Ironman Havaiji

Istun koneessa matkalla kohti Suomea ja nyt on vihdoin hyvä hetki koota ajatukset ja palata kirjoittamaan tunnelmia ja kokemuksia viime lauantain koitoksesta. Kroppa vedettiin lauantaina äärimmilleen ja sen mukaista on ollut palautumisprosessikin. Nyt voin jo huomattavasti paremmin, mutta toisena yönä kisan jälkeen sain pelottavan kuumekohtauksen, joka onneksi oli jo aamulla ohi. En tiedä oliko kyseessä nestehukka, auringonpistos, vaiko vaan ylikierroksilla käyvä immuunisysteemi, mutta kroppa todella käyttäytyi oudosti.  Pari päivää kisan jälkeen myös vatsa kramppasi aina kun vaan söin tai join, joten mitään älytöntä post-race pizzaa en ole vieläkään päässyt syömään.  Näiden lisäksi ainakin kolme varpaankynttä on irtoamassa ja jaloissa isoja vesikelloja. Sain myös aika pahan auringonpolttaman alaselkään, kun en ollut tajunnut laittaa sinne aurinkorasvaa ja pyöräilyn aikana paita oli noussut ylös jättäen kivan alueen auringon poltettavaksi.  Kuumehöyryissäni mietin itsekseni, että hommassa ei ole mitään järkeä. Ei riitä, että kärsitään yli 10h kisassa ja sitten vielä monta päivää kisan jälkeen. Taisin jo itselleni luvata, että en tee tätä enää koskaan. Onneksi tämä oli vaan kuumeinen, heikko hetki ja nyt muutama päivä kisan jälkeen tuntuu, että Konalle olisi joskus vielä hieno palata vahvempana ja viisaampana.

Kona Pier aamutuimaan

Kisa-aamu 

Kisayö meni koiranunta nukkuessa, mutta kun kello soi 4.00 olo oli yllättävän pirteä ja odottava. Vedin majapaikassa puuroa, palan vaaleaa leipää kanamunan kera ja mehua. Köpiksen lailla foam rollasin vielä lihakset auki ennen kuin ajoimme alas Konan kylään.  Body markingissa oli jo kova ruuhka, kun pääsimme perille. Järjestäjät laittoivat kisanumerot käsivarteen ja jokainen kisaaja punnittiin turvallisuuden vuoksi. Kuumissa olosuhteissa kaikki nestehukan ja vesimyrkytyksen välillä on mahdollista, joten punnitus tehdään turvallisuussyistä. Punnituksen jälkeen sain ensimmäisen varustesähläyksen aikaan. Aloin pumpata renkaita järjestäjien pumpulla ja jotenkin hermostuksissani onnistuin vääntämään venttiilin noin 90 asteen kulmaan. Pikkuhyperventilaatiokohtaus ja itsensä ruoskiminen, mutta onneksi vierellä ollut mukava järkkäri rauhoitteli ja vakuutti, että rengas ehditään hyvin vaihtaa, vaikka venttiili hajoaisi. Väänsimme venttiilin varovasti suoraksi ja onnekseni se piti ilman pumpatessa. Vakuutin itselle, että tämä olisi nyt ainoa varustesähläys tälle päivälle ja nyt alan keskittyä kisaan. Vein pre-swim bagin ja kävin nopeasti lämmittelemässä toisella puolella laituria. Olo oli hyvä ja pirteä. 

Tunti starttiin

Uinti

Tänä vuonna age-group miehet ja naiset lähtivät eri lähdöissä, naiset 10 min miesten perään. Itselle uudistus sopi, koska lähdössä olisi vähemmän porukkaa. Marian kanssa toivotimme vielä vikat tsempit ja astuimme portaita pitkin veteen. Lähtö”viivalle” piti uida jonkin matkaa ja oli asemissa n.3min ennen lähtöä. Asettauduin keskivaiheille toiseen riviin. Tiesin, että siinä tulisi hittiä, mutta halusin päästä hyviin peesausasemiin. Lähtölaukaus ja pesukone käyntiin. Vaikka lähdössä oli pelkkiä naisia, nyt oli tosi kyseessä. Yleensä kisoissa annetaan aika hyvin tilaa, mutta nyt painittiin ja lujaa. Kukaan ei antanut uintilinjoissaan tippakaan periksi. En ole saanut niin pahasti taistella vielä missään lähdössä. Olin sittenkin liian edessä, koska takaa tultiin yli ja lujaa. En kuitenkaan panikoinut, vaan annoin samalla mitalla takaisin.  Pesukone kävi ja ei näkynyt enää pohjaa, kaloja tai koralleja, vaan punaisia lakkeja ja aaltoja. Rytmiä ei kunnolla löytynyt, kun piti koko ajan etsiä omaa linjaa. Aika kovaa kuitenkin mentiin, sillä olin kääntöpaikalla n. 30min kohdalla. Kääntöpaikalla kierrettiin ison veneen lisäksi poijuja, joten uintireitti oli enemmänkin suorakaiteen muotoinen. 

Naisten lähtö

Pesukone käyntiin

Puolenvälin paikkeilla alkoi tulla miehiä vastaan ja niitä sitten riitti loppumatkan ajan.  Heti kun naiset rauhoittuivat, alkoi paini miesten kanssa. Välillä edessä oli viiden miehen rintamia, jotka piti lähteä kiertämään. Tämä vei aikaa ja toi matkaa lisää. Kerran yritin mennä miesrintaman läpi, niin yksi tarttui jalasta kiinni: Mitä helv..! Yhdessä ohituksessa kadotin myös kääntöpaikalta asti seuraamani peesin, joka oli ollut juuri täydellinen. Uutta niin vakaata peesiä en enää löytänyt, joten lopun tulin omaa uintia. Ohitteluista huolimatta oma uinti tuntui hyvälle ja ainakin omasta mielestäni sain vauhdin pidettyä yllä. Tuntui vaan, että uinti kesti ja kesti. Ranta oli koko aika pirun kaukana ja aallot heittelivät.  Kun lopulta rantauduin, olin pirun onnellinen, että uinti loppui. Oma Garmin näytti matkaksi jopa 4,2km ja aikaa kului 1.16h. Vähän hitaammin kuin arvioin, mutta olin vaan tyytyväinen, että uinti oli ohi.

Pyörä

Tiesin, että pyörän alku on hidas, koska reitti kiertää kaupungissa sekä ekalla 10km noustaan mäkeä ylös. Sykkeet huitelivat alkuun yli aerobisen kynnyksen, joten otin tosi iisisti. Tuntui, että kaikki menevät ohi, mutta pidin pään kylmänä ja tasasin sykettä. Matkaa olisi jäljellä vaikka kuinka paljon. Ehkä hyvä, että en tässä vaiheessa tiennyt mitä tulevan piti. Olisin vaikka saattanut jättää leikin kesken. Nyt lähdin kuitenkin hyvillä fiiliksillä Hawin kääntöpaikkaa kohti. Näin Erkan vielä Palani Roadin mäessä, ennen Queen K:lle kääntymistä. Ekat 40 km menikin aivan tanssiessa. Tasainen tie ja välillä myötätuuli. Energiaa koneeseen ja hymy huulille. Lentokentän jälkeen pitkällä suoralla yhtäkkiä pelin henki muuttui. Havaijin kisa alkoi todella näyttää omat piirteensä ja saarella tehdyt harjoitukset eivät todellaan olleet valmistaneet minua tähän. Tuuli muuttui täysin yllättäen täydeksi vastatuuleksi. Ja nyt en puhu pienestä ärsyttävästä vastatuulesta, vaan tuulesta, joka puuskissa puhalsi 25m/s nopeudella. Vauhdit pysähtyi kuin seinään ja tasaisella sai todella tehdä töitä, että mittari näytti edes 20km/h vauhtia. En alkanut kuitenkaan taistella tuulta vastaan, vaan pienellä limpulla pyöritin pahimmat kohdat. Ajattelin myös, että takaisinpäin tullaan ja lujaa. n. 60km jälkeen tie kaartui ja saaren muoto jotenkin blokkasi pahimmat tuulet. Hetken päästiin ajamaan aika normaalisti kunnes taas n.75km kohdalla Hawin mäen juurella tuuli iski päin kasvoja. Homma oli välillä niin sekopäistä, että nauratti. Poljet ylämäkeen ja silti pelkäät, että puuskittainen tuuli kaataa pyörän. Parin äijän kanssa heitettiin herjaa ja todettiin homman olevan ”totally insane”. Vähän ennen Hawia näin Marian ja Venlan tulevan kimpassa vastaan. Olin heitä n. 15min perässä.

Pyörään lähdössä vielä nauratti..

Olin niin onnellinen kun pääsin Hawille. Ajattelin, että nyt paahdetaan myötätuleen takaisin. Energiaa oli hyvin jäljellä. Olin toteuttanut juoma/energiasuunnitelmaa tarkoin. Geeliä otin n. 45min välein tunnin sijaan. Juomaa upposi paljon, ainakin se litra tunnissa. Lasku Hawilta ei ollutkaan hauskaa. Tuuli pyöri niin pahasti, että välillä myötätuuli vaihtui täysin sivutuuleksi ja iski pyörään kiinni. Kerran mittarissa oli 67km/h nopeutta ja tuuli nappasi kiinni heittäen pyörää. Pikku slaagi, mutta selvisin säikähdyksellä. Vaikka meno oli hurjaa, laskin rohkeammin kuin monet muut ja tällä osuudella ohittelin paljon. Pyöräni on myös sen verran painava, että laskuosuuksilla ja tasaisella sain aina kiinni ne, jotka oli ohittanut mut nousuissa. Noin 120km asti homma oli aika hauskaa, sillä tuulet oli lähinnä sivutuulta tai välillä myötäistä. Kuumuus alkoi kuitenkin todella iskeä ja päätä alkoi särkeä. Tässä kohtaa otin yhden särkylääkkeen, joka onneksi helpotti. Ajattelin, että homma hoidetaan kotiin. Vielä olisi hyvin saumoja alle 6h pyöräaikaan. Havaijin pyöräreitillä oli kuitenkin vielä muutama ässä takataskussa. Kun käännyimme Hawin laskun kiemuroiden jälkeen takaisin Queen K:lle meinasi itku päästä. Heti kun käännyimme, tuuli puhalsi taas vastaan! Tuulen suunta oli parissa tunnissa muuttunut täysin vastakkaiseksi. Vaikka loppuosa reitistä on aika tasaista, kuumuus ja vastatuuli alkoi todella imeä uskoa. Nyt kysyttiin tahtoa ja mielenvoimaa. Kun vaan ensishokista toivuin, aloin etsiä hyvää asentoa ja hoin itselleni ”beastmode, beastmode, beastmode…”. Uusi voimasana jonka keksin.

Kilometrit 130-180km tuntui kestävän ikuisuuden ja alamäissä ohittamani kisaajat eivät enää ottaneetkaan kiinni ja matkaa taivallettiin laavakentillä aika yksin. Kuumuus, ikuisuuksiin jatkuva tie ja laavakentät. Niitä tuijotin ja hoin mun voimasanaa. Vaikka yritys oli kova, sykkeet laski ja keskivauhti hiipui alle 30km/h. En lähtenyt taaskaan väkisin runnomaan, vaan säästin voimia tulevaan. Ennen Konaa pahimmat tuulet loppuivat ja vika 10km päästiin ehkä yli 30km/h. Olin vaan niin onnellinen, että pyöräosuus oli ohi. Vaikka olin yrittänyt säästellä voimia juoksuun, olo ei tuntunut vahvalta. Jälkeenpäin olen kuullut, että pyörän olosuhteet oli pahimmat 15 vuoteen. Oma pyöra-aika painui päälle kuuden tunnin, keskarin ollessa n. 29km/h. 

Juoksu

Ensimmäiset askeleet pyörän päältä olivat tuskaiset. Pyöräkenkäni välillä puuduttavat jalkapohjani aika pahasti ja nyt kävi niin. Pelkäsin jopa, pystynkö edes juoksemaan. Onneksi veri lähti kiertämään ja parin kilsan jälkeen jalkapohjia ei juuri tuntenut. Juoksun alku lähtee Ali’i Drivia pitkin etelään. Alku meni aika huumassa. Ihmisiä kannusti, näin Erkan ja olo alkoi parantua. Ekat kilsat tulivat aika helposti 5.20min/h vauhtia. Aurinko kuitenkin porotti tässä vaiheessa vielä suoraan ja kuumuus alkoi aika pian iskeä. Alusta lähtien kävelin juoma-asemat, vilvotin sienillä ja jäillä ja join urheilujuomaa. Ennen Ali’i Drivin kääntöpaikkaa Venla ja Maria tulivat jälleen vastaan, eroa taas n. 15min. Oli niin hieno nähdä heitä ja tästä sai voimaa. Juoksu ei todellaan ollut lennokasta tai rentoa kuten Köpiksessä, mutta jotenkin etenin kohtuullista vauhtia eteenpäin. N. 15km Ali’i Drive loppui ja käännyimme Palani Roadin kautta Queen K:lle. Jouduin kävelemään mäen ylös, oli pakko säästellä. Aurinko meni onneksi pilveen, kun Queen K -osuus alkoi.

