Tiistaina
suunnattiin viikkottaisille iltarasteille. Tällä kertaa rastit pidettiin
suhteellisen haastavassa Serenan Korpilammen maastoissa. Sää todellakin suosi
ja lähdin rohkeasti metsään lyhyissä suunnistusvermeissä. Espoorasteilla radat
B ja A ovat haastavia, joten tällä kertaa valikoimme lyhyemmän B-radan (n.
5km). Otettiin vaan yksi kartta, kun Erkka ei kuulemma jaksanut suunnistaa -
lähti siis vain lenkille minun perään. Suunnistus lähti käyntiin todella hyvin.
Rastinotto ja juoksu kulkivat molemmat. Maasto oli todella pehmeää,
sammalpohjaista aarnimetsää, joten polvikaan ei pahemmin ilmoittanut
olemassaolostaan.
Suunnistus
on kuitenkin petollinen laji. Heti, kun tuudittautuu hyvänolon tunteeseen ja
siihen, että tästä kerrasta selviäisi ilman jättebummia...niin kuinkas siinä
käy. Jättebumme, jälleen kerran. Rastiväli 10 - 11 tein mielestäni oivallisen
reittivalinnan ja lähdin kiertämään tiheikön ja mäet polkujen kautta
vasemmalta. Noh, juoksin ajokoiran lailla huomaamatta ajolinjoja ja polkuja ja
jollain ihmeen kaupalla löysin itseni aivan kartan ulkoreunalta, täysin väärän
mäen päältä. Loppumatka menikin sitten ihan plörinäksi, kun itseluottamus
katosi täysin. Kaiken kaikkiaan matkaan meni n. 1.20h, josta ylimäärästä
sekoilua 15min verran.
Vaikka
reissusta jäi omien sekoilujen vuoksi hampaankoloon, on se suunnistus vaan niin
hieno laji. Metsässä saa helposti tehtyä parinkin tunnin
intervallijuoksutreenin ihan huomaamatta. Maantiellä parin tunnin lenkki
tarkoittaisi lukuisia kellonkatsomisia ja jatkuvaa itsensä pakottamista, kun
taas metsässä aika lentää. Nuorena tuli suunnistusta harrastettua enemmänkin.
En vaan ikinä jaksanut panostaa tarpeeksi karttataitoihin ja rastinottoon. Oma
vahvuuteni oli juoksu, mutta kun se ei vaan suunnistuksessa riitä. Loistava
harrastus tästä on itselle kuitenkin jäänyt ja jokakesäinen Jukolan Viesti on
ehdottomasti kesän ykköstapahtumia. Ensi kesänä Jukola järjestetään Jämsässä ja
itse aion jälleen olla lähtöviivallä - täytyy vaan katsoa juoksenko Venloissa
vai Jukolassa -vaiko molemmissa.
Eilen
mulla oli broidi yökylässä. Vedettiin puolen tunnin kovavauhtinen alkulenkki
ja perään puolen tunnin kahvakuulasessio. Broidin kanssa lenkkeily on
parasta, koska joudun tosissaan juoksemaan, jotta pysyn hänen perässä.
Toisaalta pääsin nokittamaan hyvin kahvakuulaosuudessa. Ensikertalaiselle oli
hauska vetää kahvakuulaa, koska näki kuinka "tuskissaan" toinen oli
ja kuinka tehokasta treeniä saa toiselle ohjatuksi.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti