sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Big training day

Viime kerralla, kun hehkutin, että sairauskierre on selätetty, niin tämä aikanen hehkutus napsahti aika pian omaan nilkkaan. Nyt en siis enää lähde sille vaaralliselle tiellä, vaan totetan ainostaan, että on aivan sairaan siistiä, kun olen päässyt parin viikon ajan tykittämään hyviä treenejä. Vauhti on ollut kadoksissa lajissa kun lajissa, mutta tehoja aletaan nostamaan taas pikkuhiljaa ja eiköhän se vauhti taas sieltä löydy. Tai no, niissä lajeissa, joissa sitä vauhtia edes on...:)

Menneestä viikosta muodostui vähän vahingossa kunnon tehoviikko. Tunteja ei niinkään kertynyt, mutta laadukkaita ja tehokkaita treenejä kyllä. Maanantaina tein laadukkaan 3km uinnin varsin kisamaisessa ympäristössä Tapiolan altaassa, jossa nopeitten uimareiden radalla parhaimmillaan oli varmaan 10 uimaria. Sattumoisin tuttuja triathlonisteja oli paljon liikenteessä ja muutkin uimarit olivat ihan kunnon menijöitä, joten ihan kunnon treenin sai tehtyä. Tiistaina poimin kyytiin Minnan ja nokka kohti Animal Spinua. Kummallakin pitkä tauko kyseisistä treeneistä, joten aika kauhunsekaisin tuntein odotimme mitä tuleman pitää. Animal Spinujen ohjelmien tehot ja kadenssit kasvaa progressiivisesti kevättä kohden, joten parin kuukauden treenitauko ei tiedä hyvää. Kirsikkana kakun päällä saimme kuulla, että kyseessä on puolentoista tunnin ohjelma tunnin sijaan. Noh, ei muuta kun asenne kohdalleen ja kadessihirvitysvetojen kimppuun. Vaikka paukut loppuivat loppua kohden, yllättävän hyvin sain sain seurattua 2-tason ohjelman kadensseja. Parhaimmillaan pystyin vetämään 2min-3min vetoja 160-170 kadenssilla. Takki oli todella tyhjä ko. treenin jälkeen, mutta hommasta sai kummasti lisämotivaatiota. Oli myös hienoa nähdä muita Focus naisia, joilla meno näytti todella vakuuttavalta. Tietää hyvää kesän kisoja ajatellen.

Keskiviikkona tein ekan  kovemman juoksutreenin aikoihin, kun valmennusporukan kanssa oli perinteiset Mylly treenit. Pääsarjana juostiin 2km (200m rennon kovaa-200m löysää) ja 4x1km vk-vk2. Juoksunopeus on vähän kadoksissa ja spinut todella painoi jaloissa. Tästä huolimatta pystyin tekemään nousujohteiset vedot vauhdeilla 4.30min/km - 4min/km. Juoksun vauhti toivottavasti kehittyy, kunhan pääsee tekemään kovempia vetoja tulevina viikkoina. HCR nimittäin tulee yllättävän nopsaa ja sinne olisi kiva lähteä haastamaan viime syksyn aikaa.

Lauantaina tiedossa oli viime kesältäkin tuttu, mutta tämän kevään osalta ensimmäinen Big Training day. Ideana näissä päivissä on tehdä kovia ja laadukkaita pitkäkestoisia treenejä. Eilen kaikki treenit sai tehdä huipputyyppien seurassa, joten treenit sujuivat kuin itsestään. Yksin en olisi saanut isestäni todellakaan niin hyvin irti kuin eilen sain. Aamu alkoi 2,5km uinnilla, joka sisälsi 1 km testiuinnin. Jännitin testiä paljon, koska tehokkaat uinnit on ollu pannassa ja oma vauhti aika hakusessa. Lähdin kuitenkin rohkeasti liikenteeseen ja uinti oli todella tasainen. Nakutin 100m 1.35min-1.41min tahtiin ja lopputulos 16.36min on uusi enkka. Viime vuodelta aika parani n.50s. Olen todella yllättynyt tohon aikaan, koska ei oma uinti ole tuntunut yhtään sen erilaiselta kuin ennenkään. Päivä jatkui 2h spinulla, joka sisälsi 7 x 10min vk ajoa. Tästä suoraan lenkkarit alle ja 1h lenkki mahtavassa säässä. Illalla pääsin onneksi valmiiseen pöytään ystäväpariskuntamme luokse. Kunnon pastatankkauksen jälkeen fiilis päivän annista oli mitä mahtavin. Kiitos kaikille kanssatreenajille Minna, Kaisa, Hanna, Petteri - teidän kanssa päivä meni siivillä! :) Näitä lisää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti