keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

DNF Joroisilla

Siellä se komeilee tuloksissa oman nimen kohdalla - DNF. Elämäni ensimmäinen sellainen. Keskeyttämisen taustalla ei ollut mitään dramatiikkaa, vaan kerrankin järkipäätös laittaa homma kesken, kun kroppa ei ollut pätkääkään yhteistyöhaluinen. Ne, jotka minut tuntevat tietävät hyvin, että en heppoisin perustein jätä mitään kesken. Tällä kertaa vaan oli fyysinen ja henkinen kapasiteetti aivan nollissa. Kisassa ongelmat alkoivat heti pyörän päälle hypätessä. Pyöräosuus, jota yleensä odotan eniten ja, josta nautin eniten, oli yksi tuskien taival. Pyörän olisi voinut heittää jorpakkoon jo ekoilla kilsoilla. Alkukesän kova kisaputki, Motalan pitkä matka ja virheet palautumisessa johdatti siihen, etten todellakaan ollut kisakunnossa Joroisilla. Palautuminen on pahasti kesken ja kyllähän sitä ounastelin jo kisaviikollakin. Todellisuuden oikeastaan näkee sitten vasta kisavauhdeissa. Kisaviikolla pidin kuitenkin yllä positiivista fiilistä, onhan sitä joskus aivan nollalähtökohdista tehty upeita suorituksia ja ei pienet jumit nyt yleensä hyvää suoritusta estä. Tällä kertaa vaan ongelmana eivät olleet pienet jumit, vaan aivan kokonaisvaltainen voimattomuus, sykkeiden todella epätavalliset lukemat ja taistelutahdon puute - aika selkeitä alipalautumisen tai toisin sanoen ylirasituksen merkkejä.

Kisaa edeltävät viimeiset päivät otin ihan levon kannalta, tai perjantaina kävimme vielä Hannan kanssa tekemässä puolen tunnin herättävän pyörittelyn. Teimme 3x1min vetoja, ja kyllähän noissa hapot heti iskivät päälle. En sitä alkanut surkuttelemaan, vaan odotin parempaa iskua seuraavalle päivälle. Yö oli aika levoton, uni ei meinannut tulla ja aamulla heräsin uneen, jossa treenikaveri Heini yritti hukuttaa mua uintiosuudella...Sain kuitenkin nukuttua, joten ihan freesi olo oli ja innolla odotin kisaa. Hoidimme kisavarusteiden viennin ja pyörächeckin rutiinilla. Tein hyvän 15min uintiverran ja uintifiilis oli hyvä. Oma rohkea tavoitteeni kisalle oli 4.45h suoritus, joka nappipäivänä olisi hyvin tehtävissä.

Kuva: Timo Kananoja
Naisten eliten lähdössä ei ruuhkaa ollut, joten samantien pääsi uimaan omaa linjaa. Alkuun lähdettiin lujaa liikenteeseen ja yritin päästä kovien uimareiden peesiin. Nopeasti kuitenkin porukka jakaantui ja edessä oleva gappi kasvoi. Vaihtoehto oli vetää spurtilla ykkösporukka kiinni tai uida omaa vauhtia. Valitsin jälkimmäisen. Niinpä uin koko matkan soolona. Diesel alkoi lämmetä kunnolla vasta vikalla suoralla ja tuntui, että sain parhaan rytmin päälle juuri kun uinti loppui. Rannassa olin aikaan 31.16min. Tyytyväinen täytyy olla, sillä suunnistus tuntui tällä kertaa onnistuneen hyvin ja uinti oli mukavan rentoa. Ihan tavoiteaikataulussa oltiin. Suht nopea vaihto ja pyörän kanssa mäen päälle. Mäessä iski jo pahat hapot jalkoihin, mutta niinhän se aina tekee heti uinnin päälle.

Kuva: Timo Kananoja
Pyörässä tavoitteena oli n.2.30h aika, eli keskari olisi pitänyt saada 36km/h tienoille. Motalassa ajoin 120km kutakuinkin tuota vauhtia keskisykkeellä 158 ja rennolla fiiliksellä. Samaa, rennon kovaa fiilistä lähdin hakemaan nyt ja halusin ehdottomasti jättää paukkuja juoksuun. Heti alkuun homman nimi oli kuitenkin selvä. Sykkeet olivat ihan taivaissa ja se voimantunne, joka minulla on yleensä pyörässä oli aivan kateissa. En panikoitunut alkuun, vaan yritin rauhoittaa kroppaa, himmailin vauhtia, en polkenut alamäkiin, join ja söin. En vaan saanut sykkeitä alas. Vaikka rauhoitin vauhtia, en saanut ensimmäisen tunnin aikana sykkeitä kertaakaan alle 160:n, edes alamäessä. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, sillä näköjään aivan umpisurkeella fiiliksellä saavutin muita ja menin ohi. Kääntöpaikalla en ollut Venlaa ja Miraa kun noin minuutin jäljessä. Yleensä pyörän loppua kohden saa taistella, että pysyy tavoitetehoissa ja sykkeissä. Nyt ei tosiaan ollut sitä ongelmaa, kun sydän hakkasi aivan omissa luvuissaan ja jalat painoivat sata tonnia. Sain myös pyöräillä ylhäisessä yksinäisyydessä, hyviä peesejä ei ollut missään. Lopussa vauhti alkoi selkeästi hyytyä ja lopun ylämäissä iski sellaiset hapot, että aattelin jo, että saatan kaatua siihen paikkaan, kun jalat eivät yksinkertaisesti liiku. Pyörävaihtoon tulin neljäntenä naisena, joten kaippa tuohonkin voi tyytyväinen olla. Pyörän data on aikamoista katseltavaa. Pyörän keskisyke 168 ja keskari 35,7km/h. Vähän hiljaisempi vauhti kun Motalassa ja sykkeet kymmenen pykälää korkeammalla. Jälkeäpäin analysoituna vaihtoehtoina olisi toki ollut, että olisin pudottanut vauhtia selkeästi, monta pykälää alemmas. Kyllä tuntemus ja sykkeet olisivat sieltä alas varmasti jossain vaiheessa tulleet. Olisin voinut suorittaa kisaa "lenkkimielellä". Sen verran kilpailuhenkinen kuitenkin olen, että päätin pelata riskillä, vaikka hommassa ei ollut mitään järkeä.

Keskeytys oli mielessä oikeastaan koko pyöräilyn ajan, sillä tuntemus oli niin kurja. Päätin kuitenkin, että puserran pyörän loppuun ja lähden kokeilemaan juoksua. Siitähän se vasta ilo pääsi irti. Motala vol.2 ja sykkeet maksimeissa, henkinen taistelutahto täysi nolla, joten keskeytyspäätös oli jopa yllättävän helppo. Henkinen puoli on yleensä se, jolla painetaan eteenpäin, kun jalat eivät toimi tai on muita ongelmia. Tähän asti olen mielestäni onnistunut todella hyvin puskemaan itseäni eteenpän kisassa kun kisassa. Nyt oli pääkoppa aivan tyhjä, ei mitään taistelutahtoa. En ole ennen tuollaista kokenut. 3km:n kohdalla kyynelten kera heitin pyyhkeen kehään ja kävelin takaisin maalialueelle Erkan ja Minnan luo itkemään pahaa oloa ja ketutusta pois.

Onneksi hommaa ei ehtinyt sen kummemmin jäädä murehtimaan, sillä meillä oli älytön kiire lähteä serkun häihin suoraan kisasta. Jos yhtään mitään positiivista keskeytyksestä hakee, niin pääsimmepä huomattavasti aiemmin nauttimaan mahtavista juhlista. Oma keskeytys tuntui aika pieneltä asialta siinä vaiheessa, kun pääsi rakkaiden äärellä juhlistamaan heidän päiväänsä.

Maalaishäät #emmanjatimonhäät
Parin skumpan jälkeen irtoaa hymy #emmanjatimonhäät
Pari päivää meni asiaa märehtiessä, mutta nyt jo katse kohti tulevaa. Itsellä alkukausi oli aivan huippu ja kun kulkee, mopo lähtee helposti käsistä. Itsellä on aina ollut lihaksiston palautumisen kanssa vähän ongelmia ja nyt muutamalla virheellä sain itseni aivan kuoppaan ennen yhtä kauden päätavoiteitta. Nyt on levon paikka ja lyön loppukauden suunnitelmat vasta sitten lukkoon, kun näen miten  palautuminen tästä lähtee käyntiin. Viikonloppuna menemme broidin kanssa pk-lenkkeilemään  ja retkeilemään Porkkalan swimruniin. Haluan ehdottomasti osallistua tuohon, pääkoppa vaatii nyt jotain hullua ja hauskaa, ei niinkään kellon tuijotusta tai sykkeiden seurantaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti