Kun pyörä kulkee...

Sunnuntaina kotiin raahautui rättiväsynyt, mutta onnellinen triathlonisti/pyöräilijä. Jalat vapisten kannoin pyörän ja kaikki kamat kolmanteen kerrokseen ja sisäänpäästyä romahdin sohvalle kykenemättä hetkeen tekemään yhtään mitään. Lauantain Vantaan Triathlonin perusmatkan ja sunnuntain Porvoon ajojen väliin jäi aikaa ruhtinaalliset n.16h ja rasituksen kumuloituminen alkoi todella tuntua. Viikonloppu meni oikeastaan yli odotusteni ja sai suunpielet hymyyn siinä lamaantuneena sohvalla istuskellessani. Lauantaina kotiintuomisina naisten perusmatkan ykköstila uudella perusmatkan ennätyksellä ja sunnuntain 9.sija Suomen ykkösmaantiekuskien seurassa, joka oli itselle yksi kovimmista saavutuksista maantiekisoissa. Ohessa kisaraporttia viikonlopun riennoista.

Vantaan Perusmatka

Oma startti oli vasta klo 15.05, joten saavuin Kuusijärvelle jo puolenpäivän aikoihin kannustamaan kaikkia tuttuja ja valmennettavia sprinttimatkan lähdöissä. Kuusijärvellä oli kunnon triathlonkarnevaalihenkeä ilmassa. Lähdöt soljuivat toinen toisensa perään, aurinko paistoi ja musiikki soi. Oma kisatunnelma nousi kattoon ja sitä vain toivoi ajan kuluvan nopeasti, jotta pääsisi irti. Perusmatkalle starttasivat ensin miesten yleisen sarjan kaksi lähtöä, jonka jälkeen oli meidän naisten lähtö. Puolisen tuntia ennen naisten lähtöä auringonpaiste väistyi tummien pilvien alle ja vettä alkoi ripotella. Ilma myös viileni huomattavasti, ennusteen mukaan kisasää oli mukavan raikas 13 astetta. Vesi ei juuri ollut sen lämpimämpää. Tiesin kyllä mitä odottaa, sillä olin keskiviikkona avannut avovesikauden ja uinut ensi kertaa uudella märkkärilläni Headin Black Marlinilla. Tähän asti olen uinut pari kautta Sailfishin G-Range puvulla, joka sekin siis merkkinsä top-end puku. Olinkin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt Headin puvun loistavasta istuvuudesta ja käsien paremmasta liikkuvuudesta. Sailfishin puvun kanssa minulla on aina ollut tunne, että hartiat väsyy ja joudun ikään kuin taistelemaan vastaan käden palautuksen kanssa. Uuden puvun kanssa kädet viuhuivat ihan itsestään ja todella kevyesti. Toinen itselle sopiva ero pukujen välillä on kelluttavuus jaloissa. Sailfish oli omalle uimatyylille jaloista liian kelluttava ja tuntuma potkuun hävisi täysin. Uuden puvun kanssa pystyn paremmin hyödyntämään kevyttä potkua. Ja takaisin itse kisaan..

Lähtöjännitystä

Uinti
Luotto omaan uintiin on kasvanut lukuisten starttien myötä, joten paukusta lähdin rohkeasti kiihdyttämään. Ekalle poijulle tultaessa meitä oli irtaantunut neljä uimaria. Yksi meni kaukana edessä menojaan ja me muut samassa joukossa. Mitään ruuhkaa siis ei ollut, joten omaa uintia pääsi tekemään alusta loppuun. Ensimmäisen kierroksen peesasin, kun sopiva vauhti löytyi. Peesissä uinti oli rentoa, mutta päätin pysyä siinä, koska irtaantuminen olisi vaan turhaan syönyt voimia. Ensimmäiseltä kiekalta rantauduin n. 12.50 aikaan, joten hyvässä tahdissa oltiin. Rannassa juostiin laiturille ja hypättiin uudestaan veteen. Hyppäsin pääedellä ja eikös lasit lähteneet päästä. Siinä sitten fiksailin niitä hetken aikaa ja aikaa tuhlaantui. Tässä vaiheessa myös edellä mennyt uimari sanoi peesisopimuksen irti ja pysähtyi ja odotti minun menevän edelle. Minähän menin, mutta kaikkeen tohon sai aikaa kulumaan ja oma rytmi hetkeksi sekaisin. Ekalla poijulla joku läpsytti jalkojani mukavasti ja hetken kulutta tunnistin Malmströmin Henrikan lipuvan ohitse. Siinä peesissä pysyin melkeen viimeisille poijuille asti, mutta lopun tulin omaa uintia. Rannassa oma kello näytti 26.40 aikaa, joten pikkusähläys näkyi ajassa, sillä Garminin datan mukaan uintivauhti ei hiipunut päinvastoin. Uinti-pyörä vaihto meni aikamoisessa kohmeessa ja tuntui, etteivät sormet pelittäneet kunnolla, mutta pyörään lähdin kolmantena n.2,5min johtajaa Susanna Huttusta perässä.

