torstai 5. maaliskuuta 2015

Hyvä pöhinä päällä

Viime viikot on juoksutettu likkaa kun pässiä narussa. Vielä ainakin pysytty matkassa mukana ja tekemisessä on hyvä fiilis niin treeni- kuin koulu/työrintamalla. Treenitunteja saan tällä hetkellä mahdutettua viikkoon n.10-15h riippuen täysin viikon muusta kuormasta. Sen verran viime vuosista on opittu, että kovien treeniviikkojen ja työviikkojen yhdistelmä on ainakin allekirjoittaneelle ihan killeri yhdistelmä, jolloin treeneistä ei todellakaan muodostu kehittäviä vaan todella kuluttavia. Viime vuonna tähän aikaan vaelsin syvissä vesissä, jatkuvassa sairastelukierteessä ja Ironman mörkö ei varmasti auttanut paranemisprosessia. Tänä keväänä olen pysynyt terveenä ja treenaminen on ollut päällisen puolin todella mukavaa. Yksi tekijä tässä on myös varmasti se, että paikat ovat pysyneet hyvässä jamassa. Tähän en keksi mitään yksittäistä tekijää - ehkä talven punttikuuri ja todella monipuolinen liikunta on auttanut asiaa. Olen myös tietoisesti kiinnittänyt huomiota omaan ruokavalioon, lisännyt selkeästi hiilareita kovina treenijaksoina. Uskon tämän jo pelkästään lisänneen koneeseen virtaa.

Ohessa pientä kuvakavalkaadia kevään ajalta:


TriathlonSuomen treeniryhmän kanssa käytiin opettelemassa CrossFitin saloja ja oikeita painonnostotekniikoita. Koulukaverini Elenan opissa olen muutenkin Jyväskylässä kohentanut omaa kyykky, mave ja rive-tekniikkaa. Juttuja, jotka luulin osaavani hyvin, kunnes jokaista pientä yksityikohtaa alettiin viilata kohdalleen.


Tällä hetkellä omana iltalukemisena löytyy aikamonenlaista opusta. Koulussa ruuvi kiristyy ja itse olen pariin otteeseen jo kokenut epätoivon hetkiä solubiologian kursseilla, mutta ihmeen kautta tähänkin päähän saa tietoa tankattua.


Ystävänpäivää vietimme Erkan kanssa sunnuntaina Porvoossa. Kerrankin kävi mäihä ja hotellissa meidät upgradettiin sviittiin. Yhteinen päätös oli jättää läppärit, työt ja opinnot kotiin ja nauttia hyvästä ruuasta ja Porvoon maisemista. Toimiva yhden illan miniloma!


Pakollinen viikon luontokuva. Vanhan kaverin kanssa (entinen SM-pika-aituri, josta yritän leipoa kestävyysjuoksijaa) juoksimme Jyväsjärven ympäri ja kohtasimme valtavan sorsaparven. En tosiaan ole mikään lintujen ystävä, joten olihan tämä ikuistettava. Sorsia oli satoja!!


Tarkkasilmäiset saattoivat löytää meikäläisen hyppimässä Pyöräily & Triathlon - lehden sivuilla. Kyseiseen lehteen kirjoitin jutun yhdistelmäharjoittelusta ja seuraavaan lehteen tulee Havaiji stooria.


Kotiin saapui vihdoin myös uusi kaunokainen Cervelo P3. Nyt viimeistään voi lopettaa itkun painavasta pyörästä ja syyttää vain omia jalkojaan, jos ei kulje. Settiin hankin myös Zippin kiekot.


Pääsin täksi kesäksi kovaan seuraan, eli Head Ambassadorien joukkoon. Viime viikolla tapasimme kick-offin merkeissä ja loisto porukalla pyrimme tuomaan Headin brandiä esille. Eilen oli testissä kuvassa näkyvät Tiger Midin lasit ja oikeasti nuo on loistavat lasit! En kertaakaan koko tunnin aikana joutunut korjaamaan laseja - ei huurtunut tai vuotanut.

Kohta alkaa jo kevään leiritykset: Lappi ja Mallorca. Lapissa tarkoitus tehdä puhdasta määrää suksien päällä ja Mallorcalla monipuolisesti tri-painotteista harjoittelua. Eikä se kisakausikaan kovin kaukana ole. Alkukautta en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta kesän pääkisoina: Motala MM, Joroinen ja Tahko. Eiköhän noissakin ole tekemistä.

2 kommenttia:

  1. Hei. Tuli kotimatkalla mieleen, että ollaankohan me ees ennemmin tavattu? Enkä edes esitellä huomannu itteäni. Jotenkin sitä vaan kuvittelee, että on tuttuja ihmisiä, kun on naama näkyny kuvissa niin usein. :D

    Tsemppiä menoon ja lasit aion tilata. ;)

    VastaaPoista
  2. Hahaa! Mietin ihan samaa! :) blogisi kautta oletin myös tuntevani sut! Anyways, kiva oli rupatella ja törmäillään kesän kisoissa. :)

    VastaaPoista