Juoksuun lähtö

En muista tarkalleen, missä vaiheessa imeytymisongelmat alkoivat. Arvioisin, että puolen välin paikkeilla. Ihmettelin, että heti juoma-aseman jälkeen minulla on pissahätä. Olin kuitenkin ottanut kaksi suolatablettia ja urkkajuomaa joka asemalla. Ei mitään, seuraavalla asemalla vessatauko ja join vaan vähän vettä ja otin jäätä mukaan imeskeltäväksi.  Pissahätä iski kuitenkin taas. Ironman urheilu ei kyllä todellakaan ole kaunista. Pissahätä häiritsi juoksua ja vessoja ei lähellä. Olemme suoralla moottoritiellä ilman mitään suojaa, joten tein omat ratkaisuni. Arvaatte varmaan sanomattakin mitä tein. Vaatteet olivat jo litimärät jatkuvasti vesi/jääkylvystä sekä hiestä, että eipä yksi neste enää mitään haitannut.  Seuraavalla asemalla oli kuitenkin pakko juoda ja saada energiaa, joten join mukin energiajuomaa ja vettä. Arvaatte jo varmaan mitä kävi. Pari minuuttia ja kaikki tuli läpi. Mitä sitä enää ujostelemaan. Tämän kaavan toistui vielä aika monta kertaa. En tiedä millä pyhällä hengellä juoksun loppuosa taivallettiin. Suolatabletit oli loppu joten söin pretzeleitä sen mitä vaan pystyin. Vatsa ei ollut kipeä eikä väännellyt. Mikään neste ei vaan imeytynyt. Olo oli kuitenkin kohtuullinen, joten pidin juoksua yllä ja ajattelin maalisuoraa. 

Energy Labilla

EnergyLabillä oli NewBalancen teltta, jossa näytettiin screeniltä sukulaisten ja ystävien kisaajille expossa nauhottamia videoita. Kun juoksin ohi, Erkka ilmestyi ruudulle ja alkoi kannustaa. Sain jonkinnäköisen itkukohtauksen tuossa kohtaa, mutta samalla tiesin pääseväni maaliin asti.

Vika 5km oli tuskaa. Ilta alkoi hämärtyä, sykkeet laski ja askel hiipui. Vauhdit tippuivat 6min/km tasolle. Joka askeleella alkoi tuntua isovarpaiden alle kehittyneet vesikellot. Jatkoin vaan menoa, vaikka askellus oli jotain juoksua kaukaisesti muistuttavaa. Energiat alkoivat vaan olla niin finaalissa. Loppuun vielä hiivuttava ylämäki ja vihdoin alkoi laskettelu alkoi Palani Roadille. Tässä kohtaa tiesin, että mara ei mene alle 4h, joten aloin vaan nauttia vikasta parista kilsasta. Tuulettelin, läpsyttelin kaikkia kannustajia. Hymyilin ja naureskelin. Ali’i Drivelle käännyttäessä maali jo näkyi ja kuului. Tuo loppusuora oli maaginen. Näin Erkan, pusu ja hali sekä Suomen lippu mukaan.Vikat metrit vaan kiljuin ja tuuletin. Maalissa aikaan 11.37h. Itkunauru ja kaulaan lei ja mitali.

Maalisuoran onnea

Maalissa!

Post-race

Kisa oli ehkä jopa rankempi, mitä olin kuvitellut. Kuumuus, tuulet ja kisan luonne ja suorituspaikka vaativat todella kovaa henkistä kanttia. Kisan jälkeisinä heikkoina hetkinä ajattelin, että en halua tehdä tätä enää koskaan uudestaan. Nyt kuitenkin tuntuu jo siltä, että jos mahdollisuus vielä joskus tulee eteen, haluaisin palata saarelle viisaampana. Kisa oli mahtava kokemus ja Havaijin Big Island upea matkakohde. Toivottavasti olen teksteillä ja kuvilla saanut välitettyä teille lukijoille tunnelmia viikon varrella. Kiitokset kaikille tukijoille, jotka olitte mukana tukemassa kisareissuani: Bioracer, Tridiet, Northforce, Mspot. Ja tietysti oma perhe ja ystävät. Nyt parannellaan hetki kisahaavoja ja keskitytään off-seasonin viettoon! J