keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ironman Havaiji

Istun koneessa matkalla kohti Suomea ja nyt on vihdoin hyvä hetki koota ajatukset ja palata kirjoittamaan tunnelmia ja kokemuksia viime lauantain koitoksesta. Kroppa vedettiin lauantaina äärimmilleen ja sen mukaista on ollut palautumisprosessikin. Nyt voin jo huomattavasti paremmin, mutta toisena yönä kisan jälkeen sain pelottavan kuumekohtauksen, joka onneksi oli jo aamulla ohi. En tiedä oliko kyseessä nestehukka, auringonpistos, vaiko vaan ylikierroksilla käyvä immuunisysteemi, mutta kroppa todella käyttäytyi oudosti.  Pari päivää kisan jälkeen myös vatsa kramppasi aina kun vaan söin tai join, joten mitään älytöntä post-race pizzaa en ole vieläkään päässyt syömään.  Näiden lisäksi ainakin kolme varpaankynttä on irtoamassa ja jaloissa isoja vesikelloja. Sain myös aika pahan auringonpolttaman alaselkään, kun en ollut tajunnut laittaa sinne aurinkorasvaa ja pyöräilyn aikana paita oli noussut ylös jättäen kivan alueen auringon poltettavaksi.  Kuumehöyryissäni mietin itsekseni, että hommassa ei ole mitään järkeä. Ei riitä, että kärsitään yli 10h kisassa ja sitten vielä monta päivää kisan jälkeen. Taisin jo itselleni luvata, että en tee tätä enää koskaan. Onneksi tämä oli vaan kuumeinen, heikko hetki ja nyt muutama päivä kisan jälkeen tuntuu, että Konalle olisi joskus vielä hieno palata vahvempana ja viisaampana.

Kona Pier aamutuimaan
Kisa-aamu 
Kisayö meni koiranunta nukkuessa, mutta kun kello soi 4.00 olo oli yllättävän pirteä ja odottava. Vedin majapaikassa puuroa, palan vaaleaa leipää kanamunan kera ja mehua. Köpiksen lailla foam rollasin vielä lihakset auki ennen kuin ajoimme alas Konan kylään.  Body markingissa oli jo kova ruuhka, kun pääsimme perille. Järjestäjät laittoivat kisanumerot käsivarteen ja jokainen kisaaja punnittiin turvallisuuden vuoksi. Kuumissa olosuhteissa kaikki nestehukan ja vesimyrkytyksen välillä on mahdollista, joten punnitus tehdään turvallisuussyistä. Punnituksen jälkeen sain ensimmäisen varustesähläyksen aikaan. Aloin pumpata renkaita järjestäjien pumpulla ja jotenkin hermostuksissani onnistuin vääntämään venttiilin noin 90 asteen kulmaan. Pikkuhyperventilaatiokohtaus ja itsensä ruoskiminen, mutta onneksi vierellä ollut mukava järkkäri rauhoitteli ja vakuutti, että rengas ehditään hyvin vaihtaa, vaikka venttiili hajoaisi. Väänsimme venttiilin varovasti suoraksi ja onnekseni se piti ilman pumpatessa. Vakuutin itselle, että tämä olisi nyt ainoa varustesähläys tälle päivälle ja nyt alan keskittyä kisaan. Vein pre-swim bagin ja kävin nopeasti lämmittelemässä toisella puolella laituria. Olo oli hyvä ja pirteä. 

