Kuinka selvitä Havaijin hornankattilasta?

Vuosi sitten elettiin jänniä hetkiä Konalla. Minua oli peloteltu niin paljon kisan raakuudesta ja epäinhimillisistä olosuhteista, että lähdin kisaan todella epäröivin mielin. Tiesin kyllä, että tulen selviämään maaliin - vaikka kävellen - mutta missä ajassa ja kuinka epämiellyttävällä tavalla, niin se oli suuri kysymysmerkki. Itselle Konan kisa oli lähinnä selviytyminen maaliin, todellinen taistelu. En ollut palautunut parhaaseen iskuun Köpiksen ironmanista, joten kisasuunnitelma oli sen mukainen. Joskus olisi hienoa päästä rakentamaan kunto tuota kisaa varten ja taistella hyvästä ajasta, mutta tämä vaatisi toki kisapaikan lunastamisen uudelleen. :) Tänäkin vuonna Konalla kisaa omien laskujen mukaan 11 ikäsarjaurheilijaa ja ensi vuodelle on jo lunastettu monta paikkaa, kuten ihana ystäväni ja treenikaverini Minna. Oheiseen kirjoitukseen olenkin koittanut kerätä omia vinkkejä ja oppeja viime vuoden reissulta. Näistä toivottavasti saa Konan ensikertalaiset vinkkejä ja varmuutta omaan suoritukseen ja samalla voin fiilistellä vielä kerran vuoden takaista kokemusta.

Waipio Valley

Vinkki 1. Akklimatisaatio olosuhteisiin

Suomalaisilla ei ehkä ole parhaat pelikortit Havaijin laavakentillä jo pelkästään meidän ilmaston puolesta. Keholle tulee valtavana shokkina siirtyä vuorokaudessa Suomen syksyn ensipakkasista Havaijin kuumaan ja kosteaan ilmastoon. Kuumaan ja kosteean ilmastoon tottuminen on hyvin yksilöllistä ja tutkimusten mukaan keskimäärin ihmisellä kestää noin kaksi viikkoa sopeutua kuuman ilmaston vaatimiin fysiologisiin vaikutuksiin urheilusuorituksessa. Ei siis voi olettaa, että matkustaa paikalle viisi päivää ennen kisaa, makailee aurinkotuolilla ja sitten lähtee paahtamaan 10-12h suoritusta helteessä ja ihmetellä, että mikä meni vikaan kun ei kulje. Harvalla ikäsarjaurheilijalla on kuitenkaan mahdollista matkustaa paikalle pari viikkoa ennen kisaa ja suorittaa viimeistelyharjoitukset paikan päälla - niin kuin pro urheilijat tekee.

Mielestäni onnistunut akklimatisaatio on mahdollista toteuttaa n. 7-10 päivässä, kunhan keholle on tasaisesti antanut harjoitusärsykkeitä kuumassa ilmastossa jo kotimaassa. Ei siis ole ollenkaan vitsi tai huono idea viedä traineri saunaan ja polkea treeniä siellä. Kuuman ilman sietokyky treenatessa häviää n. kahdessa viikossa, joten ei auta, että on kesällä tehnyt treenejä kuumassa. Kuumaärsytystä tulee antaa keholle tasaisin väliajoin. Kuumaan akklimatisaatuiminen tapahtuu parhaiten, kun kuumaärsytystä annetaan keholle progressiivisesti n. kahden viikon ajan ainakin 1h/päivässä. Kuumaan sopeutuessa elimistö oppii mm. paremmin hikoilemaan ja natriumia menetetään vähemmän hien mukana sekä sopeutuessa kuumaan sydämen toiminnassa tapahtuu paljon adaptaatiota, joka johtaa matalampaan sykkeeseen ja mahdollistaa kovemman intensiteetin suorituksessa. Mikäli sopeutumista ei ole ollenkaan takana, syke hakkaa korkealla, hikoilu ei ole tehokasta (menetämme liikaa natriumia) ja olotila on karmea matalimmillakin tehoilla. Uskoisin, että tämä on usein nähtävissä, kun suomalaiset triathleetit lähtevät kisaamaan kuumiin kisoihin Euroopaan kesällä. Harva on tuskin miettinyt kuumaan sopeutumista sen enemmin, olosuhteet otetaan vain annettuna.

Itse matkustimme paikalle reilu viikko ennen kisaa. Itse en todellakaan pidä kuumassa kisaamisesta, mutta onnistuneella kisaravitsemuksella ja -tankkauksella olin taklannut aiemmin monta kuuman ilman kisaa. Jo ensimmäisenä iltana tein lyhyen lenkin ja siitä edespäin päivittäin totutin kroppaa kuumassa treenaukseen. Selkeästi sopeutumisen hyödyt huomasi. Ensimmäisinä päivinä pelkästään puolen tunnin lenkki kuumassa tuntui aivan kaamealle, mutta vikoina päivinä ennen kisaa, hiki virtasi ja kuumassa pystyi jo sietämään vähän kovempaakin menoa.

Vinkki 2. Nyrkit esiin uinnissa

Yksi asia, joka jäi mieleen Konan kisasta, oli maailmanlopun meininki uinnissa. Siellä todellakin ollaan MM-kisoissa ja meininki on sen mukaista. Yleensä naisten startit ovat aika kohteliasta meininkiä triathlon kisoissa, mutta tuolla ensimmäiset sadat metrit vedettiin aivan täpöllä nyrkit heiluen. Toki en ollut varautunut ihan noin kovaan rähinään, joten paniikinomaiseksi haukkomiseksi meni itseltä alku. Klassikko oli myös ikäsarjamiesten ohittelu puolesta välistä lähtien. He eivät tosiaan ohittelusta pitäneet, vaan kerrankin jalkaani tarttutiin ja vasta aikamoisen potkimisen jälkeen päästettiin irti.

Uinti on suhteellisen hidas märkkärikiellon ja virtausten vuoksi, joten se kannattaa budjetoida aikahaaveisiin. Itselle virtaukset varsinkin aiheuttivat harmia ja lisämatkaa tuli uitua aika reippaasti. Vinkkinä siis, että asennoidu taistelemaan kunnolla ja älä hätkähdä pienistä sikailuista, vaan anna samalla mitalla takaisin. Suunnistaminen isoissa mainingeissa on myös oltava jatkuvaa.

Vinkki 3. Ota hyöty irti tuulettomista pätkistä

Konalla pyöräreitti poljetaan yhtenä lenkkinä Hawin kylän kääntöpaikalle ja takaisin. Olosuhteet ovat tunnetusti pyörässä usein todella vaativat. Ei niinkään korkeuserojen tai kuumuuden vuoksi, vaan todella puuskaisen sivu- ja vastatuulen vuoksi. Kisaviikolla kun tein viimeistelytreenejä ei tuullut juuri lainkaan, joten ihmettelin silloin mistä koko meuhkaus on kyse. Toisaalta oli hyvä, etten tiennyt, mutta toisaalta olisin toivonut, että olisin päässyt harjoittelemaan tuulessa ajoa ja myös henkisesti valmistautumaan siihen. Viime vuonna tuulet olivat pahimmat sitten 15vuoteen ja tyypillistähän Konalla on, että tuuli yltyy aina iltapäivällä. Mitä myöhäsempi lähtö, hitaampi uinti ja hitaampi pyörä, sitä enemmän kärsit tuulista.

Jos itse pääsisin ajamaan reitin uudelleen, noudattaisin vähän eri strategiaa kuin viimeksi. Pyörän alussa tehdään reitti kaupungissa ja pyöräilijöitä on reitillä todella paljon. Jos haluaa kisata pyörässä hyvää aikaa, alkupätkä pitää uskaltaa ajaa suhteellisen lujaa omilla tehoilla ja viettää aikaa ohituskaistalla. Palanilta lentokentälle asti maasto on alamäkivoittoista ja tuossa kohtaa harvoin tuulee. Tuossa kohtaa kannattaakin pitää tehot tavoitetasolle ja ajaa todella haipakkaa.

Vastatuuli iski viime vuonna kunnolla ennen Waikoloaa ja koko pätkä Hawille asti mentiin todella kovassa vastatuulessa. Vauhti pysähtyi kuin seinään ja homma tuntui todella vastenmieliseltä. Wattimittari olisi Konalla todella hyödyllinen, koska tuulen aiheuttamat muutokset nopeudessa ovat jatkuvia. Hawin mäessä tuulenpuuskat ovat todella kovia ja niihin kannattaa varautua. Juominen ja syöminen kannattaa ajoittaa hieman tyynempiin kohtiin. Ylämäessä ei kannata puskea tuulta vastaan tai rykiä putkelta. Tasainen teho satulalta poljettuna olisi paras vaihtoehto. Itse tuli poljettua varmasti aika epätaloudellisesti välillä kiihdyttäen, välillä himmaten. Mäki on pitkä ja tuulen kanssa todella raskas, siihen kannttaa myös olla valmistutunut.

Konan pyöräreitti on todella raskas varsinkin niinä vuosina, kun tuulen suunta kääntyy päivän aikana. Viime vuonna kävi niin, että tuuli kääntyi ja vastatuulta oli molempiin suuntiin. Kawahaista takaisin lentokentälle, eli pätkä n. 130 - 160 km kohdalla on painajaismainen, jos vastatuuli iskee siihen kunnolla. Tämäkin asia on hyvä tiedostaa ja harjoitella mentaalista kovuutta pyöräreittiä varten.

Vinkkinä olisi siis painaa kaasua alun helpoissa pätkissä, mäet ja tuuliset pätkät polkea tasaisesti wattien mukaan ja loppupätkällä jälleen vähän kiihdyttää tai pitäätavoitewatit yllä, kun tuulet helpottaa. Umpiot kannattaa jättää kotiin. Yleisin yhdistelmä näyttäisi olevan: Zipp 404 edessä, Zipp 808 takana tyylinen ratkaisu.

Vinkki 4. Ravintosuunnitelman pilkuntarkka noudatus

Kuumaa kisaa varten tulee olla pilkuntarkka suunnitelma ravinnon ja nesteytyksen suhteen. Tässä ehkä mokasin eniten viime vuonna. Minulla oli tarkka suunnitelma, mutta kisan tiimellyksessä ja käsittämättömässä helteessä aloin tehdä omia ratkaisuja. Tärkeintä olisi ennen kisaa selvittää  tai olla suurinpiirtein käsitys omasta hikoiluasteesta ja siitä kuinka paljon nestettä tarvitset tunnin aikana paikkaamaan menetetyn nesteen. Määräänsä enempää kroppa ei kykene hyödyntämään nesteitä, varsinkaan pelkkää vettä, vaan lopputuloksena kehon nesteiden osmoliteetti pienenee, joka lopulta voi johtaa vaaralliseen ylinesteytykseen eli hyponatremiaan. Konalla tavataan luultavasti eniten hyponatremia tapauksia Ironman kisoissa. Äärimmäisen kuuma helle, kun saa jatkuvan janon tntemuksen aikaan sekä tunteen, että nestettä tulee nauttia ihan mielettömiä määriä. Nykyään uskotaan, että pitkissä suorituksissa itseasiassa tärkeämpää olisi kehon nesteiden natrium tason oikealla tasolla ylläpito eikä niinkään täydellisen nestetasapainon ylläpito. Kestävyyssuorituksissa jopa pieni nestehukka on parempi natriumtason ylläpidon takaamiseksi kuin liiallinen juominen. Usein myös ajatellaan, että urheilujuomien juominen riittää natrium tason ylläpitoon, mutta valitettavasti urheilujuomien natriumpitoisuudet ovat huomattavasti omaa hikeä laimeampaa, joten niitä juomalla itseasiassa vain laimentaa kehon natrim pitoisuutta. Valitettavasti suolatableteilla ei tutkimusten mukaan ole juuri vaikutusta veren natriumpitoisuuksiin tai veren plasmatilavuuteen. Itse en ole ihan varma suolatblettien toimivuudesta, mutta itse olen niitä kisoissa käyttänyt.

Jotkut ovat myös alttiimpia hyponatremian syntymiseen. Varsinkin naisilla havaitaan pitkissä suorituksissa heikentynyttä nestetasapainoa säätelevän vasopressiini hormonin eritystä, joka yhtenä tekijänä auttaa estämään liiallisen nesteen valumisen vatsalaukkuun. Särkylääkkeiden syöminen vaan kiihdyttää ilmiötä ja saa vatsan turpoamaan ylimääräisestä nesteestä. Hyponatremian oireina on alkuun pääkipu, huonovointisuus, pyörryttäminen ja vatsan turpoaminen. Jos tila etenee, lopulta henkilö voi menettää tajuntansa ja vaipua koomaan. Mistään pikkujutusta ei siis ole kyse.

Itse näin jälkikäteen ajateltuna join aivan liian paljon pyörässä. Juoman määrää oli todella vaikea kontrolloida, kun joka asemalta otin juomaa mukaan ja täytin yleensä sillä aeropullon. Vanhat pullot heitin aina puolityhjinä pois. Lopulta minulla ei siis juuri ollut käsitystä paljon olen juonut, mutta koko ajan päässä vain soi, että täytyy juoda kun on niin kuuma. Noin puolessa välissä pyörää minulla alkoi kova päänsärky ja vatsa alkoi olla todella turvonnut. Siis niin turvonnut, että aeroasennon säilyttäminen oli hankalaa. Hälytyskellot eivät soineet, vaan otin särkylääkettä, joka luultavasti vaan pahensi tilannetta ja join lisää. En tunnistanut olotilaa, sillä yleensä olen aina kärsinyt kuumissa kisoissa nestehukasta.

Vinkkinä siis, että keho ei pysty käsittelmään määräänsä enempää nestettä, joten juominen pitää olla järkevää. Monelle naiselle riittävä määrä kuumallakin kelillä on 1 - 1,5l / nestettä tunnissa  + natriumin saannin takaaminen. Tällä kertaa varmistaisin, että juomissa on riittävästi natriumia ja veisin Special need -alueelle omat juomat. Myös olotilan kuuntelu ja juomisen säätely sen mukaan olisi tärkeää. Esimerkiksi kotimaisella NorthForcella löytyy valikoimista Extreme -urheilujuomaa, jossa on todella korkea natrium pitoisuus.

Vinkki 5. Viilennys juoksussa

Kunhan pyörästä selviää, niin edessä on vielä mukava maraton kipitys paahtavassa helteessä. Riippuen vauhdista juoksuun lähdetään yleensä pahimaan iltapäivän helteeseen. Itsellä juoksun alku oli todella helvettiä olotilan ja suoraan paahtava auringon seurauksena. Onneksi aurinko alkoi ekan tunnin jälkeen mennä pilveen ja lopulta iltakin alkoi hämärtää, joka laski lämpötilaa. Tärkeintä juoksussa on energian saannin ja vauhdin ylläpidon lisäksi yrittää jäähdyttää itseään niin paljon kuin mahdollista. Jokaiselta pisteeltä kannattaa ottaa jäätä mukaan. Lippis voisi olla hyvä idea tuolla, sillä sinne saisi tungettua jäätä. Jäätä kannattaa kuitenkin laittaa kisa-asun sisään ja jättää nyrkkien sisään sulamaan pikkuhiljaa. Itselle ainakin auttoi huomattavasti kehon viilentäminen. Huoltopisteen jälkeinen kilsa-pari meni aina mukavasti ja sitten iski taas niin järjetön kuumuus ja ihon polte, että odotti vaan seuraavaa asemaa.

Vinkki 6. Loppusuoran fiilistely

Konalla juoksureitti on todella yksinäistä hommaa ja vaatii jatkuvaa keskittymistä. Juoksureitti menee motaria pitkin polttavilla laavakentillä ja katsojia ei juuri ole. Itse sain voimaa lopussa muista kisailijoista ja heidän kanssaan matkaa taivallettiin yhdessä. Konaan saapuessa alkaa kuitenkin valtava kannustus ja vikat pari kilsaa pääsee juoksemaan ihmismassan keskellä. Tuo viimeiset pari kilsaa saa vieläkin kylmät väreet menemään. Olin niin uskomattoman puhki, mutta onnenkyyneleet silmissä vedin loppusuoraa ja yritin nauttia joka hetkestä. Vinkkinä siis, että ottakaa kaikki irti loppusuorasta. Maaliviivan ylitys on aina Ironmanilla saavutus, mutta Havajilla se on ehkä omaa luokkaansa!

Tsemppiä mielettömästi kaikille lauantaina Konalla kisaaville suomalaisille! Pidetään kaikille peukkuja pystyssä ja eletään hengessä mukana!

Budapestin arkea

Piti oikein kalenteri kaivaa esiin ja muistella mitä kaikkea tässä välissä on tullut puuhasteltua. Arki on pikkuhiljaa alkanut asettua paikalleen täällä ja sen myötä tietysti työ- ja opiskelukiireet ovat vieneet mennessään. Urheilurintamalla on myös ollut hyvin hiljasta, sillä olen pitänyt kunnolla taukoa ohjelman mukaisesta treenauksesta ja viettänyt aikaa lähinnä Budapestin kulttuuri- ja ravintolatarjontaan tutustuen. Kaupunki on todella alkanut tuntua alkushokin jälkeen jo kodilta.

Yhden reissun tein Suomeen syyskuun lopulla, kun kävimme broidin kanssa rämpimässä Solvallan swimrunin pitkän matkan läpi. Pitkällä matkalla juostiin maastossa 35km ja uitiin järvien poikki 5km. Hullun hauskaa hommaa ja varmasti tämä kerta ei jäänyt Team Tepposen ainoaksi swimruniksi. Alkuun olimme ajatelleet, että olemme ihan vahvoja uinnissa ja vieläkin vahvempia juoksussa. Rennon tosissaan lähdettiin matkaan. Kummallakaan ei ollut suuria ambitioita sykkiä verenmaku suussa seuraavat 6h. Heti ensimmäisestä uinnista lähtien tajusimme, että nyt ei Tepposen tiimillä ihan varusteet ole kohdillaan. Porukkaa lappasi ohi molemmilta puolilta ja ihmettelin, että mikä broidilla kestää, hän kun meistä se vahvempi uimari on. Broidi kantoi selässään juomareppua, johon olimme n. 2l juoman lisäksi laittaneet vähän patukkaa, geeliä, ensiaputarvikkeita ja jopa vaadin mukaan varasukat. Noh, sitä voi sitten jokainen miettiä, että kuinka kovaa pystyy uimaan reppu selässä, joka aiheuttaa aikamoista vedenvastusta. Reppua kirottiin puolet matkasta. Juoksussa otimme aina porukan kiinni ja uinnissa muut meni menojaan. Tämä lähinnä nauratti meitä ja onneksi puolessa matkassa saimme repun heivattua helkuttiin Solvallan juottopisteellä.

Homma oli huippukivaa n. 20km asti, jonka jälkeen alkoi pienimuotoinen ketutus hiipiä mieleen, niin kuin nyt pitkillä matkoilla tuppaa tapahtua. Mulla oli myös Unkarin tuliaisina pientä vatsavaivaa, joten jouduimme pitämään muutaman pakollisen pitstopin. Ei kovin nopsaa touhua toi märkkärin kanssa äheltäminen. Olin alkuun varotellut broidia, että alan luultavasti väsyneenä kitisemään, mutta näköjään uskallan kitistä vaan Erkalle ja broidin kanssa taivallettiin hyvässä hengessä toisia tsempatan maaliin asti. Hieno kokemus, ja kuten sanoin, varmasti täytyy ottaa hommasta vielä revanssi toisen kerran.

Budapestin päässä olen löytänyt hyviä treeniporukoita. Varsinkin Budapest expat ride -ryhmän viikonlopun pyörälenkit ovat kyllä olleet aika eeppisiä. Ensimmäisen kerran lähdin sinne odottaen rentoa sunnuntuipyöräilyä muutaman kahvitauon kera. Mitä vielä, alusta lähtien tykitettiin 35-40km/h keskarin vauhtia ja loppuun vielä luulot pois tyylinen 7km nousu, jyrkkyydellä 5-10 %. Olin kuulemma toinen nainen ikinä, joka on osallistunut noihin lenkkeihin. Kotiin päästessä vannoin, että oli ensimmäinen ja viimeinen lenkki heidän kanssaan, mutta enköhän ollut mukana jo seuraavalla lenkillä. Nyt homma oli huomattavasti inhimillisempää ja mukaan oli uskaltautunut lisäkseni kolme muutakin naista. Nyt pidettiin kunnon tauko ja unkarilaiseen tapaan tauolla maisteltiin viiniä tai olutta. Kaippa sitä yhden pienen lasillisen voin maistaa, aattelin. Repesin täysin, kun viinit tuotiin. Valehtelematta lasit olivat isoimmat, jotka olin nähnyt ja viiniä oli varmaan lasissa puolisen litraa. Muut vetivät pokkana viinit huiviin ja matka jatkui. Itse en vielä ole ihan paikallisten tasolle päässyt, vaikka kuinka minulle yritettiin kertoa, että on kamala loukkaus jättää viiniä lasiin.

