Cooperin testi

Jonkin aikaa on ollut suunnitelmissa käydä vetäsemässä Cooperin testi. Tuntui kuitenkin, että kisakaudella jalat ovat niin tukossa kisoista ja kovista treeneistä, ettei ikinä vaan ollut oikeaa ajankohtaa kyseiselle testijuoksulle. Nyt kuitenkin polvivammasta johtuen on tullut kevenneltyä varsinkin juoksumääriä, joten tuntui, että jaloissa voisi olla potkua käydä kokeilemassa testiä. Cooperin testihän on kiistelystä huolimatta yksinkertaisen tehokas maksimikestävyyden mittari. Cooperin testillä voidaan myös laskea suuntaa antavasti maksimaalinen hapenottokykyä.

Edelliset kokemukset kyseisestä testistä olivat yläasteajoilta, jolloin muistaakseni tuli kipiteltyä 2700m. Erkka lupautui lähteä ajanottajaksi ja väliaikojen seuraajaksi. Suuntasimme Otaniemen urheilukentälle, joka oli yllättäen käytössä. Kentällä oli fudispeli ja radalla säbäjoukkueita lämppäämässä viereisessä hallissa käytävää turnausta varten. Pari kertaa juoksin kentän ympäri ja totesin, että juoksusta voi tulla aika katkonainen, kun vähän väliä piti väistellä ihmisiä, huoltokoppeja ja lämmittelytötsiä. Noh, koska olimme kuitenkin paikanpäälle tulleet, ei perääntyminen tullut kysymykseenkään.

Asetin tavoitteeksi 3km rajapyykin rikkomisen. Kierrosaikojen tulisi siis asettua 1,36min tuntumaan ja kierroksia tulisi 12min kiertää n. 7,5. Tuntui todella hölmöltä yksin lähteä juoksemaan. Juoksu lähti kuitenkin mukavasti liikkeelle ja urheilukentän pohja on aika armollinen polvelle. Pari ekaa kiekkaa kiersin n. 1,33min kierroksia ja juoksu tuntui hyvälle. Kuitenkin jo parin kiekan jälkeen alkoi reidet jäykistyä. Tuntui, etten ehkä ollut lämmitellyt tarpeeksi, taikka sitten vaan maitohapot iski samantien. Pystyin kuitenkin pitämään yllä sellaista 3:55min/km vauhtia ilman suurempia ongelmia. Jonkin verran jouduin kierrellä ohituksien takia ja väistella tötteröitä. Pari viimestä kierrosta sai tosissaan jo taistella, että pystyi pitämään tavoitevauhtia yllä. Hammasta purren kuitenkin ylitin 3km kohdan juuri 12 min täyttyessä. JEE!! :)

Tuntui hienolta päästä itselleen asettamaan tavoitteeseen! Jossiteltavaa toki aina jää...Jos olisin päässyt juoksemaan suoraan ilman väistelyä, jos olisin päässyt juoksemaan kirittäjän kanssa, jos olisin lämpännyt paremmin...Noh, jos ensi kerralla tavote asetetaan 3200m, niin katotaan kuin käy..Omalla 3 000m tuloksella laskettuna suuntaa antava VO2 max olisi 55,78 mls/kg/min.

Ohessa myös sykekäyrää 12 matkalta. Maksimissaan syke kävi 183, joka sekin viittaisin siihen, etten saanut koneesta kaikkea irti. Maksimisyke kun 3min wattitestissä pyöräiltynä oli 187. Erikoista myös se, kuinka
nopeasti syke nousi anaerobiselle puolelle. Viittaisi ehkä huonoon lämmittelyyn.

Loistavaa la iltapäivän vietettä - suosittelen lämpimästi...;)

Rasti hukassa

Tiistaina suunnattiin viikkottaisille iltarasteille. Tällä kertaa rastit pidettiin suhteellisen haastavassa Serenan Korpilammen maastoissa. Sää todellakin suosi ja lähdin rohkeasti metsään lyhyissä suunnistusvermeissä. Espoorasteilla radat B ja A ovat haastavia, joten tällä kertaa valikoimme lyhyemmän B-radan (n. 5km). Otettiin vaan yksi kartta, kun Erkka ei kuulemma jaksanut suunnistaa - lähti siis vain lenkille minun perään. Suunnistus lähti käyntiin todella hyvin. Rastinotto ja juoksu kulkivat molemmat. Maasto oli todella pehmeää, sammalpohjaista aarnimetsää, joten polvikaan ei pahemmin ilmoittanut olemassaolostaan. 

Suunnistus on kuitenkin petollinen laji. Heti, kun tuudittautuu hyvänolon tunteeseen ja siihen, että tästä kerrasta selviäisi ilman jättebummia...niin kuinkas siinä käy. Jättebumme, jälleen kerran. Rastiväli 10 - 11 tein mielestäni oivallisen reittivalinnan ja lähdin kiertämään tiheikön ja mäet polkujen kautta vasemmalta. Noh, juoksin ajokoiran lailla huomaamatta ajolinjoja ja polkuja ja jollain ihmeen kaupalla löysin itseni aivan kartan ulkoreunalta, täysin väärän mäen päältä. Loppumatka menikin sitten ihan plörinäksi, kun itseluottamus katosi täysin. Kaiken kaikkiaan matkaan meni n. 1.20h, josta ylimäärästä sekoilua 15min verran. 

Vaikka reissusta jäi omien sekoilujen vuoksi hampaankoloon, on se suunnistus vaan niin hieno laji. Metsässä saa helposti tehtyä parinkin tunnin intervallijuoksutreenin ihan huomaamatta. Maantiellä parin tunnin lenkki tarkoittaisi lukuisia kellonkatsomisia ja jatkuvaa itsensä pakottamista, kun taas metsässä aika lentää. Nuorena tuli suunnistusta harrastettua enemmänkin. En vaan ikinä jaksanut panostaa tarpeeksi karttataitoihin ja rastinottoon. Oma vahvuuteni oli juoksu, mutta kun se ei vaan suunnistuksessa riitä. Loistava harrastus tästä on itselle kuitenkin jäänyt ja jokakesäinen Jukolan Viesti on ehdottomasti kesän ykköstapahtumia. Ensi kesänä Jukola järjestetään Jämsässä ja itse aion jälleen olla lähtöviivallä - täytyy vaan katsoa juoksenko Venloissa vai Jukolassa -vaiko molemmissa.

Eilen mulla oli broidi yökylässä. Vedettiin puolen tunnin kovavauhtinen alkulenkki ja perään puolen tunnin kahvakuulasessio. Broidin kanssa lenkkeily on parasta, koska joudun tosissaan juoksemaan, jotta pysyn hänen perässä. Toisaalta pääsin nokittamaan hyvin kahvakuulaosuudessa. Ensikertalaiselle oli hauska vetää kahvakuulaa, koska näki kuinka "tuskissaan" toinen oli ja kuinka tehokasta treeniä saa toiselle ohjatuksi.