Akkujen lataamista

Viimeiset pari viikkoa on menty treenirintamalla kovaa ja tunnit alkavat jo todella tuntua. Köpiksen jälkeen treenimääriä nostettiin pikkuhiljaa ja nyt on meneillään kahden kovan viikon viimeinen rypistys. En voi valehdella ja väittää, että kaikki sujuu kuin tanssi ja ironman-treeni olisi aina kivaa. Kyllä motivaatiota on todella saanut kaivaa syvimmistä syövereistä, kun herätyskello on soinut pimeään, räntäsateen täyttämään syysamuun ja ohjelmassa on lukenut 2,5h juoksua. Kesällä treenikavereita riittää ja pitkät lenkit pystyy lähes aina tekemään porukassa. Nyt on painettu lenkkejä yksin, joka on vaatinut aivan erilaista asenneoitumista hommaan. Väitän, että vaikka osa treeneistä on ollut raskaita, on tämä ollut parasta mahdollista valmistautumista Konalle. Osaan vain kuvitella, että henkistä kanttia kysytään tuossa kilpailussa ihan eri tyyliin kuin muualla. Köpiksessä tuskaiset hetket sai usein kanavoitua katsojiin ja ympärillä olevaan hälinään sekä hurlumheihin. Konalla pyörä- ja maratonosuudet kulkevat suoraa maantietä laavakentillä, ilman katsojan katsojaa lukuisten kilometrien ajan. Treenien jälkeen on kuitenkin ollut voittajafiilis ja hommaa on jaksanut painaa Havaijin kuva silmissä. Olen pysynyt terveenä ja pk-treenit kulkevat mukavasti. Tehot ovat olleet ainakin vielä kadoksissa. Toivottavasti seuraavien viikkojen kevennys ja lyhyet intenstiteettitreenit tehoavat ja voimaa löytyy kisapäivänä.

Aurinkoenergiaa

Lähdemme reissun päälle ensi perjantaina ja reittimme kulkee Oslon ja San Franciscon kautta Big Islandille. Matka-aika kevyt 40h ja aikaeroa 13h. Voi olla, että kroppa menee aika sekaisin reissaamisesta, mutta onneksi jää viikko aikaa totuttautua paikalliseen aikaan sekä ilmastoon. Tällä hetkellä eniten jännittää juuri tuo ilmasto: kosteus ja kuumuus. Olen parhaimmillani viileässä kelissä, kuten Köpiksessä nähtiin. Nesteytys- ja ravitsemussuunnitelmaa täytyy noudattaa pilkulleen, jos noissa lämpötiloissa aikoo onnistuneesti kisata.

Kisajännitys alkaa pikkuhiljaa nousta, mutta toisaalta olen yllättävän rauhallinen. Tiedän, että selviän hommasta vaikka väkisin kävellen. Mitään menestymispaineita tai aikatavoitteita en ole itselle luonut. Yksi haaveistani on toetutumassa ja aion nauttia reissusta täysin rinnoin. Tavoitteena on saada sama hymynvirnistys naamalle kuin Köpiksessä. Tähän olen pari viimeistä vuotta tähdännyt ja nyt hetki on käsillä. En halua pilata hommaa turhilla paineilla tai tavotteilla.

Loppukevennyksenä tähän paatokseen tunnelmia tämänpäiväiseltä metsäretkeltä Erkan kanssa. Metsässä mieli lepää ja akut lataantuu. Matkaan tarttui myös syksyn ensimmäiset suppikset ja lampäänkääpä. Nam!

Uusi arki

Opiskelut alkoivat Jyväskylässä aika rytinällä. Heti ensimmäisellä viikolla "luulot pois" - alkutentti, joka oli pakko läpäistä, jos haluaa kurssille osallistua. Kyseessä vielä oman pääaineeni peruskurssi, joten keskimäärin kovemmat paineet oli läpipääsyyn. Samalla opiskelutyylillä jatkettiin, mihin kauppisajoilta jäätiin. Viimeisen päivän ja yön paniikkilukeminen näyttäisi toimivan omalla kohdalla edelleen. Kaukana optimaalisesta oppimisprosessista, mutta minkäs teet, kun oli niin kiirus tehdä vähän treeniä valoisaan aikaan. Tentti läpäistiin ja näin opiskelu-urani on virallisesti lähtenyt käyntiin.

Ensimmäinen viikko Jyväskylässä oli aikamoista seikkailua ja kartan kanssa kulkemista, mutta näin toisella viikolla en ole edes eksynyt kertaakaan. Uuteen paikkaan muuttaminen tuo tullessaan myös uudet pyörä- ja lenkkimaastot, joka tuo tekemiseen oman lisämausteensa. Paljon on kehuttu Jyväsjärven ympäri kiertävää valaistua kevyen liikenteen väylää. Tämä piti heti käydä testaamassa ja olihan se hieno!

Omat suunnitelmat opiskelujen suhteen menivät positiivisesti päälaelleen, kun laitoksen johtajan kanssa pidetyn palaverin jälkeen, he päättivät ehdottaa minun siirtoa suoraan maisteriohjelmaan. Toki täydennän oman pääaineeni (valmennus- ja testausoppi) ja fysiologian osalta pitkän liudan kursseja peruskursseista lähtien, mutta pääsen onnellisesti skippaamaan metodiopintoja ja tiedekunnan yhteisiä opintoja. Otin tämän uutisen onneissani vastaan, sillä tämä tulee nopeuttamaan opintojani. Realistinen tavoite on saada täydentävät ja maisterivaiheen opinnot kasaan kolmessa vuodessa. Opinnoista lisää vuoden mittaan. Liikuntabiologian laitoksella tehdään aktiivista kansainvälistä tutkimusta ja luulen, että alan myös tänne kirjoitella kestävyyslajeihin liittyvää uusinta tutkimustietoa.

Nyt kun pahimmat muutto- ja koulustressit on alta pois, on ollut aika kiristää ruuvia treenien suhteen. Köpiksestä on nyt reilu kolme viikkoa ja motivaatio tekemiseen alkaa nousta. Havaijin kello tikittää armottomasti, joten toivon, että tämä ja seuraava treeniviikko puree sopivasti ja keho olisi taas valmis seuraavaan koitokseen. Viime sunnuntain pitkä pyörälenkki päättyi epäonneksi rengasrikkoon - koko kesä ensimmäiseen. Ja tietysti hiilidioksidipanoksen välikappale oli Jyväskylässä. Ei auttanut kun soittaa pelastaja paikalle ja yrittää pitää kroppa lämpimanä, sillä asteita aamutuimaan ei ollut kun 6c. Ehdin tekemään varmaan punnerrusennätyksen ennen kuin pääsin auton kyytiin ja yhdistelmätreeni jatkui vähän pidennetyllä juoksulla.

Tänään tutustuin toiseen kotihalliin eli AaltoAlvariin. Aamu-uinnille pääsi mukavaan opiskelijahintaan ja päätinkin nauttia koko rahan edestä uimalla reilun 4km treenin. Yllättävän hyvä tuntuma oli veteen, vaikka taukoa pitkistä treeneistä on kertynyt. Koulupäivän jälkeen päätin nostattaa asuntoni huonelämpöä traineritreenillä, jossa vedin 20min vk1-2 vedon. Olen varsin tyytyväinen treenin lopputulemaan varsinkin lämpötilan osalta, sillä syväjäässä oleva kämppäni selkeästi lämpeni, kun ikkunatkin sain huuruun. Ja tuli siinä hommassa hikikin!

Palautumisen optimointia

Köpiksen IM:stä on kohta kulunut kaksi viikkoa ja pikkuhiljaa alan palata treenamiseen pariin. Ajatus kisasta Konalla viiden viikon päästä tuntuu järjettömän pelottavalta, mutta samalla niin upealta. Olen ottanut päivä kerrallaan ja koittanut olla stressaamatta liikoja tulevasta koitoksesta. Elämässä on tällä hetkellä aika monta muuttujaa muutenkin, kun viimeiset pari päivää olen esimerkiksi pakkaillut kamoja Jyväskylään muuttoa varten, hoitanut koulujuttuja sekä viimeisiä työjuttuja. Kisaan lähdetään rennolla asenteella nauttimaan Konan ilmapiiristä. Pahimmat paineet omasta suorituksesta jäi toivottavasti Köpikseen. Karsiutuminen on takana - nyt vaan nautitaan oman työn hedelmistä. Konan kisa ei todellakaan tule olemaan helppo ja oma kisavalmius on mysteeri. Kaikki mahdollinen tullaan kuitenkin tekemään sen eteen, että kunto saadaan nostettua takaisin Köpiksen tasolle ja toivottavasti vähän ylikin. Muutaman viikon päästä jo käsillä on niin monen triathlonistin unelma - Kona IM.

Palautumista olen koittanut optimoida parhaani mukaan. Kaksi viikkoa ekasta Ironmanista ja olo on suhteellisen normaali. Olin odottanut pahempia tuntemuksia kropassa. Pari ensimmäistä päivää jalat olivat toki aivan puupökkelöt ja pää kävi hitaalla. Tuntemukset siis aika samanlaisia kuin normaalin maratonin jälkeen. Etukäteen pelkäsin polveni reagointia pitkään juoksuun. Yllätykseksi kisan aikana ei ollut mitään tuntemuksia ja kisan jälkeenkin ei mitään normaalia jomotusta pahempaa. Tutkimusten mukaan maraton ja IM tyyppinen suoritus vaikuttaa olennaisesti myös lihasmotoriikkaan ja refleksitoimintoihin. Usein lihasjänteetkin menettävät elastisuuttaan. Nämä toki lähtee palautumaan heti suorituksen jälkeen, mutta kisan jälkeinen olotila muistutti minua artikkelista, jonka joskus luin. Artikkelin raportoiman tutkimuksen mukaan keskimääräinen IM suoritus vanhentaa hetkellisesti kropan ikää 20 vuotta. Minusta lähinnä tuntui, että olisin vanhentunut ainakin 50 vuotta. Onneksi tuntemukset kestivät vain pari päivää ja pikkuhiljaa opin taas kävelemään kompastelematta. Pahiten minua jälleen vaivasi kummallinen kitalakikipu, joka ilmenee usein pitkien suoritusten ja kisojen jälkeen. Kitalaki on turvonnut ja todella kipeä, niin kipeä, että esim. leivän syönti ei onnistu pariin päivään. Joskus ajattelin kivun aiheutuneen valtavasta sokerimäärästä, jotta nautitaan geelien ja urheilujuomien muodossa, mutta samainen kitalaki kipu iski HCR:n jälkeen, jossa en nauttinut yhtäkään geeliä. Kipua on lähinnä syömisen yhteydessä, mutta onneksi on aina helpottanut parissa päivässä.

Matkustimme Köpiksen jälkeen suoraan Ranskaan kesälomalle. Pökkelöt jalat pääsivät siis mukavaan lämpöön palautumaan. Ensimmäiset päivät menivät siivillä, kun yritimme selvittää Havaijin reissun aikataulutusta sekä mahdollisia sponsorikuvioita. Muutaman yhteistyökumppanin kanssa on jo keskusteluja käyty. Näistä lisää myöhemmin. Matkajärjestäjä Erkan avulla saimme suhteellisen edulliset lennot ja majoitukset varattua. Kahlua-Konan majoituskapasiteetti alkoi olla jo aivan täynnä, mutta onneksi bongasimme mukavan oloisen B&B-majoituksen n. 10km kisapaikalta. Reissu tehdään niin low-budgetilla kuin vaan mahdollista. Kovin halpaa vaan tuo ylimannerten matkustaminen ei ole.

Jo ensimmäisellä viikolla aloin herätellä kroppaa uimalla läheisessä tekojärvessä n.15min-30min kerrallaan. Päivittäinen kohokohta oli myös jätskireissu Bedoiniin ja takaisin, n. 15km. Muutenkin otin ruokailun suhteen löysin rantein. Kroppa vaati lepoa ja energiaa ja sitä sille annoin. Parin viikon aikana tuli maisteltua alueen viinit, juustot ja croissantit. Muutenkin oma palautumisfilosofia perustuu nukkumiseen, syömiseen ja elämästä nauttimiseen! Kävimme kahvilla, viinilasillisilla, kävelemässä vanhoissa kylissä - kaikkia sellasta, joka on usein jäänyt tekemättä, kun kevään viikoilla on yritetty kerryttää vaan kilometrejä. Loppuviikosta treenit vähän pitenivät, tein yhden 2h pyörälenkin ja joogasin monena aamuna.

Olo on odottava ja jännittynyt. Uusi koulu, uusi ympäristö ja Havaiji kuukauden päästä. Off-season alkaa sitten lokakuussa. Siihen asti painetaan Konan kiilto silmissä.

IM Copenhagen - what a day!

Mirka, you are an Ironman!! Nuo makeat sanat sain kuulla ensimmäisen kerran ylittäessäni IM Köpiksen maaliviivan aikaan 10.20h. En vieläkään voi uskoa tuota aikaa todeksi. Olin arvioinut hyvänä päivänä pystyväni 11h alitukseen, mutta ensimmäiselle täydelle matkalle lähdin täysin paineettomana taistelemaan maaliin pääsystä. Tein suoritusta tiukasti valkun ohjeiden mukaan sykkeitä seuraillen ja maaliin tulin jopa yllättävän hyvävoimaisena. Toki viimeinen 10km maratonilla on tuskaa, mutta niin se on aina, juoksipa sitten sileää maratonia tai Ironmanin juoksuosuutta. Ironman kokemuksena oli juuri niin mahtava kuin olin ajatellut sen olevan. Vatsa- ja varusteongelmista huolimatta sain ajatukset pidettyä positiivisena ja välillä pyöräosuudella hymy oli niin korvissa, että nauratti itseänikin. Maalisuoralla sain Erkalta käteen Suomen lipun ja raivoisan tuuletuksen jälkeen päivän tunteet purkautuivat valtoimenaan kyyneleinä. Tuuletin omaa onnistumista, itsensä ylittämistä ja koko tätä matkaa, mikä on vaadittu siihen hetkeen pääsemiseen. Pari vuotta on taisteltu loukkaantumisten ja sairastelujen kanssa ja sitten kauden pääkisassa ylitin itseni - ja kunnolla! Köpiksessä oli mukana kisaamassa oma veljeni ja kuinka hienoa olikaan hänen kanssaan heittää ylävitosia juoksuosuudella. Matkan varrella oli kannustamassa perheeni ja liuta parhaita ystäviäni. Heidän kannustukset ja tsempit loivat kisasta todella erityisen ja iso KIITOS kaikille matkan varrella tsempanneille!

Valmistautuminen

Lensimme Köpikseen perjantai aamuna. Päivä hujahti kisarekisteröinnin, infon ja expoilun merkeissä. Viimeisen pastamätön jälkeen hölkkäsimme noutamaan pyörät yhden tanskalaisen ystävän kotoa, jossa ne olivat olleet säilössä veljeni perheen Tanskan loman ajan. Reilun 5km lenkki juuri täyteen ahdetulla pastamahalla ei ollut mielyttävin kokemus, mutta lenkin aikana jalat tuntuivat aika mukavan rennoilta. Pe-la yön nukuin todella huonosti. Kisan läheisyys alkoi todella jo jännittää ja itsellä jännitys heijastuu aina nukkumiseen. Lauantai aamuna olinkin aika rauniona. Kaadoin aamupalapöydässä koko kahvikannun sisällön pöydän päälle ja muutenkin olo oli todella flegmaattinen. Pyörän checkkauksen jälkeen pääsin hotellilla hetkeksi lepäämään täysin itsekseni ja lyhyen self-talkin jälkeen sain hermoni kuriin. Loppuillan olinkin jo rauhallinen ja hyvillä fiiliksillä. "Unten maille" menin 9 aikaan, mutta todellisuudessa unen päästä sain kiinni puolen yön aikaan. Minun mittapuulla siis oikeen hyvät unet, kun herätys soi 4.30.

Sisko ja sen veli as known as Crazy Tepposet

Heltrin naiset!

Kisapäivä

Aamusta paahtoleipää leikkeleellä, corn flakesit ja kahvit naamariin. Broidilla oli foam roll mukana, joten aamusta sai heti mukavasti verenkierron liikkeelle. Metrolla Amanger Strandille, jossa oli helppo heittäytyä mukaan rannalle vaeltavien triathlonistien seuraan. Aamu oli upea! Aurinko nousi mereltä ja sää oli täysin kirkas, eikä vielä tuullut nimeksikään. Asteita ei ollut kuin max.12c, mutta veden lämpötilan piti olla lähempänä 18 c astetta. 

Amagerstrand - auringonnousu

Kaksi Ironman virginiä paniikissa!

Treeni- ja tsemppikaveri Hanna - matkalla Amagerstrandille

Kävin nopeasti verraamassa meren puolella ja totesin kropan olotilan hyväksi. Asettauduin uinnin lähdössä seurakaverin Kristan ja Essin taakse - molemmat todella kovia uimareita. Lähtöpamaus kaikilla age-group naisilla oli 7.15. Veteen juostiin ja pikkupainin jälkeen löysin hyvän rytmin. Ei tullut lähtöpaniikkia, sähellystä, vaan yllättävä rauha omaan tekemiseen. Hyvää peesiä en löytänyt missään vaiheessa, naiset tuntuivat seikkailevan ympäriinsä. Niinpä päätin lähteä uimaan vaan omaa linjaa ja vetoa ja tuo ratkaisu sopi ainakin itselle. Pystyin suunnistamaan itse ja ohittelemaan järkevästi hitaimpia edellä lähteneitä miesuimareita. Siltojen alle porukkaa pakkaantui ja varsinkin viimeinen poijukäännös oli jo aika taistelua, kun reitillä alkoi olla porukkaa kolmesta eri lähtöryhmästä. Uimapaikka oli todella hieno. Vesi oli kirkasta ja se auttoi minua pitämään tekniikan kasassa. Tasaseen tahtiin silloille ripustetut matkakyltit tulivat vastaan ja yllättäen olimme jo 3,1km sillan allan. Tuossa vaiheessa uinti alkoi jo vähän puuduttaa, mutta pidin vain tasasta tahtia yllä, enkä yrittänytkään lähteä vetämään mitään loppukiriä. Rannassa oma kello näytti 1.04! Wau! Ehdottomasti paras kisauintini. Vaihtoon meni aika paljon aikaa, kun kylmän sään vuoksi päälle piti laittaa sukkaa, irtohihaa jne. 

Alusta lähtien pyörä tuntui hyvälle. Sykkeet eivät heitelleet ja jalat tuntuivat vahvoilta. Tätä onnea kesti ekat 5km, joilloin alkoi omat varustesähläykseni. Vaihdossa kypärän kiritysnauha oli jäänyt jotenkin ponnarin kanssa solmuun ja painoi takaraivolla. Aloin siinä vauhdissa repiä ponnaria alemmas ja hups, Kaskin kypärän tarrakiristyssysteemi irtosi toiselta puolelta kokonaan. Kypärä oli siis todella löysästi päässä ja jokaisessa töyssyssä tippui silmille. Minor setback, ajattelin ja painoin hymyillen eteenpäin. Pyörän alkupätkä mennään Köpiksen keskustan katuja, joka tarkoitti aika paljon mukulakiveä ja pomputusta. Yksi isompi töyssy ja satulan alla olleen varustepussin kiinnitys petti. Se jäi roikkumaan satulatolpasta ja hinkkasi takarengasta. Siinä sitten vauhdissa irrotin koko paketin otin sen käsiini. Mietin kuumeisesti mitä tehdä. Heittää tarvikkeet pois, pysähtyä ja jäädä säätämään hankalaa kiinnityssysteemiä vai kantaa pussia kädessäni. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon. Pussissa oli kaikki tarvikkeet, joten se painoi ja hankaloitti huomattavasti vaihteitten vaihtoa, juomista ja syömistä. 50km kohdalla ohitin seurakaverin Kristan ja kerroin tilanteesta. Hänen ohjeensa oli myös kantaa varusteet mukana, sillä kisahan olisi ohi, jos rengasrikko tms. olisi käynyt. Tämän jälkeen vihdoin sain ajatukset irti tuosta hiton pussista ja aloin keskittyä itse kisaan. 

180km edessä

Reitti ajettiin kahtena lenkkinä ja matkalle osui nopeita tasamaapätkiä ja myös hitaampaa kumpuilevaa maalaistieä. Ekalla kiekalla tuuli ei vielä haitannut muuten kuin suoraan vastatuuleen ajaessa, mutta toisella kiekalla tuuli todella alkoi tuntua. Puuskissa pyörä meinasi lähteä alta ja vastatuuleen ajaessa nopeus tippui selkeästi alle 30km/h. Keskimäärin tuuli oli kisapäivänä ollut n. 6-8 m/s, puuskissa enemmän. Pari pientä kuuroa tuli myös pyörän aikana niskaan, mutta eipä se mitään ahaitannut. En lähtenyt ajamaan tiettyä aikaa, vaan täysin sykkeiden ja jaksamisen mukaan. Sykkeet olivat ekalla kiekalla tasaisesti 150 hujakoilla, mutta tokalla kiekalla sai todella tehdä töitä, että sai sykkeet pysymään tarpeeksi ylhäällä. Päätin myös, että en väkisin missään vaiheessa runttaa ylämäkeen, vaan mielummin rullaillen rauhassa ylämäet, vaikka sykkeet olivat matalalla. Keli oli viileä ja siihen nähden taisin alkaa juomaan liian innokkaasti. Vessahätä iski jo 20km kohdalla, mutta siirsin vessassakäyntiä koko ajan. Jälkeäpäin mietittynä se oli ehkä virhe, koska voi olla että tuo äärimmäinen pidättäminen oli osasyynä vatsapistoksiin myöhemmin. Pidin pakollisen tauan 150km Geelbakkenin juottopisteen kohdalla. Tätä ennen jo vatsan vasemmalla puolella oli alkanut tuntua pieni pistos, joka ei sitten lähtenyt, vaikka pidin pakollisen pitstopin. Tässä kohtaa karkuun pääsi myös meidän sarjan voittaja, jonka kanssa oltiin taivallettu reitti yhdessä lähes alusta loppuun.  Kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ajoi tuntui hyvältä ja varsinkin tasaisella painava pyöräni on parhaimmillaan. Vaihtoon tullessa olin hyvävoimainen ja olisin voinut vaikka jatkaa ajamista. Aika varman päälle otin pyöräosuuden, sillä tuleva maraton kauhistutti sen verran. Aikaa pyörään meni 5.23h.

Kypärä silmillä ja varustekassi kädessä T2:seen.

Juoksun alku tuntui jopa liian hyvälle. Näköjään kun ei vedä itseään hapoille missään vaiheessa, ei jaloissa ole sen suurempaa ongelmaa adaptoitua lajin vaihdokseen. Ekat kilsat nakutin jopa alle 5min/km vauhtia, kunnes tajusin höllätä vauhtia. Ainoa asia, joka alkoi vaivata oli vatsa. T2 syömäni geeli alkoi todella kouria vatsaa ja aaltomaiset kouristukset meinasivat pistää mut kävelemään. Pidin tauon geeleistä ja siirryin nestetankkaukseen. Tämä sai vatsan rauhottumaan ja ekan 10km jälkeen aloin taas syödä geelejä 30min välein. Sykkeet pysyivät itselle käsittämättömän alhaalla. Juoksun keskisyke oli 151. Vauhtia en pystynyt enää nostamaan, vaikka sykkeet olisivat antaneet myöden. Kroppa ja jalat alkoivat painaa, joten keskityin vaan pitämään vauhtia 5.15min/km tuntumassa. Kisafiilis juoksuosuudella oli mahtava! Katsojia koko reitin varrella ja kannustus pauhasi korvissa. Pari rankkasadekuuroa tuli niskaan, mutta sekään ei haitannut. Kroppa pelitti vatsaa lukuunottamatta hyvin, joten loppu ei ollut enää kun päästä ja taistelutahdosta kiinni. Meno oli suht lennokasta n.25km asti. Sen jälkeen keskityin aina tiettyihin maamerkkeihin asti pääsemiseen. Omat vanhemmat, Erkka, Sanna ja lapset olivat yksi kohokohta. Toinen kohokohta oli mun ihanat tyttökaverit, jotka lauloivat Kaija Koota täysillä sekä Tanskan ystävät Brian ja Kirsten. Kolmas kohokohta oli kierrosnauhan saaminen. Kolmannen pampulan kuin san käteen tiesin selviäväni. Vauhdista viis, mutta tiesin pääseväni maaliin. Omasta sijoituksesta minulla ei ollut mitään tietoa, kun vasta vikalle kiekalle lähtiessä, kun Erkka huusi, että Kona paikka olisi saavutettavissa, jos vaan juoksen samaa vauhtia. Vaikka Kona paikka ei ollut tavoitteena kisaan lähtiessä, kilpailuhenkisenä ihmisenä sain tiedosta lisää virtaa. Vauhti alkoi väkisin hyytyä, mutta mitään totaaliromahdusta ei tullut. 

