Tämän kauden epäonni sairastelujen osalta sai taas jatkumoa. Kun vihdoin Ranskassa alkoi olo tuntua vahvalle ja normaalille, niin eikös vaan flunssaa heti pukkaa päälle. Juhannusviikolla alkanut jäätävä kurkkukipu muuttui ihan kunnon taudiksi ja olin sänkypotilaana pari päivää. Aika nopesti tuosta kuitenkin virkosi ja juhannuksena kokeilin vähän aerobista pyörää ja lenkkiä. En tiedä taas johtuiko liian aikaisesta aloituksesta vai mistä, mutta tauti jäi taas jyystämään. Ti ja Ke täyslepoa ja olon tunnustelua, mutta kun vielä torstainakin nokka vuosi ja olo voimaton, oli kuunneltava järjen ääntä eli Erkkaa ja ilmoittaa poissaolosta maantiepyörän SM-kisojen suhteen. Noihin karkeloihin kun ei vaan ole mitään järkeä puolikuntoisena lähteä. Tempossa jyystetään tunnin verran anerobisella ja maantiekisassa pitäisi olla jalkoja irtiottoihin.
Nämä sairastelut saa mielen aika matalaksi. Urheiluun kuitenkin panostaa omasta tahdosta mielettömän paljon aikaa, ja nyt kisakauden ollessa parhaillaan käynnissä, ei pääse lunastamaan laisinkaan niitä tuloksia, joita on itselleen asettanut. Tiedän, tiedän, että kausia tulee ja menee, mutta ensimmäinen IM alkaa olla pelottavan lähellä ja sairastelut ovat kyllä vieneet parhaan terän tästä naisesta. Itselleenhän niitä paineita menestyksestä asettaa ja joskus täytyy tajuta vähän höllätä. Tärkeintä nyt olisi vaan päästä starttiviivalle terveenä ja päästä nauttimaan kisasta.
Olo on edelleen tukkoinen, mutta toivon hartaasti, että pääsen pian taas treenirytmiin kiinni ja Joroisilla saisi nauttia tri-huumasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti