Oma lääketieteellinen diagnoosini piti aika lailla paikkansa. Viime perjantaina sain viimeisen niitin peloilleni. Ortopedin veitsi kutsuu jälleen. Magneettikuvissa näkyvä rustovaurio on sen verran iso ja pahalla paikkaa, että hoitavan lääkärin (Kallio) mukaan leikkauksella ostan itselleni vuosia urheilu-uraa lisää. Mikäli rustovammaa ei leikattasi ja jatkaisin kovaa treeniä, tiedossa olisi nivelrikko - enemmin tai myöhemmin. Hyvä uutinen on se, että leikkauksella ostan tosiaan itselleni kymmenisen vuotta aktiivi liikunta-uraa lisää. Huono uutinen vammassa on se, että kerran vaurioitunutta rustoa ei voida mitenkään enää korjata. Leikkauksessa porataan reisiluuhuni pikkureikiä, joista pulppuaa ulos kantasoluja ja verta, jotka lopulta muodostavat arpiruston vahingoittuneen tilalle. Ratkaisu on kuitenkin väliaikainen ja pahimassa skenaariossa nivelrikko on edessä tulevaisuudessa. Tätä olen yrittänyt olla ajattelematta sen kummemin. Lääketiede kehittyy niin hurjaa vauhtia ja uskoisin, että 10-20 vuoden päästä voidaan koko polveni laittaa kiertoon ja rakentaa uusi tilalle.
Lekurin mukaan nykyinen rustovaurio on muodostunut edellisen loukkaantumisen seurannaisvammana. Vuonna 2008 minulta pamahti futispelissä eturistiside ja sisempi kierukka. Sillon magneetissa jo havaittiin pieni nivelpintavaurio, kun luun päät olivat kopsahtaneet yhteen. Reisuluun aineenvaihdunta häiriintyi ja se on jollain tavalla "syönyt" päällä olevaa rustoa pois kovan rasituksen alla.
Fiilikset olivat viikonloppuna todella synkeät. Täytyy myöntää, että kyyneleitäkin on vuodatettu. Viime kuntoututusprosessi oli äärimmäisen raskas ja vaatii todella paljon työtä ja kärsivällisyyttä saada polvi toimintakuntoiseksi. Futiksen sain unohtaa kokonaan. Nyt tuntuu, että kaiken saa taas aloittaa alusta. Edessä on taas samat, tuskaiset hetket vesijuoksun ja kuntopyörän kanssa. Tuntuu myös, että juuri kun on saanut itsensä parhaaseen kuntoon missä ikinä olen ollut, vedetään matto jalkojen alta.
Vaikka kuinka tekisi vaan mieli manata tilannetta ja vuodattaa lisää kyyneleitä, en siihen aio ryhtyä. Nämä asiat on aina loppupeleissä laitettava perspektiiviin ja oltava onnellinen, että pääsen liikkumaan vielä ja muut asiat elämässä ovat mallillaan. Jostain aion repiä sen taistelutahdon ja kuntouttamismotivaation, jolla aion itseni nostaa täältä pohjamudista taas pinnalle. Paljon töitä, hikeä ja kyyneleitä tämä tulee taas vaatimaan, mutta bring it on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti