Treeniohjelmassa oli tälle päivälle luvassa 10km testijuoksu Aktia Cupissa. Aktia Cup on talvijuoksusarja, jossa kuukauden välein juostaan samainen 10km Hakunilan maalaisteillä. Reitti on suhteellisen tasainen - 5km yhteen suuntaan ja sama takaisin. Viimeinen kilsa loivaa nousua maaliin asti. Reittinä ja matkana oivallinen oman kunnon mittari. Luulenpa, että tuonne tulee osallistuttua talven aikana useaan otteseen.
Treenikaveri Kaisan kanssa mentiin kisapaikalle ajoissa, jotta ehtisimme kunnolla lämmittelemään. Ensimmäinen numerolappustartti "uudella kaudella" pisti jännittämään. Suunniteltiin jo pakoa paikalta sun muita tekosyitä. Tiedossa olisi epämukavuusalueella jyystämistä, vaikka miten päin juoksisi. Ulkona oli pakkasta ihan kunnolla, joten pukeutuminen oli vähän haastavaa. Lähdin rohkeasti vaan ohkasilla kesäjuoksutrikoilla, kevyellä juoksutakilla ja hanskoilla. Ja kyllähän siinä juoksussa kuuma tuli. Oma juoksukunto lomailun ja pahemman luokan jetlagin jälkeen oli vähän arvoitus. Tavoitteeksi otin 45min alituksen, joka tarkoitti vauhdin pitämistä alle 4.30min/km.
Ajanotto lähti startissa ja muutamia sekunteja tuli takkiin, kun lähdin arasti suht takaata. Oma rytmi löytyi hyvin ja alun loiva alamäki mentiin reilua 4.10min/km tahtia, mutta mäen jälkeen vauhti tasaantui tavoitevauhtiin. Juoksu ei oikeen missään vaiheessa tuntunut rennolta, vaan alusta lähtien sai jalkoja käskyttää aikalailla. Happoja alkoi syntyä jalkoihin, mutta hoin päähäni rentoa juoksurytmiä ja edessä oli paljon hyviä selkiä, joita seurailla. Puolivälin väliaika 21.50min ja rapiat. Tiedossa oli, että nyt se taistelu vasta alkaa.
Juoksu tuntui juoksulta n. 8km asti. Sen jälkeen oli todella vaikeaa. Jalat hapottivat ja pahasti. Koin sellaisen jaloista irtautumisen tunteen. Käskytin vaan niitä eteenpäin, vaikka ei niitä kunnolla enää tuntenutkaan. Sain pidettyä vauhtia yllä loppuun asti, mutta mitään loppukiriä ei enää irronnut, koska jalat olivat vaan niin jäykät. Loppuaika 44.02min. Tavoite täytty ja vielä aika väkinäisellä juoksulla. Ehkä se lennokkuus sieltä vielä tulee kauden mittaan.
Sykkeiden puolesta mentiin myös aika rapsakkaa vauhtia. Keskisyke 176 ja max. 182. Hyvin järjestetty, helppo juoksutapahtuma, jossa paljon juoksijoita kirittämässä. Ensi kerralla uudestaan.
lauantai 14. joulukuuta 2013
tiistai 10. joulukuuta 2013
Caribbean Baby!
Tänään palattiin lumiseen Suomeen meidän häämatkalta numero kaksi. Kroppa aivan sekaisin aikaerosta ja matkustuksesta. Matka alkoi Puerto Ricosta eilen aamulla ja tänään aamulla päästiin turvallisesti perille. Vaikka paljon on tullut reissattua, pääsi Karibian reissumme kohteet Saba ja Dominica omalle top countries- listallani aivan kärkipäähän. Kohteet olivat aktiivisen lomailijan unelmakohteita ja loman aikana tuli onneksi liikuttua muutakin kuin rannan ja rantabaarin väliä. Reissulta käteen uskomattomia elämyksiä ja unohtumattomia maisemia. Alla vähän tarkempaa esittelyä matkakohteistamme ja saarten aktiviteeista kuvien muodossa.
St Maarten
Karibian Las Vegas, johon tehdään paljon valmiita pakettimatkoja. Omalla reissullamme tämä oli lähinnä läpikulkukohde, josta pääsi helposti lentämään muille lähisaarille. Saari on kyllä nätti, mutta valtavat majoituskompleksit ja kasinot ainakin Maho Beachin ja lentokentän alueella ovat pilanneet luonnonkauniin sataman ja rannat. Pakko oli mennä Sunset Beachille kattomaan kuin jumbojetit laskeutuu aivan päätä hipoen viereiselle lentokentälle. Oli siisti kellua meressä ja kattella kuin valtavat koneet menee aivan yläpuolelta.
Saba
St Maartenilta suuntasimme viereiselle Saban saarelle. Saba kuuluu Hollannin Antilleihin ja saaren ensimmäiset asukkaat olivat eurooppalaisia - lähinnä skotteja ja hollantilaisia. Saari ei niinkään kulttuuriltaan ole niin perinteinen karibian saari, vaan saarella on yllättävän eurooppalainen tunnelma, kuitenkin karibialaisella twistillä. Saari on todella pieni ja asukkaita koko saarella on n. 1 900. Vaikka saari on pieni, oli siellä luontonsa puolesta todella paljon nähtävää. Sabaa pidetään myös yhtenä Karibian parhaista sukelluskohteista ja pitihän meidänkin päästä pinnan alle. Viime sukelluksesta oli aikaa kolmisen vuotta, joten teimme alkuun Refresher -kurssin aamusta ja iltapäivällä pääsimme riutoille.
Sukeltelun lisäksi teimme kaksi upeaa vaellusta. Ensimmäisenä Saban korkeimmalle huipulle Mt Scenerylle ja toisena päivänä kiersimme aikalailla koko saaren vuoren reunustaa pitkin. Sademetsässä aurinko ei päässyt porottomaan niin pahasti, mutta ilman kosteus sai kyllä hien pintaan.
Yksi saaren tunnusmerkeistä on myös maailman lyhin kaupallinen kiitorata - 400m. Kiitorata loppuu ja suora pudotus mereen. Rystyset valkosina ja silmät kiinni odotin laskeutumista, joka oli kyllä aika hurjaa. Olipa kyllä kokemus! Helppo, kaunis, turvallinen ja siisti saari. Ei niinkään perinteistä Karibiaa, mutta oivallinen kohde sukeltajille ja vaeltajille.
Dominica
Koko reissumme oli rakennettu Dominican ympärille ja saari oli kaiken hypetyksensä arvoinen. Uskomattoman kaunis ja vihreä saari! Ihmisten vilpitön ystävällisyys oli myös todella hienoa. Saarta ei ole pilattu turismilla, vaan lähes kaikissa kohteissa sai fiilistillä paikkaa omassa rauhassaan. Välillä tuntui jopa epätodelliselta olla keskellä sademetsää yksin oppaan kanssa. Tunsi olevansa niin oikeutettu, että pääsi näkemään ja kokemaan noita ihmeitä. Yövyimme 4 yötä saaren itäpuolella, joka on täyttä sademetsää ja alkuperäisväestön Caribsien omistamaa maata. Tuolla keskellä metsää on mahtava majatalo/hotelli Beue Rive, jota pitää brittiläismies.
Saarella liikkuminen vaatii nelivetoauton ja koska tiet ovat huonossa kunnossa ja liikenne vääränpuoleista, päädyimme omaan kuskiin. Lyöttäydyimme yhteen yhden amerikkalais pariskunnan kanssa ja nelistään kiersimme saarta kolme päivää. Tulimme oikein hyvin toimeen ja oli mahtava tutustua heihin. Dominicalla on kuvattu Pirates of he Carribian leffat 2 ja 3. Kiersimme jonkin verran noita kuvauspaikkoja. En yhtään ihmettele, miksi nuo paikat oli oli valittu.
Omat suosikit saarelta oli Titou Gorge (luola tai kapea sola, jota pitkin pääsi uimaan. Todella siisti kokemus), Sari Sari Falls ja Karibian meren puoleiset rannat.
St Maarten
Karibian Las Vegas, johon tehdään paljon valmiita pakettimatkoja. Omalla reissullamme tämä oli lähinnä läpikulkukohde, josta pääsi helposti lentämään muille lähisaarille. Saari on kyllä nätti, mutta valtavat majoituskompleksit ja kasinot ainakin Maho Beachin ja lentokentän alueella ovat pilanneet luonnonkauniin sataman ja rannat. Pakko oli mennä Sunset Beachille kattomaan kuin jumbojetit laskeutuu aivan päätä hipoen viereiselle lentokentälle. Oli siisti kellua meressä ja kattella kuin valtavat koneet menee aivan yläpuolelta.
Saba
St Maartenilta suuntasimme viereiselle Saban saarelle. Saba kuuluu Hollannin Antilleihin ja saaren ensimmäiset asukkaat olivat eurooppalaisia - lähinnä skotteja ja hollantilaisia. Saari ei niinkään kulttuuriltaan ole niin perinteinen karibian saari, vaan saarella on yllättävän eurooppalainen tunnelma, kuitenkin karibialaisella twistillä. Saari on todella pieni ja asukkaita koko saarella on n. 1 900. Vaikka saari on pieni, oli siellä luontonsa puolesta todella paljon nähtävää. Sabaa pidetään myös yhtenä Karibian parhaista sukelluskohteista ja pitihän meidänkin päästä pinnan alle. Viime sukelluksesta oli aikaa kolmisen vuotta, joten teimme alkuun Refresher -kurssin aamusta ja iltapäivällä pääsimme riutoille.
Sukeltelun lisäksi teimme kaksi upeaa vaellusta. Ensimmäisenä Saban korkeimmalle huipulle Mt Scenerylle ja toisena päivänä kiersimme aikalailla koko saaren vuoren reunustaa pitkin. Sademetsässä aurinko ei päässyt porottomaan niin pahasti, mutta ilman kosteus sai kyllä hien pintaan.
Yksi saaren tunnusmerkeistä on myös maailman lyhin kaupallinen kiitorata - 400m. Kiitorata loppuu ja suora pudotus mereen. Rystyset valkosina ja silmät kiinni odotin laskeutumista, joka oli kyllä aika hurjaa. Olipa kyllä kokemus! Helppo, kaunis, turvallinen ja siisti saari. Ei niinkään perinteistä Karibiaa, mutta oivallinen kohde sukeltajille ja vaeltajille.
Koko reissumme oli rakennettu Dominican ympärille ja saari oli kaiken hypetyksensä arvoinen. Uskomattoman kaunis ja vihreä saari! Ihmisten vilpitön ystävällisyys oli myös todella hienoa. Saarta ei ole pilattu turismilla, vaan lähes kaikissa kohteissa sai fiilistillä paikkaa omassa rauhassaan. Välillä tuntui jopa epätodelliselta olla keskellä sademetsää yksin oppaan kanssa. Tunsi olevansa niin oikeutettu, että pääsi näkemään ja kokemaan noita ihmeitä. Yövyimme 4 yötä saaren itäpuolella, joka on täyttä sademetsää ja alkuperäisväestön Caribsien omistamaa maata. Tuolla keskellä metsää on mahtava majatalo/hotelli Beue Rive, jota pitää brittiläismies.
Saarella liikkuminen vaatii nelivetoauton ja koska tiet ovat huonossa kunnossa ja liikenne vääränpuoleista, päädyimme omaan kuskiin. Lyöttäydyimme yhteen yhden amerikkalais pariskunnan kanssa ja nelistään kiersimme saarta kolme päivää. Tulimme oikein hyvin toimeen ja oli mahtava tutustua heihin. Dominicalla on kuvattu Pirates of he Carribian leffat 2 ja 3. Kiersimme jonkin verran noita kuvauspaikkoja. En yhtään ihmettele, miksi nuo paikat oli oli valittu.
Omat suosikit saarelta oli Titou Gorge (luola tai kapea sola, jota pitkin pääsi uimaan. Todella siisti kokemus), Sari Sari Falls ja Karibian meren puoleiset rannat.
Aurinkoenergiaa kaikille! :)
lauantai 23. marraskuuta 2013
Focus Ladyt koolla
Eilinen oli pyöräilyn täytteinen päivä. Päätin ajella työmatkat cyklolla ja vitsit, kun ajon mukavuusaste on noussut uusiin ulottuvuuksiin, kun viime viikonloppuna sain vihdoin aikaiseksi asentaa lokasuojat (tai siis Erkka asensi..;)). Enää ei tarvitse kantaa kiloa hiekkaa ja soraa kotiin jokaisen ajon jälkeen. Oma työmatka on pituudeltaan ja reitiltään optimaalinen. 20 km merenrantaa pitkin ajellen suuntaan ja toiseen piristää konttorirotan mieltä kummasti. Oma ohjelma on tällä hetkellä aika tehopainotteinen, joten työmatka-ajosta saan helposti 3-5h palauttavaa pk:ta viikkoon.
Työmatkapyöräilyssä on kuitenkin miinuspuolensakin. Tämän sai taas eilen kokea, kun kolari jäi senteistä kiinni. Missä vaan liikenteessä voi sattua mitä vaan, mutta oman kokemukseni mukaan työmatkapyörälijänä täytyy olla erityisen varovainen. Kerran olen jo suojatiellä jäänyt auton kolhaisemaksi ja eilen oli todella paha kolari lähellä. Täytyy myöntää, että pari kyyneltä tirautin, kun vaan raivoamiseltani kerkesin - sen verta pelästyin. Olin tulossa normaalia reittiäni Huopalahdentieltä kohti Ramsayn rantatietä ja pysähdyin Munkkiniemen nelitasoristeykseen odottamaan vihreitä valoja. Risteys on todella vilkas, mutta kaikille liikkujille on liikennevalot. Valot vaihtuvat vihreäksi ja polkaisin matkaan suojatietä pitkin. Suojatie ylittää muistaakseni kuusi kaistaa sekä raitiovaunukiskot. Ensimmäiset kaksi kaistaa ovat oikealle kääntyviä ja kolmas kaista jatkaa suoraan Munkkiniemeen. Olin toisen autokaistan kohdalla, kun kolmannelta, suoraan jatkavalta kaistalta meinaa valkoinen mersu tulla täysiä päälle. Kummallekkin täysjarrutus päälle ja senteistä jäi homma kiinni. Järkytyksissä peruutin ja auto vaan jatkaa matkaa. Paikalla oli kymmeniä muita autolijoita ja jalankulkijoita, joten silminnäkijöitä olisi riittänyt. Auto painoi äkkiä paikalta pois ja en saanut rekkaria ylös. Perus yleismaailmallisia sormimerkkejä ehdin näyttää perään. Siinä sitten päiviteltiin tilannetta muiden pyöräilijöiden kanssa hetken aikaa ja matka jatkui. Sydän hakkasi loppumatkan.
Himaan, siviilikuteet niskaan ja kohti Focus Ladyjen tiimipalaveria. Oli hienoa nähdä tiimiläisiä - uusia ja vanhoja. Kasassa on huipputiimi ensi kaudelle, varsinkin kun yksi Suomen kovimmista naiskuskeista Jutta Nieminen liittyy tiimiimme. Hänestä oikeutetusti tulee tiimin kapteeni. Sovimme kauden päätavoitteista ja pelisäännöistä. Kalustona toimii jo esittelemäni Focus Cayo kisakiekkoineen. Uudet tiimiasut ovat myös tilauksessa. Omat päätavoitteet ovat triathlonin puolella, mutta aion ehdottomasti antaa parhaan mahdollisen panoksen tärkeisiin tiimikisoihin kuten SM-maantie ja paritempo, Porvoon ajot jne. Kesän ajokuntoa ehtii onneksi hioa vielä kunnolla.
Työmatkapyöräilyssä on kuitenkin miinuspuolensakin. Tämän sai taas eilen kokea, kun kolari jäi senteistä kiinni. Missä vaan liikenteessä voi sattua mitä vaan, mutta oman kokemukseni mukaan työmatkapyörälijänä täytyy olla erityisen varovainen. Kerran olen jo suojatiellä jäänyt auton kolhaisemaksi ja eilen oli todella paha kolari lähellä. Täytyy myöntää, että pari kyyneltä tirautin, kun vaan raivoamiseltani kerkesin - sen verta pelästyin. Olin tulossa normaalia reittiäni Huopalahdentieltä kohti Ramsayn rantatietä ja pysähdyin Munkkiniemen nelitasoristeykseen odottamaan vihreitä valoja. Risteys on todella vilkas, mutta kaikille liikkujille on liikennevalot. Valot vaihtuvat vihreäksi ja polkaisin matkaan suojatietä pitkin. Suojatie ylittää muistaakseni kuusi kaistaa sekä raitiovaunukiskot. Ensimmäiset kaksi kaistaa ovat oikealle kääntyviä ja kolmas kaista jatkaa suoraan Munkkiniemeen. Olin toisen autokaistan kohdalla, kun kolmannelta, suoraan jatkavalta kaistalta meinaa valkoinen mersu tulla täysiä päälle. Kummallekkin täysjarrutus päälle ja senteistä jäi homma kiinni. Järkytyksissä peruutin ja auto vaan jatkaa matkaa. Paikalla oli kymmeniä muita autolijoita ja jalankulkijoita, joten silminnäkijöitä olisi riittänyt. Auto painoi äkkiä paikalta pois ja en saanut rekkaria ylös. Perus yleismaailmallisia sormimerkkejä ehdin näyttää perään. Siinä sitten päiviteltiin tilannetta muiden pyöräilijöiden kanssa hetken aikaa ja matka jatkui. Sydän hakkasi loppumatkan.
Himaan, siviilikuteet niskaan ja kohti Focus Ladyjen tiimipalaveria. Oli hienoa nähdä tiimiläisiä - uusia ja vanhoja. Kasassa on huipputiimi ensi kaudelle, varsinkin kun yksi Suomen kovimmista naiskuskeista Jutta Nieminen liittyy tiimiimme. Hänestä oikeutetusti tulee tiimin kapteeni. Sovimme kauden päätavoitteista ja pelisäännöistä. Kalustona toimii jo esittelemäni Focus Cayo kisakiekkoineen. Uudet tiimiasut ovat myös tilauksessa. Omat päätavoitteet ovat triathlonin puolella, mutta aion ehdottomasti antaa parhaan mahdollisen panoksen tärkeisiin tiimikisoihin kuten SM-maantie ja paritempo, Porvoon ajot jne. Kesän ajokuntoa ehtii onneksi hioa vielä kunnolla.
perjantai 15. marraskuuta 2013
Täysi rähinä päällä
Uusi treenikausi on nyt potkaistu käyntiin ja vauhdilla. Kertalaakista rauhalliset illat vaihtuivat sykkimiseen työpaikan, kodin ja erinäisten treenipaikkojen välillä. Mikä siinä sykkiessä, kun meitä on mahtava porukka samassa valmennusryhmässä. Treeniseurasta ei todellakaan ole puutetta ja yhteistreeneissä todellakin saa antaa itsestään aina 110 %. Motivaatio näin kahden viikon jälkeen on vielä korkea. :) Katotaan tilannetta sitten keskitalven pakkasilla, kun kello soi aamulla 5-6 aikaan. Treenimäärää on tarkoitus kevättä kohti kasvattaa, mutta realistinen viikkotuntimäärä itsellä pyörii 10-15h välillä.
Normaali treeniviikko itsellä muodostuu näin pk kaudella seuraavasti:
ma: lepo
ti: spinning tai vastusajoa, kahvakuula
ke: ratajuoksutreenit (sis. tekniikkaa, kuntopiiriä ja vetoja)
to: Heltri uinti kovassa seurassa + spinning (kevätkaudella)
pe: juoksu + kuntopiiri/kahvakuula
la: pitkä pyörä/hiihto
su: uinti ja pk juoksu
Näiden treenien lisäksi ajan työmatkaa n. 3 krt/viikossa, 20km/päivä. Tunteja kertyy 10-13h riippuen pitkisten pituudesta ja työmatkoista.
Viime viikolla tein varsinaisen löydön BudgetSportissa lokareita etsiessäni. Matkaan tarttui näytepari Asicsen Noosa Fast 2 kisakengistä. Kengät iski silmään, koska ne oli vaan niin päheen näköset. Googlettelin kengistä paikan päällä ja kävi ilmi, että kyseinen malli on trispesifi kisakenkä. Mukaan tuli jopa pikanauhat. Kokeilin kenkiä keskiviikon treeneissä ja kyseessä on kyllä höyhenenkevyt kenkä. Pikkasen on totuttelua olemattomaan tukeen, mutta alkutuntuma kengästä oli todella positiivinen. Ja mikä parasta kengät sai ihan pilkkahintaan, koska kyseessä oli näytekappale.
Hyviä treenihetkiä kaikille marraskuun synkkyyteen! :)
Normaali treeniviikko itsellä muodostuu näin pk kaudella seuraavasti:
ma: lepo
ti: spinning tai vastusajoa, kahvakuula
ke: ratajuoksutreenit (sis. tekniikkaa, kuntopiiriä ja vetoja)
to: Heltri uinti kovassa seurassa + spinning (kevätkaudella)
pe: juoksu + kuntopiiri/kahvakuula
la: pitkä pyörä/hiihto
su: uinti ja pk juoksu
Näiden treenien lisäksi ajan työmatkaa n. 3 krt/viikossa, 20km/päivä. Tunteja kertyy 10-13h riippuen pitkisten pituudesta ja työmatkoista.
Viime viikolla tein varsinaisen löydön BudgetSportissa lokareita etsiessäni. Matkaan tarttui näytepari Asicsen Noosa Fast 2 kisakengistä. Kengät iski silmään, koska ne oli vaan niin päheen näköset. Googlettelin kengistä paikan päällä ja kävi ilmi, että kyseinen malli on trispesifi kisakenkä. Mukaan tuli jopa pikanauhat. Kokeilin kenkiä keskiviikon treeneissä ja kyseessä on kyllä höyhenenkevyt kenkä. Pikkasen on totuttelua olemattomaan tukeen, mutta alkutuntuma kengästä oli todella positiivinen. Ja mikä parasta kengät sai ihan pilkkahintaan, koska kyseessä oli näytekappale.
Hyviä treenihetkiä kaikille marraskuun synkkyyteen! :)
maanantai 21. lokakuuta 2013
Mennyttä ja tulevaa
Viimeisestä kisasta on nyt kulunut kuukauden verran ja vihdoin alkaa tuntua siltä, että alkaa olla henkisesti ja fyysisti palautunut viime kesän tohinasta. Kunnon off-season on todellakin tehnyt hyvää. En ole kuukauteen miettinyt treeniohjelmia, potenut huonoa omaatuntoa väliijääneistä treeneistä tai ylimääräisistä herkuista. Kuukauteen on mahtunut vaellusreissuja niin Nuuksiossa kuin Kolilla, sukulointia ympäri Suomea ja sekä opiskeluporukan kemutuksia Tampereella. Kävin myös nappaamassa Larun pyörästä uuden tiimipyörämme ensi kesälle. Kroppa ja mieli alkaa olla latautunut ja motivoitunut ensi kautta varten. Motivaatiota tähän hommaan todella tarvitaan, koska puolivaloilla enkä puolikuntoisena halua Ironmanille lähteä.
Mennyttä:
Päällisin puolin viime kaudesta jäi itselle todella positiiviset fiilikset. Yhtäkään täyskymppikisasuoritusta ei tullut, mutta sehän onkin triathlonin hienous, että aina jää jollain osa-alueella jotain parannettavaa. Jos miettii, että tasan vuosi sitten olin kirjoittamassa "muumiojalastani" oikean polven rustoleikkauksen jälkeen, niin pitkälle on päästy. Lääkärin 3 kk ja takaisin radalle- ennuste ei toteutunut lähimainkaan, vaan talven treenailut olivat ajoittain itkun ja epätietoisuuden sekaista vääntämistä. Ensimmäiset kivuttomat juoksuaskeleet otin ehkä huhtikuun paikkeilla. Usein lähdin lenkille intoa täynnä, mutta jo ensimmäisten parin sadan metrin jälkeen oli käännyttävä takaisin ja heittää lenkkarit naulaan. Vastoinkäymisistä voi joskus syntyä jotain hyvääkin. Kun tilanne triathlonin suhteen vaikutti aika epätoivoiselta vielä huhtikuussa, niin otin yhteyttä Focus Ladien valmentajaan ja kyselin mahkuja päästä mukaan tiimiin. Kovia meriittejä ei itseltä pyöräilyn saralta löytynyt, mutta triathlonin saralla olin huomannut, että pyörä liikkuu keskimääräistä kovempaa. Lähdin siis rohkeasti mukaan maantiepyöräilyn ihmeelliseen maailmaan ja tätä en ole katunut yhtään. Laji on oikeasti joukkueurheilua ja tasapainottaa kivasti yksilökeskeistä tri-harrastusta. Viime kesänä tuli kokeiltua Suomen suurimmat yhteislähtökisat Porvoon Ajot ja SM-maantie sekä muutamia tempokisoja sekä SM-Paritempo. Vaikka ensi kesänä ykköstavoitteena on Ironman Köpis, kierrän varmasti myös pyöräkisoja ihan siitäkin syystä, että ne ovat kovimpia intervallitreenejä, joita pyörällä voi vaan tehdä.
Triathlonin osalta olin jo hautaamassa kisatoiveet, koska jalan tilanne näytti vielä huhti-toukokuussa niin toivottamalta. Kelkka alkoi kuitenkin toukukuun aikana kääntyä. En lopulta tiedä mikä oli tärkein tekijä polven vahvistumisessa, se että oikeastaan heivasin juoksun kokonaan vai se että pyöräilin todella paljon ja vahvistin siten lihaksia. Oli miten oli kesäkuussa pystyin juoksemaan sprinttimatkojen kisoja täysin ilman kipuja ja ihme kyllä nopeampaa, kun juoksin viime kesänä. Emmin pitkään Århusin puolikkaalle lähtöä, mutta koska kisa oli jo maksettu ja matkasuunnitelmat tehty, niin pakkohan oli lähteä yrittämään. Kisa meni pyörän varusterikon osalta alakanttiin, mutta juoksu kulki! Pisin lenkki tuota kisaa ennen oli ollut 10km, joten aika ihme oli, että nakutin puolmaran 1.43 aikaan. Joskus korvaava harjoittelu siis oikeasti toimii.
Heinäkuu meni aika lailla häähulinoissa ja aivan mahtava kuukausi olikin. Energiaa oli kuitenkin jäljellä mielettömästi, joten latasin kisakalenterin täyteen loppukesälle ja syksylle. Elokuussa taisi olla joka viikonloppu joku karkelo, joko pyöräilyssä tai triathlonissa. Juoksu kulki tuolloin edelleen, esim. Nastolan perusmatkan 10km aikaa 43min. Kisarupeama alkoi vähän painaa ennen Ranskan kisaa syyskuussa ja sairastelu ennen kisaa lienee vienyt parhaan iskun pois. Rankka reitti ja kuumuus oli myös itselle vähän liikaa, mutta siitä huolimatta ihan kelpo suoritus.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen viime kauteen. Kun keväällä kisaaminen oli vielä täysin epävarmaa ja lopputuloksena tein elämäni parhaimpia aikoja, niin ei voi olla kuin tyytyväinen. Vältyin pahimmilta ylirasitusoireilta, joista olen kärsinyt mennä vuosina. Luulen, että tähän on päällimmäisenä auttanut uniongelmieni tasaantuminen. Varsinkaan kesällä en kärsinyt niistä juuri lainkaan. Kunnon uni vaikuttaa uskomattomasti palautumiseen. Toinen tekijä, johon panostin oli lihashuolto. Minulla on todella helposti jumiutuvat lihakset, varsinkin etureidet ja niiden kalvot ovat joskus päässeet aivan järkyttävään kuntoon. Joskus jopa niin järkyttävään, että yksi hieroja kieltäytyi kunnolla hieromasta niitä..Kiltisti foamrollasin reisiäni auki lähes joka toinen ilta, varsinkin kisaviikolla rollasin varmaan joka ilta. Uskon, että tämä auttoi merkittävästi. Kolmas merkittävä tekijä kisamenestykseen ja jaksamiseen varsinkin pitkissä suorituksissa on kisan aikainen ravinnonsaanti. Vielä viime kesänä syyllistyin siihen, että saatoin vetää puolimatkan kisan parilla geelillä ja urheilupatukalla. Juoksussa oli jo niin kauhea olo, etten sitten juonut tai syönyt mitään...smart! Varsinkin Århusissa tunsin oikein miten energiatasot oli ihan erilaiset juoksussa, kun kiltisti melkeen joka 5km:n juomapisteellä vedin geelin naamariin. Uskon, myös että kisan aikainen ravinnon saanti auttaa huomattavasti kisan jälkeiseen palautumiseen.
Tulevaa:
Tarkoituksena on alottaa treeniohjelman mukainen treeni marraskuussa. Hyvän startin kauteen saan ensi viikonloppuna Heltrin syysleiriltä Vierumäellä. Meitä on loistava jengi kasassa ensi kesänä täysmatkalle tähtääviä, joten treeniseuraa varmasti on tarjolla. Tarkoituksena on maltillisesti lähteä lisäämään treenimääriä ja alkutalvesta oikeasti keskittyä pk-raastamiseen. Oma pk-alue vaatii vielä todella paljon kehitettävää, varsinkin kun aletaan tähtämään täysmatkalle. Tiedossa siis pitkää sauvakävelyä ja hiihtoa.