Vika kierros oli tahtojen taistoa. Mikään neste tai energia ei meinannut enää upota, vaan tuli vaahtomaisena oksennuksena ylös (tiedän, urheilu ei ole kaunista). Etureidet alkoivat todella painaa vikoilla kilsoilla, mutta loppu meni euforisissa tunnelmissa. Loppusuora, läpyt kaikille tutuille ja tuntemattomille ja MAALI!! Täysin tunnemysrky ja kyyneleet. Olin tehnyt elämäni suorituksen. Pian maalialueelle saapui omat kannustusjoukot ja mahtikisan tehnyt oma veli. Ja taas vuodatettiin kyyneleitä. Tätä urheilu on parhaimmillaan - itsensä ylittämistä ja tunteiden vuoristorataa. 

Kyllä ekalla kierroksella naurattaa!

Illalla spekuloitiin pitkään Havaiji-paikkaa. Riskiähän se on lähteä 7vkoa ekan Ironmanin jälkeen heti toiseen todella vaativaan kisaan tietämättä yhtään miten palaudun henkisesti tai fyysisesti. Rahallisesti matka on myös todella kallis ja juuri opiskelijaksi palanneelle mahdoton yhdistelmä. Sukulaisten ja mahdollisten yhteistyökuvioiden kautta arvioimme saavamme budjetin jotenkin kasaan, joten jo illalla päätös oli tehty. Tämä tilaisuus tulee ehkä vain kerran elämässä. Ikinä ei voi tietää miten terveys kestää tai osuuko kohdalle toista nappisuoritusta. Urheilussa asiat on pienestä kiinni ja tällä kertaa kaikki loksahti kohdalleen. Ironmanin palauttelu aloitetaan siis tiukalla matkasuunnittelulla, sillä lähdemme Erkan kanssa Havaijille viettämään hänen 30-vuotissynttäreitä, jotka ovat samana päivänä kuin Ironmanin maailmanmestaruuskisat!!!

Veljen halaus

Finish line party

25-29 men & women

Aloha!

Kannustusjoukot

Valtavat kiitokset Erkalle, joka on jaksanut kuunnella mun triathlon hömpötystä niin hyvässä kuin pahassa. Iso kiitos ja kunnioitus omille vanhemmilleni, jotka ovat tukeneet tämän wannabe-aikuisurheilijan matkaa alusta lähtien. Te olette parhaat sponsorit! Tähän kuntoon ei olisi päästy ilman valkku Merjaa, joka loi uskoa, vaikka sairasteluja on tällä kaudella riittänyt. Kiitos teille kaikille! Nyt nautitaan ja levätään sekä pikku hiljaa aletaan fiilistelemään tulevaa Havaijin kisaa. 

Kisafiilis katossa

Kisakamat on pakattu, viimeistelytreenit tehty ja kisafiilistä nostatettu seuraamalla viime viikonloppuna monen treenikaverin upeita edesottamuksia Tahkolla ja Kalmarissa. Olo alkaa olla odottavan jännittynyt - pitkäaikainen unelma suorittaa Ironman matka alkaa olla jo käsin kosketeltavissa. Viimeistelyjaksoon kasaantui treenien lisäksi myös paljon stressaavia hetkiä ja suuria muutoksia myös siviilielämän puolella. Eilen nimittäin oli viimeinen työpäiväni nykyisellä työnantajallani, jolle olen työskennellyt viimeiset viisi vuotta. Syyskuusta lähtien kääntyy elämässäni täysin uusi lehti, sillä lähden toteuttamaan pitkäaikaista haavettani alanvaihdosta ja palaan koulunpenkille! Aloitan opinnot Jyväskylässä liikuntatieteellisen tiedekunnan liikuntabiologian laitoksella ja minusta tulee osa-aikainen jyväskyläläinen.

Päätös luopua turvallisesta kokoaikatyöstä ja rullaavasta arjesta pk-seudulla ei todellakaan ollut helppo. Mieltä painoi taloudelliset asiat, perhesyyt, ystävät jne. Toisaalta olin läpäissyt vaikeat pääsykokeet ja karsiutunut yli 700 hakijasta onnellisen 24 hakijan joukkoon, jotka kouluun hyväksyttiin. Olo tuntui etuoikeutetulta ja ajatus jättää paikka ottamatta tuntui älyttömältä. Pari unetonta yötä ja itsensä tutkiskelua ja päätös oli tehty. Tätä minä haluan. Pienestä pitäen olen hengittänyt ja elänyt liikunnalle. Kuinka hienoa olisi päästä tekemään työkseen asioita, joista on intohimoisen kiinnostunut. Mikään hetken mielijohde ei ole kyseessä, vaan ajatus alanvaihdosta on muhinut jo pari vuotta.

Jatkuva tunnemyrsky ja käytännön asoiden selvittely, opintovapaahakuprosessi, ja valmistautuminen ensimmäiselle Ironmanille ei välttämättä ole paras mahdollinen yhdistelmä, mutta onneksi asiat alkoivat selvitä ja tämän viikon olen rauhassa saanut levätä ja kääntää ajatukset sunnuntain koitokseen. Kovimmat viimeistelytreenit tehtiin vkolla 32 eli kolme kaksi-kolme viikkoa ennen tulevaa kisaa. Samalla viikolla juoksin kesän pisimmän juoksun 2,5h, uin märkkärillä 3,6km ja tein 6h yhdistelmätreenin. Treenit menivät hyvin, mutta kyllä oli kroppa väsynyt noiden treenien jälkeen. Lähdimme heti tuon treenirupeaman jälkeen Englantiin Erkan serkun häihin ja fiilis oli koko loman ajan, että olisin voinut jäädä hotelliin nukkumaan. Onneksi pari päivää täyskoomausta paransi tilanteen ja Suomeen palattiin paremmissa voimissa.

Brightonissa pakollinen "Pier selfie"

Pienissä häissä

 Viime viikolla ti aamusta tein juoksua ja kuntopiirin, ke tripyörällä viimeisen lenkin, jossa tarkistin pyörän säätöjä. Torstaina tein lyhyemmän yhdistelmän ja vähän kovemman 45min juoksun. La kelasin 3km hallissa ja su 2,5h todella kevyen vesilenkin. Jostain syystä jalat ja varsinkin lonkankoukistajat ja koko lonkan alue on ollut pitkään jo todella jumissa ja pieni pelko alkoi hiipiä, että ehtiikö lihakset ja jumitukset palautua ennen kisaa. Tällä viikolla tein vielä ti aamulla 2km uinnin ja ke lyhyen, kevyen yhdistelmän. Tiistain uinti ja hieronta tuntui auttavan paljon ja eilen olo alkoi vihdoin olla kevyt ja pahimmat kolotukset eivät tuntuneet. Valkun kanssa pohdittiin, että lonkkaongelmat johtunevat yllättäen nousseesta juoksumääristä. Viime vuonna jalkaleikkauksen vuoksi juoksukilsat oli minimissä ja tänäkin vuonna kevät meni sairastelujen vuoksi pipariksi. Pahasti jumissa tuntuu olevan varsinkin vasen lonkankoukistaja, joka johtunee siitä, että edelleen kompensoin paljon leikatun jalan heikkoutta vasemmalla jalalla. Luulen, että talvella täytyy palata fyssarin puheille ja varmistaa, ettei juoksuasento ole muttunut täysin toispuoleiseksi.

pyörä läks!

Loppuviikko otetaan levon ja tankkauksen kannalta. Huomenna matkustetaan kisapaikoille ja kisajännitys alkaa varmasti todenteolla nousta. Kanssani kisaavat lukuisat seurakaverit, oma veli ja omat kannustusjoukot tulevat olemaan valtava henkinen voimavara, josta yritän ammentaa kaiken postitiivisen energian kisan aikana. Oma kevät on ollut todella vaikea sairastelujen vuoksi, joten olen vaan onnellinen, että olen saanut itseni tähän kuntoon ja, jos kaikki menee su asti hyvin pääsen starttiviivalle. Ensisijainen tavoite on maaliinpääsy - hymyillen! Aoin seurata sykkeitä aika orjallisesti ja mennä niiden mukaan. Vauhti on sitten päivän mukaan mitä on. Tsemppiä kaikille Köpikseen tulijoille! Siellä nähdään! :)

Viimeisiä viedään

Köpis lähenee uhkaavaa vauhtia ja Joroisten jälkeen treenit paukahtia päälle nopeella tahdilla ja intensiteetillä. Ollaan tehty lyhyttä ja kovaa sekä vastapainoksi pitkää siivua varsinkin pyörällä ja juosten. Ensimmäistä kertaa eilisen pitkän 5h pyörälenkin ja 1 h juoksulenkin jälkeen alkoi tulla fiilis, että tulisi se kisa jo, niin loppuisi tämäkin hulluus. Sairasteluista ja vastoinkäymisistä huolimatta olen muutoin pysynyt todella motivoituneena treeneihin ja odottanut uutta treeniohjelmaa innolla. Kisaan on kolme viikkoa, joten eiköhän motivaatio saada kaivettua kuopastaan ja nostamaan  huipussaansa kisaan mennessä. Vaikka kesän viikonloppuja on pitkälti ohjannut tuleva IM, ei se sitä tarkoita, että näistä upeista kesäkeleistä ei olisi päässyt nauttimaan. Treenit vaativat vähän suunnittelua, mutta usein olen sukulointireissuilla polkenut koti- tai menomatkan (Esim. Salo- Espoo väli x2) tai uinut kesken veneretken tai raahannut lenkkareita mukaan kavereille jne. Kuntopiirit, juoksut, uinti on niin helppoa toteuttaa Suomen kesäolosuhteissa ja juuri nämä kavereiden tai sukulaisten kanssa tehdyt treenit ovat olleet ihan parhaita!

Broidin ja kummitytön kaa uimassa

Viime viikkojen avaintreenit ja harkkakisat:

- 2h juoksu 30c helteessä. Ihan kivasti kulki IM tavotevauhtia, mutta nestehukka pääsi yllättämään, kun tein lenkin kahtena lenkkinä ja välissä vain yksi juomatauko. Polvi alkoi vähän ilmoitella itsestään juoksun loppuvaiheilla.

- Heltri Cup 20 km tempo. Pitkän juoksun jälkeen kroppa veti ihan jumiin ja tempopäivänä olo oli vetelä ja pelkäsin jo flunssan pukkaavan. Pienen koutsin kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin lähteä matkaan, kuitenkin vähän tunnustellen. Tempo ajettiin kahtena lenkkinä ja sain nousujohteisen suorituksen. Päivän olotilaan nähden todella tyytyväinen aikaan 31.45min.

- Heltri Cup Rykäsy III. Ennen kisaa käytiin Hannan kanssa kelailemassa n.1,5km ja tuntui, että tuo avasi aamunjäykkää kroppaa mukavasti. Startti on jo 9 aamulla, joten ei tietoakaan, että olisi saanut nukkua pitkään viikonloppuna. Uinti meni mielestäni hyvin, vähän pidempi matka oli oman Garminin mukaan kuin viime Rykäsyssä. Vedestä rantauduin oman kellon mukaan 11.56 ja vaihto meni vikkelään. Pyörä lähti mukavasti liikkeelle ja ajelin täysin omassa yksinäisyydessä. Odotin koko ajan, että takaa alkaa tulla miesten letkoja, mutta ohi meni vain kaksi yksittäistä ajajaa. Toisella kiekalla ylämäet alkoivat tuottaa ongelmia, sillä jalat olivat selvästi todella väsyneet ja hapottivat  helposti. Pyöräaika oli oman kellon mukaan n.34min, joten ihan hyvä aika kuitenkin. Juoksu tuntui jälleen alkuun todella pahalta, mutta onneksi helpotti 2 km jälkeen. Vaikka vauhtia yritti lisätä, niin ei sitä vaan ole. :) Oma juoksuaika parani kuitenkin edellisrykäsystä ja oli n. 23.50. Loput ajoista meni vaihtoihin, joten yhteisaika 1.12h. Tuntui, että kisa meni aika nappiin, joten jäi ihmetyttämään, kun aika ei parantunut. Voi olla, että tuo yksin ajettu pyörä heti söi aikaa. Sprinttikisat on armottomia ja maitohappoa saa kestää koko ajan. Toisaalta uskon, että juuri tälläiset vetäsyt ravistaa kroppaa hyvin, kun perus kestävyysnylkyttämisen rinnalla kropalle annetaan välillä shokkihoitoa.

- Nousevatempoinen 5h pyörä + 1h juoksu illalla. Siinä oli eilisen päivän resepti ja aikamoinen urakkahan toi oli. Onneksi päästiin Hannan kanssa vetämään puolet matkasta yhdessä, koska muuten olisin totaalisesti hajonnut vastatuuleen, kuumuuteen ja ampparihyökkäykseen. Lähdettiin Salosta polkemaan Suomusjärven kautta Sammattiin, josta jatkoin Lohjalle pullon täydennykseen porukoille. Sieltä Siuntion kautta Espooseen. Koko matkan vastatuuli ja kokonaisnousu 140km matkalle 1500m, ei tehnyt matkasta helppoa. Loppuun vielä nostettiin tehot ensin pk2 ja lopulta aerobiselle kynnykselle. Olipahan treeni, mutta kasvatti henkistä kanttia ja kivun sietoa (amppari pisti reiteen) mukavasti. Subin, päikkäreiden ja jätskikahvien jälkeen lähdin vielä keskuspuistoon metsälenkille, joka kulki yllättävän mukavasti tohjoilla jaloilla.

Amppari iski!

Edessä olisi vielä muutama pidempi treeni, jonka jälkeen aletaan keventää ja palautella. Nyt täytyy todella tsempata lihashuollon ja ravinnon suhteen, että kroppa palautuu rääkistä ja mahdollista superkompensaatiota alkaisi tapahtua. Toivottavasti paras isku olisi sitten kisapäivänä!

Finntriathlon 2014

Eilen uitiin, poljettiin ja juostiin koko rahan edestä. Mahtava Suomi triathlon päivä ja upeat kisapuitteet. Joroisten kisajärjestelyt ja kisatunnelma ovat, jos mahdollista, vuosi vuodelta paremmat. Kisat alkaa osallistujamäärän ja järjestelyiden puitteissa muistuttamaan isoja kansainvälisiä skaboja. Katsojia ja kisaajia "hellittiin" myös sään puolesta. Aamusta lähtien porottanut aurinko nosti lämpötilan lähelle 30c astetta. Kisa ei varmastikkaan ollut kenellekkään helppo ja nesteytyksen onnistuminen näytti pettävän monella kovalla menijällä. Kisa oli myös rankka itselle, mutta onnistunut suoritus takasi ensimmäisen 5h alituksen puolimatkalla. Maalissa tuuletin tunnemysrkyssä ja heti viivan ylitettyäni lösähdin maahan. Järkkärit veivät hetkeksi ensiaputelttaan, jossa litra vettä jääpussi pään päällä saivat ihmeitä aikaan. Eilinen saa hymyn edelleen huulille ja reitin varrella kannustuksesta sai järjettömästi voimaa.

Maalissa 4.57h

Omalla ajalla 4.57h irtosi oman sarjan 2. sija, ja vaikka kulta karkasi ihan nokan edestä, ei se harmita juuri yhtään. Hävisin paremmalle ja luulen, että sarjan voittajasta Aino Luomasta tullaan kuulemaan vielä. Naisella vasta ensimmäinen puolimatkan kisa ja pyörän hän ajoi maantiepyörällä. Kunnia ja kumarrus vielä voittajalle. Meillä kahdella oli myös naisten ikäsarjojen kaksi kovinta aikaa, joten SM-mitalin lisäksi meitä muistettiin myös rahapalkinnolla. Kisa antoi uskoa omaan tekemiseen ja kunto alkaa olla nousujohtoinen Köpistä ajatellen. Muutaman kerran eilen epätoivoin hetkillä ajattelin kauhulla jo tulevaa. Miten helv.. jaksan tuplata tämän matkan, kun nyt jo tuntuu näin pahalle? Kunnioitus tulevaa koitosta kohtaan on korkea. En todellakaan lähde soitellen sotaan, vaan kyseessä on ensimmäinen IM, josta toivon saavani hyvän ja tasapainoisen suorituksen kuten eilen. Mutta tarkemmin vielä eilisen kisan kulkuun.

Uinti:

Omassa lähdössä 11.10 starttasi naiset ja miehet 25-29. Lähtö sujui ongelmitta ja ensimmäiselle kääntöpoijulle asti pääsin hyvässä peesissä. Poijulla sekoilin sen verran, että sekunnissa oma peesi oli kadonnut ja näin jälkikäteen ajatellen, olisi todella pitänyt taistella ja kiihdyttää omaa menoa, etten olisi sitä menettänyt. Jäin nimittäin uimaan ihan yksin ja omat suunnistustaidot tuolla pitkällä takasuoralla pääsi testiin. Eihän se tosiaan mennyt nappiin, vaan Garminin kartasta näkee, kuinka ajauduin ihan liikaa vasemmalle ja kääntöpoijulle tultaessa jouduin korjaamaan omaa linjaa melkein 90 kulmassa. Tosta ehkä 100m lisämatkaa. Lopussa myös vähän vasemmalle ajautumista, mutta muuten loppu tuli mukavasti. Uinti tuntui muuten vahvalta, joten vähän harmittaa tuo huono suunnistus. Uintiaika 33min.

T1 tuli sitten sählättyä olan takaan. Yleensä olen hyvä ja nopea vaihtaja, mutta nyt onnistuin juoksemaan vaihtopussien ohi, kunnes hetken vaihtoalueella seisottuani tajusin, että pyörävarusteet olisi varmaan jostain saatava. Eikun takaisin pusseille ja vaihtamaan. Seuraava takaisku tuli pyörän päälle noustessa. Ensimmäisellä polkaisulla lähti ketjut. Selkeästi oli vaihteen vaihto kesken, kun voimalla polkaisin ja siinähän ne tipahti. Kirosin ja manasin, mutta onneksi tuohon episodiin tuhlaantui max. 1min.

Pyörä:

Pyörän päällä yritin rauhoitella mieltäni. Kisa ei todellaan ollut alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Etsin hyvän kadenssin ja hengitysrytmin. Alkuun sykkeet paukuttivat korkealla, mutta vauhtiin päästyäni sain sykkeet tasattua tavoitesykkeille eli aerobiselle kynnykselle n.158-162. Ylämäet otin vähän rauhallisemmin ja alamäissä pidin rentoa polkua yllä. Menomatka oli vähän mäkisempi ja keskari kääntöpaikalla Rantasalmella oli 34km/h tietämissä. Tiimi- ja treenikaveri Minna oli livahtanut edelle mun vaihtosähläyksen aikana ja hänet otin kiinni ennen Rantasalmea. Mukaan matkaan takaa tuli myös sarjan voittaja. Jossain vaiheessa tavoitimme myös 20-24 sarjan voittajan Iinan, jo meitä oli kimpassa monta kovaa naista. Peesausta oli paljon tänäkin vuonna, mutta mielestäni selkeästi vähemmän kun esim. kaksi vuotta sitten, kun viimeksi olen kisannut. Yhden ainoan kerran eteeni paukkasi pitkä miesten letka, jolloin tunsin saavani peesihyötyä. Nuo letkat menivät kuitenkin niin paljon kovempaa, että hyöty jäi lyhyeksi. Sykkeistäkin näkee, että olen ajanut todella tasaisen omin avuin ajetun pyörän, josta olen todella tyytyväinen.

Rantasalmen jälkeen jossain vaiheessa Minna ja Iina jäivät ja jatkoimme matkaa sarjan voittajan ja heltriläisen miehen kanssa. Tällä kolmikolla peesisäännöillä vuoron perään ohitellen ajoimme T2 asti. Pyöräaika oli 2.35h ja keskari n.35km/h. Pyörän päällä noudatin nesteytys ja ravintosuunnitelmaa. Join n. 2,5 urheilujuomapulloa sekä pienen vesipullon. Nesteiden lisäksi vedin kolme geeliä. Vaihtoon tullessa olo oli hyvä, vaikka nivuset ikävästi ilmoittelivat itsestään. Luulen, että en vielä täysin ole tottunut Adamon uuteen satulaan ja nivuskipu johtui siitä. T2 menikin jo paljon paremmin, mitä nyt vähän sähläsin, kun kypärä ei mahtunut pussiin, kun fiksuna tyttönä olin solminut sen niin kireälle. Onneksi järkkäsrit auttoivat tässä.

Juoksu:

Juoksussa lähdin tavoittelemaan 1.40h aikaa ja se olisi vaatinut n.4.40min/km vauhteja. Alkuun lähdin aika reippaasti liikenteeseen rinta rinnan sarjan voittajan kanssa. Jo ensimmäisessä mäessä sykkeet nousivat lähelle anakynnysta, joten tajusin, että on pakko himmata, jos aion tässä helteessä juosta vielä maaliin. Tasasin vauhteja ja sykkeitä ja aloin löytää omaa rytmiä. Ensimmäinen 5km tuntui todella pahalta. Yleensä jalat tottuu lajin vaihdokseen nopeasti, joten nyt pelkäsin, että tuleeko koko juoksu olemaan hirveetä taistelua. Ensimmäiset "tässä ei helv.. ole mitään järkeä" keskustelut käytiin tässä vaiheessa. Onneksi ensimmäisen kiekan lopulla päästiin hetkeksi varjoon metsäpätkälle ja yhden alamäkirullauksen jälkeen askel vähän keveni. Kilsat 6-15km menikin paljon paremmilla tuntemuksilla. Kuumuus oli toki sietämätöntä ja juomapisteitä olisi tarvittu useammin. Päälle kaadettu vesi toi helpotusta ehkä kilometrin ajaksi, jonka jälkeen taas päänahka ja koko kroppa oli kuin tulessa. Juoksussa noudatin myös suunnitelmaa juoman ja ravinnon suhteen. Jokaisella juomapisteellä vettä ja urheilujuomaa. Geelin pystyin vetämään kahdella ekalla kiekalla, viimeisellä kiekalla upposi enää vain vesi. Ilmeisesti pyöränaikainen tankkaus toimi ja ensimmäinen kerta, kun hellekisassa en saanut sen pahempia nestehukkaoireita. Yleensä kylmät väreet ja palelu ovat ottaneet itsestä yliotteen kaikissa edellisissä hellekisoissa.

Yritin keskittyä vain juoksuasentoon ja rytmiin ja tämä toimi. Vaikka tuntemukset olivat toisella kiekalla hyvät, vauhti vaan väkisin laski koko ajan. Vikalle kiekalle lähtiessä tajusin, että en saa antaa periksi tippaakaan, jos haluan alittaa 5h. Alkoikin kova taistelu väsymyksen ja tahtotilan kanssa. Metsäosuudelle päästyäni aloin vihdoin uskoa, että tulen pääsemään alle 5h. Yritin loppuun vielä kiristää tahtia, mutta yritykseksi jäi. Tasaisella 4,50min/km tahdilla painoin maaliin asti. Puolimaran loppuaika 1.42h.

Ensiavun kautta palautustelttaan, jossa oli mahtava nähdä tuttuja onnistuneen kisan jälkeen. Hetken päästä teltalle tuli myös veljeni, joka oli silminnähden nestehukassa/energiavajeessa. Lämpö todella yllätti monta kokenutta menijää ja juoksureitin varrella näkyi todella monta tienposkeen kuukahtunutta kisailijaa. Toivottavasti kaikki selvisivät vain säikähdyksellä.

Tridietin mitalistit: Hanna, Markos ja minä sekä itse valkku Merja

N25-29 II sija

Illalla jäätiin odottamaan vielä palkintojen jakoa. SM-mitali kaulaan, joten näillä fiiliksillä on hyvä jatkaa kohti Köpistä.