Tunti starttiin
Uinti
Tänä vuonna age-group miehet ja naiset lähtivät eri lähdöissä, naiset 10 min miesten perään. Itselle uudistus sopi, koska lähdössä olisi vähemmän porukkaa. Marian kanssa toivotimme vielä vikat tsempit ja astuimme portaita pitkin veteen. Lähtö”viivalle” piti uida jonkin matkaa ja oli asemissa n.3min ennen lähtöä. Asettauduin keskivaiheille toiseen riviin. Tiesin, että siinä tulisi hittiä, mutta halusin päästä hyviin peesausasemiin. Lähtölaukaus ja pesukone käyntiin. Vaikka lähdössä oli pelkkiä naisia, nyt oli tosi kyseessä. Yleensä kisoissa annetaan aika hyvin tilaa, mutta nyt painittiin ja lujaa. Kukaan ei antanut uintilinjoissaan tippakaan periksi. En ole saanut niin pahasti taistella vielä missään lähdössä. Olin sittenkin liian edessä, koska takaa tultiin yli ja lujaa. En kuitenkaan panikoinut, vaan annoin samalla mitalla takaisin.  Pesukone kävi ja ei näkynyt enää pohjaa, kaloja tai koralleja, vaan punaisia lakkeja ja aaltoja. Rytmiä ei kunnolla löytynyt, kun piti koko ajan etsiä omaa linjaa. Aika kovaa kuitenkin mentiin, sillä olin kääntöpaikalla n. 30min kohdalla. Kääntöpaikalla kierrettiin ison veneen lisäksi poijuja, joten uintireitti oli enemmänkin suorakaiteen muotoinen. 

Naisten lähtö
Pesukone käyntiin
Puolenvälin paikkeilla alkoi tulla miehiä vastaan ja niitä sitten riitti loppumatkan ajan.  Heti kun naiset rauhoittuivat, alkoi paini miesten kanssa. Välillä edessä oli viiden miehen rintamia, jotka piti lähteä kiertämään. Tämä vei aikaa ja toi matkaa lisää. Kerran yritin mennä miesrintaman läpi, niin yksi tarttui jalasta kiinni: Mitä helv..! Yhdessä ohituksessa kadotin myös kääntöpaikalta asti seuraamani peesin, joka oli ollut juuri täydellinen. Uutta niin vakaata peesiä en enää löytänyt, joten lopun tulin omaa uintia. Ohitteluista huolimatta oma uinti tuntui hyvälle ja ainakin omasta mielestäni sain vauhdin pidettyä yllä. Tuntui vaan, että uinti kesti ja kesti. Ranta oli koko aika pirun kaukana ja aallot heittelivät.  Kun lopulta rantauduin, olin pirun onnellinen, että uinti loppui. Oma Garmin näytti matkaksi jopa 4,2km ja aikaa kului 1.16h. Vähän hitaammin kuin arvioin, mutta olin vaan tyytyväinen, että uinti oli ohi.

Pyörä
Tiesin, että pyörän alku on hidas, koska reitti kiertää kaupungissa sekä ekalla 10km noustaan mäkeä ylös. Sykkeet huitelivat alkuun yli aerobisen kynnyksen, joten otin tosi iisisti. Tuntui, että kaikki menevät ohi, mutta pidin pään kylmänä ja tasasin sykettä. Matkaa olisi jäljellä vaikka kuinka paljon. Ehkä hyvä, että en tässä vaiheessa tiennyt mitä tulevan piti. Olisin vaikka saattanut jättää leikin kesken. Nyt lähdin kuitenkin hyvillä fiiliksillä Hawin kääntöpaikkaa kohti. Näin Erkan vielä Palani Roadin mäessä, ennen Queen K:lle kääntymistä. Ekat 40 km menikin aivan tanssiessa. Tasainen tie ja välillä myötätuuli. Energiaa koneeseen ja hymy huulille. Lentokentän jälkeen pitkällä suoralla yhtäkkiä pelin henki muuttui. Havaijin kisa alkoi todella näyttää omat piirteensä ja saarella tehdyt harjoitukset eivät todellaan olleet valmistaneet minua tähän. Tuuli muuttui täysin yllättäen täydeksi vastatuuleksi. Ja nyt en puhu pienestä ärsyttävästä vastatuulesta, vaan tuulesta, joka puuskissa puhalsi 25m/s nopeudella. Vauhdit pysähtyi kuin seinään ja tasaisella sai todella tehdä töitä, että mittari näytti edes 20km/h vauhtia. En alkanut kuitenkaan taistella tuulta vastaan, vaan pienellä limpulla pyöritin pahimmat kohdat. Ajattelin myös, että takaisinpäin tullaan ja lujaa. n. 60km jälkeen tie kaartui ja saaren muoto jotenkin blokkasi pahimmat tuulet. Hetken päästiin ajamaan aika normaalisti kunnes taas n.75km kohdalla Hawin mäen juurella tuuli iski päin kasvoja. Homma oli välillä niin sekopäistä, että nauratti. Poljet ylämäkeen ja silti pelkäät, että puuskittainen tuuli kaataa pyörän. Parin äijän kanssa heitettiin herjaa ja todettiin homman olevan ”totally insane”. Vähän ennen Hawia näin Marian ja Venlan tulevan kimpassa vastaan. Olin heitä n. 15min perässä.

Pyörään lähdössä vielä nauratti..
Olin niin onnellinen kun pääsin Hawille. Ajattelin, että nyt paahdetaan myötätuleen takaisin. Energiaa oli hyvin jäljellä. Olin toteuttanut juoma/energiasuunnitelmaa tarkoin. Geeliä otin n. 45min välein tunnin sijaan. Juomaa upposi paljon, ainakin se litra tunnissa. Lasku Hawilta ei ollutkaan hauskaa. Tuuli pyöri niin pahasti, että välillä myötätuuli vaihtui täysin sivutuuleksi ja iski pyörään kiinni. Kerran mittarissa oli 67km/h nopeutta ja tuuli nappasi kiinni heittäen pyörää. Pikku slaagi, mutta selvisin säikähdyksellä. Vaikka meno oli hurjaa, laskin rohkeammin kuin monet muut ja tällä osuudella ohittelin paljon. Pyöräni on myös sen verran painava, että laskuosuuksilla ja tasaisella sain aina kiinni ne, jotka oli ohittanut mut nousuissa. Noin 120km asti homma oli aika hauskaa, sillä tuulet oli lähinnä sivutuulta tai välillä myötäistä. Kuumuus alkoi kuitenkin todella iskeä ja päätä alkoi särkeä. Tässä kohtaa otin yhden särkylääkkeen, joka onneksi helpotti. Ajattelin, että homma hoidetaan kotiin. Vielä olisi hyvin saumoja alle 6h pyöräaikaan. Havaijin pyöräreitillä oli kuitenkin vielä muutama ässä takataskussa. Kun käännyimme Hawin laskun kiemuroiden jälkeen takaisin Queen K:lle meinasi itku päästä. Heti kun käännyimme, tuuli puhalsi taas vastaan! Tuulen suunta oli parissa tunnissa muuttunut täysin vastakkaiseksi. Vaikka loppuosa reitistä on aika tasaista, kuumuus ja vastatuuli alkoi todella imeä uskoa. Nyt kysyttiin tahtoa ja mielenvoimaa. Kun vaan ensishokista toivuin, aloin etsiä hyvää asentoa ja hoin itselleni ”beastmode, beastmode, beastmode…”. Uusi voimasana jonka keksin.


Kilometrit 130-180km tuntui kestävän ikuisuuden ja alamäissä ohittamani kisaajat eivät enää ottaneetkaan kiinni ja matkaa taivallettiin laavakentillä aika yksin. Kuumuus, ikuisuuksiin jatkuva tie ja laavakentät. Niitä tuijotin ja hoin mun voimasanaa. Vaikka yritys oli kova, sykkeet laski ja keskivauhti hiipui alle 30km/h. En lähtenyt taaskaan väkisin runnomaan, vaan säästin voimia tulevaan. Ennen Konaa pahimmat tuulet loppuivat ja vika 10km päästiin ehkä yli 30km/h. Olin vaan niin onnellinen, että pyöräosuus oli ohi. Vaikka olin yrittänyt säästellä voimia juoksuun, olo ei tuntunut vahvalta. Jälkeenpäin olen kuullut, että pyörän olosuhteet oli pahimmat 15 vuoteen. Oma pyöra-aika painui päälle kuuden tunnin, keskarin ollessa n. 29km/h. 

Juoksu
Ensimmäiset askeleet pyörän päältä olivat tuskaiset. Pyöräkenkäni välillä puuduttavat jalkapohjani aika pahasti ja nyt kävi niin. Pelkäsin jopa, pystynkö edes juoksemaan. Onneksi veri lähti kiertämään ja parin kilsan jälkeen jalkapohjia ei juuri tuntenut. Juoksun alku lähtee Ali’i Drivia pitkin etelään. Alku meni aika huumassa. Ihmisiä kannusti, näin Erkan ja olo alkoi parantua. Ekat kilsat tulivat aika helposti 5.20min/h vauhtia. Aurinko kuitenkin porotti tässä vaiheessa vielä suoraan ja kuumuus alkoi aika pian iskeä. Alusta lähtien kävelin juoma-asemat, vilvotin sienillä ja jäillä ja join urheilujuomaa. Ennen Ali’i Drivin kääntöpaikkaa Venla ja Maria tulivat jälleen vastaan, eroa taas n. 15min. Oli niin hieno nähdä heitä ja tästä sai voimaa. Juoksu ei todellaan ollut lennokasta tai rentoa kuten Köpiksessä, mutta jotenkin etenin kohtuullista vauhtia eteenpäin. N. 15km Ali’i Drive loppui ja käännyimme Palani Roadin kautta Queen K:lle. Jouduin kävelemään mäen ylös, oli pakko säästellä. Aurinko meni onneksi pilveen, kun Queen K -osuus alkoi.


Juoksuun lähtö
En muista tarkalleen, missä vaiheessa imeytymisongelmat alkoivat. Arvioisin, että puolen välin paikkeilla. Ihmettelin, että heti juoma-aseman jälkeen minulla on pissahätä. Olin kuitenkin ottanut kaksi suolatablettia ja urkkajuomaa joka asemalla. Ei mitään, seuraavalla asemalla vessatauko ja join vaan vähän vettä ja otin jäätä mukaan imeskeltäväksi.  Pissahätä iski kuitenkin taas. Ironman urheilu ei kyllä todellakaan ole kaunista. Pissahätä häiritsi juoksua ja vessoja ei lähellä. Olemme suoralla moottoritiellä ilman mitään suojaa, joten tein omat ratkaisuni. Arvaatte varmaan sanomattakin mitä tein. Vaatteet olivat jo litimärät jatkuvasti vesi/jääkylvystä sekä hiestä, että eipä yksi neste enää mitään haitannut.  Seuraavalla asemalla oli kuitenkin pakko juoda ja saada energiaa, joten join mukin energiajuomaa ja vettä. Arvaatte jo varmaan mitä kävi. Pari minuuttia ja kaikki tuli läpi. Mitä sitä enää ujostelemaan. Tämän kaavan toistui vielä aika monta kertaa. En tiedä millä pyhällä hengellä juoksun loppuosa taivallettiin. Suolatabletit oli loppu joten söin pretzeleitä sen mitä vaan pystyin. Vatsa ei ollut kipeä eikä väännellyt. Mikään neste ei vaan imeytynyt. Olo oli kuitenkin kohtuullinen, joten pidin juoksua yllä ja ajattelin maalisuoraa. 

Energy Labilla
EnergyLabillä oli NewBalancen teltta, jossa näytettiin screeniltä sukulaisten ja ystävien kisaajille expossa nauhottamia videoita. Kun juoksin ohi, Erkka ilmestyi ruudulle ja alkoi kannustaa. Sain jonkinnäköisen itkukohtauksen tuossa kohtaa, mutta samalla tiesin pääseväni maaliin asti.
Vika 5km oli tuskaa. Ilta alkoi hämärtyä, sykkeet laski ja askel hiipui. Vauhdit tippuivat 6min/km tasolle. Joka askeleella alkoi tuntua isovarpaiden alle kehittyneet vesikellot. Jatkoin vaan menoa, vaikka askellus oli jotain juoksua kaukaisesti muistuttavaa. Energiat alkoivat vaan olla niin finaalissa. Loppuun vielä hiivuttava ylämäki ja vihdoin alkoi laskettelu alkoi Palani Roadille. Tässä kohtaa tiesin, että mara ei mene alle 4h, joten aloin vaan nauttia vikasta parista kilsasta. Tuulettelin, läpsyttelin kaikkia kannustajia. Hymyilin ja naureskelin. Ali’i Drivelle käännyttäessä maali jo näkyi ja kuului. Tuo loppusuora oli maaginen. Näin Erkan, pusu ja hali sekä Suomen lippu mukaan.Vikat metrit vaan kiljuin ja tuuletin. Maalissa aikaan 11.37h. Itkunauru ja kaulaan lei ja mitali.

Maalisuoran onnea
Maalissa!
Post-race
Kisa oli ehkä jopa rankempi, mitä olin kuvitellut. Kuumuus, tuulet ja kisan luonne ja suorituspaikka vaativat todella kovaa henkistä kanttia. Kisan jälkeisinä heikkoina hetkinä ajattelin, että en halua tehdä tätä enää koskaan uudestaan. Nyt kuitenkin tuntuu jo siltä, että jos mahdollisuus vielä joskus tulee eteen, haluaisin palata saarelle viisaampana. Kisa oli mahtava kokemus ja Havaijin Big Island upea matkakohde. Toivottavasti olen teksteillä ja kuvilla saanut välitettyä teille lukijoille tunnelmia viikon varrella. Kiitokset kaikille tukijoille, jotka olitte mukana tukemassa kisareissuani: Bioracer, Tridiet, Northforce, Mspot. Ja tietysti oma perhe ja ystävät. Nyt parannellaan hetki kisahaavoja ja keskitytään off-seasonin viettoon! J


   

perjantai 10. lokakuuta 2014

Final Countdown

Varustekassit on pakattu ja geelit aseteltu pyörään. Yksi päivä enää jokaisen triathlonistin unelmakisaan - Konan Ironmaniin. Kisaviikko on hurahtanut ohi hetkessä ja olen ollut paljon rennompi kuin ennen Köpiksen kisaa. Harjoitus tekee mestarin. Onhan kyseessä jo toinen Ironmanini..;) Luulen, että tietty rentous on tullut siitä, että lähden kisaan paineettomana nauttimaan joka hetkestä. Toki aina kun kisaan, teen sitä tosissani, mutta täällä haluan myös imeä mukaani jokaisen muiston kisan varrelta. Helppoa kisaa en missään nimessä odota, sillä luvassa on 9m/s tuulta ja 30 asteen lämpöä sekä tajuton ilmankosteus. 

Lentoon lähdössä
Lähden toteuttamaan valmentajani, Merjan ravintosuunnitelmaa:pyörällä 1l urheilujuomaa tunnissa sekä 1 geeli. Geeliä lisää tarpeen mukaan. Juoksussa muki urheilujuomaa jokaiselta asemalta ja yksi geeli/h. Tämän lisäksi vettä tarpeen mukaan ja yksi suolatabletti per tunti. Tällä sapluunalla lähdetään ja toivotaan, että hyvävoimaisena päästään mahdollisimman pitkälle. Köpiksessä maha kenkkuili ehkä patukoiden vuoksi, joten yritän kisata pelkillä geeleillä tällä kertaa. 

Chilling
Vauhtia on mahdoton ennustaa, koska kaikki riippuu päivän olosuhteista. Uinti tulee olemaan hidas, joten siinä en lähde riuhtomaan. Sopivaa, energioita säästävää matkavauhtia. Katsotaan mihin aikaan sillä päästään. Pyöräosuudelle lähden rauhassa sykkeitä seuraillen. Mikäli tuulet ovat kohdillaan Queen K Hwy:tä päästellään menemään kovaakin, mutta vastatuuleen en runttaa, vaan pyörittelen sykkeiden mukaan. Sykkeet olisi tarkoitus pitää siinä aerobisen kynnyksen alapuolella 153-158 tuntumassa. 

Queen K Hwy


Juoksu pelottaa eniten. Pari puolen tunnin lenkkiä olen tehnyt ja kuumuus on kyllä tajutonta. Juoksussa tavoitteena nesteyttää ja viilentää kroppaa jokaisella juottopisteellä parhaani mukaan. Köpiksessä juoksin koko matkan, mutta luulen, että nyt strategiana on kävellä juottopisteillä ja keskittyä nesteytykseen ja viilennykseen. Vauhdit toivottavasti olisi Köpiksen luokkaa, mutta jos pääsen maralla 4h pintaan, olen jo todella tyytyväinen. Sykkeet voivat maralla heitellä pahasti kuumudesta johtuen, joten varsinkin loppupuolella luotan omaan fiilikseen enemmän kuin kelloon. Alkuun toki tarkkana, ettei lähde liian lujaa. Tavoitevauhti luultavasti asettuu sinne 5.30 min/km alueelle.


Graaterin vierellä
Fiilis on odottava ja innostunut. Pelkästään tänne pääsy on ollut mahtava matka. Kaikki, jotka tosissaan treenaa triathlonia tietävät minkälaisia treenitunteja ja uhrauksia homma vaatii. Huomenna lunastetaan niiden niiden lukuisten tuntien ja hikipisaroiden antia. Voi olla, että täällä ollaan vain kerran. Vaikka kropan jokaiseen soluun sattuu, en ole tullut tänne asti keskeyttämään. Maaliin koitetaan tulla vaikka ryömien. Tiedän, että ystävät ja perhe seuraa yötämyöten menoani ja olette matkan varrella ajatuksissani. Mieheni 30-vuotis synttärit ovat myös huomenna ja olen luvannut laulaa hänelle Paljon Onnea laulun, kun juoksen ohitse. :) Sen verran ainakin pitää olla energiaa jäljellä.
Waipio Valley

Volcano National Park

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ho'omau

Ho'omau on Havaijin maailmanmestaruuskisojen virallinen teema. Ho'omau kuvastaa Havaijilaisille määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta ja päättäväisyyttä. Noita ominaisuuksia tullaan todella testamaan lauantaina, kun startti pamahtaa klo 7.00 aamulla. Kävin eilen tekemässä viimeisen kisaan valmistavan kunnon treenin: uinti 30min, pyörä 45min ja juoksu 30min. Vaikka juoksin "vain 30min", tuo kuumuus on kyllä jotain järkyttävää. Tuntui, että olisin voinut vetäistä pari litraa huiviin heti juoksun päälle. Onneksi juoksureitillä huolto on n. 1mailin välein. Kuumuus huomioimatta treeni tuntui hyvälle. Kropassa ei ole kummempia kolotuksia ja ainakin lyhyemmissä vedoissa poweria alkaa löytyä. Pieni toivonkipinä on alkanut heräillä, että olisin hyvin palautunut Köpiksestä ja ainakin sama kunto olisi saavutettu. Todellisuus toki testataan lauantaina, mutta kisaan on ainakin kiva lähteä hyvällä fiiliksellä.

