Challenge Århus 2013

Tanskan reissulta kotiuduttu helteiseen Suomeen. Rankka ja vaihderikas reissu, joka varmasti jää muistiin niin hyvässä ja pahassa. Pari päivää kisasta ja jalat tuntuvat vielä aika hakatuilta, varsinkin pohkeet, jotka olivat varmasti ihmeissään pisimmästä "lenkistä" sitten viime lokakuun. Muutama päivä on vielä palautumisaikaa ennenkuin pitäisi olla starttiviivalla SM-maantieajoissa Noormarkussa. Ensin on kuitenkin spekuloitava omaa surkuhupaisaa suoritusta Århusissa.

Matkustettiin Tanskaan autolla, joka tarkoitti pitkää laivamatkaa ja sitäkin pidempää autossa istumista. Torstaina startattiin ja perjantai-illalla saavuttiin kaverini luokse Århusiin. Hyvä ystäväni Australian ajoilta asuu Århusissa ja saimme asustella hänen kämpillään koko viikonlopun. Kisavire alkoi nousta viimeistään lauantaina, kun kävin ilmottautumassa ja tekemässä viime hetken hätäostoksia kisaexpossa(geelit, varustebagi pyörään, hiilidioksidipatruunoita jne.). Pyörä säädettiin kuntoon ja ajoin pienen testilenkin. Pyörän jarrusäätöjen kanssa oli ollut pientä ongelmaa aiemmin, mutta nekin säädätin ennen reissuun lähtöä. Pyörä oli valmiina iskuun. Oma kunto tuntui myös hyvälle - olin palautunut mielestäni hyvin edellisistä kisoista ja saanut pari hyvää treeniä kisaviikolle. Tankkaus jäi oikeastaan perjantaille ja sen suoritin ei niin oppikirjamaisesti hirveellä karkkiöverillä. Kai se on sama mistä ne hiilarit tulee...?

Vielä naurattaa - 10min ennen starttia

Kisa-aamuna herätys viideltä ja kohti Hörhavenia, jossa uintistartti tapahtui. Olin toisessa starttiaallossa heti pro-lähdön jälkeen 8.05. Kävin lämppäämässä hyvin ennen starttia. Tiesin, että edessä on haastava uinti - vesi oli kylmää ja meressä kovat aallot ja virtaukset. Tälläiselle Kuusijärvellä tottuneelle läpsyttelijälle uinti kunnon aallokossa tuo kivan lisämausteen suunnistamiseen sekä vauhdin hiipumisen suhteen. Hannan kanssa viimeiset tsempit ennen lähtölaukausta ja sitten mentiin. Pahimmalta iskutukselta vältyin ja jo ekan poijun jälkeen pääsin omaan rytmiin. Uintireitti oli suorakulmion muotoinen ja pitkä suora uitiin myötäallokkoon. Uinti lähti sujumaan hyvin ja yhtäkkiä olin aivan yksin. Aikojen perusteella jäin naisten kärkiuimareiden peesistä, mutta taakse jäi suurin pääjoukko. Tämä soolouinti vaikeutti sitten suunnistamista aikalailla. Kisajärjestäjille myös pitkä miinus siitä, että pitkälle suoralle ei oltu laitettu yhtään kunnon poijua. Varmaan 1km verran piti suunnistaa aallokossa vain horisonttiin tihrustaen. Suoralla oli yksi matala, pitkulapoiju, joka käsittääkseni piti jäädä uimarin vasemmalle. Olin uimassa reilusti sen ohi, mutta kuuliaisena tein melkein 90 asteen mutkan ja kiersin poijun. Tästä tuli uintiaikaan sakkoa varmaan 1-2min. Jälkeäpäin Erkka kertoi, ettei sitä poijua juuri kukaan muu ollut kiertänyt. Great!

Porukkaa ku pipoo

Vesi oli yllättävän kirkasta ja vedestä pystyi bongaamaan jatkuvasti meduusoita. Pienen paniikkikohtauksen meinasin saada, kun yhdellä käsivedolla kaappasin sitten yhden kouraani. Tuli yhtäkkiä muuten uintiin vauhtia lisää. Uinti oli tosiaan ihan kivaa siihen asti kunnes käännyttiin vasta-aallokkoon. Huh huh, tuntui ettei edennyt ollenkaan. Tuskainen oli viimeinen pätkä, mutta lopulta maali alkoi häämöttää. Uintiaika painui 41min, mutta olen aikaan tyytyväinen, koska olosuhteet toivat sen 5-7 min lisää "normaaliin". Maalista noustiin vielä bonuksena muistaakseni 88 jyrkän rappusen "stairway to heaven" - nimiset portaat. Pohkeet oli tässä vaiheessa jo ihan tulessa. Vaihto meni ilmeisen hyvin, sillä olin ryhmäni nopein uinti-pyörävaihdossa.

Pikku etukeno..

Pyöräosuutta olin odottanu innolla. Tekninen ja vaativa reitti 880m kokonaisnousulla höystettynä kuulosti siltä , että voisin olla vahvoilla. Alkupätkä meni säätäessä Garminia päälle. Ekat 3km en edes tajunnut ajaneeni, kun keskittyminen oli siinä pirun vempaissa. Vihdoin Garmin päälle ja hyvä rytmi ja pyöritys käyntiin. Niin surullista kuin tämä onkin oma normaali pyöräosuuteni kesti n. 5km ja tämän jälkeen alkoi elämäni tuskaisin pyörälenkki.En tiedä mitkä taivaankappaleet olivat taas minua vastassa tai mikä helvetin paha karma mua seuraa kaikkien pyörien kanssa, mutta PAM yhtäkkiä takavaihtaja ei enää toimi. Edessä mäki ja vaikka kuinka yritän rämplätä vaihteita, niin mitään ei tapahdu! Ja tietysti, sanomattakin selvää, että vaihde oli alamäen jäljiltä jäänyt isoimmalle vaihteelle takana. Rimpuilin mäen ylös ja ensimmäinen Pit Stop. Yritin käsin saada vaihdettua pienemmälle rattaalle siinä onnistumatta. Parit (lue ainakin sata) ärräpäätä sekä pakolliset raivokyyneleet. Ei hemmetti, ei auta, kun lähteä painamaan 85km mäkitempoa kahdella vaihteella: pyörän isoin vaihde taikka sitten klassisen kova vaihdeyhdistelmä pieni ratas edessä ja isoin takana.

Voin kertoa, että kivaa ei ollut. Pyöräilyä tuo oma rimpuilu ei muistuttanut pätkääkään. Aivan hirveetä runttaamista ja jalat aivan hapoilla. Koskaan ei ollut oikea vaihde. Mäkiä en meinannut oikeasto päästä ylös. Kaikki lappas mäissä ohi ja muutamat huuteli, että vaihda nyt hullu pienempää vaihdetta. No Shit! Noin. 60km kohdalla seuraava Pit Stop ja yhden miehen kanssa yritettiin manuaalisesti siirtää ketjua pienemmälle rattaalle. Onnistuttiin ja seuraavat 10km ajoin toiseksi pienimmällä vaihteella, kunnes yhtäkkiä vaihde taas pomppas isoimmaille. Se siitä ilosta. Koko ajan vain toivoin, että pyöräosuus loppuisi. Oma vahva osuus muuttuikin täydeksi selviämistaisteluksi. Reitistä ei juuri ole muistikuvia, tai ehkä se että tuuli niin pirusti ja välillä tuoksui mukavat maatalouden tuoksut..

Tässä vaiheessa valmis heittämään pyörän jorpakkoon!

Vihdoin kärsimysnäytelmä oli ohi ja pyöräaika kaiken tämän säädön jälkeen kohtuullinen 2.52h.Pyörä jorpakkoon ja lenkkarit alle. Olin hapottanut jalat aika muusiksi, mutta tuskaisen alun jälkeen juoksu lähtikin yllättävästi rullamaan. 5-15km meni oikeastaan kuin siivillä kisafiiliksestä nauttien. Nyt keskityin myös siihen, että vielä juoksun aikana otan energiaa: geelin ja urkkajuomaa joka kierroksella. Polvi kesti ja kun loppuvaiheessa alkoi kangistuminen ja väsy tulla, hoin vaan mielessäni, että nauti nyt kun saat ja pystyt juoksemaan. Tuskaisen kuntoutuksen ja ongelmien myötä oli vaan niin siisti huomata, että juoksukuntoa löytyy edelleen ja polvi kestää. Ihan vikoilla kilsoilla tuli pientä kipuilua, mutta pidin väkisin vauhtia yllä. Maalissa juoksusplitti oli 1.42h. Olen enemmän kuin tyytyväinen!

Maalissa kokonaisaika 5.24h ja oman sarjan 3. sija! Tuloksia voi katsella täältä. Vaikka oli niin hienoa päästä maaliin, niin aika paljon jäi hampaankoloon. Olisi vaan niin kiva joskus saada kisa, joka menisi edes jollain tasolla käsikirjoituksen mukaan. Käteen jäi paljon hyvääkin. Oli ihana nähdä ystävääni, reissu oli mahtava ja iloisimpana uutisena se, että polvi kestää!