Triathlonistin onnenpäivät

Jokaisen kilpa- tai kuntomielessä kisaavan triathlonistin onnenpäivät ovat käsillä. Kisakausi on todella potkaistu käyntiin ja lähes jokaisena viikonloppuna saa asetella jännittynein mielin hakaneuloilla numerolappua rintaan. Itse kuulun niihin, jotka tykkäävät kisata usein ja paljon. Kisoihin tulee rutiinia ja samalla harjoituskisoissa saa usein ylitettyä itsensä eri tavalla mitä yksin treenatessa. Ymmärrän toki ihmisiä, jotka haluavat ladata kaikki paukut yhteen tai kahteen starttiin kesän aikana, mutta itselle moinen järjestely aiheuttaisi luultavasti massiivisin ylilatautumisen ja liiallisen jännityksen, joka näkyisi suorituksessa. Yhden kisan varaan pelaaminen on myös aika riskikästä. Aina tulee loukkaantumisia, sairastumisia ja aina ei vaan ole juuri kisapäivänä se paras isku. Jaksottamalla kauden varrelle riittävästi harjoituskisoja, ö-luokan kisoja ja valmistavia kisoja saa tekemiseen rutiinia sekä luultavasti sen parhaan kisavireen myös kaivettua esille. Triathlonissahan mahtavaa on se, että kisakalenteriin voi täyttää niin juoksu-, pyörä- kuin trikisojakin. Tämän lisäksi on pitkä liuta lajeja, jotka tukevat mainioisti triathlonia, Omassa listassa tälle kesälle löytyy esim. Jukolan viesti ja swimrun kokeilu. 

After HCR palautusta kummitytön kanssa

Ranskan jälkeen tahti on pysynyt suhteellisen kovana ja jälkeäpäin analysoituna HCR:ää varten olisi pitänyt herkistellä vähän enemmin. Lähdin kuitenkin rohkeasti matkaan yrittäen pitää yllä Länsiväyläjuoksun kilsavauhteja samalla sykettä seureillen. Jalat (varsinkin persus) oli kuitenkin kovasta pyörämäärästä aika tukossa ja lennokasta askel oli vain haavetasolla. Matka meni ihan kivasti n. 15km asti ja sen jälkeen jalat vaan kangistuivat kilsa kilsalta. Viimeiset kaksi kilsaa sai todella käydä kovaa keskustelua itsensä kanssa, jotta sai jalat vielä liikkumaan edes kohtuullista vauhtia. Tavoitteena oli 1.35h alitus ja siihen päästiin pienehkellä hyytymisellä. Loppuaika maalissa oli 1.34,14h. Enkka on aina enkka, vaikka juoksu ei hyvälle tuntunutkaan. 

Minnan kanssa pyörittelyä

Pyörä taasen on kulkenut lennokkaasti. Giroon päätin lähteä vapaan vauhdin ryhmään, vaikka pari vuotta sitten noutaja tuli 35km/h ryhmässä. Ryhmästä tippuminen tuolloin johtui täysin olemattomasta ryhmäajotaktikoinnista ja -ennakoinnista. Vaikka en itsenäni nyt vieläkään paljasjalkaiseksi maantiekuskiksi laske, väitän että ajolukutaito ja -ennakointi ovat kehittyneet huimasti. Tiedän, että mutkiin ja mäkiin kannattaa olla hyvin sijoittainuneena tai muuten on ongelmissa. Homma lähti saattoajon jälkeen todella rapsakasti liikenteeseen ja ekat 5km ajettiin asenteella, että erotellaan jyvät akanoista. Suhteellisén kylmänä, kun aletaan tykittää yli 40km/h keskarilla sai kampea todella pyörittää tosissaan ja toivoa, että tilanne rauhoittuu. Kyllähän se lopulta rauhoittui ja keskiosa ajettiin kovaa, mutta kuitenkin ihan omalla tasolla. Ryhmä meinasi ennen Veikkolaa mennä säpäleiksi tiellä vauhkoontuneiden hevosten vuoksi. Parikymmentä kuskia pääsi hevosten etupuolelle ja tykittivät irti. Lähdimme raivoisaan takaa-ajoon ja seuraavat kilsat mentiin taas aivan punaisilla. Saimme porukan kiinni, mutta Veikkolan jälkeen alettiin vauhtia selkeästi lisätä. Bodomin kierroksella mäissä sai jo taistella, mutta aina pysyin kuitenkin porukassa mukana. Ennen Jorvia reitillä oli tietyömaata ja ajauduin liian reunaan hiekkaan ja jouduin jarruttamaan kaikki vauhdit pois etten olisi kaatunut. Jäin ryhmän hännille ja ajoin todella kovaa, että pääsisin edes ryhmän keskivaiheille ennen mäkeä. Punasella oltiin jo ennen Jorvin mäkeä ja jalka ei vaan enää noussut. Valuin letkan hännille ja mäen päällä eroa oli ne ratkaisevat muutamat metrit. Pääjoukko meni menojaan ja jäimme muutaman pudonneen kanssa polkemaan loppumatkan vuorovetoa. Hyvin saimme vauhdin pidettyä, sillä maaliin pääsin aikaan 2.59h vain pari minuuttia naisten voittajalle Sari Saarelaiselle hävinneenä. Vaapan vauhdin keskari oli myös itselle kova 39km/h. Vaikka pääjoukosta putoaminen jäi vaivaamaan, pitää olla tyytyväinen. Kauden eka startti maantiellä. Kauden toinen lenkki uudella Focuksella. 

Podiumilla

Giroon jälkeen jalat tuntuivat palautuvan nopeasti ja viritin Cervelon kisakuntoon ja menin testaamaan tempokuntoa IK:n 10km:n keskiviikkotempoon. En päässyt töiltäni osallistumaan Heltrin duathloniin, joten ajattelin vetää oman kovan tempo+juoksu yhdistelmän. Lähdin matkaan rennoin mielin. Kaikki parannus edellisvuoteen olisi kotiinpäin. Sain hyvän nousujohtoisen ajon, jossa jälkimmäisen puoliskolla sai todella vetää räkä poskella mk-alueella, jotta vauhti pysyi yllä. En tarkemmin seurannut kelloa tai vauhtia. Koko ajan mentiin vaan niin kovaa kuin jaloista lähti. Maalissa olinkin suhteellisen yllättynyt kun kuulin oman ajan: 14.42min. Enemmän yllättynyt olin illalla, kun kuulin rikkoneeni reitin naisten reittiennätyksen! Aina jää parannettavaa ja nytkin teknisesti paremmalla ajolla voisi sekunteja vielä viilata. Nyt keskari oli 39,6km/h luokkaa, joten seuravaaksi tavoitteena 40km/h keskarin rikkominen. Se ei tosiaan ole kaukana. 

Kaunokainen kisakunnossa

Tähän viikonloppuun mahtui aimo annos polkujuoksua. Lauantaina tein oman kovemman juoksun ja tänään kevyttä palauttavaa treenivedon muodossa. Tekevälle taas sattuu ja lauantailta kotiintuomisina jäätävä naarmu+mustelma jalassa sekä tänään aikamoinen viilto käteen. Verta vaan, ei tarvi tikkejä ja matka jatkui. 

Viikonloppuun mahtui myös rakkaan ystävän, treenikaverin ja kilpasiskon Minnan häät. Oli hienoa olla mukana todistamassa Minnan ja Tatun päivää.

Triathlonnaiset juhlatuulella

Ensi viikonloppuna vuorossa superduo. Lauantaina Vantaa Triathlonin perusmatka ja sunnuntaina Porvoon ajot. Katsotaan riittääkö paukkuja kahteen hyvään suoritukseen.