Jos vaan polvi kestää, niin juoksuun olisi tarjoitus myös löytää lisää vauhtia. Potentiaalia on, tiedän sen jalkapalloajoilta. Tuo nopeas tulisi vaan kaivaa esiin tekemällä vetotreenejä talven aikana. Treenejä, jotka viime vuonna jäivät oikeastaan kokonaan tekemättä. Juoksun tukemisessa lihashuolto pysyy ykkösprioriteettinä, joten tiedossa paljon tuskanirvistyksiä foam rollin kanssa.
Pyörään en niinkään talven aikana panosta, koska uskon, että se pysyy hyvällä tasolla, kunhan ahkerasti osallistun pyöräseuran ja Heltrin spinnuihin sekä näiden lisäksi viritän trainerin olkkariin.
Lihaskunnon osalta vannon kahvakuulan nimeen. Viikottaistreenit porukalla tehtynä kehittävät kestovoimaa varmasti. Tämän lisäksi teen muutamia voimaharjoituksia salilla sekä keskivartalojumppaa.
Sitten se murheenkryyni..uinti. Viime talvena mielestäni uin paljon ja panostin uintitekniikkaan paljon. Harmi kyllä, en saanut vauhtia siirrettyä avoveteen. Kaksi yhteistreenikertaa viikossa kovassa seurassa sekä omat treenit päälle toivottavasti kehittävät uintia. Täytyy talvella katsoa taas muutama täysin uintipainoitteinen viikko, jolloin saisi kilsamääriä nostettua normaalista. Sinänsä en uinnista nyt niin paljon stressaa, kun päätavoitteena on täysmatka. Ongelmana on ollut itsellä tuo kovan nopeuden puuttuminen esim. sprinteissä. Mitä pidempi matka sen parempi minulle.
Näillä eväillä ensi kauteen. Ensimmäisenä, lyhyen ajan tavoitteena on parantua jostain älyttömästä ruokamyrkytyksestä/oksennustaudista, jonka sain viikonloppuna. Eilisen päivän vietin pää vessanpöntössä ja illan sekä yön kuumehöyryissä. Nyt alkaa elämä voittaa taas pikkuhiljaan. Hurja tauti oli kyllä - viimeksi olen sairastanut oksennustautia joskus lapsena, enkä todellaan muistanut kuinka kamalaa tämä voi olla. Toivottavasti kaikki vuoden sairastelut on nyt tässä ja ensi kauden pääsisi vetämään läpi mahdollisimman terveenä.
Tästä se lähtee, valmistautuminen Ironmanille vol. 2014!
 |
| Ensi kesän menopeli Focus Cayo Evo |
Päällisin puolin viime kaudesta jäi itselle todella positiiviset fiilikset. Yhtäkään täyskymppikisasuoritusta ei tullut, mutta sehän onkin triathlonin hienous, että aina jää jollain osa-alueella jotain parannettavaa. Jos miettii, että tasan vuosi sitten olin kirjoittamassa "muumiojalastani" oikean polven rustoleikkauksen jälkeen, niin pitkälle on päästy. Lääkärin 3 kk ja takaisin radalle- ennuste ei toteutunut lähimainkaan, vaan talven treenailut olivat ajoittain itkun ja epätietoisuuden sekaista vääntämistä. Ensimmäiset kivuttomat juoksuaskeleet otin ehkä huhtikuun paikkeilla. Usein lähdin lenkille intoa täynnä, mutta jo ensimmäisten parin sadan metrin jälkeen oli käännyttävä takaisin ja heittää lenkkarit naulaan. Vastoinkäymisistä voi joskus syntyä jotain hyvääkin. Kun tilanne triathlonin suhteen vaikutti aika epätoivoiselta vielä huhtikuussa, niin otin yhteyttä Focus Ladien valmentajaan ja kyselin mahkuja päästä mukaan tiimiin. Kovia meriittejä ei itseltä pyöräilyn saralta löytynyt, mutta triathlonin saralla olin huomannut, että pyörä liikkuu keskimääräistä kovempaa. Lähdin siis rohkeasti mukaan maantiepyöräilyn ihmeelliseen maailmaan ja tätä en ole katunut yhtään. Laji on oikeasti joukkueurheilua ja tasapainottaa kivasti yksilökeskeistä tri-harrastusta. Viime kesänä tuli kokeiltua Suomen suurimmat yhteislähtökisat Porvoon Ajot ja SM-maantie sekä muutamia tempokisoja sekä SM-Paritempo. Vaikka ensi kesänä ykköstavoitteena on Ironman Köpis, kierrän varmasti myös pyöräkisoja ihan siitäkin syystä, että ne ovat kovimpia intervallitreenejä, joita pyörällä voi vaan tehdä.
Triathlonin osalta olin jo hautaamassa kisatoiveet, koska jalan tilanne näytti vielä huhti-toukokuussa niin toivottamalta. Kelkka alkoi kuitenkin toukukuun aikana kääntyä. En lopulta tiedä mikä oli tärkein tekijä polven vahvistumisessa, se että oikeastaan heivasin juoksun kokonaan vai se että pyöräilin todella paljon ja vahvistin siten lihaksia. Oli miten oli kesäkuussa pystyin juoksemaan sprinttimatkojen kisoja täysin ilman kipuja ja ihme kyllä nopeampaa, kun juoksin viime kesänä. Emmin pitkään Århusin puolikkaalle lähtöä, mutta koska kisa oli jo maksettu ja matkasuunnitelmat tehty, niin pakkohan oli lähteä yrittämään. Kisa meni pyörän varusterikon osalta alakanttiin, mutta juoksu kulki! Pisin lenkki tuota kisaa ennen oli ollut 10km, joten aika ihme oli, että nakutin puolmaran 1.43 aikaan. Joskus korvaava harjoittelu siis oikeasti toimii.
Heinäkuu meni aika lailla häähulinoissa ja aivan mahtava kuukausi olikin. Energiaa oli kuitenkin jäljellä mielettömästi, joten latasin kisakalenterin täyteen loppukesälle ja syksylle. Elokuussa taisi olla joka viikonloppu joku karkelo, joko pyöräilyssä tai triathlonissa. Juoksu kulki tuolloin edelleen, esim. Nastolan perusmatkan 10km aikaa 43min. Kisarupeama alkoi vähän painaa ennen Ranskan kisaa syyskuussa ja sairastelu ennen kisaa lienee vienyt parhaan iskun pois. Rankka reitti ja kuumuus oli myös itselle vähän liikaa, mutta siitä huolimatta ihan kelpo suoritus.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen viime kauteen. Kun keväällä kisaaminen oli vielä täysin epävarmaa ja lopputuloksena tein elämäni parhaimpia aikoja, niin ei voi olla kuin tyytyväinen. Vältyin pahimmilta ylirasitusoireilta, joista olen kärsinyt mennä vuosina. Luulen, että tähän on päällimmäisenä auttanut uniongelmieni tasaantuminen. Varsinkaan kesällä en kärsinyt niistä juuri lainkaan. Kunnon uni vaikuttaa uskomattomasti palautumiseen. Toinen tekijä, johon panostin oli lihashuolto. Minulla on todella helposti jumiutuvat lihakset, varsinkin etureidet ja niiden kalvot ovat joskus päässeet aivan järkyttävään kuntoon. Joskus jopa niin järkyttävään, että yksi hieroja kieltäytyi kunnolla hieromasta niitä..Kiltisti foamrollasin reisiäni auki lähes joka toinen ilta, varsinkin kisaviikolla rollasin varmaan joka ilta. Uskon, että tämä auttoi merkittävästi. Kolmas merkittävä tekijä kisamenestykseen ja jaksamiseen varsinkin pitkissä suorituksissa on kisan aikainen ravinnonsaanti. Vielä viime kesänä syyllistyin siihen, että saatoin vetää puolimatkan kisan parilla geelillä ja urheilupatukalla. Juoksussa oli jo niin kauhea olo, etten sitten juonut tai syönyt mitään...smart! Varsinkin Århusissa tunsin oikein miten energiatasot oli ihan erilaiset juoksussa, kun kiltisti melkeen joka 5km:n juomapisteellä vedin geelin naamariin. Uskon, myös että kisan aikainen ravinnon saanti auttaa huomattavasti kisan jälkeiseen palautumiseen.
Tulevaa:
Tarkoituksena on alottaa treeniohjelman mukainen treeni marraskuussa. Hyvän startin kauteen saan ensi viikonloppuna Heltrin syysleiriltä Vierumäellä. Meitä on loistava jengi kasassa ensi kesänä täysmatkalle tähtääviä, joten treeniseuraa varmasti on tarjolla. Tarkoituksena on maltillisesti lähteä lisäämään treenimääriä ja alkutalvesta oikeasti keskittyä pk-raastamiseen. Oma pk-alue vaatii vielä todella paljon kehitettävää, varsinkin kun aletaan tähtämään täysmatkalle. Tiedossa siis pitkää sauvakävelyä ja hiihtoa.
Jos vaan polvi kestää, niin juoksuun olisi tarjoitus myös löytää lisää vauhtia. Potentiaalia on, tiedän sen jalkapalloajoilta. Tuo nopeas tulisi vaan kaivaa esiin tekemällä vetotreenejä talven aikana. Treenejä, jotka viime vuonna jäivät oikeastaan kokonaan tekemättä. Juoksun tukemisessa lihashuolto pysyy ykkösprioriteettinä, joten tiedossa paljon tuskanirvistyksiä foam rollin kanssa.
Pyörään en niinkään talven aikana panosta, koska uskon, että se pysyy hyvällä tasolla, kunhan ahkerasti osallistun pyöräseuran ja Heltrin spinnuihin sekä näiden lisäksi viritän trainerin olkkariin.
Lihaskunnon osalta vannon kahvakuulan nimeen. Viikottaistreenit porukalla tehtynä kehittävät kestovoimaa varmasti. Tämän lisäksi teen muutamia voimaharjoituksia salilla sekä keskivartalojumppaa.
Sitten se murheenkryyni..uinti. Viime talvena mielestäni uin paljon ja panostin uintitekniikkaan paljon. Harmi kyllä, en saanut vauhtia siirrettyä avoveteen. Kaksi yhteistreenikertaa viikossa kovassa seurassa sekä omat treenit päälle toivottavasti kehittävät uintia. Täytyy talvella katsoa taas muutama täysin uintipainoitteinen viikko, jolloin saisi kilsamääriä nostettua normaalista. Sinänsä en uinnista nyt niin paljon stressaa, kun päätavoitteena on täysmatka. Ongelmana on ollut itsellä tuo kovan nopeuden puuttuminen esim. sprinteissä. Mitä pidempi matka sen parempi minulle.
Näillä eväillä ensi kauteen. Ensimmäisenä, lyhyen ajan tavoitteena on parantua jostain älyttömästä ruokamyrkytyksestä/oksennustaudista, jonka sain viikonloppuna. Eilisen päivän vietin pää vessanpöntössä ja illan sekä yön kuumehöyryissä. Nyt alkaa elämä voittaa taas pikkuhiljaan. Hurja tauti oli kyllä - viimeksi olen sairastanut oksennustautia joskus lapsena, enkä todellaan muistanut kuinka kamalaa tämä voi olla. Toivottavasti kaikki vuoden sairastelut on nyt tässä ja ensi kauden pääsisi vetämään läpi mahdollisimman terveenä.
Tästä se lähtee, valmistautuminen Ironmanille vol. 2014!
maanantai 23. syyskuuta 2013
Ironman 70.3 Pays D'Aix
Olipa mahtava tapa lopettaa kisakausi 2013 eilen! Puitteet todellakin oli kohdillaan ja haastava reitti sekä polttava helle ei varmasti päästäneet ketään eileen helpolla. Hommasta selvittiin maaliin ehjin nahoin, vaikka alkuviikosta oma starttaaminen oli vaakalaudalla. Tein ohjeen mukaiset alustavat treenit viikonloppuna ja kaikki vaikutti hyvälle.
Maanantai aamuyöstä heräsin kuitenkin jäätävään päänsärkyyn - siis sellaiseen, että ajatuksena oli, että tästä en selviä. Vedin lääkekaappimme tyhjäksi särkylääkkeitä ennen kun alkoi helpottaa. Maanantain makasin sängyssä päänsäryn jälkihöyryissä ja pöhnässä olossa. Tiistaina menin töihin, mutta koska olo edelleen todella huonovointinen menin työterveyteen, josta passitettiin Meilahden neuron päivystykseen. Tiistai menikin kaiken maailman testeissä. Päivä huipentui vielä selkäydinnestenäytteenottoon, joka oli kerrassaan kamala kokemus. Ymmärrän kyllä, että lääketieteen kandien täytyy näitäkin harjotella, mutta jotain armoa. Kolmannella kerralla saatiin neula oikeaan paikkaan ja näytteet otettua. Puhtaat paperit sain. Ainoa järkevä selitys mahdollinen paha migreenikohtaus. Moneen otteeseen kyselin, että onko mitään riskiä, että kisaan sunnuntaina. Lääkärin mukaan tokkurainen olo pahan migreenikohtauksen jälkeen voi kestää muutamia päiviä, mutta jos olo sunnuntaina on hyvä, mitään syytä ei ole olla kisaamatta. Huh, olisi ollut kallis kisa jättää välistä.
Valmistautuminen ei mennyt ihan oppikirjasta, mutta milloinkas ne mulla menisikään. Jostain syystä mua jännitti ihan sairaasti ennen kisaa. Ei tullut oikeen edes nukuttua pariin viimeseen yöhön. Luulen, että epävarmuus omasta terveydestä ja jaksamisesta alitajuntaisesti vaivasivat. Kisa-aamuna herätys neljältä ja autolla kohti Aixia. Kuskina ja huoltajana toimi iskä. Lähes 30 c asteen hellettä oli luvattu, mutta aamulla asteita oli vain 13 c. Kisapaikalla pyörän tsekkausja juomapullojen täyttö, vaseliini sekä aurinkorasvahölväys ja sitten vaan märkkäriä päälle.
Naiset starttasivat omassa ryhmässä pari minuuttia pro-sarjalaisten perään. Oma uintikunto on kesän aikana laskenut kun lehmän häntä, joten tavoitteena oli lähinnä selvitä uinnista kunnialla. Lähdin rohkeasti liikenteeseen ja alkuhässäkän jälkeen sain rytmistä kiinni. Koko ajan uinti tuntui löysälle - tuntui ettei saanut vedestä laisinkaan otetta. Rantauduin kuitenkin ajassa 34min, joka on oma puolimatkan uintienkka. Todella yllättävää! Ikäryhmäsn 13. uinnissa. Uinnista oli pitkä juoksumatka pyörävaihtoon, joten vaihtoaika painui yli 4min. Pyörään lähdössä oli myös pientä sähläystä, kun aeropulloni tippui heti ensimmäiseen töyssyyn. Onneksi superhuoltajani haki pullon ja ojensi mulle seuraavassa mutkassa.
Pyörään olin päättänyt lähteä asenteella kaikki tai ei mitään. Pyöräreitti oli mäkinen, joten kipuamista oli tiedossa. Olin lainapyörällä (Trekin hiilari Madonella ) liikenteessä. Kylän pyöräliikkeestä alle Dura-Acen hiilarikiekot ja lepotangot tankoon kiinni ja voilá - mulla oli alla jonkinasteinen kisakone. Pyörä kulki hyvin ensimmäiset nousut ja tasaisella. Viimeisessa mäessä polttava helle alkoi todella uuvuttaa ja kaippa rohkea aloitus oli syönyt jonkin verran jalkoja. Viimeissä laskussa tuli myös takkiin, koska en vaan uskaltanut päästellä mutkia suoriks. Pyöräaikaan 2:53h oon todella tyytyväinen. Ikäryhmän 6.sija. Pyörän aika join kolme 0,75 pulloa urkkajuomaa - kaksi vahvaa ja yks laimea. Söin geelikarkkeja, kaks geeliä ja urheilupatukan.
Pyöräparkista taas pitkä juoksumatka juoksuvaihtoon. Lippis päähän ja menoks. Jalat tuntu alkuun yllättävän kevyiltä ja painelin ekan 5km 4.30-4.45min/km vauhtia. Sitten alko meno hyytyä. Hellekisat on mulle yhtä helv.... Tuntuu, että nestehukka iskee heti, vaikka yrittää juoda. Toka ja kolmas kierros oli TUSKAA! Iho kananlihalla ja päälakea paleltaa. 2,5km välein juottopisteillä join kaks kuppia vettä, yhen urkkajuoman, vähän geeliä ja vielä vettä päälle. Silti olo oli todella nuutunut. Kilsavauhdit hyyty ja sarjalaisia lappas ohi. Vatsaan myös sattu ja nesteet hölsky, joten ilmeisesti pieniä imeytymisongelmia. Vikalla kiekalla löysin uuden vaihteen. Ehkä nesteet alko imeytyä tai sitten vaan tajusin selviäväni maaliin, niin voimat alkoivat taas palautua. Juoksureitin mäkisyys tuli myös aivan puskista. Juoksu meni Aixin keskustan puistoon, jossa hiekkatietä mentiin ylös alas.
Vika kierros meni hymyssä suin fiiliksestä nauttien! Kesän vika kisa ja mitkä puitteet! Eihän tässä voinut kun hymyillä, vaikka juoksutavoitteesta jäätiin. Maalissa aikaan 5.19h ja juoksuaika 1.45h. Oman sarjan 9. sija, johon saa olla tyytyväinen, koska sen verran oli jäätävä taso. Ensimmäiset kolme-neljä naista voisi suoraan mennä pro-starttiin ja pärjäisivät sielläkin hyvin. Tuloksia ja väliaikoja voi katsoa täältä.
Nyt alkaa kauan kaivattu off-season! Akkujen lataaminen tulee tarpeeseen ainakin henkisesti, sillä sellanen kisarupeama on nyt takana. Ensi kaudeksi on jo muutamia kisoja lyöty lukkoon. Ironman matkaa lähdetään kokeilemaan Köpikseen ensi elokuussa, joten kaikkea kivaa on talveksi tiedossa. Nyt kuitenkin altaalle, viinilasi ja croissant käteen. Palaillaan!
Maanantai aamuyöstä heräsin kuitenkin jäätävään päänsärkyyn - siis sellaiseen, että ajatuksena oli, että tästä en selviä. Vedin lääkekaappimme tyhjäksi särkylääkkeitä ennen kun alkoi helpottaa. Maanantain makasin sängyssä päänsäryn jälkihöyryissä ja pöhnässä olossa. Tiistaina menin töihin, mutta koska olo edelleen todella huonovointinen menin työterveyteen, josta passitettiin Meilahden neuron päivystykseen. Tiistai menikin kaiken maailman testeissä. Päivä huipentui vielä selkäydinnestenäytteenottoon, joka oli kerrassaan kamala kokemus. Ymmärrän kyllä, että lääketieteen kandien täytyy näitäkin harjotella, mutta jotain armoa. Kolmannella kerralla saatiin neula oikeaan paikkaan ja näytteet otettua. Puhtaat paperit sain. Ainoa järkevä selitys mahdollinen paha migreenikohtaus. Moneen otteeseen kyselin, että onko mitään riskiä, että kisaan sunnuntaina. Lääkärin mukaan tokkurainen olo pahan migreenikohtauksen jälkeen voi kestää muutamia päiviä, mutta jos olo sunnuntaina on hyvä, mitään syytä ei ole olla kisaamatta. Huh, olisi ollut kallis kisa jättää välistä.
Valmistautuminen ei mennyt ihan oppikirjasta, mutta milloinkas ne mulla menisikään. Jostain syystä mua jännitti ihan sairaasti ennen kisaa. Ei tullut oikeen edes nukuttua pariin viimeseen yöhön. Luulen, että epävarmuus omasta terveydestä ja jaksamisesta alitajuntaisesti vaivasivat. Kisa-aamuna herätys neljältä ja autolla kohti Aixia. Kuskina ja huoltajana toimi iskä. Lähes 30 c asteen hellettä oli luvattu, mutta aamulla asteita oli vain 13 c. Kisapaikalla pyörän tsekkausja juomapullojen täyttö, vaseliini sekä aurinkorasvahölväys ja sitten vaan märkkäriä päälle.
Naiset starttasivat omassa ryhmässä pari minuuttia pro-sarjalaisten perään. Oma uintikunto on kesän aikana laskenut kun lehmän häntä, joten tavoitteena oli lähinnä selvitä uinnista kunnialla. Lähdin rohkeasti liikenteeseen ja alkuhässäkän jälkeen sain rytmistä kiinni. Koko ajan uinti tuntui löysälle - tuntui ettei saanut vedestä laisinkaan otetta. Rantauduin kuitenkin ajassa 34min, joka on oma puolimatkan uintienkka. Todella yllättävää! Ikäryhmäsn 13. uinnissa. Uinnista oli pitkä juoksumatka pyörävaihtoon, joten vaihtoaika painui yli 4min. Pyörään lähdössä oli myös pientä sähläystä, kun aeropulloni tippui heti ensimmäiseen töyssyyn. Onneksi superhuoltajani haki pullon ja ojensi mulle seuraavassa mutkassa.
Pyörään olin päättänyt lähteä asenteella kaikki tai ei mitään. Pyöräreitti oli mäkinen, joten kipuamista oli tiedossa. Olin lainapyörällä (Trekin hiilari Madonella ) liikenteessä. Kylän pyöräliikkeestä alle Dura-Acen hiilarikiekot ja lepotangot tankoon kiinni ja voilá - mulla oli alla jonkinasteinen kisakone. Pyörä kulki hyvin ensimmäiset nousut ja tasaisella. Viimeisessa mäessä polttava helle alkoi todella uuvuttaa ja kaippa rohkea aloitus oli syönyt jonkin verran jalkoja. Viimeissä laskussa tuli myös takkiin, koska en vaan uskaltanut päästellä mutkia suoriks. Pyöräaikaan 2:53h oon todella tyytyväinen. Ikäryhmän 6.sija. Pyörän aika join kolme 0,75 pulloa urkkajuomaa - kaksi vahvaa ja yks laimea. Söin geelikarkkeja, kaks geeliä ja urheilupatukan.