Yksin suurkaupungista ulos navigointi ja pyöräreittien löytäminen olisi todella haastavaa, joten ryhmän mukana on päässyt upeisiin paikkoihin ja näitä reittejä tulee varmasti ensi keväänä hyödynnettyä. Viime viikonloppuna ajettiin vielä 25c lämmössä, mutta nyt näyttää, että täälläkin alkaa pikkuhiljaa syksy hiipiä esiin. Ilmasto on siinä mielessä kuitenkin kummallinen, että lämpötilaerot ovat valtavia. Edellisviikolla + 5 c ja kaatosadetta ja sitten viikonloppuna + 25c ja aurinkoa.

Treeniporukoihin tutustuminen jatkui sunnuntaina Budapest 70.3 triathlon klubin yhteistreeneissä. Jälleen paikalliset pistivät luun kurkkuun, kun "kevyeksi sunnuntailenkiksi" mainostettu trailrun höystettiin mäkijuoksukisalla ja kellotuksella. Ei ihan yläkoneisto ole iskussa, mutta pokkasinpahan 5.nopeimman ajan kaikista. Hauskaa oli ja talvikaudella aloitankin treenauksen heidän kanssaan.

Seuraavana viikonloppuna juostaan Budapestin maraton, jossa pääsen kannustushommiin, kun Erkka, Hanna ja Lasse pääsevät kipittämään kaupungin katuja. Ensi viikonloppuna käydään myös Havaijin kisa. Uskomatonta, että vuosi sitten tein viimeistelytreenejä Konan paahtavassa auringossa. Vuodessa ehtii sattua ja tapahtua. Seuraavasssa kirjoituksessa fiilistelyä ja vinkkejä Havaijin kisaajille.

Austria Triathlon Podersdorf

Joroisten jälkeen etsin sormet syyhyten uutta puolimatkan kisaa ajomatkan päässä Budapestistä. Kuin ollakkaan Itävallan Podersdorfissa, n.2h ajomatkan päässä uudesta kotikaupungistamme järjestettiin Austria Triathlon Podersdorf, yksi Itävallan top-3 urheilutapahtumista (tai näin he sivuillaan mainostavat). Viikonlopun aikana Podersdorfissa kisattiin kaikki matkat sprintistä triathlonin täyden matkan kisaan ja kisaajia on yli 2000. Itse halusin ottaa revanssia puolimatkasta sillä Joroisten DNF edelleen kummitteli mielessä. Kisaan valmistautuminen ei tietänkään mennyt oppikirjan mukaan, tai koska se ikinä menisi? Mutkia aiheutti matkaan se, että muuttokuormamme ei ole vieläkään saapunut perille ja näin ollen minulta puuttuivat kaikki työkalut pyörän kokoamiseen, energiat, erinäiset kisaamiseen tarvittavat tuotteet jne. Vikat päivät juoksinkin sitten eri putiikeissa ja pyöräkaupoissa ja yritin etsiä kaikkea tarvittavaa. Miten uskomattoman vaikeaa olikaan löytää kunnon pyörämekaanikko tämäkokoisesta kaupungista! Uskomattomaksi episodiksi muodostui myös urheilujuoman + geelien hankinta. Kävin neljässä eri urheilukaupassa ennen kuin pienestä putiikista löysin jotain epämääräisiä geelejä..niillä mentiin. Pyörän kasaamisen jälkeen testilenkin tekeminen miljoonakaupungin keskustassa ei myöskään ollut helpoin nakki. Onneksi meidän lähellä on Margit Szigetin puisto/saari, jossa suhasin sitten 4,5km lenkkiä kisakireissä kamoissa aerokiekoilla ja turistit oli ihmeissään. Kaikki valmistautuminen piti hoitaa Budapestissä, sillä matkaan pääsimme lähtemään vasta viiden jälkeen perjantai-iltana Erkan duunin jälkeen ja kisan stratti Podesdorfissa olisi seuraavana aamuna klo 7.00.

Perus ilta-ajelulla

Alfred Hajos National swimming centre

Matka kisapaikalle olikin sitten oma episodinsa. Uutisoitu pakolaiskriisi todenteolla konkretisoitui, kun lehti- ja tv-juttujen sijaan pakolaisten vaellusta Itävaltaan päästiin seuraamaan auton ikkunasta. Budapestissä pakolaiset olivat linnottautuneet Keletin juna-asemalle, josta he monta päivää olivat yrittäneet päästä Itävallan juniin. Unkari on ensimmäinen Schengen alueen maa, joten pakolaisten tulisi rekisteröityä tänne, mutta he ovat vain läpikulkumatkalla, sillä kaikki yrittävät päästä Itävaltaan tai Saksaan. Unkarin viranomaiset ovatkin estäneet pakolaiset nousemasta juniin ilman rekisteröimistä ja kunnon asiakirjoja, joten monen päivän odottelun jälkeen tuhannet pakolaiset aloittivat marssin kohti Itävaltaa motaria pitkin. Meillä oli sama matkasuunnitelma ja kyllähän radiosta koko ajan tuli jotain liikennetiedotuksia, mutta ymmärtämättä sanaakaan unkaria painoimme navin osoittamaa tietä. Liikenne olikin aivan seis jo heti Budapestin jälkeen ja köröttelyä jatkoi tunti tolkulla. Noin kymmenen kilsaa Budapestistä näimme ihmismassan, jota poliisit ympäröivät. Pikkuhiljaa ajelimme porukasta ohi ja näky oli kyllä sydäntäsärkevä. Oma kiukuttelu johonkin kisaan ehtimiseltä tuntui niin naurettavalle, kun katseli vieressä kävelevää ihmismassaa. Kaikilla mukana ehkä repullinen tavaraa, johon koko omaisuus on pakattu. Mukana oli paljon pieniä lapsia, jotka olivat kävelleet jo kilometritolkulla. Ohi ajaminen tekemättä asialle mitään tuntui niin surkealle, että sanattomaksi veti. 

Illan pimetessä jatkoimme matkaa Itävallan puolelle ja kisapaikalle saavuimme klo 9 aikaan. Onneksi kisajärjestäjä oli joustava ja olin autosta jo soitellut ja sopinut hakevani kisalappuni erikseen sovitulta järjestäjältä, kun virallinen rekisteröinti oli sulkutunut jo seitsemän aikaa. Majoituksen suhteen olimme myös auttamattoman myöhässä, joten ajoimme vielä pimeässä seuraavaan kylään, jossa hotellimme odotti. Kisakamat kuntoon, iltapalaa ja unta palloon. Ei todellakaan ollut sellainen olo, että huomenna kisataan. 

Kisäpäivän aamuna lämpöä oli ehkä naftisti yli 10 astetta ja vettä satoi reippaasti. Säkkipimeässä siinä sitten laitettiin kamoja kasaan ja yhden suomalaisen kanssakisaajankin löysin sattumoisin paikanpäältä. Hän onneksi oli kisannut paikalla aiemmin ja antoi hyviä vinkkejä. Pyöräreitti olisi tasainen, mutta todella tekninen monien jyrkkien käännösten ja kaupunkiajon vuoksi. Sadekelillä hän neuvoi ottamaan käännökset todella varovaisesti. Pyörässä todistin varmaan kymmentä kaatumista ja Erkkakin sanoi, että kaupungin liikenneympyrä oli ollut kunnon surmanloukku. Porukkaa lakosi ihan urakalla. Itse lähdin kisaan todella rennoin mielin. En ollut miettinyt muuta tavoitetta, kun saada tasapainoinen onnistunut suoritus joka osa-alueella. Olo oli virkeä, lihaksissa ei mitään jumeja. Näköjään kahden viikon pyöräilemättömyys, uinnin minimointi ja muutaman kovan juoksutreenin yhdistelmä sai kropan aika hyvään vireeseen. Vettä satoi reippaasti vielä uintipaikalle siirtyessä ja keli oli todella harmaa, jopa niin pimeä, että poijuja oli vaikea erottaa. 

Kaukana rannasta..kuten huomaa

Uinti

Uintiin starttasi klo 7.00 kaikki puoli- ja täysimatkalaiset, joten kyseessä oli suurin massastartti, jossa olin koskaan ollut. Uinnin erikoisuus on myös Podersdorfin järven erittäin matala vesi. Olin parilta tutulta triathlonistilta kuullut, että vesi on niin matalaa, että koko uintiosuuden jalat yltävät pohjaan. Tämä huomasin samantien kun menin tekemään pienen verran. Sai kävellä tooodella pitkään ennen kuin uinti oli muuta kuin käsipohjaa. Uintiin asettauduin itsevarmasti lähes eturiviin. Olipahan taas liian suuret luulot itsestä. Heti startin jälkeen yli tultiin ja lujaa! Ekat sadat metrit oli kunnon painia ja paniikinomaista rinuli/vaparisekotusta. Tässä vaiheessa olin jo ihan varma, että homma menee ihan läskiksi. Onneksi n. puolen kilsaan jälkeen tilaa alkoi löytyä ja sain vihdoin rytmistä kiinni. Olipahan muuten friikkiä uida, kun vieressä vähän väliä joku vaan nousi seisomaan ja suunnisti seisaaltaan. Poijuilla porukkaa seisoskeli ilmeisesti ihan muuten vaan. Uimattomuus tuntui nopeasti käsissä ja reilun kilsan jälkeen sai jo tosissaan painaa, että vetoon sai voimaa. Viimeinen suora tuntui ikuisuudelta ja sitten varmaan sata metriä ennen maalia alkoi käsipohjan uinti. Kaikki muutkin pistivät kävelyksi ja alkoivat riisua märkkäriä jne. Itsekin seurasin perässä. Vettä oli kuitenkin melkeen vyörätöön ja kävelyä riittii. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt vetää delfareita, käsipohjahyppyjä ja edetä niin, sillä tohon käppäilyyn tuhraantui kyllä aikaa. Uinnin loppuaika vaihtoon tultaessa 32.33min. Perusnopea vaihto ja pyörän kimppuun. Jatkuva sade oli onneksi lakannut. 

