sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sairaskertomus

Oma blogini alkaa toden teolla kohta kuulostamaan yhdeltä pitkältä sairaskertomukselta. "Tervettä" elämää kestikin hurjat kaksi viikkoa ja seuraava flunssa pamahti päälle. Tiistaina iltana vielä into piukeena vedin vetoja spinussa ja kunnon tykitys tuntu niin siistiltä! Vähän jälkikäteen ihmettelin korkeita sykkeitä (max. 184) vedoissa, mutta enemmän olin fiiliksissä, että sainpas vihdoin sykkeitä ylös myös pyörän päällä. Ehkä sykkeet kertoivat enemmän vaan orastavasta taudista kuin hyvästä irtiottokyvystä..:) Olo ennen spinua olihyvä, eikä mikään antanut viitteitä iskevästä taudista.

Keskiviikko aamuna kurkku tulessa ja nokka vuosi. Siitä meno oli sitten vaan yhtä alamäkeä. Sängyn pohjalla meni pari päivää. Eilen ja tänään olo parantunut ja kävimme toisen flunssapotilaan Erkan kanssa Nuuksiossa kevyellä kävelyllä. Metsä oli taianomainen. Talvi yrittää vielä pitää ottessaan, mutta virtaava vesi ja laulavat linnut saivat ilmaan kevään tuntua.

 
Olen yrittänyt pitää mielen virkeänä ja keskittyä kropan lepoon ja paranemiseen. Viime taudin aikana syyllistyin jatkuvaan murehtimiseen ja treeniaikataulun tuijotteluun. Mietin vaan koko ajan kuinka kunto laskee ja kesän tavoitteet luisuu käsistä. Murehtiminen ei tunnetusti auta mitään, vaan saa vaan aikaan pikimminkin negatiivisuuden kehän. Terveys on tärkein ja nyt tuntuu, että haluisin vaan saada kropan siihen kuntoon, että voi liikkua taas huoletta ja nauttien. Päivä kerrallaan, ei muu auta.
 
Kivoja reissuja on myös keväällä tiedossa - olen sitten kisakunnossa tai en. Focus tiimin kanssa lähdemme huhtikuussa Mallorcan pyöräleirille ja toukokuussa kisareissulle Sveitsiin. Touko-kesäkuun vaihteessa lähdemme Stavangeriin Erkan siskon luo ja siihen reissuun yhdistetään varmasti upeita vaellusreissuja.
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti