keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ho'omau

Ho'omau on Havaijin maailmanmestaruuskisojen virallinen teema. Ho'omau kuvastaa Havaijilaisille määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta ja päättäväisyyttä. Noita ominaisuuksia tullaan todella testamaan lauantaina, kun startti pamahtaa klo 7.00 aamulla. Kävin eilen tekemässä viimeisen kisaan valmistavan kunnon treenin: uinti 30min, pyörä 45min ja juoksu 30min. Vaikka juoksin "vain 30min", tuo kuumuus on kyllä jotain järkyttävää. Tuntui, että olisin voinut vetäistä pari litraa huiviin heti juoksun päälle. Onneksi juoksureitillä huolto on n. 1mailin välein. Kuumuus huomioimatta treeni tuntui hyvälle. Kropassa ei ole kummempia kolotuksia ja ainakin lyhyemmissä vedoissa poweria alkaa löytyä. Pieni toivonkipinä on alkanut heräillä, että olisin hyvin palautunut Köpiksestä ja ainakin sama kunto olisi saavutettu. Todellisuus toki testataan lauantaina, mutta kisaan on ainakin kiva lähteä hyvällä fiiliksellä.

Kuvasaldoa päivän riennoista. Ehdotonta antia oli aamun uintisession aikana tämä yksi periksiantamaton mamma, joka satojen triathleettien keskellä oli päättänyt lähteä krokotiilinsa kanssa uimaan. :)

mamma ja sen kroko
Kona alkaa todenteolla täyttyä triathlonmaailman kermasta. Eilen tuli bongattua, uskokaa tai älkää, burgeripaikassa Leanda Cave. Kyllä, huipputriathleetitkin syövät jotain. :) Pyörälenkillä tuli vastaan Caroline Steffan ja Miranda Carfrae. Illalla bongasin vielä uintipaikalla Daniela Ryffin. Naiset olen tunnistanutkin, kun heitä tulee aktiivisesti seurattua. Aika moni pro näytti tekevän eilen peesitreeniä skootterin perässä. Erkka ei tähän leikkiin suostunut, vaikka kovin yritin ehdotella..;)

Laavakentillä
Queen Hwy
Juoksua laavassa
Eilen aukesi myös kisaajien check-in. Päätin hoitaa sen heti alta pois, kun kerta kylillä oltiin. Jenkkityyliin allekirjoitin satakunta waiveria eli vastuunvapautuslomaketta, jossa takaan ymmärtäväni riskit ja en voi siten pitää Ironman organisaatiota vastuullisena juuri mistään. Rekisteröinnin jälkeen oli pakko vielä käydä hakemassa pakollinen Ironman Kona paita, josta löytyy oma nimi. 

Ironman krääsää
Illalla urheilijat ja perheenjäsenet kokoontuivat Ali Drivelle Nations Parade-kulkueeseen, jossa Marian kanssa kannoimme Suomen lippua ja kylttiä. Ei nyt ehkä olympialaisiin verrattava kokemus, mutta hienohan tuo oli omaa kansallisuuttaan edustaa. Meitä on Suomesta kymmenen urheilijan terävä iskujoukko. Osan kanssa jatkoimme vielä illallisen ja spekuloinnin merkeissä. Toivotan vielä tätä kautta kaikille onnistunutta ja mahtavaa kisaa! 




1 kommentti:

  1. Huikeeetaaa! Onnea matkaan ja tsemppiterkut koko Pitäjänmäen porukalta! :)

    VastaaPoista