Ei kiirettä..

Pyörä

Tahkon kisan perusteella arvioin tavoitewateiksi 190w ja sykkeiksi 155-160 tuntuman. Heti kun sain alkuun sykkeet tasattua ja menon rauhoitettua omaan tekemiseen, heivasin nuo lukemat metsään ja totesin, että tänään kulkee. 200w tuli ihan itsestään matalilla sykkeillä. Mietin jo moneen otteeseen onko mittarissa jotain vikaa. Näyttääkö se liikaa..? Alkuun tehtiin myös kisaohjeesta poikkeava lenkki, vaikka pyörän tuli koostua kolmesta 30km lenkistä. Vaikka populaa reitillä riitti, porukka piti peesiväleistä mukavasti kiinni. Myös valvontaa oli jatkuvasti. Löysin ekalle kiekalle hyvän kolmen hengen porukan, jossa ajettiin ihan samaa vauhtia. Polkeminen tuntui todella helpolle - aivan eri meininki kun kesän edellisissä kisoissa. Jouduin koko ajan pidättelemään, että paukkuja jäisi juoksuunkin. Tiet olivat litimärät ja mutaa lensi. Pitkästä aikaa kuitenkin taivalsin matkaa hymy huulilla. Pyörä kulkee, tehot ja sykkeet kohdillaan. Energiaa koneeseen tasaisin väliajoin ja niin sitä matkaa tehtiin. Välillä ajo meni todella poukkoilevaksi, kun eteen pyyhälsi joku juna ja watit sai pudottaa 150w tuntumaan, että peesiväli pysyi. Jaksoin tätä pelleilyä aina hetken ja sitten lähdin ohittelemaan. Tasainen ajo kärsi varsinkin kakkoskiekalla aika paljonkin, kun välillä piti tykittää pitkiä pätkiä n. 230 wateilla. Reitti oli täysin tasainen, mutta tosiaan todella tekninen. Käännöksissä välillä takana rätisi ja kunnolla. Ei vaan osattu ennakoidan märkiä teitä ja sitä että se tri-pyörä ei aivan hetkessä käänny. Vikan kierroksen lopussa ja pelkäsin, että olenko lähtenyt väärään suuntaan tai täyden matkan reitille, kun oma kello näytti kaupunkiin tultaessa jo 95km:ä. 90km kohdalla aika oli n.2.25h ja vaihtoon saapuessa 96km:n kohdalla 2.35h. Keskiwatit oli tasan 200w ja keskisyke 155. Täysin siis suunnitelman mukaan. Jälkikäteen selvisi, että liikennejärjestelyistä johtuen ensimmäiset uimarit oli ohjattu tälle lisälenkille ja heidän pyöräajoistaan kompensoitiin 9min pois. Tämä kaikki kerrottiin saksaksi, joten vähän vaillinnainen ymmärrys jäi tästä lisälenkistä. 

Juoksu

Pyörä-Juoksu vaihtoon saavuttiin naisten kärjen kanssa ihan nipussa. Tiesin lähteväni juoksuun kolmantena, mutta kilpasiskojen tasosta ei ollut mitää käryä. Juoksuun lähtö sujui ongelmitta ja jalat tuntuivat ihan freeseiltä. Lähdin noudattamaan vaan omaa plääniä, joka oli juosta 4.30min/km vauhtia alle anakynnyksen sykkeillä. Juoksu oli kahtena lenkkinä äärimmäisen tylsää, maalaisreittiä pitkin. Kääntöpaikalla kyllä kannustusta oli, mutta nuo pitkät suorat menivät todella hitaasti. Ekat kymmenen kilsaa nakutin todella tasaisesti 4.29min/km vauhtia. Kääntöpaikalla huomasin, että naisten kärki juoksee ihan omia menojaan ja kakkonenkin tasaisen kovaa vauhtia. Minun perässä taas ei ollut ketään, joten luottavaisin mielin tiesin pitäväni kolmossijan ilman totaalista katkeamista. Vähitellen meno alkoi kuite kuitenkin kangistua. Sain liian vähän energiaa sisää, kun minulla ei ollut omia geelejä ja huoltopisteillä ilmeisesti huutamani ENERGY-GEL on täysin mahdoton saksankielisen ymmärtää. En sitten viitsinyt kääntyä geelejä hakemaan, joten sain juoksun aikana vain yhden geelin, mutta joka pisteellä onneksi jonkin verran nestettä sisään. Vikat 5km tasitelin kyllä todella pahaa kangistumista vastaan. Vauhti hiipui 4.45-50min/km tuntumaan ja sykkeet nousi. Hampaat irvessä hoin beastmodea ja sitä, että kauden vika kisa. Näytä helv... mistä oot tehty. Maalisuoralla oli kunnon hulabaloo! Chearleaderit, mahtava kannustus ja maalissa pääsin juoksemaan maaliliinan läpi. Siistiä! :) Juoksu taittui lopun hiipumisesta huolimatta 1.34h aikaan, keskisykkeellä 167 ja koko kisan lopullinen aika aikahyvityksen jälkeen oli 4.35,49! 

Ehdottomasti paras puolimatkan suoritus ja kerrankin kaikki osa-alueet pysyi paketissa. Mikä kuitenkin kaikkein tärkeintä, oli se, että nautin kisaamisesta ihan kybällä! Pyörässä mulla oli tyhmä virne naamalla ja juoksussa heitin yläfemmoja yleisön kanssa. Turha puristaminen ja vakava ilme oli poissa ja triathlon tuntui taas siltä omalta jutulta. Tähän oli mahtava päättää tämä kisakausi. Mukaan on mahtunut iso liuta onnistumisia, kuin pettymyksiä, mutta tätähän tää homma on. Iso kiitos Larun Pyörä kalustotuesta, Bioracer päheistä kisa-asuista ja TriathlonSuomi meidän upeasta kisatiimistä ja toistemme prep-talkista! Nyt hetki kaikkea ihan muuta liikkumista sekä uuden arjen luomista uudessa kaupungissa. Veljen kanssa osallistutaan swimrun koitokseen Solvallassa syyskuussa, joten kai ne lenkkarit pitää edes pari kertaa kaapista kaivaa. 

Good Morning Budapest!

 Tässä sitä istutaan koneessa matkalla Budapestiin. Tunteet poukkoilevat epätoivon, haikeuden ja innokkuuden sekä odotuksen välillä. Muuttoa on odotettu koko kesä, joten onneksi se nyt viimein on käsillä. Viime viikot olivat melkoista tykitystä, sillä koko elämän muuttaminen ulkomaille ei ole aivan läpihuutojuttu. Tässä on päässyt tutustumaan jo unkarilaiseen byrokratiaan, jota on varmasti tiedossa paljon lisää. Esimerkkinä paikallisen residence cardin hankinta, johon tarvitsee suomalaisen vihkitodistuksen, mutta unkarin kielellä. Ei ollut Espoon maistraatin valikoimissa moista, vaan täytyy joku kääntäjä hankkia. Muuttokuorma paisui odotetusta 15m3 lopulta 22m3 kokoiseksi ja kustannukset sen mukaiset. Kaikista mutkista on kuitenkin jotenkin selvitty ja nyt alkaa täysin uusi sivu omassa elämässä. Blogi tulee tietysti olemaan edelleen urheiluun painottuva, mutta kirjoittelen jonkin verran myös uudesta expat elämästäni Budapestissa. Työt ja opinnot jatkuvat pääasiallisesti Suomessa, joten lentokenttäelämä tullee myös tulevan vuoden/vuosien aikana tutuksi.

Viimeinen ehtoollinen kotirantsussa

Urheilullisella rintamalla olen kaiken hälinän keskellä päässyt flunssan ja pienen ylirasituksen jälkeen

aika hyvään lentoon.  Tahkolla osallistuin ”perusmatkalle”, jossa matkat olivat kummalliset 950m, 48km, 10.5km. Muita kovia nimiä sarjassa ei ollut, joten pääsin aika rennolla vedolla tuulettamaan maalissa voittajana. Kisasin myös Electrofitin triathlon projektin viestijoukkueen uimarina, joten ennen omaa kisaa tuli verrattua 1,9km uinti Tahkon kisan kuuluisassa aallokossa. Puolimatkan uinnin otin rennosti, ilman pusertamista, joten aika 32min tuossa aallokossa oli iloinen yllätys. Chipin vaihdon jälkeen itselle jäi n. 15min aikaa hölkötellä märkkäri päällä jälleen starttialueelle, josta pamahti liikkeelle perusmatkan startti. Jonkin verran taisi puolimatkan uinti syödä omaa uintia, sillä yritin uida 1km huomattavasti puolimatkaa reippaampaa, mutta rannassa kello näytti n.17min, joten oikeastaan menin samaa vauhtia. Kuvastaa hyvin omaa uinnin vauhtikapasiteettia. On matka sitten sprintti, perus, puolikas tai IM, niin vauhti on oikeastaan sama. 

Team Tepponen ready to roll

Nopea vaihto pyörälle ja mielenkiinnolla lähdin ajamaan ensimmäistä kisaa wattimittarin kanssa. Tämänhetkinen pyöräkunto oli mysteeri, sillä en oikeastaan ollut ehtinyt tehdä yhtään kovaa pyörätreeniä Joroisten jälkeen. Viimeiset FTP-testit olivat alkutalvesta, josta pyöräkunto oli noussut roimasti. Haarukoin tavoitewateiksi 190, jotka jo matkan varrella totesin tuntemuksen ja sykkeiden perusteella liian alhaisiksi. Puolet matkasta menikin mukavuusalueella polkien ja loppupuoliskolle nostin watit 200w tuntumaan, jolloin homma alkoi jo tuntua siltä miltä perusmatkan kuuluukin tuntua. Tekeminen oli muutenkin aivan eri kuin Joroisilla. Jalat tuntuivat reagoivan hyvin ja niistä alkoi taas löytyä potkua. Hymy huulilla painoin eteenpäin ja reitin varrella tuli vastaan huikea määrä tuttuja puolimatkan ja täysimatkan kisaajia. Ainoa kova vastustaja, oma valmennettava Pohjalaisen Tiina oli n. 5min perässä, mutta muita omia sarjalaisia ei näkynyt.