Pyörä
Pyöräkunto on ollut itsellä nousujohtoinen koko kevään ajan, joten heti pyörän päällä päätin alkaa ajamaan todella rohkeasti. Sykkeet olivat alkuun todella koholla ja jalat aika tunnottomat kylmän uinnin jälkeen. Vettä satoi ja keli oli kolea. Tiesin kyllä, että syke tasoittuu ja lihakset lämpenevät, kun vaan pidän pedaalit liikkeellä. Keskityin mahdollisimman tasaiseen kadenssiin, hyvään paineentunteeseen pedaaleissa ja asennon pitämiseen aerona. Sykkeitä seurasin ja pidin huolen, että intensiteetti oli hyvää vk-menoa. Sitten annoin vaan jalkojen laulaa ja Cervelon kiitää. Innolla katselin, kun myötätuulipätkällä nopeus näytti 50km/h ja meno oli helppoa. Vastatuuliosuuteen en pakottanut, vaan pidin vaan hyvää tekniikkaa yllä. Nopeus laski, mutta myötätuulella otin nopeuden pudotuksen aina kiinni. Puolen tunnin kohdalla vedin yhden geelin ja pyörän aikana join n. puoli litraa urheilujuomaa. Aloin kierros kierrokselta saavuttaa johtajaa ja viimeiselle kierrokselle lähdettäessä painelin ohitse. En lähtenyt kiihdyttämään vauhtia, vaan pidin tasaisen menon yllä ja toivoin, että välimatkaa tulisi. Vaihto tuli jotenkin niin nopeasti vastaan, että unohdin irrottaa jalat kengistä ja niinpä juoksin klossit jalassa vaihtoon, jota en yleensä tee. Taas sormet kohmeessa kenkää jalkaan ja juoksuosuudelle. Pyöräosuuteen meni aikaa 1.01,53h, 38,79km/h vauhdilla. Olosuhteet oli aika tuuliset, joten hyvällä säällä 40km/h ei ole enää utopistinen tavoite.

Juoksu
Juoksun ensimmäiset kilometrit olivat jopa epätodellisen tuntuisia, koska kylmyys oli vetänyt jalkapohjat tai oikeastaan jalat polvista alaspäin täysin tunnottomiksi. En käyttänyt sukkia laisinkiaan ja pyöräkengistä pääsi kaikki kosteus ja kylmyys läpi. Minun piti moneen kertaa juoksun alussa varmistaa, että minulla on kengät jalassa, koska tunne oli niin epätodellinen. Onneksi jalat kuitenkin liikkuivat tunnottomuudesta huolimatta ja ensimmäiset alamäkivoittoiset kilsat nakutin 4.15min/km tahtia. Juoksu lähti hyvin liikkeelle, mutta kääntöpaikan jälkeen aloin nähdä takaa-ajajia ja heidän juoksu näytti todella hyvävoimaiselle. Itselle ylämäet oli aika myrkkyä, sillä pyörä oli vetänyt kyllä takareidet aivan jöötiin. Otin tarkoituksella ylämäissä turhan rutistuksen pois ja tasaisella ja alamäissä pyrin lisäämään vauhtia. Toisella kierroksella näin säilyttäneeni johtoni tai jopa vähän lisäänneeni sitä. Vikalle metsäosuudelle lähdettäessä kuulin johtavani yli puolitoista minuuttia, joten aloin jo vähän fiilistellä voittoa. Lopun tulin rennon kovaa ja maalissa pääsin tuulettamaan voittajana ajassa 2:16:34h! Juoksuun meni aikaa 43.20min vauhdin ollessa 4.20min/km. Taisi muuten olla ensimmäinen triathlonkisan voitto ikinä! Himmeämpiä mitaleita olen pokannut, mutta kyllä voitto maistui makealta, varsinkin onnistuneen ja tasapainoisen suorituksen jälkeen.

