Kevättä kohti

Pari kuukautta sairastelukierrettä takana, mutta usko omaan parantumiseen alkaa nyt olla jo niin korkealla, että tännekin uskaltaa kirjoittaa. Joutui oikein alkaa laskemaan kuinka kauan olen ollut telakalla täysipainoitteisesta harjoittelusta - 8 vkoa! Se on pitkä aika, kun kun tavoitteena on Ironman ja talvikuukausina tulisi rakentaa vahvaa peruskuntoa. Kaikki jossittelu on turhaa, joten nyt on vaan aika kääntää katse kohti kevättä ja toivoa, että terveysongelmat olisi kaikki takana päin.

Mykoplasma diagnoosi jäi myös vähän epävarmaksi, koska seurantakokeissa arvot oli pysyneet täsmälleen samana. Jos kyseessä olisi ollut akuutti tulehdus, olisi arvojen tulleet liikkua suntaan tai toiseen antibioottikuurin seurauksena. Oli tauti mikä tahansa, niin tiukka pöpö oli. Vieläkin kärsin jonkin verran kylmistä väreistä, kurkkukivusta ja päänsärystä, mutta nuo oireet tuntuu pieniltä, kun kuitenkin yleinen olotila on huomattavasti parempi. Näitä erikoisia viruksia on ollut aika paljon liikenteessä, joten kaippa tämä oma tauti lukeutuu niihin. Vastustuskyky on nyt alamaissa rankkojen antibioottien jäljiltä, joten olen yrittänyt normaalin ruokavalion lisäksi popsia maitohappoja ja lisävitamiineja. Nyt todellakin toivon, että sairastelut olisi tässä ja pääsisin terveenä treenamaan kevätkauden.

Treenit aloittelin viime viikolla vähän kevyemmin. Kovin shokki oli paluu torstain seuran uintivuorolle, jossa keventelystä huolimatta yli kolmen kilsan uintitreeni tuntui aika kovalle rypistykselle. Lauantaina vedin seuran kahden tunnin spinuvuoron, jossa intouduin ehkä vähän liiankin koviin tehoihin. Viime spinning ohjauksista oli pitkä aika, mutta aamusella väsätty ohjelma sai treenikavereilta ainakin hyvää palautetta. Olo tuntui spinun jälkeen hyvälle, joka lupasi hyvää hiihtolomaviikkoa ajatellen. Sunnuntaina matkasimme Lappiin mökille ja tiedossa oli viikko kadonneen kunnon hakemista pitkin pk-lenkkien muodossa. Matkaseurana huippunaisporukka ja huoltomies iskä. Erkka teki myös ystävänpäiväyllärin ja liittyi seuraamme pitkäksi vklopuksi.

Minä ja Helena Kukas-tunturin päällä

Kelit olivat ajankohdaan nähden todella leudot, joten varsinkin pertsan hihhtolenkit oli välillä aivan unelmaluistolla tehtyjä tasatyntölenkkejä taikka sitten itkupotkuraivarilenkkejä, kun suksen pohjat jäätyivät aivan hiihtokelvottomiksi. Lunta tuli melkeen päivittäin, joten valitettavasti upeat maisemakuvat jäi nyt ottamatta. Hiihto tuntui kuitenkin alkukankeuden jälkeen sujuvan lenkki lenkiltä paremmin ja porukalla tehdyt lenkit munkkitaukoineen on ihan parhautta.

Pari ekaa päivää otin aika tunnustellen, mutta kun olo pysyi hyvänä uskalsin ottaa mukaan jo vähän tehojakin. Jäljellä olisi vielä pari lenkkiä, mutta viikon tuntimäärät on tässä vaiheessa jo yli 20h. Paljon tosta määrästä on kevyttä pk 1 alueella tehtyä pitkää pertsan lenkkiä. Eilen ja tänään on maistunut vapaa ja vauhti sekä sykkeet sitä myöten saaneet vähän kyytiä. Varsinkin eilen sain Suomen naisten viestiesityksestä sellasta potkua, että kolmenkympin lenkki meni aivan siivillä ja hymy korvissa. On se vaan niin mahtavaa päästä liikkumaan ja tuntea olonsa pikku hiljaa taas omaksi itsekseen.

Kaisa kipuaa Kukakselle

Hiihtotiimi: Helena, minä, Henna ja Kaisa

Huomenna paluu etelään ja toivotaan, että hyvä fiilis tekemisen suhteen jatkuu. Etelän lumet taitaa olla kohta jo mennyttä, joten kohta voi alkaa toivoa jo pyöräkelejä! :)