Viimeiset pari viikkoa on menty treenirintamalla kovaa ja tunnit alkavat jo todella tuntua. Köpiksen jälkeen treenimääriä nostettiin pikkuhiljaa ja nyt on meneillään kahden kovan viikon viimeinen rypistys. En voi valehdella ja väittää, että kaikki sujuu kuin tanssi ja ironman-treeni olisi aina kivaa. Kyllä motivaatiota on todella saanut kaivaa syvimmistä syövereistä, kun herätyskello on soinut pimeään, räntäsateen täyttämään syysamuun ja ohjelmassa on lukenut 2,5h juoksua. Kesällä treenikavereita riittää ja pitkät lenkit pystyy lähes aina tekemään porukassa. Nyt on painettu lenkkejä yksin, joka on vaatinut aivan erilaista asenneoitumista hommaan. Väitän, että vaikka osa treeneistä on ollut raskaita, on tämä ollut parasta mahdollista valmistautumista Konalle. Osaan vain kuvitella, että henkistä kanttia kysytään tuossa kilpailussa ihan eri tyyliin kuin muualla. Köpiksessä tuskaiset hetket sai usein kanavoitua katsojiin ja ympärillä olevaan hälinään sekä hurlumheihin. Konalla pyörä- ja maratonosuudet kulkevat suoraa maantietä laavakentillä, ilman katsojan katsojaa lukuisten kilometrien ajan. Treenien jälkeen on kuitenkin ollut voittajafiilis ja hommaa on jaksanut painaa Havaijin kuva silmissä. Olen pysynyt terveenä ja pk-treenit kulkevat mukavasti. Tehot ovat olleet ainakin vielä kadoksissa. Toivottavasti seuraavien viikkojen kevennys ja lyhyet intenstiteettitreenit tehoavat ja voimaa löytyy kisapäivänä.
 |
| Aurinkoenergiaa |
Lähdemme reissun päälle ensi perjantaina ja reittimme kulkee Oslon ja San Franciscon kautta Big Islandille. Matka-aika kevyt 40h ja aikaeroa 13h. Voi olla, että kroppa menee aika sekaisin reissaamisesta, mutta onneksi jää viikko aikaa totuttautua paikalliseen aikaan sekä ilmastoon. Tällä hetkellä eniten jännittää juuri tuo ilmasto: kosteus ja kuumuus. Olen parhaimmillani viileässä kelissä, kuten Köpiksessä nähtiin. Nesteytys- ja ravitsemussuunnitelmaa täytyy noudattaa pilkulleen, jos noissa lämpötiloissa aikoo onnistuneesti kisata.
Kisajännitys alkaa pikkuhiljaa nousta, mutta toisaalta olen yllättävän rauhallinen. Tiedän, että selviän hommasta vaikka väkisin kävellen. Mitään menestymispaineita tai aikatavoitteita en ole itselle luonut. Yksi haaveistani on toetutumassa ja aion nauttia reissusta täysin rinnoin. Tavoitteena on saada sama hymynvirnistys naamalle kuin Köpiksessä. Tähän olen pari viimeistä vuotta tähdännyt ja nyt hetki on käsillä. En halua pilata hommaa turhilla paineilla tai tavotteilla.
Loppukevennyksenä tähän paatokseen tunnelmia tämänpäiväiseltä metsäretkeltä Erkan kanssa. Metsässä mieli lepää ja akut lataantuu. Matkaan tarttui myös syksyn ensimmäiset suppikset ja lampäänkääpä. Nam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti