Leikkauksen jälkeinen, ensimmäinen kunnon treenisessio vedettiin kunnialla läpi eilen. Tai no, oikeastaan viikonloput treenailut alkoivat jo perjantaina seuran kuntopiirissä, jossa keskivartalon lihakset saivat oikeen kunnolla kyytiä. Vaikka kuinka yritin pitää vatsalihaksia kunnossa sairaslomani ajan, täytyy myöntää että yritys jäi ilmeisen puolitiehen. Hymy hyytyi nimittäin aika äkkiä kun lankuissa oleskeltiin sellainen mukava 5min, kuntopiirissä joka toinen liike oli varmaan vatsalihasliike ja treenin loppuun vedettiin vielä 8*50s erilaisia vatsoja ja siihen vielä bonuksena 3min lankku. Voi morjens! Aika paljon on vielä tekemistä, että pystyisi tuon session puhtaasti tekemään loppuun asti. Varsinkin oma säälittävä yritys linkkareista pakotti suun pielet ylöspäin.
Lauantaina oli sitten tiedossa rankka treenisetti: 1.45h spinning ja päälle uintitreenit. Seuran spinningin veti tällä kertaa Taina. Täytyy sanoa, että yksi parhaista spinningeistä missä olen ikinä ollut. Tuo on iso tunnustus, koska spinningtunteja on tullut koluttua monessa eri kuntokeskuksessa. Parituntinen pyrittiin pitämään pk-treeninä, mutta musiikin viedessä mukanaan, voipi olla että parit biisit vedettiin reilusti vk:n puolelle. Uskalsin myös ensimmäisen kerran nousta"putkelle" ajamaan. Polvi ei tuntunut olevan siitä moksiskaan, joten ajoin täysin Tainan ohjeiden mukaan. Pyöräily tuntuu yllättävän vahvalle. Tietysti puolierot jaloissa tuntee aika selvästi, mutta työmatkoilla olen pyrkinyt tekemään paljon yhden jalan pyörityksiä, joten toivottavasti tuo ero alkaa pikkuhiljaa kaventua. Yllättävää oli myös se, että lähes 2h pyöräilyn jaksoi tehdä aika helposti.
Spinnusta kiirehdin kotiin ja vedin huiviin pikku välipalan. Yllättävän paljon lämmin sohva veti puoleensa, mutta seuran uintitreenit kutsui. On siinä kyllä treenille ajankohta - lauantai 18.30-20.30. Ensimmäisen tunnin uin jatkotekniikka ryhmän mukana. Uimme reilun 2km tekniikkapainotteisesti. Kristalta sain palautetta käsivedosta, joka lähtee liian sivulta. Yritin vetoa alkaa korjata samantien. Helpommin sanottu kuin tehty. Olin ajatellut, että uin vain ekan treenin, mutta juuri kun olin lähdössä niin paikalle tuli valmennuryhmäläisiä. Meillä oli ollut pieniä kommunikaatio-ongelmia siitä, onko yhteistreenejä vai ei. No, ilmeisesti oli ja tottakai halusin osallistua. Jäin sitten vielä toiseen uintiin. Merja kommentoi samantien samasta tekniikkavirheestä kuin Krista. Hän oli suorastaan "järkyttynyt", että uin noinkin lujaa tuollaisella käsivedolla ja hänen mielestä tuohon pitää alkaa kiinnittää huomiota. Vaikka kritiikki tuli aika yllätyksenä, olen niin iloissani, että vihdoin joku osaa heti sanoa mikä uinnissani on vialla. Pääsen tälläkin hetkellä ihan kohtuullista vauhtia, joten potentiaalia kehitykseen varmasti on, kun saan käsivedon kohdalleen. Uin lähes koko Merjan treenin ja yhteensä tuli uitua lähes 4km. Suhteellisen hyvin jaksoin myös uinnin, mitä nyt käsistä alkoi vähän puhti loppua. Kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen lauantain suoritukseen ajatellen, että leikkauksesta on vain 6vkoa.
