sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nimensä veroinen

Monet ovat usein ihmetelleet lempinimeäni. Törppöä. Ulkopuolisen silmiin kun vaikutan suhteellisen skarpilta ja järjestäytyneeltä ihmiseltä. Lempinimi juontaa nuoruusvuosiin, jossa sattui ja tapahtui. Loukkaantumisia, unohduksia, auto-ongelmia, uskomattomia sattumia, you name it! Kenellä nyt ei olisi ollut tuhopolttoa omassa taloyhtiössä tai auton pohja pudonnut kesken ajon?? Tekevälle sattuu ja tällä viikolla tuli taas elettyä nimensä mukaisesti.

Mallorcan leirin tehot jäivät vatsataudin vuoksi tekemättä, joten päätin tällä viikolla ottaa takaisin. Viikkoon sisältyi peräti kolme kovaa spinun vetoa. Spinun veto on mahtavaa puuhaa! Harvassa valmennushommassa pystyy saamaan oman laadukkaan treenin samalla, kun pääsee piiskaamaan muita. Tehoviikko muodostui seuraavista treeneistä:

Ma: juoksu 20min + plyometria+ kahvakuula 30min 
Ti: aamu: uinti 3,5km (400, 300, 200, 50m vedot) + ilta: Michigan treeni juosten radalla (vedot 1,4km, 1km, 700m, 350m), välissä 1km aina n.4.45min/km vauhtia + siirtymät pyörä
Ke: aamu: eka pitkis TT-pyörällä 110km + ilta: spinun veto
To: lepo
Pe: aamu: spinun veto + ilta: uinti 2,5km sis. 100m vedot
La: spinun veto 2h + siirtymät pyörä
Su: Länsiväyläjuoksu 17,4km

Yht. 15-16h

Tiistaina lähdin pyörällä Larun kentälle vetämään oman juoksutreenin ja treeniryhmän treenin siihen perään. Reissussa meni melkeen neljä tuntia ja kotiin päästessä olin kylmissäni ja todella nälkäinen. Kotiovella kaivoin avaimia ja mitä HELV.... Avaimia ei ollut mukana. Erkka futispelissä ja kotona vasta tuntien kuluttua. En varmasti maksa ovenavausmaksua, joten päätin vaan jäädä odottamaan. Yli 2h pilkkopimeässä rappukätävässä on muuten mieltäylentävää puuhaa. 

Uusi Focus Cayo ja minä odotettiin kotiinpääsyä

Keskiviikkona aamupäivän vapaan kunniaksi lähdin ulkoiluttumaan uutta Cerveloa ensimmäistä kertaa. Kävimme Minnan kanssa pyörittämässä yhdessä pk-lenkkiä. Minä jatkoin Lohjalle asti kahville ja Minna teki vähän lyhyemmän kisavalmistavan treenin. Uusi P3 kulki kyllä kuin unelma. Vaikka oma, vanha tt-pyörä oli ihan perushyvä, kyllä rullavuudessa ja keveydessä on selkeä ero. Mäissä varsinkin isollakin limpulla pystyi pyörittämään suhteellisen helposti ja alamäissä pyörä vasta kiitikin kovaa. Ehkä myötätuulella oli osuutta asiaan, mutta pyörä ei suostunut alle 30km/h menemään. 

Torstaina jalat olikin jo aika syöty juoksun tehoista ja keskiviikon viiden tunnin pyöräilyistä. Pe ja la aamuna pääsin jälleen spinun ohjaus hommiin. Lauantaina vedin treeniryhmän kevään viimoisen spinun ja mahtavalla sykkeellä poljimme 2h. Kauden huipennusta juhlittiin vetämällä 10x1min kiriharjoituksia ja tuo on kyllä tappavan kova treeni. Nälkäisenä ja hikisenä poljin la spinusta kotiin ja aloin kaivaa avaimia. Ja mitä, ei ole todellista! Avainten unohdus numero kaksi samalla viikolle lienee ennätys. Erkka oli jo suunnannut Turkuun, joten kotiinpääsyä ei ollut odotettavissa ihan hetkeen. Ei auttanut, ku pulittaa omaisuus ja maksaa ovenavausmaksu. Voi prk..No, aurinko paistoi ja ilmeisesti tilanteeseen alitajuntaisesti varautuneena olin heittänyt reppuun paketillisen lakuja. Siinä sitten istuskelin taas Fokuksen kanssa auringossa ja mussutin pussin post-spin lakuja.


Tehoviikon kruunaa tänään juostava Länsiväyläjuoksu. Jalat on sopivasti tuhottu viikon treeneillä. Tarkoitus on lähteä hakemaan vähän kovempaa juoksutuntumaa ja tekemään hyvä treeni tulevia puolimaratoneja ajatellen. Matkaan lähden kuulostellen, joten mielenkiintoista nähdä mikä on päivän juoksukunto. Viivalla paljon tuttuja, joten mahtia lähteä yhdessä matkaan. Vettä tulee taivaan täydeltä, mutta sopivalla BEASTMODE - asenteella pääsee pitkälle. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti