Taisteluvoitto

Pitkä kisareissu takana, pyykkikone laulaa, päällimmäiset työt hoidettu, joten hetki aikaa koota ajatukset menneeltä kisareissulta. Viikkoon mahtui viime keskiviikon SM-tempo ja heti lauantaina perään  ITU:n pitkän matkan MM-kisat. Ensimmäiset fiilikset lauantain kisan jälkeen oli raju pettymys. Uinti ja pyörä kulkivat kuin unelma ja juoksuun lähdin ikäsarjani johtoasemasta. Juoksu oli kuitenkin ehdottomasti kauheinta, jota olen missään kisassa kokenut. Uskomatonta, mutta esim. Havaijin juoksuosuus oli ihan paperia tähän verrattuna. Kaikki vaan meni pieleen alusta lähtien...Tätä tämä urheilu kuitenkin on. Kaikki ei voi aina mennä putkeen. Edessä pitkä siivu tekstiä menneistä kisoista ja Motalaan valmistautumisesta, joten hyppää suosiolla tekstin loppuosaan, jos vain Motalan kisarapsa kiinnostaa.

Valmistautuminen Motalan kisaan vedettiin kovaa tietoisella riskillä. Kisatahti Vantaan jälkeen jatkui kiivaana. Viikko Vantaan perusmatkan ja Porvoon ajojen jälkeen kävin la aamulla kisaamassa Jämsän SM-sprintin. Tuloksena SM 5.sija. Harmillisesti Södeströmin Maria loikki ohitseni juoksun viimeisillä metreillä. Jämsässä kulki niin pyörä ja juoksu - uinti sen sijaan oli aika konttausta. Sprinttikisoissa sorrun uinnissa usein liiallisen yritykseen ja panikointiin, jolloin tekniikka katoaa täysin. Pyörässä sain ajella yksin kärkinaisia takaa, mutta eipä yksin tempoaminen sprintissä niin järkevää ole. Matka yksinkertaisesti loppuu kesken. Juoksu oli kuitenkin kovasta pyörästä huolimatta lennokasta ja taisin juosta oman vitosen enkan. Jämsästä ajettiin suoraan Saloon, jossa otin lepoa kolmeen asti aamuyöllä, kunnes kello soi ja oli aika lähteä metsään. Jukolan viesti on vuosikausia kuulunut kisakalenteriin ja olihan sinne nytkin päästävä. Ei ehkä se optimaalisin palautus aamuisesta kisasta taikka järkevä veto Motalaa ajatellen, mutta olenkin aina ollut fiilisurheilija - tehnyt aina sitä mistä oikeasti nautin. Jukolassa juoksu kulki aivan mahtavasti ja 11km samoamisen jälkeen olisin voinut jatkaa matkaa vaikka kuinka paljon pidempään. Juoksin nelosasuuden aikaan 1.24h. Mukaan mahtui kaksi megapummia, johon tuhraantui aikaa osuusanalyysin perusteella ainakin 15min.  Joukkueella meni muutenkin hyvin ja loppusijoitus taisi olla siellä 700-800 tienoilla.