Tahkon maalimäessa. Photo: Bullseye Photography

Juoksuvaihtoon tultaessa olin hyvävoimainen ja alusta lähtien juoksu sujui ilman mitään jumituksia. Niin siistiä, kun kaikki edelliset kisat jalat ovat olleet aivan lukossa tuossa vaiheessa. Juoksuvauhti antoi kyllä odottaa itseään, mutta tasaisesti nakutin 4.30min kilsoja. Perusmatkalaisten kärki sai taivaltaa juoksua ylhäisessä yksinäisyydessä. Edellä näin pari miestä, jotka pääsin ohittamaan ja takaa tuli yksi mies ohi. Siinäpä ne kanssakisaajat matkan varrella. Välillä jouduin jopa tarkastamaan, että olen varmasti oikealla reitillä, kun missään ei näkynyt ketään. Ehkä kanssakilpailijoiden ja kilpailun puute sai viimeisen puristuksen puuttumaan juoksusta. Tai maalissa heti sätin itseäni, että miksi en pistänyt itseäni vähän enemmän ahtaalle. Noh, tasapainoinen, hymy huulilla tehty suoritus ja naisten voitto, joten reissusta jäi hyvä maku. Muutenkin Tahko suorituspaikkana oli iloinen yllätys. Upeat maisemat ja kompakti suorituspaikka toimivine järjestelyineen tekivät kisasta todella miellyttävän.  Loppuilta meni kannustaessa valmennettavia, tiimiläisiä ja tuttuja. Upeisiin suorituksiin ylsivät kaikki!

Palautuminen Tahkon kisasta oli todella nopeaa, joten jatkoin tehojen hakemista niin juoksussa ja pyörässä. Viimeisen triathlon startin Suomessa pääsin vielä tekemään viime viikonloppuna HCT:ssä aikuinen-lapsi sarjassa kummitytön kanssa.  Aivan mahtava konsepti muuten ja varmasti alentaa lasten kynnystä kokeilla lajia, kun aikuinen on mukana kisan tiimellyksessä.

Kisakausi jatkuu vielä muutaman viikon verran. Syyskuun alussa yritän ottaa revanssia puolimatkasta Itävällan Podersdorf Triathlonissa ja kauden päättää Solvallan Swimrun. Podersdorfin kisa tulee olemaan mielenkiintoinen, koska paikallisilta olen kuullut uintipaikan olevan hellekesän jäljiltä niin matala, että uinnissa joudutaan ajoittain vetämään käsipohjaa tai kävelemään! Tasainen maasto takaa myös kuulemma pomminvarmat tuuliolosuhteet. Valmistavat treenit ovat oikeastaan tehty, sillä muuton ja yhden Tanskaan suuntautuvan häävisiitin vuoksi treenit eivät oikein mahdu aikatauluun. Kisakausi on ollut pitkä, mutta kummasti vielä nälkää riittää. Keskikesän kyykkäyksestä jäi sen verran hampaankoloon, että varsinkin itselle jäi vielä paljon todistettavaa.

Good Morning Budapest

Askel tuntemattomaan

Pitkään tästä on haaveiltu ja pariin otteeseen ollaan oltu jo lähdössä. Milloin Kiinaan, milloin Luxemburgiin jne. Haave ulkomaille muutosta on nyt toteutumassa ja syyskuusta lähtien edessä on valtava elämänmuutos - muutamme BUDAPESTIIN! Erkalle tarjottiin huippuduunia ja itse jatkan opintoja Jyväskylän yliopistossa että TF Budapest yliopistossa sekä valmennuksia TriathlonSuomelle. Juuri saimme elämän rullamaan Jyväskylä-Espoo välillä ja nyt myllätään pakkaa vielä vähän lisää. Eihän nämä tarjoukset ikinä optimaaliseen aikaan tule, vaan niihin pitää tarttua silloin, kun mahdollisuus annetaan. Nopeella aikataululla kämppä vuokralle, auto myyntiin ja miljoona asiaa, jota tulee hoitaa ennen muuttoa. Välillä olen ollut kauhuissani, välillä todella innoissani. Toisaalta hommassa ei ole mitään menetettävää. Takaisin pääsee aina ja varmasti monen monta kokemusta rikkaampana. Olkaapahan yhteydessä, jos on tarvetta Budapestin paikallisoppaalle syyskuusta eteenpäin. :)

Budapestin kattojen yllä

Tuleva näkymä Budapestin partsilta

Voipi olla, että tämä jatkuva elämänmyllerrys on myös yksi syy pieneen väsymykseen ja stressiin. Eilen pamahti vielä kurkkukipu ja kesäflunssa päälle, joten ehkä viime viikonloppuna oli jo jotain pöpöä ilmassa. Toivottavasti menee niin pian ohi kun tulikin, sillä swimrun kuumottelee jo kovin mielessä. 

DNF Joroisilla

Siellä se komeilee tuloksissa oman nimen kohdalla - DNF. Elämäni ensimmäinen sellainen. Keskeyttämisen taustalla ei ollut mitään dramatiikkaa, vaan kerrankin järkipäätös laittaa homma kesken, kun kroppa ei ollut pätkääkään yhteistyöhaluinen. Ne, jotka minut tuntevat tietävät hyvin, että en heppoisin perustein jätä mitään kesken. Tällä kertaa vaan oli fyysinen ja henkinen kapasiteetti aivan nollissa. Kisassa ongelmat alkoivat heti pyörän päälle hypätessä. Pyöräosuus, jota yleensä odotan eniten ja, josta nautin eniten, oli yksi tuskien taival. Pyörän olisi voinut heittää jorpakkoon jo ekoilla kilsoilla. Alkukesän kova kisaputki, Motalan pitkä matka ja virheet palautumisessa johdatti siihen, etten todellakaan ollut kisakunnossa Joroisilla. Palautuminen on pahasti kesken ja kyllähän sitä ounastelin jo kisaviikollakin. Todellisuuden oikeastaan näkee sitten vasta kisavauhdeissa. Kisaviikolla pidin kuitenkin yllä positiivista fiilistä, onhan sitä joskus aivan nollalähtökohdista tehty upeita suorituksia ja ei pienet jumit nyt yleensä hyvää suoritusta estä. Tällä kertaa vaan ongelmana eivät olleet pienet jumit, vaan aivan kokonaisvaltainen voimattomuus, sykkeiden todella epätavalliset lukemat ja taistelutahdon puute - aika selkeitä alipalautumisen tai toisin sanoen ylirasituksen merkkejä.

Kisaa edeltävät viimeiset päivät otin ihan levon kannalta, tai perjantaina kävimme vielä Hannan kanssa tekemässä puolen tunnin herättävän pyörittelyn. Teimme 3x1min vetoja, ja kyllähän noissa hapot heti iskivät päälle. En sitä alkanut surkuttelemaan, vaan odotin parempaa iskua seuraavalle päivälle. Yö oli aika levoton, uni ei meinannut tulla ja aamulla heräsin uneen, jossa treenikaveri Heini yritti hukuttaa mua uintiosuudella...Sain kuitenkin nukuttua, joten ihan freesi olo oli ja innolla odotin kisaa. Hoidimme kisavarusteiden viennin ja pyörächeckin rutiinilla. Tein hyvän 15min uintiverran ja uintifiilis oli hyvä. Oma rohkea tavoitteeni kisalle oli 4.45h suoritus, joka nappipäivänä olisi hyvin tehtävissä.

Kuva: Timo Kananoja

Naisten eliten lähdössä ei ruuhkaa ollut, joten samantien pääsi uimaan omaa linjaa. Alkuun lähdettiin lujaa liikenteeseen ja yritin päästä kovien uimareiden peesiin. Nopeasti kuitenkin porukka jakaantui ja edessä oleva gappi kasvoi. Vaihtoehto oli vetää spurtilla ykkösporukka kiinni tai uida omaa vauhtia. Valitsin jälkimmäisen. Niinpä uin koko matkan soolona. Diesel alkoi lämmetä kunnolla vasta vikalla suoralla ja tuntui, että sain parhaan rytmin päälle juuri kun uinti loppui. Rannassa olin aikaan 31.16min. Tyytyväinen täytyy olla, sillä suunnistus tuntui tällä kertaa onnistuneen hyvin ja uinti oli mukavan rentoa. Ihan tavoiteaikataulussa oltiin. Suht nopea vaihto ja pyörän kanssa mäen päälle. Mäessä iski jo pahat hapot jalkoihin, mutta niinhän se aina tekee heti uinnin päälle.

Kuva: Timo Kananoja

Pyörässä tavoitteena oli n.2.30h aika, eli keskari olisi pitänyt saada 36km/h tienoille. Motalassa ajoin 120km kutakuinkin tuota vauhtia keskisykkeellä 158 ja rennolla fiiliksellä. Samaa, rennon kovaa fiilistä lähdin hakemaan nyt ja halusin ehdottomasti jättää paukkuja juoksuun. Heti alkuun homman nimi oli kuitenkin selvä. Sykkeet olivat ihan taivaissa ja se voimantunne, joka minulla on yleensä pyörässä oli aivan kateissa. En panikoitunut alkuun, vaan yritin rauhoittaa kroppaa, himmailin vauhtia, en polkenut alamäkiin, join ja söin. En vaan saanut sykkeitä alas. Vaikka rauhoitin vauhtia, en saanut ensimmäisen tunnin aikana sykkeitä kertaakaan alle 160:n, edes alamäessä. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, sillä näköjään aivan umpisurkeella fiiliksellä saavutin muita ja menin ohi. Kääntöpaikalla en ollut Venlaa ja Miraa kun noin minuutin jäljessä. Yleensä pyörän loppua kohden saa taistella, että pysyy tavoitetehoissa ja sykkeissä. Nyt ei tosiaan ollut sitä ongelmaa, kun sydän hakkasi aivan omissa luvuissaan ja jalat painoivat sata tonnia. Sain myös pyöräillä ylhäisessä yksinäisyydessä, hyviä peesejä ei ollut missään. Lopussa vauhti alkoi selkeästi hyytyä ja lopun ylämäissä iski sellaiset hapot, että aattelin jo, että saatan kaatua siihen paikkaan, kun jalat eivät yksinkertaisesti liiku. Pyörävaihtoon tulin neljäntenä naisena, joten kaippa tuohonkin voi tyytyväinen olla. Pyörän data on aikamoista katseltavaa. Pyörän keskisyke 168 ja keskari 35,7km/h. Vähän hiljaisempi vauhti kun Motalassa ja sykkeet kymmenen pykälää korkeammalla. Jälkeäpäin analysoituna vaihtoehtoina olisi toki ollut, että olisin pudottanut vauhtia selkeästi, monta pykälää alemmas. Kyllä tuntemus ja sykkeet olisivat sieltä alas varmasti jossain vaiheessa tulleet. Olisin voinut suorittaa kisaa "lenkkimielellä". Sen verran kilpailuhenkinen kuitenkin olen, että päätin pelata riskillä, vaikka hommassa ei ollut mitään järkeä.

