Voitto kotiin! - Vaarojen Maraton 15km

Kisakausi sai arvoisensa päätöksen Kolin vaaroilla - Vaarojen Maratonilla. Tänä vuonna sarja vaihtui 15km:n sarjaan ymmärrettävästä syystä. Polvileikkaus kolkuttelee nimittäin jo naurettavan lähellä. Huomenna aamulla, kun könyän leikkauspöydälle voin kuitenkin lämmöllä muistella viikonlopun kisaa. Lauantaiaamuna katsoin kaihoisasti, kun maratonin lähtö starttasi. Itse kuitenkin Ryläyksen kolme kertaa kontanneena tuntui 15:km sarjaan osallistuminen pieneltä downgreidaukselta. Noh, päätin kuitenkin lähteä kisaa ottamaan koneesta kaiken irti. Mitään menetettävää ei olisi, koska seuraavat neljä viikkoa tulisin viettämään sohvan pohjalla.

15:km reitti mukailee maratonin reittiä. Alkuosuus mennään mukavaa alamäkivoittoista maastojuoksupätkää, keskiosa maratonilta tuttua hiekkatietä ja loppuun on säästelty aivan ihana, brutaalinen 2km:n loppunousu. Kisan lähtö oli pari tuntia maratonin lähdön jälkeen, joten hyvin ehti sulatella Jänisvaaran maan mainiomman aamupalan antia. Pikkasen jännitti tuliko vedettyä pikku aamupalaöverit karjalan piirakoiden ja mustikkapiirakoiden kanssa, mutta ajattelin, että pikku extra energiasta ei ainakaan haittaa voi olla viimosessa nousussa..Lähön jälkeen juoksua lähti vetämään n. 5 hnegen porukka, jonka kannoilla yritin roikkua. Sykkeet nousivat heti mukavasti 170 tuntumaan ja meno tuntui hyvälle, kunhan alkuhorkasta pääsi eroon ja alkoi jo sormetkin lämpiämään. Metsässä pannutin kerran mutalammikkoon, mutta pääsin onneksi nopeasti ylös. Tiepätkälle tultaessa ohitin kisaa siihen asti johtaneen naisen tavoitteena roikkua kärkimieskolmikon takana. Vauhti sorapätkillä oli mukavaa 4,30-44 km/min tienoilla ja sain äijät pidettyä näköetäisyydellä. Huomasin, että alamäissä sain porukkaa aina kiinni ja lopulta pidemmässä alamäessä rullasinkin pari miestä kiinni. Noin 10km:n kohdalla näin Erkan tien varrella ja hän lähtikin juoksemaan perääni. Hän huuteli jotain kannustuksen omaista takanani ja ilmeiseti myös oli kuvannut menoani melkeen koko loppumatkan ajan. :)

Sorapätkällä olisin pystynyt tykittää ehkä vähän kovempaa, mutta koska tiesin mitä herkkua on tarjolla oli paras taktiikka vähän säästää voimia ennen loppunousua. Kuuluisa 15km:n/maratonin loppunousu koostuu kahdesta osasta. Ensin noustaan laskettelurinnettä ylös jonkin matkaa - juuri niin paljon, että onnistuu saamaan jalat aivan hapoille. Kun ollaan tarpeeksi kiivetty, lähdetäänkin takaisin alaspäin. Muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla maratonilla järkytys oli melkoinen, kun kaverin kanssa tajuttiin, että joudutaan juoksemaan mäki alas ja vielä nousemaan kaikki juuri noustut metrit uudestaan. Kiva pikku jäynä..:)

Loppunousua part. 1

 Selvisin ekasta nousupätkästä hyvin ja jalat eivät menneet aivan tukkoon. Rullaus alas takaisin soratielle ja sitten viimeisen 2km:n nousun kimppuun. Sykkeet olivat olleet tasaisesti koko matkalla 170-175 tuntumassa, mutta viimesessä mäessä päästiin jo 180 paremmalle puolelle. Tavoitteena oli kyetä juoksemaan koko matka maaliin. Vaikka viimeseen asti yritin, jouduin ihan loppumetreillä, mäen jyrkimmässä kohdassa nöyrtymään ja ottamaan muutaman kävelyaskeleen. Sen jälkeen loppukiri maaliin naisten sarjan voittajana aikaan 1.14h! Tulokset löytyvät täältä. Vaikka alkuun maratonin väliinjäänti harmitti aika paljon, täytyy 15km:n kisaakin vähän hehkuttaa. Oli kivaa vaihtelua juosta kisaa, jossa sai luukuttaa sen verran kuin jaloista lähti ja vielä mitä haastavimmissa maastossa.

Palkinnoksi sain uudet La Sportivan CrossLitet! Ne tulivat aivan kuin tilauksesta, koska olen edelliset kuluttanut aivan loppuun. Kengät ovat palvelleet lukuisat Vaarat ja Jukolat, joten kerrankin palkinto osui ja upposi. Sain vielä valita oikean koon. Aivan mahtavaa! Reissusta jäi käteen uudet kengät ja usko omaan juoksukuntoon. Mahtavaa oli myös nähdä ystäväpariskuntaa, jotka ovat olleet työreissulla Espanjassa viimoset 4kk! Muutenkin meillä oli koossa perinteinen Kolin poppoo ja Jänisvaaran majoitukset aamiaisineen ei jättänyt kylmäksi! Kiitos koko poppoolle! :)

Huomen aamulla otetaan taas tytöstä mittaa, kun yritän olla saamatta paniikkikohtausta leikkauspöydällä. Hammasta purren kohti huomista! Onpahan ainakin aikaa päivitellä blogia seuraavat 4 vkoa...