Kuvasaldoa päivän riennoista. Ehdotonta antia oli aamun uintisession aikana tämä yksi periksiantamaton mamma, joka satojen triathleettien keskellä oli päättänyt lähteä krokotiilinsa kanssa uimaan. :)

mamma ja sen kroko
Kona alkaa todenteolla täyttyä triathlonmaailman kermasta. Eilen tuli bongattua, uskokaa tai älkää, burgeripaikassa Leanda Cave. Kyllä, huipputriathleetitkin syövät jotain. :) Pyörälenkillä tuli vastaan Caroline Steffan ja Miranda Carfrae. Illalla bongasin vielä uintipaikalla Daniela Ryffin. Naiset olen tunnistanutkin, kun heitä tulee aktiivisesti seurattua. Aika moni pro näytti tekevän eilen peesitreeniä skootterin perässä. Erkka ei tähän leikkiin suostunut, vaikka kovin yritin ehdotella..;)

Laavakentillä
Queen Hwy
Juoksua laavassa
Eilen aukesi myös kisaajien check-in. Päätin hoitaa sen heti alta pois, kun kerta kylillä oltiin. Jenkkityyliin allekirjoitin satakunta waiveria eli vastuunvapautuslomaketta, jossa takaan ymmärtäväni riskit ja en voi siten pitää Ironman organisaatiota vastuullisena juuri mistään. Rekisteröinnin jälkeen oli pakko vielä käydä hakemassa pakollinen Ironman Kona paita, josta löytyy oma nimi. 

Ironman krääsää
Illalla urheilijat ja perheenjäsenet kokoontuivat Ali Drivelle Nations Parade-kulkueeseen, jossa Marian kanssa kannoimme Suomen lippua ja kylttiä. Ei nyt ehkä olympialaisiin verrattava kokemus, mutta hienohan tuo oli omaa kansallisuuttaan edustaa. Meitä on Suomesta kymmenen urheilijan terävä iskujoukko. Osan kanssa jatkoimme vielä illallisen ja spekuloinnin merkeissä. Toivotan vielä tätä kautta kaikille onnistunutta ja mahtavaa kisaa! 




maanantai 6. lokakuuta 2014

Aloha!!

Lämpimät terveiset Havaijilta, Kailua-Konalta!! Matka oli pirullisen pitkä ja välillä tuskainenkin, mutta ilman ongelmia päästiin pelipaikoille lauaintaina. Majapaikkamme on sympaattinen Mango Sunset B&B, joka majapaikan pyörittämisen lisäksi on aktiivinen kahvifarmi. Omistajat Hans ja Marsha ovat saksalaissyntyisiä ja monen mutkan kautta päätyneet kahvifarmareiksi Havaijille. Mahtavaa! Ensimmäinen ilta meni pyörää kasatessa ja paikkaan totutellessa. Kävin illalla auringonlaskun aikaa vähän hölköttölemässä ja availemassa pitkän matkustamisen kangistamia jalkoja. Vaikka aurinko oli jo laskenut, kuumuus ja kosteus on jotain käsittämätöntä. Hiki virtaa, vaikka seisoisi paikallaan. Illasta tuli väsy nopeaan ja nukkumaan kävimme varmaan jo kahdeksan aikaa illalla. Tästä huolimatta pystyimme aamulla vetämään sikeitä auringonnousuun asti. :) Tuntuisi, että pahimmalta jetlagiltä vältyttiin tällä kertaa.