Keskeytys oli mielessä oikeastaan koko pyöräilyn ajan, sillä tuntemus oli niin kurja. Päätin kuitenkin, että puserran pyörän loppuun ja lähden kokeilemaan juoksua. Siitähän se vasta ilo pääsi irti. Motala vol.2 ja sykkeet maksimeissa, henkinen taistelutahto täysi nolla, joten keskeytyspäätös oli jopa yllättävän helppo. Henkinen puoli on yleensä se, jolla painetaan eteenpäin, kun jalat eivät toimi tai on muita ongelmia. Tähän asti olen mielestäni onnistunut todella hyvin puskemaan itseäni eteenpän kisassa kun kisassa. Nyt oli pääkoppa aivan tyhjä, ei mitään taistelutahtoa. En ole ennen tuollaista kokenut. 3km:n kohdalla kyynelten kera heitin pyyhkeen kehään ja kävelin takaisin maalialueelle Erkan ja Minnan luo itkemään pahaa oloa ja ketutusta pois.

Onneksi hommaa ei ehtinyt sen kummemmin jäädä murehtimaan, sillä meillä oli älytön kiire lähteä serkun häihin suoraan kisasta. Jos yhtään mitään positiivista keskeytyksestä hakee, niin pääsimmepä huomattavasti aiemmin nauttimaan mahtavista juhlista. Oma keskeytys tuntui aika pieneltä asialta siinä vaiheessa, kun pääsi rakkaiden äärellä juhlistamaan heidän päiväänsä.

Maalaishäät #emmanjatimonhäät

Parin skumpan jälkeen irtoaa hymy #emmanjatimonhäät

Pari päivää meni asiaa märehtiessä, mutta nyt jo katse kohti tulevaa. Itsellä alkukausi oli aivan huippu ja kun kulkee, mopo lähtee helposti käsistä. Itsellä on aina ollut lihaksiston palautumisen kanssa vähän ongelmia ja nyt muutamalla virheellä sain itseni aivan kuoppaan ennen yhtä kauden päätavoiteitta. Nyt on levon paikka ja lyön loppukauden suunnitelmat vasta sitten lukkoon, kun näen miten  palautuminen tästä lähtee käyntiin. Viikonloppuna menemme broidin kanssa pk-lenkkeilemään  ja retkeilemään Porkkalan swimruniin. Haluan ehdottomasti osallistua tuohon, pääkoppa vaatii nyt jotain hullua ja hauskaa, ei niinkään kellon tuijotusta tai sykkeiden seurantaa.

Valmistautuminen kuin oppikirjasta...NOT

Oma Joroisille valmistautuminen on mennyt kaikkea muuta kuin oppikirjasta. Vaikka tietoa ja kokemusta pitäisi tässäkin päässä olla jonkin verran kertynyt, niin joskus oma malttamattomuus ja silkka hölmöily vie vallan.  Vielä viikonloppuna pelkästään portaiden kävely ja sängystä nouseminen tuottivat todellista tuskaa, joten ajatukset herkistävistä treeneistä ennen Joroista olivat vaihtuneet hierontaan, foam rullaukseen ja särkyjen minimoiseen. :)

Motalan jälkeen lähdimme heti Budapestiin aikamoiselle aktiivi"lomalle". Kaupungilla tuli käveltyä ja pyöräiltyä tuntitolkulla lähes 40c helteessä. Juominen tuppasi unohtumaan ja muutaman päivän jälkeen lihakset olivat jaloissa aivan tönköt ja varmaan täynnä kuonaa. Budapestin reissusta kerron jatkossa lisää, mutta isoja elämänmuutoksia on meillä edessä.

Budapestistä kodin kautta Tallinnaan, jossa fiksuinta olisi ollut vaan selvittää avoinna olevat uimahllit ja mennä läpsyttelemään palauttavaa uintia. Ja mitä tein..hinku treenata oli jo kova viikko kisan jälkeen, joten töpsyttelin kaksi minulle suhteellisen pitkää 10-13km lenkkiä kovalla alustalla. Vähän päälle vielä loikkaharjoittelua, jotta saadaan vähän herkistelyä aikaiseksi...

Kaupungin yllä @360 bar

Tallinnan jälkeen oli persus ja takareidet jo aivan tulessa. Ja sitten edessä oli tyhmyyden grande finale. Kisakaudella on hyvä, ainakin teorian mukaan, tehdä myös kevyttä, hermottavaa voimaharjoittelua. Tarjoutui tilaisuus mennä tekemään nopeusvoimapunttia crossfit salille huippukoutsin Elenan kanssa, joten minähän menin. Tehtiin räjähtäviä takakyykkyjä, askelkyykkyjä, kelkan työntöä. Kaikki tosi kevyillä painoilla, mutta tuo räjähtävyys oli täyttä myrkkyä lihaksistolle, jota oli puolitoista viikkoa siiten rääkätty pitkän matkan triathlonissa. Illalla oli tarjoitus juosta vielä puolitoistatuntinen kevyt lenkki, joka päättyi lopulta kävelylenkiksi, kun jalat eivät yksinkertaisesti enää nousseet. Tiesin jo tuossa vaiheessa, että edessä on ehkä elämäni pahin DOMS (delayed onset muscle soreness).

Turistit

Totuus valkeni sitten seuraavina päivinä. Jalkani olivat aivan RIKKI! Varsinkin etureidet olivat jotain käsittämätöntä. En missään maksimivoimatreeneissäkään ole tuollaista tuhoa saanut aikaiseksi. Loppuviikko ja viikonloppu meni täysin haavoja nuollessa. Alkuviikosta olen saanut jo ok uinteja tehtyä ja eilen uskaltauduin tekemään kisavalmistavan yhdistelmän. Juoksusta oli rentous kaukana, mutta homma alkoi jo muistuttamaan juoksua. Vielä on pari todella kevyttä päivää edessä, joten toivon vielä, että kroppa palautuisi edelleen parissa päivässä. Tulipahan tällainenkin valmistautuminen testattua. Ei todellakaan mennyt putkeen, mutta tietääpähän taas jatkossa mikä sopii ja mikä ei.

Kunto on vähän kysymysmerkki, mutta Joroisille on aina mahtavaa lähteä kisaamaan. Joroisille lähdetään tietysti hakemaan omaa ennätystä ja sub 5h aikaa. Katsotaan mihin sillä yltää naisten kovatasoisessa yleisessä sarjassa. Tsemppiä hurjasti kaikille Joroisille lähtijöille!

Tankkaus ennenkaikkea!

Taisteluvoitto

Pitkä kisareissu takana, pyykkikone laulaa, päällimmäiset työt hoidettu, joten hetki aikaa koota ajatukset menneeltä kisareissulta. Viikkoon mahtui viime keskiviikon SM-tempo ja heti lauantaina perään  ITU:n pitkän matkan MM-kisat. Ensimmäiset fiilikset lauantain kisan jälkeen oli raju pettymys. Uinti ja pyörä kulkivat kuin unelma ja juoksuun lähdin ikäsarjani johtoasemasta. Juoksu oli kuitenkin ehdottomasti kauheinta, jota olen missään kisassa kokenut. Uskomatonta, mutta esim. Havaijin juoksuosuus oli ihan paperia tähän verrattuna. Kaikki vaan meni pieleen alusta lähtien...Tätä tämä urheilu kuitenkin on. Kaikki ei voi aina mennä putkeen. Edessä pitkä siivu tekstiä menneistä kisoista ja Motalaan valmistautumisesta, joten hyppää suosiolla tekstin loppuosaan, jos vain Motalan kisarapsa kiinnostaa.

Valmistautuminen Motalan kisaan vedettiin kovaa tietoisella riskillä. Kisatahti Vantaan jälkeen jatkui kiivaana. Viikko Vantaan perusmatkan ja Porvoon ajojen jälkeen kävin la aamulla kisaamassa Jämsän SM-sprintin. Tuloksena SM 5.sija. Harmillisesti Södeströmin Maria loikki ohitseni juoksun viimeisillä metreillä. Jämsässä kulki niin pyörä ja juoksu - uinti sen sijaan oli aika konttausta. Sprinttikisoissa sorrun uinnissa usein liiallisen yritykseen ja panikointiin, jolloin tekniikka katoaa täysin. Pyörässä sain ajella yksin kärkinaisia takaa, mutta eipä yksin tempoaminen sprintissä niin järkevää ole. Matka yksinkertaisesti loppuu kesken. Juoksu oli kuitenkin kovasta pyörästä huolimatta lennokasta ja taisin juosta oman vitosen enkan. Jämsästä ajettiin suoraan Saloon, jossa otin lepoa kolmeen asti aamuyöllä, kunnes kello soi ja oli aika lähteä metsään. Jukolan viesti on vuosikausia kuulunut kisakalenteriin ja olihan sinne nytkin päästävä. Ei ehkä se optimaalisin palautus aamuisesta kisasta taikka järkevä veto Motalaa ajatellen, mutta olenkin aina ollut fiilisurheilija - tehnyt aina sitä mistä oikeasti nautin. Jukolassa juoksu kulki aivan mahtavasti ja 11km samoamisen jälkeen olisin voinut jatkaa matkaa vaikka kuinka paljon pidempään. Juoksin nelosasuuden aikaan 1.24h. Mukaan mahtui kaksi megapummia, johon tuhraantui aikaa osuusanalyysin perusteella ainakin 15min.  Joukkueella meni muutenkin hyvin ja loppusijoitus taisi olla siellä 700-800 tienoilla.

