lauantai 27. syyskuuta 2014

Akkujen lataamista

Viimeiset pari viikkoa on menty treenirintamalla kovaa ja tunnit alkavat jo todella tuntua. Köpiksen jälkeen treenimääriä nostettiin pikkuhiljaa ja nyt on meneillään kahden kovan viikon viimeinen rypistys. En voi valehdella ja väittää, että kaikki sujuu kuin tanssi ja ironman-treeni olisi aina kivaa. Kyllä motivaatiota on todella saanut kaivaa syvimmistä syövereistä, kun herätyskello on soinut pimeään, räntäsateen täyttämään syysamuun ja ohjelmassa on lukenut 2,5h juoksua. Kesällä treenikavereita riittää ja pitkät lenkit pystyy lähes aina tekemään porukassa. Nyt on painettu lenkkejä yksin, joka on vaatinut aivan erilaista asenneoitumista hommaan. Väitän, että vaikka osa treeneistä on ollut raskaita, on tämä ollut parasta mahdollista valmistautumista Konalle. Osaan vain kuvitella, että henkistä kanttia kysytään tuossa kilpailussa ihan eri tyyliin kuin muualla. Köpiksessä tuskaiset hetket sai usein kanavoitua katsojiin ja ympärillä olevaan hälinään sekä hurlumheihin. Konalla pyörä- ja maratonosuudet kulkevat suoraa maantietä laavakentillä, ilman katsojan katsojaa lukuisten kilometrien ajan. Treenien jälkeen on kuitenkin ollut voittajafiilis ja hommaa on jaksanut painaa Havaijin kuva silmissä. Olen pysynyt terveenä ja pk-treenit kulkevat mukavasti. Tehot ovat olleet ainakin vielä kadoksissa. Toivottavasti seuraavien viikkojen kevennys ja lyhyet intenstiteettitreenit tehoavat ja voimaa löytyy kisapäivänä.
Aurinkoenergiaa

Lähdemme reissun päälle ensi perjantaina ja reittimme kulkee Oslon ja San Franciscon kautta Big Islandille. Matka-aika kevyt 40h ja aikaeroa 13h. Voi olla, että kroppa menee aika sekaisin reissaamisesta, mutta onneksi jää viikko aikaa totuttautua paikalliseen aikaan sekä ilmastoon. Tällä hetkellä eniten jännittää juuri tuo ilmasto: kosteus ja kuumuus. Olen parhaimmillani viileässä kelissä, kuten Köpiksessä nähtiin. Nesteytys- ja ravitsemussuunnitelmaa täytyy noudattaa pilkulleen, jos noissa lämpötiloissa aikoo onnistuneesti kisata.

Kisajännitys alkaa pikkuhiljaa nousta, mutta toisaalta olen yllättävän rauhallinen. Tiedän, että selviän hommasta vaikka väkisin kävellen. Mitään menestymispaineita tai aikatavoitteita en ole itselle luonut. Yksi haaveistani on toetutumassa ja aion nauttia reissusta täysin rinnoin. Tavoitteena on saada sama hymynvirnistys naamalle kuin Köpiksessä. Tähän olen pari viimeistä vuotta tähdännyt ja nyt hetki on käsillä. En halua pilata hommaa turhilla paineilla tai tavotteilla.

Loppukevennyksenä tähän paatokseen tunnelmia tämänpäiväiseltä metsäretkeltä Erkan kanssa. Metsässä mieli lepää ja akut lataantuu. Matkaan tarttui myös syksyn ensimmäiset suppikset ja lampäänkääpä. Nam!









keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Uusi arki

Opiskelut alkoivat Jyväskylässä aika rytinällä. Heti ensimmäisellä viikolla "luulot pois" - alkutentti, joka oli pakko läpäistä, jos haluaa kurssille osallistua. Kyseessä vielä oman pääaineeni peruskurssi, joten keskimäärin kovemmat paineet oli läpipääsyyn. Samalla opiskelutyylillä jatkettiin, mihin kauppisajoilta jäätiin. Viimeisen päivän ja yön paniikkilukeminen näyttäisi toimivan omalla kohdalla edelleen. Kaukana optimaalisesta oppimisprosessista, mutta minkäs teet, kun oli niin kiirus tehdä vähän treeniä valoisaan aikaan. Tentti läpäistiin ja näin opiskelu-urani on virallisesti lähtenyt käyntiin.

Ensimmäinen viikko Jyväskylässä oli aikamoista seikkailua ja kartan kanssa kulkemista, mutta näin toisella viikolla en ole edes eksynyt kertaakaan. Uuteen paikkaan muuttaminen tuo tullessaan myös uudet pyörä- ja lenkkimaastot, joka tuo tekemiseen oman lisämausteensa. Paljon on kehuttu Jyväsjärven ympäri kiertävää valaistua kevyen liikenteen väylää. Tämä piti heti käydä testaamassa ja olihan se hieno!


Omat suunnitelmat opiskelujen suhteen menivät positiivisesti päälaelleen, kun laitoksen johtajan kanssa pidetyn palaverin jälkeen, he päättivät ehdottaa minun siirtoa suoraan maisteriohjelmaan. Toki täydennän oman pääaineeni (valmennus- ja testausoppi) ja fysiologian osalta pitkän liudan kursseja peruskursseista lähtien, mutta pääsen onnellisesti skippaamaan metodiopintoja ja tiedekunnan yhteisiä opintoja. Otin tämän uutisen onneissani vastaan, sillä tämä tulee nopeuttamaan opintojani. Realistinen tavoite on saada täydentävät ja maisterivaiheen opinnot kasaan kolmessa vuodessa. Opinnoista lisää vuoden mittaan. Liikuntabiologian laitoksella tehdään aktiivista kansainvälistä tutkimusta ja luulen, että alan myös tänne kirjoitella kestävyyslajeihin liittyvää uusinta tutkimustietoa.

Nyt kun pahimmat muutto- ja koulustressit on alta pois, on ollut aika kiristää ruuvia treenien suhteen. Köpiksestä on nyt reilu kolme viikkoa ja motivaatio tekemiseen alkaa nousta. Havaijin kello tikittää armottomasti, joten toivon, että tämä ja seuraava treeniviikko puree sopivasti ja keho olisi taas valmis seuraavaan koitokseen. Viime sunnuntain pitkä pyörälenkki päättyi epäonneksi rengasrikkoon - koko kesä ensimmäiseen. Ja tietysti hiilidioksidipanoksen välikappale oli Jyväskylässä. Ei auttanut kun soittaa pelastaja paikalle ja yrittää pitää kroppa lämpimanä, sillä asteita aamutuimaan ei ollut kun 6c. Ehdin tekemään varmaan punnerrusennätyksen ennen kuin pääsin auton kyytiin ja yhdistelmätreeni jatkui vähän pidennetyllä juoksulla.


Tänään tutustuin toiseen kotihalliin eli AaltoAlvariin. Aamu-uinnille pääsi mukavaan opiskelijahintaan ja päätinkin nauttia koko rahan edestä uimalla reilun 4km treenin. Yllättävän hyvä tuntuma oli veteen, vaikka taukoa pitkistä treeneistä on kertynyt. Koulupäivän jälkeen päätin nostattaa asuntoni huonelämpöä traineritreenillä, jossa vedin 20min vk1-2 vedon. Olen varsin tyytyväinen treenin lopputulemaan varsinkin lämpötilan osalta, sillä syväjäässä oleva kämppäni selkeästi lämpeni, kun ikkunatkin sain huuruun. Ja tuli siinä hommassa hikikin!






lauantai 6. syyskuuta 2014

Palautumisen optimointia

Köpiksen IM:stä on kohta kulunut kaksi viikkoa ja pikkuhiljaa alan palata treenamiseen pariin. Ajatus kisasta Konalla viiden viikon päästä tuntuu järjettömän pelottavalta, mutta samalla niin upealta. Olen ottanut päivä kerrallaan ja koittanut olla stressaamatta liikoja tulevasta koitoksesta. Elämässä on tällä hetkellä aika monta muuttujaa muutenkin, kun viimeiset pari päivää olen esimerkiksi pakkaillut kamoja Jyväskylään muuttoa varten, hoitanut koulujuttuja sekä viimeisiä työjuttuja. Kisaan lähdetään rennolla asenteella nauttimaan Konan ilmapiiristä. Pahimmat paineet omasta suorituksesta jäi toivottavasti Köpikseen. Karsiutuminen on takana - nyt vaan nautitaan oman työn hedelmistä. Konan kisa ei todellakaan tule olemaan helppo ja oma kisavalmius on mysteeri. Kaikki mahdollinen tullaan kuitenkin tekemään sen eteen, että kunto saadaan nostettua takaisin Köpiksen tasolle ja toivottavasti vähän ylikin. Muutaman viikon päästä jo käsillä on niin monen triathlonistin unelma - Kona IM.