Tarvitaan joka viikoloppuun vastoinkäymisiäkin...Aamulla oli tarkoitus vielä lähteä Kivikon halliin hiihtämään faijan kanssa, kunnes aloin etsiä monoja. Uusia Salomonin monoja, joita ehdin käyttää viime keväänä viikon verran. Ne eivät olleet meillä missään, ei porukoiden luona, ei missään. Samoin kadoksissa oli myös vapaan Salomonin monot -vuosimallia 2010. Ainoa mahdollinen selitys on siis, että ne on varastettu! Minultahan vietiin edellisen asunnon kellarista lumilautapussi, jossa luulin olleen laudan ja lautakengät. Ilmeisesti oon kuitenkin säilyttänyt siellä myös hiihtomonojani. Varas sai kaikenkaikkiaan 1 500EUR saaliin. Ei hemmetti! Olen jo valmiiksi vakuutusyhtiön mustalla listalla huonon vahinkohistoriani takia. En tiedä miten tähän tarinaan nyt reagoidaan, kun yhtäkkiä puolen vuoden jälkeen huomaan, että monotkin on varastettu. Jollain yläkerran kaverilla on jotain todella pahasti mua vastaan. Teen nyt uuden rikosilmoituksen kuitenkin ja katsotaan kuinka paljon täytyy vakuuttajan kanssa alkaa vääntämään. Onneksi olen itse alalla ja voin vetää esiin kaikki ehtotulkinnat ja kuluttajan oikeudet jos tarvis tulee. Katsotaan miten käy.
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Viikko pulkassa
Thank God it's Friday! Sellainen viikko taas työrintamalla takana, että ihana päästä kotiin ja rojahtaa sohvalle. Työkiireiden vuoksi monet suunnitellut treenit on jääny tekemättä ja sehän ottaa aivoon. Itseltä ei ainakaan puhtia ja motivaatiota riitä 12 tuntisten työpäivien jälkeen lähteä kolkuttelemaan uimahallin ovia, kun kun ne kuitenkin menisivät kiinni ennekuin pääsisin edes altaaseen. Täytyy toivoa, että työrumba helpottaisi pikkuhiljaa, kun ei pelkillä viikonlopputreeneillä pitkälle potkita.
Ajankäytön optimoimiseksi olenkin pyrkinyt työmatkapyöräillä kaikki ne päivät, kun ei ole talon ulkopuolisia asiakastapaamisia. Olenkin ollut aivan into piukeena työmatkapyöräilystä. On omalla tavallaan aika siistiä lähteä 7 aikaan aamusta polkemaan pilkkopimeään, marraskuiseen vesisateeseen. En ole tajunnutkaan mistä oon jäänyt paitsi, kun en oo ennen omistanu cyclocrossaria. Mulle on avautunut ihan uusi maailma! Nyt voin polkea puolet työmatkastani pitkin keskuspuistoa. Oon asunnut Helsinki/Espoo -akselilla jo pari vuotta ja nyt vasta oon tajunnu kuinka mahtavia reittejä keskuspuistossa on. Ostin cycloni käytettynä ja vaikka kyseessä on Blue:en 2007 malli, kulkee pyörä kuin rasvattu. Katsotaan miten hymy hyytyy, kun pakkaset iskee, mutta aikomuksena on polkea työmatkaa läpi talven. Matkaa on aika sopivasti, 15km suuntaansa.
Polven kanssa ollaan myös edetty. Hassuinta on huomata, että pahinta myrkkyä polvelle on istuminen. Eilen istuin käytännössä ihan koko päivän - töissä, palaverissa, autossa, palaverissa ja autossa. Illalla, kun pääsin kotiin polvi oli todella turvonnut ja jotenkin ihan tunniton. Noin pahaan kuntoon en ole saanut sitä pyöräilemällä tai salillakaan. Toimistolla yleensä pyrin jalottelemaan ja tekemään kuminauhajumppaa jalalla parin tunnin välein ja se on auttanutkin. Normaalin työpäivän jälkeen polvi tuntuu aika normaalille. Fyssarin kanssa olen polvea jumpannut ja tämän hetken tavoitteena on kuroa kiinni menetettyä lihasvoimaa. Saliohjelma koostuukin lähinnä yhen jalan kyykyistä, prässistä, tasapainoilusta ja takareisiliikkeistä. Uinti ja pyöräily onnistuu myös jo aika kivuttomasti. Tietysti tehot ovat aika alhaisia, mutta pohjamudista on hyvä ponnistaa. Lääkäri antoi myös luvan pertsan hiihdolle, joten täytynee mennä testaamaan hallihiihtoa viikonloppuna.
Juoksu kutkuttaisi jo aika paljon, mutta täytyy muistaa, että leikatun ruston luutuminen ja kovettuminen kestää sen kolmisen kuukautta. Muistutuksen sain viime viikonloppuna, kun tuli "hivenen" tanssahdeltua Helsingin yössä. Lopulta piti vaan luovuttaa ja todeta, että ei polvi vielä kestä moonwalkia tai muita "perus" tanssiliikkeitäni..:)
Luottavaisin mielin kuitenkin olen. Itse asiassa olen jo ilmottautunut pariin kisaan ulkomailla. Lennot on myös varattu perinteiselle kevään pyöräleirille ja jouluksi mennään Lappiin hiihtämään. Näistä lisää ensi kerralla. Nyt täytyy kiirehtiä kokeilemaan Heltrin kuntopiiriä ja josko jalka jo kestäisi kyseisen rääkin.
Ajankäytön optimoimiseksi olenkin pyrkinyt työmatkapyöräillä kaikki ne päivät, kun ei ole talon ulkopuolisia asiakastapaamisia. Olenkin ollut aivan into piukeena työmatkapyöräilystä. On omalla tavallaan aika siistiä lähteä 7 aikaan aamusta polkemaan pilkkopimeään, marraskuiseen vesisateeseen. En ole tajunnutkaan mistä oon jäänyt paitsi, kun en oo ennen omistanu cyclocrossaria. Mulle on avautunut ihan uusi maailma! Nyt voin polkea puolet työmatkastani pitkin keskuspuistoa. Oon asunnut Helsinki/Espoo -akselilla jo pari vuotta ja nyt vasta oon tajunnu kuinka mahtavia reittejä keskuspuistossa on. Ostin cycloni käytettynä ja vaikka kyseessä on Blue:en 2007 malli, kulkee pyörä kuin rasvattu. Katsotaan miten hymy hyytyy, kun pakkaset iskee, mutta aikomuksena on polkea työmatkaa läpi talven. Matkaa on aika sopivasti, 15km suuntaansa.
Polven kanssa ollaan myös edetty. Hassuinta on huomata, että pahinta myrkkyä polvelle on istuminen. Eilen istuin käytännössä ihan koko päivän - töissä, palaverissa, autossa, palaverissa ja autossa. Illalla, kun pääsin kotiin polvi oli todella turvonnut ja jotenkin ihan tunniton. Noin pahaan kuntoon en ole saanut sitä pyöräilemällä tai salillakaan. Toimistolla yleensä pyrin jalottelemaan ja tekemään kuminauhajumppaa jalalla parin tunnin välein ja se on auttanutkin. Normaalin työpäivän jälkeen polvi tuntuu aika normaalille. Fyssarin kanssa olen polvea jumpannut ja tämän hetken tavoitteena on kuroa kiinni menetettyä lihasvoimaa. Saliohjelma koostuukin lähinnä yhen jalan kyykyistä, prässistä, tasapainoilusta ja takareisiliikkeistä. Uinti ja pyöräily onnistuu myös jo aika kivuttomasti. Tietysti tehot ovat aika alhaisia, mutta pohjamudista on hyvä ponnistaa. Lääkäri antoi myös luvan pertsan hiihdolle, joten täytynee mennä testaamaan hallihiihtoa viikonloppuna.
Juoksu kutkuttaisi jo aika paljon, mutta täytyy muistaa, että leikatun ruston luutuminen ja kovettuminen kestää sen kolmisen kuukautta. Muistutuksen sain viime viikonloppuna, kun tuli "hivenen" tanssahdeltua Helsingin yössä. Lopulta piti vaan luovuttaa ja todeta, että ei polvi vielä kestä moonwalkia tai muita "perus" tanssiliikkeitäni..:)
Luottavaisin mielin kuitenkin olen. Itse asiassa olen jo ilmottautunut pariin kisaan ulkomailla. Lennot on myös varattu perinteiselle kevään pyöräleirille ja jouluksi mennään Lappiin hiihtämään. Näistä lisää ensi kerralla. Nyt täytyy kiirehtiä kokeilemaan Heltrin kuntopiiriä ja josko jalka jo kestäisi kyseisen rääkin.
maanantai 5. marraskuuta 2012
Back in business!
Eilen se sitten tapahtui. Askeleet, jotka ei juuri ihmiskuntaa hetkauta, mutta pientä ihmistä sitäkin enemmän. Kuinka mahtavaa onkaan kävellä!! Yksi aliarvostetuimmasta jutusta tässä maailmassa. Fyssarin kanssa tehtiin viime viikolla mulle kepeistä "irtautumissuunnitelma", jonka ultimate huipentuma nähtiin eilen. Siis kävelin. Ihan itse. Ilman keppejä.
Alkuun meno tuntui todella hataralta. Aivan kuin tasapainoaisti olisi jotenkin vinksahtanut, kun koko kepeillä olon ajan oon taidokkaasti hoitanut kaikki kodin aktiviteetit ja muutkin liikkumiset yhdellä jalalla hyppien. Nopeasti kuitenkin aivosolut ja lihasmuisti saivat juonen päästä kiinni ja kävely alkoi luonnistua ilman huippaustuntemusta. Korttelin kierto olikin jo ihan maksimaalinen suoritus. Pakara, lonkankoukistaja ja pohje aivan krampissa..:) Uskomatonta ja jollain tavalla aika surullista, kuinka nopeasti lihasvoima häviää.En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun jalan nostaminen ulko-oven kynnyksen yli tuntui ylitsepääsemättömältä suoritukselta.