Pyöräparkista taas pitkä juoksumatka juoksuvaihtoon. Lippis päähän ja menoks. Jalat tuntu alkuun yllättävän kevyiltä ja painelin ekan 5km 4.30-4.45min/km vauhtia. Sitten alko meno hyytyä. Hellekisat on mulle yhtä helv.... Tuntuu, että nestehukka iskee heti, vaikka yrittää juoda. Toka ja kolmas kierros oli TUSKAA! Iho kananlihalla ja päälakea paleltaa. 2,5km välein juottopisteillä join kaks kuppia vettä, yhen urkkajuoman, vähän geeliä ja vielä vettä päälle. Silti olo oli todella nuutunut. Kilsavauhdit hyyty ja sarjalaisia lappas ohi. Vatsaan myös sattu ja nesteet hölsky, joten ilmeisesti pieniä imeytymisongelmia. Vikalla kiekalla löysin uuden vaihteen. Ehkä nesteet alko imeytyä tai sitten vaan tajusin selviäväni maaliin, niin voimat alkoivat taas palautua. Juoksureitin mäkisyys tuli myös aivan puskista. Juoksu meni Aixin keskustan puistoon, jossa hiekkatietä mentiin ylös alas.
Vika kierros meni hymyssä suin fiiliksestä nauttien! Kesän vika kisa ja mitkä puitteet! Eihän tässä voinut kun hymyillä, vaikka juoksutavoitteesta jäätiin. Maalissa aikaan 5.19h ja juoksuaika 1.45h. Oman sarjan 9. sija, johon saa olla tyytyväinen, koska sen verran oli jäätävä taso. Ensimmäiset kolme-neljä naista voisi suoraan mennä pro-starttiin ja pärjäisivät sielläkin hyvin. Tuloksia ja väliaikoja voi katsoa täältä.
Nyt alkaa kauan kaivattu off-season! Akkujen lataaminen tulee tarpeeseen ainakin henkisesti, sillä sellanen kisarupeama on nyt takana. Ensi kaudeksi on jo muutamia kisoja lyöty lukkoon. Ironman matkaa lähdetään kokeilemaan Köpikseen ensi elokuussa, joten kaikkea kivaa on talveksi tiedossa. Nyt kuitenkin altaalle, viinilasi ja croissant käteen. Palaillaan!
tiistai 10. syyskuuta 2013
Tallinna puolimaraton
Viikonloppuna tehtiin pikavisiitti Tallinnaan ja käytiin veljeni kanssa juoksemassa Tallinnan puolikas. Alunperin velikultani oli ilmoittanut mut, Erkan ja itsensä maratonille, mutta kolmesta jalkavammaisesta kaksi siirsi osallistumisen puolikkaalle ja yksi fiilisteli tapahtumaa katsomon puolella. Oma juoksukuntoni oli vähän arvoitus, koska kaikki juoksuni olen oikeastaan suorittanut triathlonkisojen juoksuosuudella. Ennätystä piti toki lähteä yrittämään. Tavoitteeksi asetin 1.35h alituksen, joka tarkoittaisi alle 4.30min/km vauhtia.
Sunnuntaille iski Tallinnaan vielä kunnon helle, lähemmäs 24c astetta auringossa. Ei hyvä, en todellakaan ole mikään hellejuoksija. Lähtö tapahtui 11.30 Tallinnan vanhassa kaupungissa. Reitti oli tasainen ja jopa vähän tylsä. Merenrantaa pitkin toiseen suuntaan, käännös ja samaa reittiä takaisin. Alku oli aikamoista ohittelua ja kirimistä, jotta pääsi takarivistä samanvauhtisten juoksijoiden matkaan. Alkuun lähdin vähän liiankin lujaa, Garmin näytti alle 4min/km vauhteja..uups. Lopulta löysin hyvän selän, jota lähdin seuraamaan. Yritin koko ajan vilkuilla kelloa, jota vauhti pysyisi. Eka 10km meni aika kivuttomasti aikaan 46min. Aikataulussa oltiin siis jo vähän jäljessä. Juokseminen oli ihan siedettävän kivaa, mutta kyllähän tossa vauhdissa jo epämukavuusalueelle mennään. Kangistuminen ja pienehkö hyytyminen tuli n.18km:n kohdalla. Yritin vielä kiristää ja päästä tavoiteaikaan, mutta reitin loppupätkä olikin aika raastava. Nousua vanhaan kaupunkiin mukulakiviä pitkin. Siihen hyytyi nämä jalat ja 1.35h alitus lipui käsistä. Maaliin ajassa 1:36:37!
Uusi puolikkaan enkka tuli, joten ihan kiitettävä juoksu. Juoksemattomuus kyllä hyvin tuli esille lenkin loppuvaiheilla. Jalat ei yksinkertaisesti ole tottuneet asfaltti-iskutukseen. Juoksemattomuuden myös huomaa hyvin palautumisesta. Jalat ovat turkasen kipeät vielä tänäänkin. Toivottovasti tästä nyt ehtii vielä palautua Ranskan reissua varten. JAiks, siihen on nimittäin enää puolitoista viikkoa.
Sunnuntaille iski Tallinnaan vielä kunnon helle, lähemmäs 24c astetta auringossa. Ei hyvä, en todellakaan ole mikään hellejuoksija. Lähtö tapahtui 11.30 Tallinnan vanhassa kaupungissa. Reitti oli tasainen ja jopa vähän tylsä. Merenrantaa pitkin toiseen suuntaan, käännös ja samaa reittiä takaisin. Alku oli aikamoista ohittelua ja kirimistä, jotta pääsi takarivistä samanvauhtisten juoksijoiden matkaan. Alkuun lähdin vähän liiankin lujaa, Garmin näytti alle 4min/km vauhteja..uups. Lopulta löysin hyvän selän, jota lähdin seuraamaan. Yritin koko ajan vilkuilla kelloa, jota vauhti pysyisi. Eka 10km meni aika kivuttomasti aikaan 46min. Aikataulussa oltiin siis jo vähän jäljessä. Juokseminen oli ihan siedettävän kivaa, mutta kyllähän tossa vauhdissa jo epämukavuusalueelle mennään. Kangistuminen ja pienehkö hyytyminen tuli n.18km:n kohdalla. Yritin vielä kiristää ja päästä tavoiteaikaan, mutta reitin loppupätkä olikin aika raastava. Nousua vanhaan kaupunkiin mukulakiviä pitkin. Siihen hyytyi nämä jalat ja 1.35h alitus lipui käsistä. Maaliin ajassa 1:36:37!
Uusi puolikkaan enkka tuli, joten ihan kiitettävä juoksu. Juoksemattomuus kyllä hyvin tuli esille lenkin loppuvaiheilla. Jalat ei yksinkertaisesti ole tottuneet asfaltti-iskutukseen. Juoksemattomuuden myös huomaa hyvin palautumisesta. Jalat ovat turkasen kipeät vielä tänäänkin. Toivottovasti tästä nyt ehtii vielä palautua Ranskan reissua varten. JAiks, siihen on nimittäin enää puolitoista viikkoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)