SM-sprintissä Team Cervelo edustaa

Jukolan jälkeen katse siirtyi Motalaan, mutta vielä ennen lauantain Motalan starttia kävin rykäsemässä SM-tempon Noormarkussa. Jukolan jälkeen keventelin  kyllä, mutta juhannusviikolla tehdyillä juoksulenkeillä oikea polveni kipeytyi todella pahasti. Olen koko kevään ja alkukesän saanyt treenata ilman mitään polvivaivoja, joten pelästyin toden teolla, varsinkin kun kipu oli niin kovaa, että treenit oli pakko keskeyttää ja linkata kotiin. Kipu tuntui selkeältä juoksijan polvelta - ei niinkään vanhalta kierukka/rustovauriokivulta. Oma epäilys on, että yhtäkkiä eri alustalla, eri kengillä vetäisty Jukolan lenkki olisi aiheuttanut tuon ylirasituksen. Kipu ilmeni lenkillä n.8-10km kohdilla, mutta siihen asti juoksu sujui kuin unelma, joten olin hyvin luottavainen Motalan juoksun suhteen. Polvi joutui vielä juhannusaatonaattona aikamoiseen rasitukseen, kun muutimme Erkan kanssa Jyväskylän kämppäni tyhjäksi. Kolmas kerros, ei hissiä - kaksi ihmistä. Tarkoittaa lukemattomia portaita ja kantamista. Särkylääkkeillä mentiin. Tähän päälle vielä juhannuksena suhteellisen kova n. neljän tunnin yhdistelmä, jossa mentiin kisavauhtisia vetoja.

Kisaviikolla ennen tempoa lihakset olivat vielä juhannuksen treeneistä väsyneet. Varsinkin pakarat olivat taas aivan jumissa. Samanlaista tuntemusta, jota oli esim. HCR:ssä kovan pyöräviikkojen jälkeen. Kävin maanantaina hierottamassa niitä ja varsinkin piriformis ja lonkan ulkokiertäjät olivat aivan juntturassa. Lihaksia murjottiin auki vähän liiankin kovaa ja tiistaina olin vielä aivan tukkeessa. SM-tempo ja tuleva Motalan kisa alkoivat ensi kerran vähän pelottaa.

Bongaa pummit kartalta...

Vettä kaatamalla, mutainen metsä, pari jättebummea - fiilis mahtava!!

SM-tempo

Keskiviikkona olo oli kuitenkin jo normalisoitunut ja Noormarkkuun lähdin innostuneena. Automatkalla tuo innostus hieman laantui kun taivaalta tuli vettä aivan saavista kaatamalla. Ennuste ei luvannut yhtään sen parempaa iltapäivälle. Kaatosadetta ja 12c. Nice! No, olosuhteet ovat samat kaikille ja vesisateestahan saa vaa extra-agrea päälle. Olin pyytänyt itselleni aikasta starttiaikaa, jotta varmasti ehtisin tempon jälkeen Turun satamaan hyvissä ajoin, Sain ensimmäisen lähtöajan, joka ei jälkikäteen ajateltuna ole se helpoin paikka lähteä. Se ettei edessä ollut ketään takaa-ajettavaa vaikutti itseasiassa paljonkin henkisesti. Se on uskomatonta, kuinka paljon itsestään saa kerättyä voimaa, kun edessä näkyy jonkin selkä. Tämän edun puuttuessa itsensä psyykkaminen ajon aikana oli entistä tärkeämpää. Ihan mahtavan taistelun sain itseni kanssa tehtyä, joten tyytyväinen olen suoritukseen siltä osin. Asia, joka sai pasmat sekaisin ennen ajoa, oli ajoasennon säätö. Olimme viikolla joukkueenjohtajan kanssa tsekanneet tempopyörät UCI:n sääntöjen osalta ja pyöräni piti olla selvillä vesillä. 15min ennen starttia pyörätsekissä ilmeni, että pyöräni säädöt eivät olleet lähimainkaan sääntöjen mukaiset. Satulaa jouduttiin ottamaan taakse ainakin 5cm. Ehdin muutaman polkasun tehdä uusilla säädöillä ja todeta asennon kamalaksi. Tuntui, että olin niin takana, että hyvä kun käteni ylsivät tangon padeille. Roikuin aivan satulan reunalla ja tuntui, etten siltikään päässyt lähelläkkään "normaalia" ajoasentoa. Säännöt on säännöt ja niillä mentiin. Turha sit oli surkutella ja päätin keskittyä ajoon.

Siellä mennään räkäposkella kaatosateella

SM-tempo joukkuekultaa!

Tempo oli 27km pituinen ja tavoitteena oli ajaa anakynnyksen tuntumassa lähes koko matka ja loppu tuutata vaan niin kovaa kun pystyy. Alusta lähtien sain tehot kohdilleen ja sen jälkeenhän homma tuntui olevan päästä kiinni. Miten ylläpitää sitä sopivaa, tasaista tuskan tunnetta koko matkan ajan. Ajo sujui teknisesti suhteellisen hyvin. Kääntöpaikalla en tarpeeksi hyvin huomioinut sateen liukkautta, vaan meinasin kaatua, kun takakiekko luiskahti alta. Paniikkijarrutus ja vauhdin hakeminen uudelleen. Paluumatkan tulin paljon ekaa pätkää nopeammin, joten vauhdinjako ja loppurutistus oli siinä mielessä onnistunut. Ehkä loppukirin olisi voinut uskaltaa aloittaa vähän aikaisemmin. Tuntui, että matka vähän loppui kesken. Loppuaika 41.38min, jolla irtosi naisten 7. sija. Keskari oli juuri 39km/h ja keskisyke 174, joten juuri anakynnyksellä. Tiimimme Lotta Lepistö ajoi ylivoimaiseen voittoon minuutin erolla seuraavaan Merja Särkiojaan. Sari Saarelainen nappasi kolmannen sijan. Tämän jälkeen erot olivat tiukassa minuutin sisään mahtui viisi naista. Tyytyväinen olen, että selän taakse jäi todella kovia pyöräilijöitä ja ensimmäiseksi tempokisaksi sain järkevän nousujohtoisen ajon. Tiimin kokonaispanos oli mahtava, kun edelle n. 10s turvin ehti Minna, joka alkaa olla killeri-iskussa kesän trikisoja ajatellen. Pääsimmekin IK-32:n naisten Lotan ja Minnan kanssa korkkaamaan SM-tempo joukkuekultamitalit! Olihan se mahtavaa saada SM-mitali kaulaan Lotta Lepistön ja parhaan treenisparraaja/ystävän Minnan rinnalla. Mahtava tiimi! Tiimin voittokulku jatkui myös lauantaina ajetussa SM-maantiekisassa, jossa Lotta kiri ylivoimaiseen voittoon!

Motalan pitkän matkan MM-kisat

Kisareissun alussa stressitasot nousivat kattoon, sillä saimme ensinnäkin jännittää ehdimmekö ajoissa Noormarkusta Turun satamaan, sillä matkan varrella oli todella monta tietyömaata, jotka hidastivat matkantekoa huomattavasti. Tulin itse isäni kyydillä Turkuun ja meidän piti Erkan kanssa treffata saatamassa hyvissä ajoin, jotta saamme pyörän ja kisakamat siirrettyä autosta toiseen. Meillä oli tulipalokiire, mutta matkan varrella selvisi, että Erkkakin on niin myöhässä, että emme ehtisi laivaan auton kanssa. Siinä sitten kiukuteltiin ja jännitettiin, mutta parin minuutin marginaalilla saimme pääsimme kuitenkin laivaan. Erkka todisti, että Tapiolasta ehtii Turun satamaan kaatosateella, pyörätelineellä tunnissa ja vartissa. Tästä sai toki maksaa sen hinnan, että kiireessä oma laukku oli jäänyt kotimme pihalle ja saimmekin sitten shoppailla Erkalle uuden vaatekerran laivalta. Pikku vastoinkäymisistä huolimatta kisamatka oli alkanut ja oli aika alkaa keskittyä lauantain kisaan.

Torstaina ajoimme suoraan Motalaan, katsastimme kisapaikan ja kävin rekisteröitymässä kisakansliassa. Torstaina vesi oli mittausten mukaan 13,9c, joten tiedossa oli jo tuolloin, että uintia tullaan lyhentämään. Itsenäni tuo ei niin harmittanut, kunhan vain joku pätkä uitaisiin. Torstaina pesin ja säädin pyörän normiasentoon. Kävimme pyörittämässä tunnin verran Linköpingin ympäristössä, jossa hotellimme sijaitsi. Vätternin ympäristö yllätti upeilla maisemilla. Kumpuilevaa, todella kaunista maalaismaisemaa ja upeita päällystettujä teitä. Täytyy ehdottomasti tulla polkemaan Vätternrundan joskus. Viimeistelyissä jalat tuntuivat yllättävän freeseille ja tein muutaman lyhyen kisavauhtisen vedon. Juoksin päälle ihan lyhyen pätkän, kun halusin testata polvea. Lyhyellä matkalla mitään kipua ei tuntunut ja jalatkin tuntuivat juoksussa ihan ok:lle. Tähän päälle kunnon hiilaripöhnä pastan ja karkin muodossa ja viimeinen voitelu alkoi olla valmis.

Vätternin jäätävä, mutta upean kirkas vesi

Kisafiilis korkealla!

Perjantaina kävimme Hannan ja Markoksen kanssa vielä vähän pyörittämässä jalkoja ennen pyörächeckiä. Kävimme myös testaamassa jääkylmän veden. Uin n. 500m tehden muutamia kovempia vetoja. Ostin exposta neopreenilakin, joka oli kyllä ihan ässä noin kylmässä vedessä. Perjantaina vesi oli 14c, joten kisaajille infottiin uinnin olevan 1,5km:n mittainen. Juuri hyvä matka itselle ja eipä tuossa jäävedessä olisi kauempaa halunnut uidakaan. Fiilis oli hyvä, puitteet ihan mahtavat ja iso suomalaisten kisaporukka piti hyvää fiilistä yllä. Kisa jännitti, mutta olin rennon odottavainen. Koska kyseessä oli ensimmäinen kyseisen matkan kisa, kyselin vinkkejä kokeneilta kehäketuilta. Yhteistuumin valkun kanssa sovimme, että uinti ja pyörä vedetään rohkeasti. Pyörässä hippusen puolimatkan tehoista pois. Strategiana oli uida kovaa, pyöräillä rennon kovaa aerobisen kynnyksen-vk1:n tuntumassa nousujohtoisesti ja juosta n.4.30-45km/h vauhtia.  Tämä tuntui realistiselta ja tämän hetken kunnon mukaiselta tavoitteelta.