@Kailua-Kona Pier
Kailua-Kona
Sunnuntaina olimme sopineet toisen Konalla kisaavan suomalaisnaisen, Koivulan Venlan kanssa pyörätreffit. Ajatuksena oli polkea pyöräreitin pisin nousu, joka sijoittuu suunnilleen reitin puolenvälin paikkeille, juuri ennen Hawin kylän kääntöpaikkaa. Poljimme pk-vauhtia n. 70km lenkin sisältäen tuon nousun. Lenkki meni todella nopsaa hyvässä seurassa ja Hawiin päästyämme odotimme edelleen tuota kovaa nousua, vaikka olimme sen jo "huomaamatta" kivunneet. Olin odottanut jotain paljon pahempaa. Kyllähän se nousu pitkä on, mutta koko matkan ajan suhteellisen loivaa. Toisaalta meille sattui tuulien suhteen todella helppo päivä ja voin vaan kuvitella miltä mäki tuntuu suoraan vastatuuleen poljettaessa. Takaisinpäin tullessa kello alkoi lähennellä jo kahta iltapäivällä ja kuumuus alkoi todella tuntua. Vaikka menimme alamäkivoittoista pätkää, tuntui että pää kiehuu kypärän alla. Tuo kuumuus itseä huolestuttaa eniten. Pyörä kulki mukavasti ja olen luottavainen, että pyöräosuus selvitetään kunnialla, jos vain tuo kuumuus ei ala täysin keittää yli. Se jää nähtäväksi. Reitillä näkyi jo todella paljon kisaajia. Järjetön varustekateus ja itsensä vertaaminen muihin on ollut käynnissä, mutta onneksi saimme Venlan kanssa tsempattua toisiamme ja nyt onkin olennaista keskittyä täysin vaan omaan tekemiseen. Itsensä loputon vertaaminen muihin ja tässä tapauksessa maailman parhaimpiin triathlonisteihin ei johda mihinkään, vaan pikimmiten vaan tuo huonoa fiilistä. Hitto, oma paikka on ansaittua kovalla duunilla ja täällä kisataan ennen kaikkea itseä vastaan. Pelkäästään täällä oleminen ja tämän kaiken kokeminen on niin mahtavaa ja yritän nauttia joka hetkestä.
@Hawi
"Ei tunnu missään - nauru"
Kisareitillä
Tänään aamulla treffasimme taas Venlan kanssa ja kävimme testaamassa uinnin kisareittiä. Kona Pier laiturilla oli jo täysi kuhina päällä kahdeksan aikaa aamulla. Ruskettuneita (ja täysin rasvattomia) triathleetteja joka suunnalla ja kaikilla aikomus testata kisareittiä. Kisan läheisyys alkaa todella olla käsin kosketeltavissa.Uimme 2,8km sisältäen vetoja eri kovuuksilla. Uinti tuntui ihan rennolta, mutta hitaalta virtauksien ja maininkien keskellä. Poijut ovat yllättävän pieniä ja suunnistaminen aaltojen pohjalta on mahdotonta. Täytyy kisassa todella toivoa ja luottaa siihen, että joku edelläoleva menee oikeaan suuntaan. Varsinkin takaisinpäin tullessä virtauksen heittivät pahasti vasemmalla ja muutenkin tuntui, ettei juuri liikkunut eteenpäin. Virtauksia tai ei, onhan tuo uintipaikka ihan maaginen! Vesi kristallinkirkasta ja alla uiskentelee trooppisia kaloja. Välillä havahduin siihen, että keskityin enemmän allanäkyvään maisemaan kuin omaan uintiin. Kisassa ei varmaan ehdi kaloja paljon katella..

Uinnin rantautuminen
Semikirkasta
Peesissä
Iltapäivällä käytiin Erkan kanssa vielä Kealakekua Bay:llä snorklaamassa ja uimassa. Mentiin juuri korkean vuoroveden aikaan, joten jouduimme tekemään aikamoisen kiipeilysuorituksen, jotta viimein pääsimme riutoille. Matkalla sain kymmenkunta sydärikiljasukohtausta, kun kävelin päin jättiläishämähäkkejä. Yksi hämähäkki onnistui tarttumaan hiuksiini ja jossain välissä lähti käppäilemään otsalleni. Ilmeisesti ei ollut vaarallisia, kun eivät pistäneet.

Huomenna olisi tarkoitus tehdä kisaan valmistava yhdistelmäharjoitus ja illalla treffataan muiden suomalaisten kanssa illallisen merkeissä. Kisaviikko on todenteolla käynnissä. Mahtavaa!