) En tiedä kuinka järkevää kyseisen urakan suorittaminen oli sunnuntain tri-kisaa silmällä pitäen. Seuraavat pari päivää ajoin viettää aika tiiviisti uima-altaalla palautellen ja jätskiä syöden.