Kisa-aamun hulina

Kisanvastaisen yön nukuin melko hyvin, toki hereillä jo ennen kelloa, mutta kuitenkin hyvin levänneenä. Aamiaisella puuroa, hilloa, banaania, kanamuna, tuoremehua ja kahvia. Matka kisapaikalle Hannan kanssa niitä näitä jutustellen. Aurinko paistoi kirkkaana ja tiedossa olisi kesän jopa lämpimin päivä. Veteen ei päässyt verramaan ennen kisaa, joten teimme Hannan kanssa juoksuverran. Lähdöt olivat kolmessa aallossa ja naisten lähtö viimeinen. Pääsimme jäiseen veteen lillumaan ennen lähtöä. Asettauduin Susannan viereen ja ajattelin yrittää hänen peesiin. Vantaalla hävisin uinnissa hänelle pari minuuttia, mutta rohkeasti päätin yrittää. Lähtöpamaus ja naiset matkaan. Olin asettautunut ihan vasempaan laitaan, josta leikkasin sitten poijujen kohdalle. Lähtöpaikka oli loistava, sillä en saanut mitään iskuja ja rauhassa sain rakentaa omaa uintia. Hetken aikaa roikuinkin Susannan perässä, mutta hävitin jalat jossain välissä. Pitkän pätkän uin ihan itse ja sitten loppumatkasta taas sain hyvävauhtisen peesin. Uinti sujui rennosti. Ei mitään ongelmia hengityksen kanssa tai kylmyyden kanssa. Vedestä noustessa oma kello näytti 24.47min. Ehdottomasti paras perusmatkan uintini. Vaihdossa pientä sählinkiä jälleen Kaskin kypärän kanssa. Moneskohan kerta, ku se tarra irtoaa. Ens kerralla kyllä teippaan ton pirun kypärän. Tiesin uineeni hyvin, kun olimme vaihtopaikalla samaan aikaan Susannan kanssa. Kypäräsekoilun vuoksi Susanna pääsi aloittamaan pyörän minun edellä. Lähdin pyörään sarjani neljäntenä.

Pyörään lähdössä

Pyörän kääntöpaikalla

Heti pyörän alkuun oli reitin kovin mäki. Sykkeet olivat uinnista korkealla, joten rauhassa pyöritin mäen ylös satulasta. Muut runttasivat putkelta kun viimestä päivää, mutta siinä ajattelin, että kohta nappaan heidät yksi kerrallaan kiinni. Tasasella aloin tasata sykkeitä ja nautin alkuun juomaa ja geelin. Sitten aloin keskittyä mahdollisimman virtaviivaiseen ajoasentoon ja korkeaan kadenssiin. Pidin huolta, että polkimissa oli hyvä paine jatkuvasti. Sykkeet alkoivat vihdoin asettua oikealle alueelle ja sitten vaan kesityin pitämään yllä tasaista tehoa. Pyörä tuntui todella voimakkaalta. Sain oikeastaan koko ajan olla ohituskaistalla sillä tiellä oli paljon edellisessä aallossa lähteineitä ikäsarjamiehiä. Vastaan tuli aikamoisia letkoja, mutta itse sain polkea ihan rauhassa. Oikeastaan ensimmäinen triathlonkisani ikinä, ettei tarvinnut kertaakaan murehtia peesaavansa tai että joku olisi peesannut. Pyöräreitti oli upea, tien kunto hyvä ja jalat toimi. 120km matka pyöräiltiin kolmena lenkkinä käyden kisa-alueella kaksi kertaa kääntymässä ja kipuamassa tuo mäki uudelleen. Energiaa otin tasaisesti: kaksi geeliä tunnissa ja pyrin juomaan yhden pullon tunnissa. Juominen taisi jäädä vähän vajaaksi. Taisin pyörän aikana loppupeleissä juoda vain n.1,5l, joka kostautui sitten vähän myöhemmin. Ilma oli pyörässä vielä aika viileä, mutta lämpö alkoi nousta päivän mittaan. Pyörä tuntui loppuun asti voimakkaalta ja jatkuva ohituskaistalla olo nosti itseluottamusta päivän kunnon suhteen. Tiesin myös johtavani sarjaani, sillä numeroista oli helppo bongata oman sarjan menijöitä. Sain loppuun asti pidettyä tehot ja sykkeet aika hyvin ylhäällä. Pyöräsplitti oli 3.16h n.36km/h keskarilla.

Nopea vaihto ja tässä vaiheessa laitoin sukat jalkaan, koska 30km en uskaltanut lähteä juoksemaan ilman sukkia. Itseasiassa sukat minun piti laittaa jo pyörään, mutta siinä tohkeissani skippasin ne silloin. Nyt juoksukassissa oli vain "varasukat", jotka olinn laittanut sinne lähinnä siltä varalta, jos hyvät sukat olisivat kastuneet tai jotain. Sukat, jotka laitoin olivat ihan hyvät Craftin juoksusukat, mutta aina ennen olen käyttänyt Niken anti-blister sukkia, koska jalkani ovat jostain syystä ihan mega rakkoherkät. Uskomatonta, kuinka näinkin pieni moka voi vaikuttaa paljon vielä koko kisaan. Juuri kun lähdin juoksuun vaihtotelttaan pyyhälsi sarjani kakkonen, joten tiukka juoksu olisi tiedossa. Juoksupussi järjestäjille ja matkaan. 30km ihanuutta edessä. Olin hyvävoimainen, jaloissa ei pyörän jäljiltä mitään kipuja, joten matkaan.

Hammasta purren

Oikeastaan jo ensimmäiseltä kilometriltä asti tiesin, että kaikki ei ole kohdallaan. Jalat tuntuivat aivan kamalille, Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta niin monta kisaa tehneenä, sen vaan tietää, kun kaikki ei todellakaan ole kohdallaan. Yritin tesempata itseäni ekojen kilsojen ajan vain ajattelemalla, että tämä on normaalia vaihtojäykkyyttä. Kyllä se siinä viimeistään 5km kohdalla alkaa rullata. Vaan ei alkanut. Jalat olivat aivan betonia. En muista, koska olisin niin raskailla jaloilla juossut. Pakarat olivat aivan juntturassa. Pienen pienikin mäen nyppylä veti vauhdin ihan nolliin, koska yksinkertaisesti pakaralihakset sanoivat itsensä täysin irti! Ekan kympin vedin 45min, ihan kohtuullista vauhtia, mutta tuokin aika oli uskomattoman taistelun tulos. Edessä vielä 20km ja olo oli aivan kamala. Heti ekalla kiekalla ohitse meni kakkosena ollut svedu, toisen kierroksen alussa ohi pyyhälsi toinenkin svedu, lopulta koko meidän sarjan voittanut. Heidän vauhti näytti tähtitaivaalliselta. Ei mitään saumoja vastata. Vaikka olin ekalla kiekalla ottanut urheilujuomaa ja geelin, nestehukan oireet alkoivat tehdä tuloaan. Kylmät väreet, päälaen väristykset. Tunnistan noi oireet jo niin hyvin, että aloin vetää enemmän nestettä, mutta tietysti liian myöhään. Kakkokierros meni jo aivan epätoivon vallassa. Ei paljon auttanut ppp - hokema (posture, pace, positive). Positive my ass, oli lähinnä ajatukset tuossa vaiheessa. Keskeytys kävi mielessä niin monta kertaa. Jotenkin sitä vaan mummoaskelsi menemään kilsa kerrallaan, huoltopiste kerrallaan. Puolimara tuli aikaa 1.40h. Siis vielä kohtuulliseen aikaan, mutta vauhti vaan hyytyi ja hyytyi. Askel oli naurettavan matala. En vaan saanut takareisistä tai pakaroista yhtää apua - ne oli täysin pois pelistä. Vikalla kiekalla kyllä käytiin niin syvällä, etten ole koskaan käynyt. Pikkuhiljaa aloin tuntea, että päkiöiden alle on kehittynyt kunnon rakot. Jokaisella askeleella ne tiedosti ja kipu oli aikamoista. Kaikki nesteet alkoivat tulla ylös ja oksentelin muutamia kertoja vauhdissa mukavaa vaahto-oksennusta rinnuksille. Pari kilsaa ennen maalia ohitseni mentiin ja kolmossija meni siinä. Ei pystynyt vastaamaan mitenkään. Yleensä kisoissa saa jonkin loppukirin aikaiseksi, nyt taistelin vaan, että pääsen maaliin. Sieltä se maaliviiva ikuisuuden jälkeen tuli - MAALISSA! Täysi lyhistyminen maaliin ja itsensä keräily minuutteja. Loppuaika lopulta 6.15h ja juoksuaika 2.28h.

"Loppukiri"

Maalissa

Mikä sitten meni vikaan...Olen koittanut analysoida mitä ihmettä juoksuosuudella tapahtui, kun olen parhaassa juoksukunnossa mitä olen koskaan ollut. Uskoisin, että lukuisat asiat vaikuttivat. Keskiviikkona vedetty maksimisuoritus yhtäkkiä erilaisella ajoasennolla varmaan ykköstekijä. Polven rasitusongelmat kielivät pakaran ja selän alueen ylirasitustilasta jo valmistavilla viikoilla. Siihen olisi pitänyt havahtua ja hoitaa kuntoon aiemmin. Nestehukka, valtavat rakot vääristä sukista johtuen. Monta tekijää jotka on helppo nimetä ja yhdessä varmasti vaikuttivat.

Tuskainen urheilija

Näillä mentiin

Pettymys oli kisan jälkeen valtava. Ihan normaalilla juoksulla mitali olisi ollut täysin otettavissa. Mutta tätä on urheilu ja tällä kertaa käteen jäi ärsyttävin sijoitus eli 4.sija. Parin päivän jälkeen alkaa pettymys taittua. Ei se nyt niin huono viikko ollutkaan SM-joukkuekultaa ja F25-29 MM 4.sija amatööriurheilijalle. Seuraavana päivänä aurinko paistoi, kesän eka hellepäivä, loistava seura ja skumppaa. Hymy irtoaa ja elämä jatkuu. Tämä on kuitenkin vaan yksi kisa muiden joukossa. :) Nyt focus siirtyy palautumiseen ja varsinkin lihaksiston hoitamiseen kuntoon. Joroisiin on kolme viikkoa aikaa ja siellä olisi mahtavaa päästä juoksemaan taas normaalia juoksua.

Elämä voittaa!