Taisteluvoitto

Pitkä kisareissu takana, pyykkikone laulaa, päällimmäiset työt hoidettu, joten hetki aikaa koota ajatukset menneeltä kisareissulta. Viikkoon mahtui viime keskiviikon SM-tempo ja heti lauantaina perään  ITU:n pitkän matkan MM-kisat. Ensimmäiset fiilikset lauantain kisan jälkeen oli raju pettymys. Uinti ja pyörä kulkivat kuin unelma ja juoksuun lähdin ikäsarjani johtoasemasta. Juoksu oli kuitenkin ehdottomasti kauheinta, jota olen missään kisassa kokenut. Uskomatonta, mutta esim. Havaijin juoksuosuus oli ihan paperia tähän verrattuna. Kaikki vaan meni pieleen alusta lähtien...Tätä tämä urheilu kuitenkin on. Kaikki ei voi aina mennä putkeen. Edessä pitkä siivu tekstiä menneistä kisoista ja Motalaan valmistautumisesta, joten hyppää suosiolla tekstin loppuosaan, jos vain Motalan kisarapsa kiinnostaa.

Valmistautuminen Motalan kisaan vedettiin kovaa tietoisella riskillä. Kisatahti Vantaan jälkeen jatkui kiivaana. Viikko Vantaan perusmatkan ja Porvoon ajojen jälkeen kävin la aamulla kisaamassa Jämsän SM-sprintin. Tuloksena SM 5.sija. Harmillisesti Södeströmin Maria loikki ohitseni juoksun viimeisillä metreillä. Jämsässä kulki niin pyörä ja juoksu - uinti sen sijaan oli aika konttausta. Sprinttikisoissa sorrun uinnissa usein liiallisen yritykseen ja panikointiin, jolloin tekniikka katoaa täysin. Pyörässä sain ajella yksin kärkinaisia takaa, mutta eipä yksin tempoaminen sprintissä niin järkevää ole. Matka yksinkertaisesti loppuu kesken. Juoksu oli kuitenkin kovasta pyörästä huolimatta lennokasta ja taisin juosta oman vitosen enkan. Jämsästä ajettiin suoraan Saloon, jossa otin lepoa kolmeen asti aamuyöllä, kunnes kello soi ja oli aika lähteä metsään. Jukolan viesti on vuosikausia kuulunut kisakalenteriin ja olihan sinne nytkin päästävä. Ei ehkä se optimaalisin palautus aamuisesta kisasta taikka järkevä veto Motalaa ajatellen, mutta olenkin aina ollut fiilisurheilija - tehnyt aina sitä mistä oikeasti nautin. Jukolassa juoksu kulki aivan mahtavasti ja 11km samoamisen jälkeen olisin voinut jatkaa matkaa vaikka kuinka paljon pidempään. Juoksin nelosasuuden aikaan 1.24h. Mukaan mahtui kaksi megapummia, johon tuhraantui aikaa osuusanalyysin perusteella ainakin 15min.  Joukkueella meni muutenkin hyvin ja loppusijoitus taisi olla siellä 700-800 tienoilla.

SM-sprintissä Team Cervelo edustaa

Jukolan jälkeen katse siirtyi Motalaan, mutta vielä ennen lauantain Motalan starttia kävin rykäsemässä SM-tempon Noormarkussa. Jukolan jälkeen keventelin  kyllä, mutta juhannusviikolla tehdyillä juoksulenkeillä oikea polveni kipeytyi todella pahasti. Olen koko kevään ja alkukesän saanyt treenata ilman mitään polvivaivoja, joten pelästyin toden teolla, varsinkin kun kipu oli niin kovaa, että treenit oli pakko keskeyttää ja linkata kotiin. Kipu tuntui selkeältä juoksijan polvelta - ei niinkään vanhalta kierukka/rustovauriokivulta. Oma epäilys on, että yhtäkkiä eri alustalla, eri kengillä vetäisty Jukolan lenkki olisi aiheuttanut tuon ylirasituksen. Kipu ilmeni lenkillä n.8-10km kohdilla, mutta siihen asti juoksu sujui kuin unelma, joten olin hyvin luottavainen Motalan juoksun suhteen. Polvi joutui vielä juhannusaatonaattona aikamoiseen rasitukseen, kun muutimme Erkan kanssa Jyväskylän kämppäni tyhjäksi. Kolmas kerros, ei hissiä - kaksi ihmistä. Tarkoittaa lukemattomia portaita ja kantamista. Särkylääkkeillä mentiin. Tähän päälle vielä juhannuksena suhteellisen kova n. neljän tunnin yhdistelmä, jossa mentiin kisavauhtisia vetoja.

Kisaviikolla ennen tempoa lihakset olivat vielä juhannuksen treeneistä väsyneet. Varsinkin pakarat olivat taas aivan jumissa. Samanlaista tuntemusta, jota oli esim. HCR:ssä kovan pyöräviikkojen jälkeen. Kävin maanantaina hierottamassa niitä ja varsinkin piriformis ja lonkan ulkokiertäjät olivat aivan juntturassa. Lihaksia murjottiin auki vähän liiankin kovaa ja tiistaina olin vielä aivan tukkeessa. SM-tempo ja tuleva Motalan kisa alkoivat ensi kerran vähän pelottaa.

Bongaa pummit kartalta...

Vettä kaatamalla, mutainen metsä, pari jättebummea - fiilis mahtava!!

SM-tempo

Keskiviikkona olo oli kuitenkin jo normalisoitunut ja Noormarkkuun lähdin innostuneena. Automatkalla tuo innostus hieman laantui kun taivaalta tuli vettä aivan saavista kaatamalla. Ennuste ei luvannut yhtään sen parempaa iltapäivälle. Kaatosadetta ja 12c. Nice! No, olosuhteet ovat samat kaikille ja vesisateestahan saa vaa extra-agrea päälle. Olin pyytänyt itselleni aikasta starttiaikaa, jotta varmasti ehtisin tempon jälkeen Turun satamaan hyvissä ajoin, Sain ensimmäisen lähtöajan, joka ei jälkikäteen ajateltuna ole se helpoin paikka lähteä. Se ettei edessä ollut ketään takaa-ajettavaa vaikutti itseasiassa paljonkin henkisesti. Se on uskomatonta, kuinka paljon itsestään saa kerättyä voimaa, kun edessä näkyy jonkin selkä. Tämän edun puuttuessa itsensä psyykkaminen ajon aikana oli entistä tärkeämpää. Ihan mahtavan taistelun sain itseni kanssa tehtyä, joten tyytyväinen olen suoritukseen siltä osin. Asia, joka sai pasmat sekaisin ennen ajoa, oli ajoasennon säätö. Olimme viikolla joukkueenjohtajan kanssa tsekanneet tempopyörät UCI:n sääntöjen osalta ja pyöräni piti olla selvillä vesillä. 15min ennen starttia pyörätsekissä ilmeni, että pyöräni säädöt eivät olleet lähimainkaan sääntöjen mukaiset. Satulaa jouduttiin ottamaan taakse ainakin 5cm. Ehdin muutaman polkasun tehdä uusilla säädöillä ja todeta asennon kamalaksi. Tuntui, että olin niin takana, että hyvä kun käteni ylsivät tangon padeille. Roikuin aivan satulan reunalla ja tuntui, etten siltikään päässyt lähelläkkään "normaalia" ajoasentoa. Säännöt on säännöt ja niillä mentiin. Turha sit oli surkutella ja päätin keskittyä ajoon.

Siellä mennään räkäposkella kaatosateella

SM-tempo joukkuekultaa!

Tempo oli 27km pituinen ja tavoitteena oli ajaa anakynnyksen tuntumassa lähes koko matka ja loppu tuutata vaan niin kovaa kun pystyy. Alusta lähtien sain tehot kohdilleen ja sen jälkeenhän homma tuntui olevan päästä kiinni. Miten ylläpitää sitä sopivaa, tasaista tuskan tunnetta koko matkan ajan. Ajo sujui teknisesti suhteellisen hyvin. Kääntöpaikalla en tarpeeksi hyvin huomioinut sateen liukkautta, vaan meinasin kaatua, kun takakiekko luiskahti alta. Paniikkijarrutus ja vauhdin hakeminen uudelleen. Paluumatkan tulin paljon ekaa pätkää nopeammin, joten vauhdinjako ja loppurutistus oli siinä mielessä onnistunut. Ehkä loppukirin olisi voinut uskaltaa aloittaa vähän aikaisemmin. Tuntui, että matka vähän loppui kesken. Loppuaika 41.38min, jolla irtosi naisten 7. sija. Keskari oli juuri 39km/h ja keskisyke 174, joten juuri anakynnyksellä. Tiimimme Lotta Lepistö ajoi ylivoimaiseen voittoon minuutin erolla seuraavaan Merja Särkiojaan. Sari Saarelainen nappasi kolmannen sijan. Tämän jälkeen erot olivat tiukassa minuutin sisään mahtui viisi naista. Tyytyväinen olen, että selän taakse jäi todella kovia pyöräilijöitä ja ensimmäiseksi tempokisaksi sain järkevän nousujohtoisen ajon. Tiimin kokonaispanos oli mahtava, kun edelle n. 10s turvin ehti Minna, joka alkaa olla killeri-iskussa kesän trikisoja ajatellen. Pääsimmekin IK-32:n naisten Lotan ja Minnan kanssa korkkaamaan SM-tempo joukkuekultamitalit! Olihan se mahtavaa saada SM-mitali kaulaan Lotta Lepistön ja parhaan treenisparraaja/ystävän Minnan rinnalla. Mahtava tiimi! Tiimin voittokulku jatkui myös lauantaina ajetussa SM-maantiekisassa, jossa Lotta kiri ylivoimaiseen voittoon!

Motalan pitkän matkan MM-kisat

Kisareissun alussa stressitasot nousivat kattoon, sillä saimme ensinnäkin jännittää ehdimmekö ajoissa Noormarkusta Turun satamaan, sillä matkan varrella oli todella monta tietyömaata, jotka hidastivat matkantekoa huomattavasti. Tulin itse isäni kyydillä Turkuun ja meidän piti Erkan kanssa treffata saatamassa hyvissä ajoin, jotta saamme pyörän ja kisakamat siirrettyä autosta toiseen. Meillä oli tulipalokiire, mutta matkan varrella selvisi, että Erkkakin on niin myöhässä, että emme ehtisi laivaan auton kanssa. Siinä sitten kiukuteltiin ja jännitettiin, mutta parin minuutin marginaalilla saimme pääsimme kuitenkin laivaan. Erkka todisti, että Tapiolasta ehtii Turun satamaan kaatosateella, pyörätelineellä tunnissa ja vartissa. Tästä sai toki maksaa sen hinnan, että kiireessä oma laukku oli jäänyt kotimme pihalle ja saimmekin sitten shoppailla Erkalle uuden vaatekerran laivalta. Pikku vastoinkäymisistä huolimatta kisamatka oli alkanut ja oli aika alkaa keskittyä lauantain kisaan.

Torstaina ajoimme suoraan Motalaan, katsastimme kisapaikan ja kävin rekisteröitymässä kisakansliassa. Torstaina vesi oli mittausten mukaan 13,9c, joten tiedossa oli jo tuolloin, että uintia tullaan lyhentämään. Itsenäni tuo ei niin harmittanut, kunhan vain joku pätkä uitaisiin. Torstaina pesin ja säädin pyörän normiasentoon. Kävimme pyörittämässä tunnin verran Linköpingin ympäristössä, jossa hotellimme sijaitsi. Vätternin ympäristö yllätti upeilla maisemilla. Kumpuilevaa, todella kaunista maalaismaisemaa ja upeita päällystettujä teitä. Täytyy ehdottomasti tulla polkemaan Vätternrundan joskus. Viimeistelyissä jalat tuntuivat yllättävän freeseille ja tein muutaman lyhyen kisavauhtisen vedon. Juoksin päälle ihan lyhyen pätkän, kun halusin testata polvea. Lyhyellä matkalla mitään kipua ei tuntunut ja jalatkin tuntuivat juoksussa ihan ok:lle. Tähän päälle kunnon hiilaripöhnä pastan ja karkin muodossa ja viimeinen voitelu alkoi olla valmis.

Vätternin jäätävä, mutta upean kirkas vesi

Kisafiilis korkealla!

Perjantaina kävimme Hannan ja Markoksen kanssa vielä vähän pyörittämässä jalkoja ennen pyörächeckiä. Kävimme myös testaamassa jääkylmän veden. Uin n. 500m tehden muutamia kovempia vetoja. Ostin exposta neopreenilakin, joka oli kyllä ihan ässä noin kylmässä vedessä. Perjantaina vesi oli 14c, joten kisaajille infottiin uinnin olevan 1,5km:n mittainen. Juuri hyvä matka itselle ja eipä tuossa jäävedessä olisi kauempaa halunnut uidakaan. Fiilis oli hyvä, puitteet ihan mahtavat ja iso suomalaisten kisaporukka piti hyvää fiilistä yllä. Kisa jännitti, mutta olin rennon odottavainen. Koska kyseessä oli ensimmäinen kyseisen matkan kisa, kyselin vinkkejä kokeneilta kehäketuilta. Yhteistuumin valkun kanssa sovimme, että uinti ja pyörä vedetään rohkeasti. Pyörässä hippusen puolimatkan tehoista pois. Strategiana oli uida kovaa, pyöräillä rennon kovaa aerobisen kynnyksen-vk1:n tuntumassa nousujohtoisesti ja juosta n.4.30-45km/h vauhtia.  Tämä tuntui realistiselta ja tämän hetken kunnon mukaiselta tavoitteelta.

Kisa-aamun hulina

Kisanvastaisen yön nukuin melko hyvin, toki hereillä jo ennen kelloa, mutta kuitenkin hyvin levänneenä. Aamiaisella puuroa, hilloa, banaania, kanamuna, tuoremehua ja kahvia. Matka kisapaikalle Hannan kanssa niitä näitä jutustellen. Aurinko paistoi kirkkaana ja tiedossa olisi kesän jopa lämpimin päivä. Veteen ei päässyt verramaan ennen kisaa, joten teimme Hannan kanssa juoksuverran. Lähdöt olivat kolmessa aallossa ja naisten lähtö viimeinen. Pääsimme jäiseen veteen lillumaan ennen lähtöä. Asettauduin Susannan viereen ja ajattelin yrittää hänen peesiin. Vantaalla hävisin uinnissa hänelle pari minuuttia, mutta rohkeasti päätin yrittää. Lähtöpamaus ja naiset matkaan. Olin asettautunut ihan vasempaan laitaan, josta leikkasin sitten poijujen kohdalle. Lähtöpaikka oli loistava, sillä en saanut mitään iskuja ja rauhassa sain rakentaa omaa uintia. Hetken aikaa roikuinkin Susannan perässä, mutta hävitin jalat jossain välissä. Pitkän pätkän uin ihan itse ja sitten loppumatkasta taas sain hyvävauhtisen peesin. Uinti sujui rennosti. Ei mitään ongelmia hengityksen kanssa tai kylmyyden kanssa. Vedestä noustessa oma kello näytti 24.47min. Ehdottomasti paras perusmatkan uintini. Vaihdossa pientä sählinkiä jälleen Kaskin kypärän kanssa. Moneskohan kerta, ku se tarra irtoaa. Ens kerralla kyllä teippaan ton pirun kypärän. Tiesin uineeni hyvin, kun olimme vaihtopaikalla samaan aikaan Susannan kanssa. Kypäräsekoilun vuoksi Susanna pääsi aloittamaan pyörän minun edellä. Lähdin pyörään sarjani neljäntenä.

Pyörään lähdössä

Pyörän kääntöpaikalla

Heti pyörän alkuun oli reitin kovin mäki. Sykkeet olivat uinnista korkealla, joten rauhassa pyöritin mäen ylös satulasta. Muut runttasivat putkelta kun viimestä päivää, mutta siinä ajattelin, että kohta nappaan heidät yksi kerrallaan kiinni. Tasasella aloin tasata sykkeitä ja nautin alkuun juomaa ja geelin. Sitten aloin keskittyä mahdollisimman virtaviivaiseen ajoasentoon ja korkeaan kadenssiin. Pidin huolta, että polkimissa oli hyvä paine jatkuvasti. Sykkeet alkoivat vihdoin asettua oikealle alueelle ja sitten vaan kesityin pitämään yllä tasaista tehoa. Pyörä tuntui todella voimakkaalta. Sain oikeastaan koko ajan olla ohituskaistalla sillä tiellä oli paljon edellisessä aallossa lähteineitä ikäsarjamiehiä. Vastaan tuli aikamoisia letkoja, mutta itse sain polkea ihan rauhassa. Oikeastaan ensimmäinen triathlonkisani ikinä, ettei tarvinnut kertaakaan murehtia peesaavansa tai että joku olisi peesannut. Pyöräreitti oli upea, tien kunto hyvä ja jalat toimi. 120km matka pyöräiltiin kolmena lenkkinä käyden kisa-alueella kaksi kertaa kääntymässä ja kipuamassa tuo mäki uudelleen. Energiaa otin tasaisesti: kaksi geeliä tunnissa ja pyrin juomaan yhden pullon tunnissa. Juominen taisi jäädä vähän vajaaksi. Taisin pyörän aikana loppupeleissä juoda vain n.1,5l, joka kostautui sitten vähän myöhemmin. Ilma oli pyörässä vielä aika viileä, mutta lämpö alkoi nousta päivän mittaan. Pyörä tuntui loppuun asti voimakkaalta ja jatkuva ohituskaistalla olo nosti itseluottamusta päivän kunnon suhteen. Tiesin myös johtavani sarjaani, sillä numeroista oli helppo bongata oman sarjan menijöitä. Sain loppuun asti pidettyä tehot ja sykkeet aika hyvin ylhäällä. Pyöräsplitti oli 3.16h n.36km/h keskarilla.

Nopea vaihto ja tässä vaiheessa laitoin sukat jalkaan, koska 30km en uskaltanut lähteä juoksemaan ilman sukkia. Itseasiassa sukat minun piti laittaa jo pyörään, mutta siinä tohkeissani skippasin ne silloin. Nyt juoksukassissa oli vain "varasukat", jotka olinn laittanut sinne lähinnä siltä varalta, jos hyvät sukat olisivat kastuneet tai jotain. Sukat, jotka laitoin olivat ihan hyvät Craftin juoksusukat, mutta aina ennen olen käyttänyt Niken anti-blister sukkia, koska jalkani ovat jostain syystä ihan mega rakkoherkät. Uskomatonta, kuinka näinkin pieni moka voi vaikuttaa paljon vielä koko kisaan. Juuri kun lähdin juoksuun vaihtotelttaan pyyhälsi sarjani kakkonen, joten tiukka juoksu olisi tiedossa. Juoksupussi järjestäjille ja matkaan. 30km ihanuutta edessä. Olin hyvävoimainen, jaloissa ei pyörän jäljiltä mitään kipuja, joten matkaan.

Hammasta purren

Oikeastaan jo ensimmäiseltä kilometriltä asti tiesin, että kaikki ei ole kohdallaan. Jalat tuntuivat aivan kamalille, Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta niin monta kisaa tehneenä, sen vaan tietää, kun kaikki ei todellakaan ole kohdallaan. Yritin tesempata itseäni ekojen kilsojen ajan vain ajattelemalla, että tämä on normaalia vaihtojäykkyyttä. Kyllä se siinä viimeistään 5km kohdalla alkaa rullata. Vaan ei alkanut. Jalat olivat aivan betonia. En muista, koska olisin niin raskailla jaloilla juossut. Pakarat olivat aivan juntturassa. Pienen pienikin mäen nyppylä veti vauhdin ihan nolliin, koska yksinkertaisesti pakaralihakset sanoivat itsensä täysin irti! Ekan kympin vedin 45min, ihan kohtuullista vauhtia, mutta tuokin aika oli uskomattoman taistelun tulos. Edessä vielä 20km ja olo oli aivan kamala. Heti ekalla kiekalla ohitse meni kakkosena ollut svedu, toisen kierroksen alussa ohi pyyhälsi toinenkin svedu, lopulta koko meidän sarjan voittanut. Heidän vauhti näytti tähtitaivaalliselta. Ei mitään saumoja vastata. Vaikka olin ekalla kiekalla ottanut urheilujuomaa ja geelin, nestehukan oireet alkoivat tehdä tuloaan. Kylmät väreet, päälaen väristykset. Tunnistan noi oireet jo niin hyvin, että aloin vetää enemmän nestettä, mutta tietysti liian myöhään. Kakkokierros meni jo aivan epätoivon vallassa. Ei paljon auttanut ppp - hokema (posture, pace, positive). Positive my ass, oli lähinnä ajatukset tuossa vaiheessa. Keskeytys kävi mielessä niin monta kertaa. Jotenkin sitä vaan mummoaskelsi menemään kilsa kerrallaan, huoltopiste kerrallaan. Puolimara tuli aikaa 1.40h. Siis vielä kohtuulliseen aikaan, mutta vauhti vaan hyytyi ja hyytyi. Askel oli naurettavan matala. En vaan saanut takareisistä tai pakaroista yhtää apua - ne oli täysin pois pelistä. Vikalla kiekalla kyllä käytiin niin syvällä, etten ole koskaan käynyt. Pikkuhiljaa aloin tuntea, että päkiöiden alle on kehittynyt kunnon rakot. Jokaisella askeleella ne tiedosti ja kipu oli aikamoista. Kaikki nesteet alkoivat tulla ylös ja oksentelin muutamia kertoja vauhdissa mukavaa vaahto-oksennusta rinnuksille. Pari kilsaa ennen maalia ohitseni mentiin ja kolmossija meni siinä. Ei pystynyt vastaamaan mitenkään. Yleensä kisoissa saa jonkin loppukirin aikaiseksi, nyt taistelin vaan, että pääsen maaliin. Sieltä se maaliviiva ikuisuuden jälkeen tuli - MAALISSA! Täysi lyhistyminen maaliin ja itsensä keräily minuutteja. Loppuaika lopulta 6.15h ja juoksuaika 2.28h.

"Loppukiri"

Maalissa

Mikä sitten meni vikaan...Olen koittanut analysoida mitä ihmettä juoksuosuudella tapahtui, kun olen parhaassa juoksukunnossa mitä olen koskaan ollut. Uskoisin, että lukuisat asiat vaikuttivat. Keskiviikkona vedetty maksimisuoritus yhtäkkiä erilaisella ajoasennolla varmaan ykköstekijä. Polven rasitusongelmat kielivät pakaran ja selän alueen ylirasitustilasta jo valmistavilla viikoilla. Siihen olisi pitänyt havahtua ja hoitaa kuntoon aiemmin. Nestehukka, valtavat rakot vääristä sukista johtuen. Monta tekijää jotka on helppo nimetä ja yhdessä varmasti vaikuttivat.

Tuskainen urheilija

Näillä mentiin

Pettymys oli kisan jälkeen valtava. Ihan normaalilla juoksulla mitali olisi ollut täysin otettavissa. Mutta tätä on urheilu ja tällä kertaa käteen jäi ärsyttävin sijoitus eli 4.sija. Parin päivän jälkeen alkaa pettymys taittua. Ei se nyt niin huono viikko ollutkaan SM-joukkuekultaa ja F25-29 MM 4.sija amatööriurheilijalle. Seuraavana päivänä aurinko paistoi, kesän eka hellepäivä, loistava seura ja skumppaa. Hymy irtoaa ja elämä jatkuu. Tämä on kuitenkin vaan yksi kisa muiden joukossa. :) Nyt focus siirtyy palautumiseen ja varsinkin lihaksiston hoitamiseen kuntoon. Joroisiin on kolme viikkoa aikaa ja siellä olisi mahtavaa päästä juoksemaan taas normaalia juoksua.

Elämä voittaa!