keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kuutamohiihtoa

Uskomatonta kuinka päivät vaan hujahtavat ohi täällä Lapissa. Perjantaina käännettiin auton nokka kohti Yllästä ja ajeltiin kevyt 12h ajomatka mökille. Rättiväsyneinä pääsimme nukkumaan 3 aikaa yöllä ja kyllä nukutti. Muutenkin on ironista, että kirjotin viime tekstissä univaikeuksista ja nyt vedän uskomattomia 12 h yöunia. Kertonee siitä, että stressin lauetessa uni kyllä maistuu.

Päivät noudattavat täällä samaa kaavaa. Herätys 10-12 aikaan, hiihtolenkki, saunomista, syömistä..Tätä hyväksitodettua kaavaa sitten toistetaan päivästä toiseen. Ensimmäisen päivän itkupotkuraivari on myös helpottanut, kun huomasin, että polvi kestää kuin kestääkin vähän pidempiä lenkkejä. Alkuun pelkäsin, että kuinka tylsää on tulla viikoksi Lappiin istumaan ja katsomaan vierestä mun muut pääsevät hiihtämään. Edelleen polvi kipuilee varsinkin ylämäkihiihdossa ja vapaan liu'uissa, mutta aika hyvin jalka jo antaa myöden. Nyt polvi alkaa tuntua jo hivenen ylirasittuneelta, sillä lähemmäs 100 hiihtokilometriä on tullut täyteen viiden päivän aikana. Tuo kilometrimäärä ei päätä huimaa, mutta kun ottaa huomioon, että olosuhteet ovat olleet todella raa'at. Pakkaslukemat ovat huidelleet 20-30c asteen välillä, joten luisto ei tosiaan ole paras mahdollinen. Ensimmäinen pakkaslenkki tuntu aika pahalle keuhkoissa, mutta nopesti kroppa sopeutuu olosuhteisiin. Tärkeintähän näillä keleillä on oikea pukeutuminen. Kinesioteipit naamassa on aivan huippuidea!

Fyssarin ohjeiden mukaan olen alkanut ottaa myös juoksuaskeleita jalan kanssa. Eilen hölkkäsin huimat 600m yhtäjaksoisesti. Pikkuhölkän lisäksi tein lyhyen 10km vapaan tyylin lenkin. Tästä kombinaatiosta jalka kiitti turpoamalla ja kipuilemalla. Vaikka illalla polvi tuntuu kivuliaalle ja näyttää pahalle, palautuu se aika hyvin yön aikana. Tänään, kun lopulta puolen päivän aikaan 12h unien jälkeen heräilin, tuntui jalka aika hyvälle. Suunnattiin Erkan kanssa siis vähän pidemmälle lenkille. Kaamoaikaan pimeys tulee jo klo 15 aikaan, joten varustauduttiin otsalampuin. Pääsimme viimeisen tunnin hiihtämään kuutamonvalossa täysin ylhäisessä yksinäisyydessä. Pelkän aamupalan voimalla painettiin 30km pertsan lenkki -25 asteen pakkasessa. Energioiden loppumisen todella tunsi lopussa, kun kroppa alkoi palella ja tuli kylmänväreitä, vaikka kuinka sauvoi eteenpäin. Raskas, mutta mahtava lenkki tuli tehtyä. Olen kyllä niin onnellinen, että hiihto sujuu edes näin hyvin. Kipuja on, mutta aika hyvin niihin turtuu. Kuinka tervettä tämä sitten on..ota ja tiedä.



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Univammainen

Kuulun valitettavasti niiden miljoonan suomalaisen joukkoon, jotka kärsivät ajottaisesta unettomuudesta. Aina, kun töissä alkaa painaa kovempi stressi päälle alkaa oma öinen pyöriminen. Tähän kun yhdistetään vielä harjoitussuunnitelma, jota haluaisi orjallisesti noudattaa, on soppa valmis. Faktahan on, väsyneenä tehdyt harjoitukset rasittavat vaan kroppaa ja loukkaantumisriski kasvaa. Myös palautuminen ilman kunnollista unta on aika olematonta.

Onneksi oma unettomuuteni on ajoittaista ja olen oppinut lukemaan omaa kehoani sen verran, että kun töissä menee lujaa, on silloin syytä höllätä muilla elämän osa-alueilla. Harjoittelusta luistaminen on välillä pakollinen paha. Olen nimittäin oppinut kantapään kautta mitä tapahtuu kun yrittää työstressin ohella hullun lailla treenata. Ylirasitustila, ylirasittuneet lihakset ja hidas palautuminen ovat valitettavan tuttuja ilmiöitä itselle. Pahin kierre itsellä oli kesällä 2010, jolloin olin päättänyt osallistua Joroisten puolikkaalle ensi kerran. Kevät meni todella juoksupainotteisesti Tukholman maraan treenaten ja maratonilla juoksinkin silloisen oman enkan. Maratonin jälkeen en tajunnut pitää kunnon taukoa, vaan paniikissa aloin treenata pyöräilyä ja uintia, jotta selviäisin Joroisten koitoksesta. Tähän kun vielä yhdistettiin lisävastuut työpaikalla ja alkaneet univaikeudet kroppa yksinkertaisesti paloi loppuun. Kun rappujen nouseminenkin sai sykkeet tappiin ja reisilihaksissa oli nyrkin kokoiset "lihasklimpit", oli pakko viheltää peli seis. Joroisten kisa meni kisaturistin roolissa. Noh, jäipä vuosi lisää aikaa harjoitella. En varmaann olisi edes selvinnyt silloisella uintitaidollani 1,9km:n matkasta.

Oma unettomuuteni ilmenee aina samalla tavalla - vaikeutena nukahtaa. Kunhan vaan nukahdan voisin vetää sikeitä vaikka kuinka pitkään. Nukahtaminen on stressitilassa vaan niin hankalaa. Työjutut ja seuraavan päivän aikataulut pyörii vaan päässä. Vaikka kuinka yrittää hengitellä, rentoutua ja ajatella muuta, ei uni tule. Kroppa käy vaan ylikierroksilla. Pahimmat unettomuusjaksot saattaa kestää viikonkin verran, mutta onneksi viimeaikoina unettomia öitä on ollut vain pari kappaletta peräjälkeen. Enkä onneksi koko yötä valvo, vaan nukutuksi tulee n. 4-5h yössä. Se on vaan aivan liian vähän, jos seuraavana päivänä haluaisi olla skarppina töissä ja vetää kovia harjoituksia.

Tämä aihe tuli mieleen, kun alkuviikosta pari yötä tuli pyörittyä. Viime yönä uni palautui onneksi omaan rytmiin ja tänään kokeilin taas vapaan hiihtoa. Polvi tuntuu suhteellisen kivuttomalle ekan 5km, mutta sen jälkeen se selkeästi turpoaa ja jäykistyy. Olin kuitenkin päättänyt tunnin hiihtää, tiedä sitten kuinka järkevää se oli. Hiihdin kuin hiihdinkin tunnin ja 13 km Olarin kivoissa maastoissa. Kaippa tuosta joskus polvi tulee ja kaippa joskus opin olla stressaamatta töistä...näitä ihmeitä odotellessa..



torstai 6. joulukuuta 2012

Lajien kirjo

Tällä viikolla jalka on taas saanut tulikasteen monella saralla. Tiistaina avasin hiihtokauden Leppävaarassa, jossa ladut oli pohjattu, mutta kävelijöiden jäljiltä vielä aika huonossa kunnossa. Otin rohkeasti alle luisteluvermeet ja starttasin baanalle. Oli ehkä vähän liiankin rohkea veto, sillä eihän polvi nyt vielä ihan luistelukuosissa ole. Suhteellisen hyvin jalka kesti tasaisen liu'uttelun, mutta varsinkin alamäissä tasapainoilu oli tuskasta. Vaikka välillä sattui, oli naamalla sellainen virne, etten ihan heti viittynyt lopettaa. Ehkä viitisen kilsaa tuli lykittyä, mutta täytyy ensi kerralla siirtyä pertsaan ja kokeilla josko se sujuisi kivuitta.

Tällä viikolla pääsin myös aamu-uinnin makuun. Vaikka aamuheräminen on tuskaa, voittaa uintreenin jälkeinen olotila kyllä tuon tuskan. Aamutreenistä jää päälle jotenkin ihana lämpö ja loistofiilis. Katsotaan, jos saisin aamu-uinnin pidettyä ohjelmassa ainakin parina päivänä viikossa.

Tänään kaivettiin naftaliinista myös kahvakuula, jota en ole uskaltanut vielä polven kanssa kokeilla. Ulkona pyrytti lunta ja suuntasimme Erkan kanssa tekemään peruskahvakuulasettiä: 3x50s sarjoissa erilaisia liikkeitä läpi. Kaikki muut liikkeet paitsi etuheilautus hypyllä ja askelkyykky heilautuksella onnistuin tekemään hyvin ja ilman kipuja. Kahvakuula on kyllä mahtava kapistus. Puolessa tunnin treenillä saa koko kropan ihan tärinäkuntoon. En ole ikinä mikään sali-ihminen ollut, joten kahvakuulalla pystyn korvaamaan suurimman osan lihaskuntotreenistä.

Vapaapäivän kunniaksi vedin vielä suunnitellun traineritreenin:

20'av (sis. 3x30s yhden jalan pyörityksiä)
4x8min kovalla vastuksella rpm 50-60, 5 min kevyt
4x30s kiihdytys, 90s nopea kevyt
5'lv

Kyllä oli tiukka setti tuo 4x8min trainerin kovimmalla vastuksella. Viimeinen setissä leikattu jalka hyytyi aika lailla. Hyvin huomasi oikean jalan lihasvoiman puutteen kovalla vastuksella ajettaessa. Hiki lensi ja polkeminen maistui. Kovien pakkasten vuoksi työmatkapyöräily on jäänyt. En vaan ole keksinyt vaatetusta, jossa en jäätyisi siinä vaiheessa kun mittari näyttää -15c. Toivottavasti ensi viikosta pääsisin taas pyörän päälle.

Parin viikon duunirypistys vielä ja tiedossa on joulunviettoa Äkäslompolon maisemissa. Tämä näkymä mielessä jaksaa painaa vuodenvaihteen työkiireet!




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talvi saa tulla!

Perjantai oli varmasti syksyn ja alkutalven parhain päivä! Ulkona hullunmoinen myräkkä ja myrsky, mutta itsellä vaan hymy korvissa. Rakastan lunta ja talvea! Rakastan sitä näkyä, kun marraskuinen pimeys jää valkoisen lumipeitteen alle. Lunta tuli siihen malliin, että hiihtokauden avaus lähestyy. Ainut ongelma tosiaan vain on puuttuvat monot. Onneksi kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin ja vakuutusyhtiö korvasi kuin korvasikin keväällä varastetut monot.

Lauantai aamuna säntäsin heti aamusta Kalle Sportiin Haagaan, jossa on ehdottomasti Helsingin seudun paras ja asiantuntevin palvelu hiihtotarvikkeisiin liittyen. Mitään uutta ja radikaalia en monorintamalla lähtenyt etsimään. Salomonin siteillä ei myöskään ole paljon valinnanvaraa, joten nappasin mukaani hyväksi todetut monot:  S-Lab Vitanet sekä vapaalle että pertsaan.

Samalla reissulla mukaan lähti myös tarjousrekissä roikkuneet Yokon hiihtohaalarihousut ja tuuliliivi. Todella huokeaan hintaan sain laadukkaat hiihtovermeet. Nyt täytyy vaan ootella, että saan sukset Espooseen talvisäilytyksestä Lohjalta. Epävarmaa tietysti on se, miten polvi kestää hiihdon. Uskoisin kuitenkin hiihdon olevan sen verran lempeää liikettä, että polvi on yhteistyöhaluinen. Kuntoutuksen suhteen mennään aikataulussa. Ainoa huolenaihe on tuo juoksu, johon polven pitäisi olla valmis parin viikon päästä. Tuo aikataulu tuntuu aika hurjalle. Aina nimittäin kun olen parinjuoksuaskelta ottanut esim. kiirehtiessä bussiin, tuntuu polvessa heti epämiellyttävää viiltoa. Täytynee olla vaan kärsivällinen ja uskoa, että polvi vahvistuu päivä päivältä. Toisaalta, jos polvi vaan hiihdon kestää, niin juoksun puuttuminen ei juurikaan edes harmita. Kuka hullu sitä talvella edes juoksisi, kun on hiihtoon mahdollisuus..:)

Tänään oli ohjelmassa pitkä sauvatreeni seurakavereiden kanssa. Startattiin Lepuskin urheilupuistosta ja kierrettiin kahteen kertaan mäkinen 5km lenkki. Sauvakävely lumihangessa oli jokseenkin haastavaa, mutta varmasti tehokasta. Enpä ennen ole sauvakävellen treenin keskisykettä hinattua 140 tienoille. Vaikka valmennusryhmätreenit eivät ole vielä kovin kauaa pyörineet, oon niin iloinen, että lähdin hommaan mukaan. Treenejä on niin siisti tehdä yhdessä ja jotenkin sitä kummasti saa aina enemmän itsestää irti kun tehdään porukalla. Ensi viikolla tiedossa hiihtikauden avausta ja paljon aikaisia untitreenejä. Toivottavasti tämä valoilmiö tekisi aamuheräämisistä edes hivenen inhimillisempiä...doubt it.




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Super Saturday

Leikkauksen jälkeinen, ensimmäinen kunnon treenisessio vedettiin kunnialla läpi eilen. Tai no, oikeastaan viikonloput treenailut alkoivat jo perjantaina seuran kuntopiirissä, jossa keskivartalon lihakset saivat oikeen kunnolla kyytiä. Vaikka kuinka yritin pitää vatsalihaksia kunnossa sairaslomani ajan, täytyy myöntää että yritys jäi ilmeisen puolitiehen. Hymy hyytyi nimittäin aika äkkiä kun lankuissa oleskeltiin sellainen mukava 5min, kuntopiirissä joka toinen liike oli varmaan vatsalihasliike ja treenin loppuun vedettiin vielä 8*50s erilaisia vatsoja ja siihen vielä bonuksena 3min lankku. Voi morjens! Aika paljon on vielä tekemistä, että pystyisi tuon session puhtaasti tekemään loppuun asti. Varsinkin oma säälittävä yritys linkkareista  pakotti suun pielet ylöspäin.

Lauantaina oli sitten tiedossa rankka treenisetti: 1.45h spinning ja päälle uintitreenit. Seuran spinningin veti tällä kertaa Taina. Täytyy sanoa, että yksi parhaista spinningeistä missä olen ikinä ollut. Tuo on iso tunnustus, koska spinningtunteja on tullut koluttua monessa eri kuntokeskuksessa. Parituntinen pyrittiin pitämään pk-treeninä, mutta musiikin viedessä mukanaan, voipi olla että parit biisit vedettiin reilusti vk:n puolelle. Uskalsin myös ensimmäisen kerran nousta"putkelle" ajamaan. Polvi ei tuntunut olevan siitä moksiskaan, joten ajoin täysin Tainan ohjeiden mukaan. Pyöräily tuntuu yllättävän vahvalle. Tietysti puolierot jaloissa tuntee aika selvästi, mutta työmatkoilla olen pyrkinyt tekemään paljon yhden jalan pyörityksiä, joten toivottavasti tuo ero alkaa pikkuhiljaa kaventua. Yllättävää oli myös se, että lähes 2h pyöräilyn jaksoi tehdä aika helposti.

Spinnusta kiirehdin kotiin ja vedin huiviin pikku välipalan. Yllättävän paljon lämmin sohva veti puoleensa, mutta seuran uintitreenit kutsui. On siinä kyllä treenille ajankohta - lauantai 18.30-20.30. Ensimmäisen tunnin uin jatkotekniikka ryhmän mukana. Uimme reilun 2km tekniikkapainotteisesti. Kristalta sain palautetta käsivedosta, joka lähtee liian sivulta. Yritin vetoa alkaa korjata samantien. Helpommin sanottu kuin tehty. Olin ajatellut, että uin vain ekan treenin, mutta juuri kun olin lähdössä niin paikalle tuli valmennuryhmäläisiä. Meillä oli ollut pieniä kommunikaatio-ongelmia siitä, onko yhteistreenejä vai ei. No, ilmeisesti oli ja tottakai halusin osallistua. Jäin sitten vielä toiseen uintiin. Merja kommentoi samantien samasta tekniikkavirheestä kuin Krista. Hän oli suorastaan "järkyttynyt", että uin noinkin lujaa tuollaisella käsivedolla ja hänen mielestä tuohon pitää alkaa kiinnittää huomiota. Vaikka kritiikki tuli aika yllätyksenä, olen niin iloissani, että vihdoin joku osaa heti sanoa mikä uinnissani on vialla. Pääsen tälläkin hetkellä ihan kohtuullista vauhtia, joten potentiaalia kehitykseen varmasti on, kun saan käsivedon kohdalleen. Uin lähes koko Merjan treenin ja yhteensä tuli uitua lähes 4km. Suhteellisen hyvin jaksoin myös uinnin, mitä nyt käsistä alkoi vähän puhti loppua. Kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen lauantain suoritukseen ajatellen, että leikkauksesta on vain 6vkoa.


Tarvitaan joka viikoloppuun vastoinkäymisiäkin...Aamulla oli tarkoitus vielä lähteä Kivikon halliin hiihtämään faijan kanssa, kunnes aloin etsiä monoja. Uusia Salomonin monoja, joita ehdin käyttää viime keväänä viikon verran. Ne eivät olleet meillä missään, ei porukoiden luona, ei missään. Samoin kadoksissa oli myös vapaan Salomonin monot -vuosimallia 2010. Ainoa mahdollinen selitys on siis, että ne on varastettu! Minultahan vietiin edellisen asunnon kellarista lumilautapussi, jossa luulin olleen laudan ja lautakengät. Ilmeisesti oon kuitenkin säilyttänyt siellä myös hiihtomonojani. Varas sai kaikenkaikkiaan 1 500EUR saaliin. Ei hemmetti! Olen jo valmiiksi vakuutusyhtiön mustalla listalla huonon vahinkohistoriani takia. En tiedä miten tähän tarinaan nyt reagoidaan, kun yhtäkkiä puolen vuoden jälkeen huomaan, että monotkin on varastettu. Jollain yläkerran kaverilla on jotain todella pahasti mua vastaan. Teen nyt uuden rikosilmoituksen kuitenkin ja katsotaan kuinka paljon täytyy vakuuttajan kanssa alkaa vääntämään. Onneksi olen itse alalla ja voin vetää esiin kaikki ehtotulkinnat ja kuluttajan oikeudet jos tarvis tulee. Katsotaan miten käy.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Viikko pulkassa

Thank God it's Friday! Sellainen viikko taas työrintamalla takana, että ihana päästä kotiin ja rojahtaa sohvalle. Työkiireiden vuoksi monet suunnitellut treenit on jääny tekemättä ja sehän ottaa aivoon. Itseltä ei ainakaan puhtia ja motivaatiota riitä 12 tuntisten työpäivien jälkeen lähteä kolkuttelemaan uimahallin ovia, kun kun ne kuitenkin menisivät kiinni ennekuin pääsisin edes altaaseen. Täytyy toivoa, että työrumba helpottaisi pikkuhiljaa, kun ei pelkillä viikonlopputreeneillä pitkälle potkita.

Ajankäytön optimoimiseksi olenkin pyrkinyt työmatkapyöräillä kaikki ne päivät, kun ei ole talon ulkopuolisia asiakastapaamisia. Olenkin ollut aivan into piukeena työmatkapyöräilystä. On omalla tavallaan aika siistiä lähteä 7 aikaan aamusta polkemaan pilkkopimeään, marraskuiseen vesisateeseen. En ole tajunnutkaan mistä oon jäänyt paitsi, kun en oo ennen omistanu cyclocrossaria. Mulle on avautunut ihan uusi maailma! Nyt voin polkea puolet työmatkastani pitkin keskuspuistoa. Oon asunnut Helsinki/Espoo -akselilla jo pari vuotta ja nyt vasta oon tajunnu kuinka mahtavia reittejä keskuspuistossa on. Ostin cycloni käytettynä ja vaikka kyseessä on Blue:en 2007 malli, kulkee pyörä kuin rasvattu. Katsotaan miten hymy hyytyy, kun pakkaset iskee, mutta aikomuksena on polkea työmatkaa läpi talven. Matkaa on aika sopivasti, 15km suuntaansa.

Polven kanssa ollaan myös edetty. Hassuinta on huomata, että pahinta myrkkyä polvelle on istuminen. Eilen istuin käytännössä ihan koko päivän - töissä, palaverissa, autossa, palaverissa ja autossa. Illalla, kun pääsin kotiin polvi oli todella turvonnut ja jotenkin ihan tunniton. Noin pahaan kuntoon en ole saanut sitä pyöräilemällä tai salillakaan. Toimistolla yleensä pyrin jalottelemaan ja tekemään kuminauhajumppaa jalalla parin tunnin välein ja se on auttanutkin. Normaalin työpäivän jälkeen polvi tuntuu aika normaalille. Fyssarin kanssa olen polvea jumpannut ja tämän hetken tavoitteena on kuroa kiinni menetettyä lihasvoimaa. Saliohjelma koostuukin lähinnä yhen jalan kyykyistä, prässistä, tasapainoilusta ja takareisiliikkeistä. Uinti ja pyöräily onnistuu myös jo aika kivuttomasti. Tietysti tehot ovat aika alhaisia, mutta pohjamudista on hyvä ponnistaa. Lääkäri antoi myös luvan pertsan hiihdolle, joten täytynee mennä testaamaan hallihiihtoa viikonloppuna.

Juoksu kutkuttaisi jo aika paljon, mutta täytyy muistaa, että leikatun ruston luutuminen ja kovettuminen kestää sen kolmisen kuukautta. Muistutuksen sain viime viikonloppuna, kun tuli "hivenen" tanssahdeltua Helsingin yössä. Lopulta piti vaan luovuttaa ja todeta, että ei polvi vielä kestä moonwalkia tai muita "perus" tanssiliikkeitäni..:)

Luottavaisin mielin kuitenkin olen. Itse asiassa olen jo ilmottautunut pariin kisaan ulkomailla. Lennot on myös varattu perinteiselle kevään pyöräleirille ja jouluksi mennään Lappiin hiihtämään. Näistä lisää ensi kerralla. Nyt täytyy kiirehtiä kokeilemaan Heltrin kuntopiiriä ja josko jalka jo kestäisi kyseisen rääkin.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Back in business!

Eilen se sitten tapahtui. Askeleet, jotka ei juuri ihmiskuntaa hetkauta, mutta pientä ihmistä sitäkin enemmän. Kuinka mahtavaa onkaan kävellä!! Yksi aliarvostetuimmasta jutusta tässä maailmassa. Fyssarin kanssa tehtiin viime viikolla mulle kepeistä "irtautumissuunnitelma", jonka ultimate huipentuma nähtiin eilen. Siis kävelin. Ihan itse. Ilman keppejä.



Alkuun meno tuntui todella hataralta. Aivan kuin tasapainoaisti olisi jotenkin vinksahtanut, kun koko kepeillä olon ajan oon taidokkaasti hoitanut kaikki kodin aktiviteetit ja muutkin liikkumiset yhdellä jalalla hyppien. Nopeasti kuitenkin aivosolut ja lihasmuisti saivat juonen päästä kiinni ja kävely alkoi luonnistua ilman huippaustuntemusta. Korttelin kierto olikin jo ihan maksimaalinen suoritus. Pakara, lonkankoukistaja ja pohje aivan krampissa..:) Uskomatonta ja jollain tavalla aika surullista, kuinka nopeasti lihasvoima häviää.En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun jalan nostaminen ulko-oven kynnyksen yli tuntui ylitsepääsemättömältä suoritukselta.

Toisaalta olen niin onnellinen ja innoissani, että kävely onnistuu ja pääsen palaamaan normaaliin arkeen. Neljä viikkoa on mennyt kuin sumussa. Oon elänyt ihan omaa polvikeskeistä elämääni, joka alkaa pikku hiljaa riittää. Ootan sitä, että kalenteri on sopivasti täynnä ja että ei tarvitse miettiä mitä sitä vapaa-aikanaan tekisi.

Loppuvuosi tullaan menemään uinti/pyöräpainotteisesti, joka ei välttämättä ole laisinkaan huono asia. Oon tiedostanut, että uinnin kehittäminen vaatisi tunteja ja taas tunteja altaassa, mutta jotenkin en ole saanut itseäni nostamaan uintimääriä oikealle tasolle. Nyt pakonsanelemana uintimäärät tullevat nousemaan 3-4 krt viikossa. Katsotaan sitten tuottaako se mitään tulosta ensi kesänä. Traineri on myös viritetty olkkariin, uusi/käytetty cyclo hankittu työmatkoja varten, joten pyörämäärät tulevat myös nousemaan viime vuosista. Suksien päälle pääsen varmaan myös kuukauden sisään. Joudun kai myös nielemään ylpeyteni ja aloittamaan sauvakävelyn. Menee samaan sarjaan vsijuoksun kanssa.

Treenirintamalla puhaltaa muutenkin uudet tuulet, kun Heltrin alainen valmennusryhmä aloittaa toimintansa ensi viikolla. Aivan mahtavaa päästä treenaamaan porukalla valmentajan valvovan silmän alla. Vanhana joukkueurheilijana olen triathlonissa eniten kaivannut ryhmässä tekemistä ja valmentajan tukea. Edessä on siis treenintäytteinen ja mielenkiintoinen talvi. Huikeeta!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Elämää yksijalkaisena

Leikkauksesta on nyt viikkoa ja toipuminen on tähän asti sujunut hyvin. Turvotus laski parissa päivässä, jonka jälkeen olen aika hyvin päässyt tekemään kuntoutusjumppaa. Jumppasettihän on aivan älytöntä tykitystä: 20 toistoa jalan nostoa, koukistuksia ja jännityksiä. Kyllähän tossa jo hiki tulee..;) Pieniä ilon hetkiä koettiin pari päivää sitten, kun sain jalan jo "täysojennukseen" eli lattialla istuessa jalkaa ojennettaessa sain kantapään irtoamaan maasta. Huikeeta!

Nopeasti lihakset kyllä katoavat. Viikossa oikea reisi on jo silmämääräisesti kaposempi. Vesijuoksuun olen saanut luvan heti tikkien poiston jälkeen, joten loppuviikosta ajattelin mennä kokeilemaan. Oon siinäkin varmasti näky, kun uikkari päällä köpöttelen keppien kanssa altaan reunalle, josta varmaan jotenkin vaan kierähdän veteen, ylöstulosta puhumattakaan. Täytyy selvittää missä uimahalleissa on vammaistuolihissi ja pyytää kyytiä sillä..Voi jösses!


Miten sitä oli unohtanutkaan kuinka tuskaista elämä voi keppien kanssa olla. Elämä hankaloituu aika lailla, kun ei voi kantaa mitään. Olen kuitenkin ollut aika luova - kokeiltu on esim. yhden jalan imurointia, yhden jalan ikkunan pesua ja yhden jalan pyykkäämistä. Voipi olla, että tästä yhden jalan hyppelystä ja kyykkäämisestä johtuen terveen jalan ITB-jänne on päässyt rasittumaan. Pari päivää olen nyt pitänyt jääpussia kummassakin polvessa. Hyvä minä! Jos nyt vaan uskoisin, että olen sairaslomalla ja yrittäisin pysyä omalla paikallani tässä sohvalla.

Tänään edessä on muuten aikamoinen seikkailu, kun mun täytyis keppien kanssa könytä yli 1 km:n matka Tapiolan terveysasemalle tikkien poistoon. Täytyy varmaan ottaa eväät mukaan tai ainakin juomareppu..sen verran kauan tulee nimittäin tuo suoritus kestämään.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Muumiojalka

Aikamoisen paketin kanssa könkkäsin kotiin. Mieli on yhtä apea kun sääkin. Annan itselleni pari päivää aikaa rypeä itsesäälissä ja sen jälkeen alkaa raivokas kuntoutus!
 
Hienosti menee 8.10.2012
Lähes yhtä hienosti kuin 29.7.2008


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Voitto kotiin! - Vaarojen Maraton 15km

Kisakausi sai arvoisensa päätöksen Kolin vaaroilla - Vaarojen Maratonilla. Tänä vuonna sarja vaihtui 15km:n sarjaan ymmärrettävästä syystä. Polvileikkaus kolkuttelee nimittäin jo naurettavan lähellä. Huomenna aamulla, kun könyän leikkauspöydälle voin kuitenkin lämmöllä muistella viikonlopun kisaa. Lauantaiaamuna katsoin kaihoisasti, kun maratonin lähtö starttasi. Itse kuitenkin Ryläyksen kolme kertaa kontanneena tuntui 15:km sarjaan osallistuminen pieneltä downgreidaukselta. Noh, päätin kuitenkin lähteä kisaa ottamaan koneesta kaiken irti. Mitään menetettävää ei olisi, koska seuraavat neljä viikkoa tulisin viettämään sohvan pohjalla.


15:km reitti mukailee maratonin reittiä. Alkuosuus mennään mukavaa alamäkivoittoista maastojuoksupätkää, keskiosa maratonilta tuttua hiekkatietä ja loppuun on säästelty aivan ihana, brutaalinen 2km:n loppunousu. Kisan lähtö oli pari tuntia maratonin lähdön jälkeen, joten hyvin ehti sulatella Jänisvaaran maan mainiomman aamupalan antia. Pikkasen jännitti tuliko vedettyä pikku aamupalaöverit karjalan piirakoiden ja mustikkapiirakoiden kanssa, mutta ajattelin, että pikku extra energiasta ei ainakaan haittaa voi olla viimosessa nousussa..Lähön jälkeen juoksua lähti vetämään n. 5 hnegen porukka, jonka kannoilla yritin roikkua. Sykkeet nousivat heti mukavasti 170 tuntumaan ja meno tuntui hyvälle, kunhan alkuhorkasta pääsi eroon ja alkoi jo sormetkin lämpiämään. Metsässä pannutin kerran mutalammikkoon, mutta pääsin onneksi nopeasti ylös. Tiepätkälle tultaessa ohitin kisaa siihen asti johtaneen naisen tavoitteena roikkua kärkimieskolmikon takana. Vauhti sorapätkillä oli mukavaa 4,30-44 km/min tienoilla ja sain äijät pidettyä näköetäisyydellä. Huomasin, että alamäissä sain porukkaa aina kiinni ja lopulta pidemmässä alamäessä rullasinkin pari miestä kiinni. Noin 10km:n kohdalla näin Erkan tien varrella ja hän lähtikin juoksemaan perääni. Hän huuteli jotain kannustuksen omaista takanani ja ilmeiseti myös oli kuvannut menoani melkeen koko loppumatkan ajan. :)



Sorapätkällä olisin pystynyt tykittää ehkä vähän kovempaa, mutta koska tiesin mitä herkkua on tarjolla oli paras taktiikka vähän säästää voimia ennen loppunousua. Kuuluisa 15km:n/maratonin loppunousu koostuu kahdesta osasta. Ensin noustaan laskettelurinnettä ylös jonkin matkaa - juuri niin paljon, että onnistuu saamaan jalat aivan hapoille. Kun ollaan tarpeeksi kiivetty, lähdetäänkin takaisin alaspäin. Muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla maratonilla järkytys oli melkoinen, kun kaverin kanssa tajuttiin, että joudutaan juoksemaan mäki alas ja vielä nousemaan kaikki juuri noustut metrit uudestaan. Kiva pikku jäynä..:)
Loppunousua part. 1
 Selvisin ekasta nousupätkästä hyvin ja jalat eivät menneet aivan tukkoon. Rullaus alas takaisin soratielle ja sitten viimeisen 2km:n nousun kimppuun. Sykkeet olivat olleet tasaisesti koko matkalla 170-175 tuntumassa, mutta viimesessä mäessä päästiin jo 180 paremmalle puolelle. Tavoitteena oli kyetä juoksemaan koko matka maaliin. Vaikka viimeseen asti yritin, jouduin ihan loppumetreillä, mäen jyrkimmässä kohdassa nöyrtymään ja ottamaan muutaman kävelyaskeleen. Sen jälkeen loppukiri maaliin naisten sarjan voittajana aikaan 1.14h! Tulokset löytyvät täältä. Vaikka alkuun maratonin väliinjäänti harmitti aika paljon, täytyy 15km:n kisaakin vähän hehkuttaa. Oli kivaa vaihtelua juosta kisaa, jossa sai luukuttaa sen verran kuin jaloista lähti ja vielä mitä haastavimmissa maastossa.

Palkinnoksi sain uudet La Sportivan CrossLitet! Ne tulivat aivan kuin tilauksesta, koska olen edelliset kuluttanut aivan loppuun. Kengät ovat palvelleet lukuisat Vaarat ja Jukolat, joten kerrankin palkinto osui ja upposi. Sain vielä valita oikean koon. Aivan mahtavaa! Reissusta jäi käteen uudet kengät ja usko omaan juoksukuntoon. Mahtavaa oli myös nähdä ystäväpariskuntaa, jotka ovat olleet työreissulla Espanjassa viimoset 4kk! Muutenkin meillä oli koossa perinteinen Kolin poppoo ja Jänisvaaran majoitukset aamiaisineen ei jättänyt kylmäksi! Kiitos koko poppoolle! :)



Huomen aamulla otetaan taas tytöstä mittaa, kun yritän olla saamatta paniikkikohtausta leikkauspöydällä. Hammasta purren kohti huomista! Onpahan ainakin aikaa päivitellä blogia seuraavat 4 vkoa...

maanantai 1. lokakuuta 2012

Testausta Lahdessa

Suhteita hyödyntäen (kiitti iskä) pääsin tänään taas rääkkäämään itseäni Lahden urheilukoulun testiasemalla. Tuolla kävin viime vuonnakin testauttamassa itseni Suorassa maksimihapenoton testissä. Viime kerralla testi tehtiin ainostaan pyöräergometrillä hengityskaasut ja laktaatit testaen. Tänään pääsin sitten luukuttamaan ensi anaerobiselle kynnykselle pyörällä ja maksimeihin asti juosten.

Ensinnäkin, pienenä vinkkinä itselle ja muille testiin aikoville. Testiä edeltävänä viikonloppuna ei kannata käydä bodypumpissa ja spinningissä, jos ei ole niissä käynyt yli kolmeen kuukauteen. Ei myöskään kannata istua koko päivää palaverista sun toisessa valmiiksi kipeellä polvella ja litkiä lukuisia kuppeja kahvia. Lähtökohdat testiin olivat siis äärimmäisen kipeät, lähes kosketusarat lihakset ja orastava nestehukka...hyvä minä! No, koska ilmatteeksi päästiin ja Lahteen asti matkattiin, ei muuta kun testit käyntiin.

Alkuun otettiin vertailun vuoksi InBody mittaus sekä perinteinen pihdeillä tehtävä rasva % mittaus. Jotain kehitystä vuodessa oli tapahtunut, koska paino oli tippunut 1,5 kg ja rasvaprosentti pienentynyt 3,5 % lihasmassan kuitenkin kasvaessa. Ohessa vertailua:

2011 2012
paino(kg) 59,5 57,9
rasva% 22,6 19,1
lihasmassa(kg) 25,5 25,9

Itse testi aloitettiin pyörällä muistaakseni 75 watin tehoilla, n.80 kadenssilla. Kuormaa nostettiin aina kahden minuutin välein, jolloin testattiin myös veren laktaatit. Tuota huvia poljin n.13-14min, jolloin alkoivat kuulemma anaerobisen kynnykset paukkua. Watteja taisi pyörässä olla siinä vaiheessa jo yli 200. Tarkkoja arvoja en vielä saanut, mutta viime vuonna anerobisen kynnys oli jossain reilusssa 170 sykkeessä. Luulen, että noilla samoilla tietämillä se pyörii edelleen.

Tämän jälkeen pikainen vaihto lenkkareihin ja naamarin sekä valjaiden asennus. En ollut ikinä ennen juossut mattotestiä, joten olin autuaan tietämätön siitä kuinka oudolle ja vaikealle juoksu matolla tuntui. Kummallista, kuinka paljon eroa on juosta matolla ja vaikka kentällä. Itselle 6min/km on aika hölkkävauhtia normaalisti, mutta matolla tuo vauhti tuntui jo aika haastavalle. Juuri vedetyssä Cooperissa pystyin aika kivuttomasti pitämään yllä 4min/km vauhtia, kun nyt tuo vauhti tuntui kun olisin juossut 100m sileää vauhtia! Huh huh, en tiedä oliko syynä vaan huono päivä ja kipeät lihakset, mutta testissä jaksoin juosta muistaakseni 2 min alle 4min/km vauhtia kunnes tuli noutaja. Maksimiakaan ei saatu nostettua yli 190, joten en tiedä mistä kiikasti. Taikka sitten täytyy vaan uskoa, ettei maksimini ole kuin juuri tuo 190. En myöskään saavuttanut läheskään samoja happoja kuin viime vuoden huiput olivat 15mmol/L.

Testaaja lupasi laittaa tarkemman analyysin ja kynnys- sekä happotiedot huomenna. Vaikka nuo testit menivät itseltä vähän penkin alle tärkeintä on kuitenkin oma fiilis ja tuntemus siitä, että kunto on kehittynyt. Viime viikkojen cooper ja juoksuralli ovat antaneet ihan uutta uskoa omaan juoksuvauhtiin. Yksi iloinen yllätys oli myös huomata kuinka helpolta ensimmäinen traineri treeni tuntui. Suoraan sai laittaa yhden isomman vastuksen ja itservallit pystyin tekemään pari pykälää isommalla kuin viime vuonna. Vaikka testit ovat hyviä suuntaa-antavia mittareita, on tärkeintä kuitenkin on oma tuntemus kropasta.

Lähtölaskenta leikkaukseen on myös alkanut..:( Vielä tämän viikon saa sporttailla täysillä ja viikko huipentuu Kolilla 15km maastojuoksuun. En aio valehdella, etteikö mua suorastaan vit.... etten pääse starttaamaan maran lähtöviivalle. Tuntuu, että 15km on vaan säälittävä lohdutuspalkinto. Noh, onneksi meitä lähtee liikenteeseen 10 hengen kaveriporukka, joten vilskettä riittää ja he saavat varmasti ajatukseni muualle. Huikee viikonloppu siis tiedossa! Onkohan muuten ihan tervettä haaveilla viikonlopusta jo maanantai-iltana..??

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kisaraportti: Juoksuralli

Viikonloppuna juhlittiin rakkaan iskän 60-vuotissynttäreitä Vierumäen urheiluopistolla. Sattumoisin samaisena viikonloppuna Vierumäellä järjestettiin Runner's Highn järkkäämä Juoksuralli - juoksukilpailu. Sain isältä siunaksen karata juhlista hetkeksi ja käydä rykäsemässä 7,5km:n estejuoksu/maastojuoksu/mäkijuoksu -kisa. Sarjoina olivat 7,5 km:n ja 15km:n sarja, jossa lenkki kierrettiin kahtena kierroksena. Kisan reittiä voi käydä ihmettelemässä oheisesta linkistä.

http://www.youtube.com/watch?v=RM5HPOiMRG0&feature=youtu.be

Lauantaiaamu meni todella nopsaan, kun juhlia varten kävimme kaupassa, teimme salaatit ja haimme kakut jne. pitopalvelusta. Sopivasti saimme juoksukuteet päälle ja lähdimme Erkan kanssa hölkkäämään lähtöpaikalle, kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Juoksureitti meni hauskasti suoraan vuokraamamme mökin "takapihan" läpi, porukat ja veljen poppoo lupasivat kannustaa meitä matkan varrella. Mökiltä tuli sopiva n. 2km lämmittelylenkki lähtöpaikalle. Lähtö tapahtui klo 13.00 alkaen väliaikalähtönä 15s välein. Ilmeisesti lähdöt olivat ilmottautumisjärjestyksessä, joten pääsin metsään 15s Erkkaa ennen. En muista koska olisin juossut noin lyhyttä matkaan. Päätin siis lähteä All in-periaatteella. Lähtö oli Vierumäen urheilukentällä ja
alkuun oli helppoa pururatajuoksua. Suhteellisen nopeaan reitti kuitenkin johdatti metsään. Kilometrin verran juostiin raskaassa, märässä sammalmaastossa. Tämän maasto-osuuden kruunasi hiekkakuoppa, joka kiivettiin ylös. Tässä vaiheessa Erkka oli ottanut mut kiinni, mutta kaatui hiekkakuopalla ja pääsin taas karkuun. Seuraavat kolme kilsaa vedettiin helppoa pururatajuoksua. Tässä vaiheessa hapot alkoivat pikkuhiljaa kertymään. Olin vetänyt itselleni tosi kovaa vauhtia vaativalla reitillä. Kilometrikyltit olivat myös hämänneet. Ne nimittäin tulivat vastaan ihan liian nopsaan. Tai en vaan millään usko, että oikeasti juoksisin maastossa 4km:n matkan 12 minuutissa. 






 Reitin mäkijuoksuosuus alkoi n. 5kilometrin kohdalla. Pari vikaa kilsaa mentiin ylös alas sykkeen noustessa pilviin ja jalkojen hapottaessa. Matka oli kuitenkin sen verran lyhyt, että päätin painaa kovillakin sykkeillä. Viimeinen kilometri oli todella raastava ja maalia ennen noustiin vielä siksakkia mäenrinnettä ylös. Mäessä näin myös, että Erkka oli edelleen takanani. Yritin kannustaa häntäkin vikaan nousuun, mutta olin yksinkertaisesti niin hengästynyt, etten saanut sanaa suustani. Viimeiset metrit ja portaat ja loppukiri urheilukentälle. Maaliin ajassa 34.28! Erkka saapui heti seuraavana häviten mulle sekunnin! :)Aika koville tuo reitti veti, koska matkan keskisyke oli 176. Tulipahan todella kokeiltua omia rajoja tolla reitillä.

Lopullisia tuloksia ei ole vielä tullut, mutta järjestäjät uhkasivat, että noin kovalla ajalla heltiäisi sarjan voitto. Emme ehtineet jäädä sijoja jännäämäään, kun riensimme jo takaisin juhlien viettoon. Kisa ja reitti olivat todellakin itselle mieleen. Juoksu tuntui jälleen todella hyvälle ja lennokkaalle. Luulen, että viime viikolla vedetty Cooperi oli oivallinen valmistava treeni tätä varten. Tapahtumaa ei oltu kovin kummosesti mainostettu, mutta osallistujia oli molemmissa sarjoissa silti ihan kohtuullisesti. Toivottavasti järjestävät ensi vuonna uudestaan. Tapahtuma oli vähän kuin köyhän miehen Vaarojen Maraton ja tapahtuma on huomattavasti lähempänä.