Palautumista olen koittanut optimoida parhaani mukaan. Kaksi viikkoa ekasta Ironmanista ja olo on suhteellisen normaali. Olin odottanut pahempia tuntemuksia kropassa. Pari ensimmäistä päivää jalat olivat toki aivan puupökkelöt ja pää kävi hitaalla. Tuntemukset siis aika samanlaisia kuin normaalin maratonin jälkeen. Etukäteen pelkäsin polveni reagointia pitkään juoksuun. Yllätykseksi kisan aikana ei ollut mitään tuntemuksia ja kisan jälkeenkin ei mitään normaalia jomotusta pahempaa. Tutkimusten mukaan maraton ja IM tyyppinen suoritus vaikuttaa olennaisesti myös lihasmotoriikkaan ja refleksitoimintoihin. Usein lihasjänteetkin menettävät elastisuuttaan. Nämä toki lähtee palautumaan heti suorituksen jälkeen, mutta kisan jälkeinen olotila muistutti minua artikkelista, jonka joskus luin. Artikkelin raportoiman tutkimuksen mukaan keskimääräinen IM suoritus vanhentaa hetkellisesti kropan ikää 20 vuotta. Minusta lähinnä tuntui, että olisin vanhentunut ainakin 50 vuotta. Onneksi tuntemukset kestivät vain pari päivää ja pikkuhiljaa opin taas kävelemään kompastelematta. Pahiten minua jälleen vaivasi kummallinen kitalakikipu, joka ilmenee usein pitkien suoritusten ja kisojen jälkeen. Kitalaki on turvonnut ja todella kipeä, niin kipeä, että esim. leivän syönti ei onnistu pariin päivään. Joskus ajattelin kivun aiheutuneen valtavasta sokerimäärästä, jotta nautitaan geelien ja urheilujuomien muodossa, mutta samainen kitalaki kipu iski HCR:n jälkeen, jossa en nauttinut yhtäkään geeliä. Kipua on lähinnä syömisen yhteydessä, mutta onneksi on aina helpottanut parissa päivässä.

Matkustimme Köpiksen jälkeen suoraan Ranskaan kesälomalle. Pökkelöt jalat pääsivät siis mukavaan lämpöön palautumaan. Ensimmäiset päivät menivät siivillä, kun yritimme selvittää Havaijin reissun aikataulutusta sekä mahdollisia sponsorikuvioita. Muutaman yhteistyökumppanin kanssa on jo keskusteluja käyty. Näistä lisää myöhemmin. Matkajärjestäjä Erkan avulla saimme suhteellisen edulliset lennot ja majoitukset varattua. Kahlua-Konan majoituskapasiteetti alkoi olla jo aivan täynnä, mutta onneksi bongasimme mukavan oloisen B&B-majoituksen n. 10km kisapaikalta. Reissu tehdään niin low-budgetilla kuin vaan mahdollista. Kovin halpaa vaan tuo ylimannerten matkustaminen ei ole.


Jo ensimmäisellä viikolla aloin herätellä kroppaa uimalla läheisessä tekojärvessä n.15min-30min kerrallaan. Päivittäinen kohokohta oli myös jätskireissu Bedoiniin ja takaisin, n. 15km. Muutenkin otin ruokailun suhteen löysin rantein. Kroppa vaati lepoa ja energiaa ja sitä sille annoin. Parin viikon aikana tuli maisteltua alueen viinit, juustot ja croissantit. Muutenkin oma palautumisfilosofia perustuu nukkumiseen, syömiseen ja elämästä nauttimiseen! Kävimme kahvilla, viinilasillisilla, kävelemässä vanhoissa kylissä - kaikkia sellasta, joka on usein jäänyt tekemättä, kun kevään viikoilla on yritetty kerryttää vaan kilometrejä. Loppuviikosta treenit vähän pitenivät, tein yhden 2h pyörälenkin ja joogasin monena aamuna.



Olo on odottava ja jännittynyt. Uusi koulu, uusi ympäristö ja Havaiji kuukauden päästä. Off-season alkaa sitten lokakuussa. Siihen asti painetaan Konan kiilto silmissä.