sunnuntai 1. syyskuuta 2013

SM Paritempo 2013

SM Paritempo tuli kisakalenteriini vähän yllättäen pari viikkoa sitten. Meillä oli vähän vaikeuksia saada Focus Ladien kovimpia tempotykkejä radalle sairastapauksien jne. vuoksi. Täytyihän sitä edes yksi Focuksen pari radalle päästä, joten Jaanan kanssa lähdimme yrittämään. Keskiviikkona vedimme ensimmäisen paritempotreenin, jossa yritimme päästä jyvälle mitä kyseisessä lajissa kuuluisi tehdä. Ajatuksena paritempo kuulostaa kovin helpolle - siinä vain ajalleen toisen peesissä ja välillä vaihetaan vetäjää. Ei kuitenkaan ollut enää niin helppoa, kun vauhtia on 40km/h ja jalat hapottaa ja samalla pitäisi yrittää lukea tietä ja tehdä vaihdot aina tien profiilia mukaillen. Vedettiin kolmea vähän pidempää vetoa vaihtoineen ja pääsimme jotakuinkin jyvälle. Loppuun vielä vähän käännösharjotuksia ja olimme valmis paketti SM-kisoihin. :)

Lauantai aamusta lähdimme Noormarkkuun. Paikan päällä ajoimme reitin auton kanssa läpi ja yritin painaa mieleen maamerkkejä kilometrien arvioimiseksi. Huomasin keskiviikkona, että paritempoa ajaessa pyörän Garminin tuijottaminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta, jos ei halua ajaa toisen päälle tai ojaan. Jaloissa oli pientä väsymystä ja arkuutta viikon muista treeneistä, mutta olin aika luottavainen, että tarvittaessa saan itsestäni aina revittyä kaikki irti. Lähdössä vielä viimeiset tsempit ja ohjeet Jaanan kanssa. Klossit kiinni, kello päälle ja menoksi. Edessä 28,2km tuskaa.

Lähdimme vetämään n. 30s vetovuoroilla. Syke nousi nopeasti anakynnyksen tuntumiin ja hapot sen mukana. Sitten on vain kyse siitä, miten sitä oloa kestää loppuun asti. Ajatuksena oli lähteä sellaisella vauhdilla, että voisimme kiihdyttää loppua kohti. Vaihdot lähtivät sujuvasti käyntiin ja kääntöpaikalle asti vedimme tasaisesti vuorotellen yrittäen pitää suunniteltua 40km/h vauhtia yllä. Alkupuoli reitistä taisi olla vähän mäkisempi sekä tuulisempi, sillä emme saaneet oikein vauhtia hinattua tarpeeksi ylös. Käännös meni meiltä vähän pitkäksi ja jouduin vähän aikaa odottamaan, että Jaana pääsi peesiin. Puolimatkan jälkeen Jaana huusi, että alkaa väsyä, joten aloin vetää pidempää vetoa. Kamalallehan tuo tuntui, mutta pystyin vetämään noita pidempiä pätkiä. 5km ennen maalia saimme vielä viimeisen rähinävaihteen päälle ja jaloissa tunne oli samanlainen. Pidimme väkisin hyvän vauhdin päällä ja vika kilsa menikin täysin hampaat irvessä. Maalissa aikaan 43.22  ja olo oli kaikkensa antanut. Ajalla irtosi 4. sija. Tuloksia voi katsella täältä.

Hieno oppimiskokemus, eikä SM mitali jäänyt kuin 35s päähän. Hyvänä päivänä ja onnistuneella käännöksellä mitsku olis ollu meidän! Ja ehdottomasti kivoimpia pyöräkokemuksia tältä kesältä, kun pääsee parin kanssa kisaamaan. Kiitokset Jaanalle ja ei muuta, ku molemmille treeniä lisää, ni haetaan mitsku ensi vuonna. :)

2 kommenttia:

  1. Onnea nelostytöille :)
    Jotenkin olen aivan kokonaan ollut sinua näkemättä siellä lauantaina. Tai näin kyllä ennen kisaa kaukaa, mutta en sitten kunnolla ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Itsekin olin niin jännittynyt ennen kisaa, että en paljon ympärille vilkuillut. Olisi ollut kiva vaihtaa kuulumiset!
    Sulla on kesä koetellut, mutta noista oppineena, tuut varmasti tekee entistä upeempia suorituksia ens kaudella! :)

    VastaaPoista