Toisaalta olen niin onnellinen ja innoissani, että kävely onnistuu ja pääsen palaamaan normaaliin arkeen. Neljä viikkoa on mennyt kuin sumussa. Oon elänyt ihan omaa polvikeskeistä elämääni, joka alkaa pikku hiljaa riittää. Ootan sitä, että kalenteri on sopivasti täynnä ja että ei tarvitse miettiä mitä sitä vapaa-aikanaan tekisi.
Loppuvuosi tullaan menemään uinti/pyöräpainotteisesti, joka ei välttämättä ole laisinkaan huono asia. Oon tiedostanut, että uinnin kehittäminen vaatisi tunteja ja taas tunteja altaassa, mutta jotenkin en ole saanut itseäni nostamaan uintimääriä oikealle tasolle. Nyt pakonsanelemana uintimäärät tullevat nousemaan 3-4 krt viikossa. Katsotaan sitten tuottaako se mitään tulosta ensi kesänä. Traineri on myös viritetty olkkariin, uusi/käytetty cyclo hankittu työmatkoja varten, joten pyörämäärät tulevat myös nousemaan viime vuosista. Suksien päälle pääsen varmaan myös kuukauden sisään. Joudun kai myös nielemään ylpeyteni ja aloittamaan sauvakävelyn. Menee samaan sarjaan vsijuoksun kanssa.
Treenirintamalla puhaltaa muutenkin uudet tuulet, kun Heltrin alainen valmennusryhmä aloittaa toimintansa ensi viikolla. Aivan mahtavaa päästä treenaamaan porukalla valmentajan valvovan silmän alla. Vanhana joukkueurheilijana olen triathlonissa eniten kaivannut ryhmässä tekemistä ja valmentajan tukea. Edessä on siis treenintäytteinen ja mielenkiintoinen talvi. Huikeeta!
Alkuun meno tuntui todella hataralta. Aivan kuin tasapainoaisti olisi jotenkin vinksahtanut, kun koko kepeillä olon ajan oon taidokkaasti hoitanut kaikki kodin aktiviteetit ja muutkin liikkumiset yhdellä jalalla hyppien. Nopeasti kuitenkin aivosolut ja lihasmuisti saivat juonen päästä kiinni ja kävely alkoi luonnistua ilman huippaustuntemusta. Korttelin kierto olikin jo ihan maksimaalinen suoritus. Pakara, lonkankoukistaja ja pohje aivan krampissa..:) Uskomatonta ja jollain tavalla aika surullista, kuinka nopeasti lihasvoima häviää.En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun jalan nostaminen ulko-oven kynnyksen yli tuntui ylitsepääsemättömältä suoritukselta.
Toisaalta olen niin onnellinen ja innoissani, että kävely onnistuu ja pääsen palaamaan normaaliin arkeen. Neljä viikkoa on mennyt kuin sumussa. Oon elänyt ihan omaa polvikeskeistä elämääni, joka alkaa pikku hiljaa riittää. Ootan sitä, että kalenteri on sopivasti täynnä ja että ei tarvitse miettiä mitä sitä vapaa-aikanaan tekisi.
Loppuvuosi tullaan menemään uinti/pyöräpainotteisesti, joka ei välttämättä ole laisinkaan huono asia. Oon tiedostanut, että uinnin kehittäminen vaatisi tunteja ja taas tunteja altaassa, mutta jotenkin en ole saanut itseäni nostamaan uintimääriä oikealle tasolle. Nyt pakonsanelemana uintimäärät tullevat nousemaan 3-4 krt viikossa. Katsotaan sitten tuottaako se mitään tulosta ensi kesänä. Traineri on myös viritetty olkkariin, uusi/käytetty cyclo hankittu työmatkoja varten, joten pyörämäärät tulevat myös nousemaan viime vuosista. Suksien päälle pääsen varmaan myös kuukauden sisään. Joudun kai myös nielemään ylpeyteni ja aloittamaan sauvakävelyn. Menee samaan sarjaan vsijuoksun kanssa.
Treenirintamalla puhaltaa muutenkin uudet tuulet, kun Heltrin alainen valmennusryhmä aloittaa toimintansa ensi viikolla. Aivan mahtavaa päästä treenaamaan porukalla valmentajan valvovan silmän alla. Vanhana joukkueurheilijana olen triathlonissa eniten kaivannut ryhmässä tekemistä ja valmentajan tukea. Edessä on siis treenintäytteinen ja mielenkiintoinen talvi. Huikeeta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)