Porvoon ajot

Triathlonkilpailun jälkeen yritin optimoida palautumista. Heti nestettä, palautumistuotteita ja kunnon hiilaripainotteinen ruoka parin tunnin jälkeen. Kroppa kävi kuitenkin kierroksilla noin kovan vedon jälkeen. Garmin mittari olisi suositellut minulle 56h palautusta.. heh heh. Uni ei meinannut tulla silmään ja yö oli todella levoton. Aamulla heräsin kuuden aikaan, silmiä kirveli ja olo oli aika jyrän alle jäänyt. Ei muuta kun kisaamaan! Ihmisen kroppa on ihmeellinen kone ja henkisellä valmentautumisella on äärimmäisen iso rooli siinä miten itseämme tsempataan ja miten saada itsestä irti tilanteista, kun se vaikuttaa mahdottomalta. Kömpesin ylös, laitoin musat täysille, kahvin tippumaan ja aloin väkisin hakea kisafiilistä. Ruoka ei meinannut maistua lainkaan, mutta puoliväkisin vedin puuroa naamariin. Pyöräily on joukkuelaji isolla J:llä, enkä todellakaan halunnut tuottaa tiimille pettymystä vaisulla suorituksella. Olo piristyi matkalla Porvooseen tiimikaverin kyydissä ja paikalla kisakuhina ja tutut naamat saivat kisafiiliksen taas nousemaan. Kävimme tiimin kanssa lämppäämässä reitin uuden kaupunkiin tulevan reitinpätkän ns. "murhamäen". Mäki itsessään ei ollut niin paha, vaan pahinta Porvoon reitillä on ns. maalimäki. Mäkeen johtavat tekniset mutkat ja kierrokselle lähdettäessä mukulakivitöyssyt ja mutkat, jotka saavat pääjoukon venymään ihan jonoksi ja auta armias, jos tuossa kohtaa tiput, niin game over.

Lähtötunnelmaa

Porvoon ajot oli itselle ensimmäinen maantiestartti pari vuotta takaperin, joten tiesin mitä odottaa. Naisten reitti on naurettavan lyhyt 63km, mutta eilen otin tuon matkan tyytyväisenä matkaan. Reitin lyhyyden, teknisyyden ja mukana olevien poikajunnujen vuoksi ajo on todella nykivää ja iskuja tehtiin melkeempä jokaiseen isompaan mäkeen tai tekniseen kohtaan. Porvoon ajot on suomalaisen pyöräilyn yksi suurimmista ja arvostetuimmista kisoista, joten on todella outoa, että naisilla ei ole omaa lähtöä sekä kisan pituus on murto-osa, mitä esim. SM-kilpailuissa ajetaan. Ehdottomasti asia, joka olisi helposti korjattavissa!

Startista lähdettiin sata lasissa ja itse jäin tyrimään klossin kanssa ja meinasin jäädä junasta heti lähdössä. Pikku tempo ylämäkeen sata lasissa ja saavutin porukan aika helposti. Liian usesti olen tippunut pääjoukosta huonon sijoittumisen vuoksi, joten nyt päätin yrittää ajaa mahdollisimman edessä pääjoukkoa. Kävin muutaamaan otteeseen vetohommissa, mutta totesin, että jos haluan pääjoukossa maaliin asti tulla, niin äärimmäiseen vastatuuleen ajaminen ei ole hyvä idea. Parempi sijouttuminen todella toimi. Näin ja aavistin iskut paremmin ja ainoastaan pari kertaa missasin iskut siten, että sain tempoa aivan täysillä, että en tipu joukosta. Onneksi noissa iskuissa meinasi tippua muitakin ja heidän kanssaan saimme välit aina ajettua kiinni.

Loppukiri: Rosa Törmänen vs. Pia Pensaari, Kuva: Jari Tepponen

Paikalla oli Lepistön Lottaa lukuunottamatta kaikki Suomen naisykköskuskit ja oli mahtava huomata, että pysyn heidän mukanaan väsyneilläkin jaloilla. Toinen kierros mentiin todella haipakkaa, mutta kolmannen kierroksen lopulla alkoi passailu eikä keltään löytynyt vetohaluja. Voitto ratkaistaisiin siis loppukirissä. Itsellähän ei minkäänlaista kirijalkaa löydä verrattunu maantietykkeihin, joten jos joskus uskaltaisin jotain ratkaisuja tehdä, ne yritykset tulisi tehdä kaukaa ennen maalia. Nyt ei uskallusta riittänyt omiin irtiottoihin, vaikka jalat tuntuivat todella vahvoilta "murhamäen" jälkeen. Kaupunkiin laskettiin pitkässä jonossa ja ehkä vähän liian varovaisen käännöstekniikan vuoksi pieni rako pääsi syntymään kuin alettiin kiihdyttämään loppukiriin. Pyöräilyssä metrinkin rako voi olla liikaa. Mäkeen iskivät kaikki kirikuskit ja tunsin kuinka ohi tullaan. Tuossa kiritekniikassa on varmasti kosolti parannettavaa! Aina jää liian pieni vaihde päälle ja maksimivoiman tuotossa on parannettavaa. Maalissa kuitenkin naisten yhdeksäntenä ajassa 1.47h. Parasta päivässä oli kuitenkin tiimikaverin Rosa Törmäsen 2.sija. Joukkueen tavoitteena oli podium ja siinä onnistuttiin!

Loppuspekulaatiot