SM-sprintissä Team Cervelo edustaa

Jukolan jälkeen katse siirtyi Motalaan, mutta vielä ennen lauantain Motalan starttia kävin rykäsemässä SM-tempon Noormarkussa. Jukolan jälkeen keventelin  kyllä, mutta juhannusviikolla tehdyillä juoksulenkeillä oikea polveni kipeytyi todella pahasti. Olen koko kevään ja alkukesän saanyt treenata ilman mitään polvivaivoja, joten pelästyin toden teolla, varsinkin kun kipu oli niin kovaa, että treenit oli pakko keskeyttää ja linkata kotiin. Kipu tuntui selkeältä juoksijan polvelta - ei niinkään vanhalta kierukka/rustovauriokivulta. Oma epäilys on, että yhtäkkiä eri alustalla, eri kengillä vetäisty Jukolan lenkki olisi aiheuttanut tuon ylirasituksen. Kipu ilmeni lenkillä n.8-10km kohdilla, mutta siihen asti juoksu sujui kuin unelma, joten olin hyvin luottavainen Motalan juoksun suhteen. Polvi joutui vielä juhannusaatonaattona aikamoiseen rasitukseen, kun muutimme Erkan kanssa Jyväskylän kämppäni tyhjäksi. Kolmas kerros, ei hissiä - kaksi ihmistä. Tarkoittaa lukemattomia portaita ja kantamista. Särkylääkkeillä mentiin. Tähän päälle vielä juhannuksena suhteellisen kova n. neljän tunnin yhdistelmä, jossa mentiin kisavauhtisia vetoja.

Kisaviikolla ennen tempoa lihakset olivat vielä juhannuksen treeneistä väsyneet. Varsinkin pakarat olivat taas aivan jumissa. Samanlaista tuntemusta, jota oli esim. HCR:ssä kovan pyöräviikkojen jälkeen. Kävin maanantaina hierottamassa niitä ja varsinkin piriformis ja lonkan ulkokiertäjät olivat aivan juntturassa. Lihaksia murjottiin auki vähän liiankin kovaa ja tiistaina olin vielä aivan tukkeessa. SM-tempo ja tuleva Motalan kisa alkoivat ensi kerran vähän pelottaa.

Bongaa pummit kartalta...

Vettä kaatamalla, mutainen metsä, pari jättebummea - fiilis mahtava!!

SM-tempo

Keskiviikkona olo oli kuitenkin jo normalisoitunut ja Noormarkkuun lähdin innostuneena. Automatkalla tuo innostus hieman laantui kun taivaalta tuli vettä aivan saavista kaatamalla. Ennuste ei luvannut yhtään sen parempaa iltapäivälle. Kaatosadetta ja 12c. Nice! No, olosuhteet ovat samat kaikille ja vesisateestahan saa vaa extra-agrea päälle. Olin pyytänyt itselleni aikasta starttiaikaa, jotta varmasti ehtisin tempon jälkeen Turun satamaan hyvissä ajoin, Sain ensimmäisen lähtöajan, joka ei jälkikäteen ajateltuna ole se helpoin paikka lähteä. Se ettei edessä ollut ketään takaa-ajettavaa vaikutti itseasiassa paljonkin henkisesti. Se on uskomatonta, kuinka paljon itsestään saa kerättyä voimaa, kun edessä näkyy jonkin selkä. Tämän edun puuttuessa itsensä psyykkaminen ajon aikana oli entistä tärkeämpää. Ihan mahtavan taistelun sain itseni kanssa tehtyä, joten tyytyväinen olen suoritukseen siltä osin. Asia, joka sai pasmat sekaisin ennen ajoa, oli ajoasennon säätö. Olimme viikolla joukkueenjohtajan kanssa tsekanneet tempopyörät UCI:n sääntöjen osalta ja pyöräni piti olla selvillä vesillä. 15min ennen starttia pyörätsekissä ilmeni, että pyöräni säädöt eivät olleet lähimainkaan sääntöjen mukaiset. Satulaa jouduttiin ottamaan taakse ainakin 5cm. Ehdin muutaman polkasun tehdä uusilla säädöillä ja todeta asennon kamalaksi. Tuntui, että olin niin takana, että hyvä kun käteni ylsivät tangon padeille. Roikuin aivan satulan reunalla ja tuntui, etten siltikään päässyt lähelläkkään "normaalia" ajoasentoa. Säännöt on säännöt ja niillä mentiin. Turha sit oli surkutella ja päätin keskittyä ajoon.

Siellä mennään räkäposkella kaatosateella

SM-tempo joukkuekultaa!

Tempo oli 27km pituinen ja tavoitteena oli ajaa anakynnyksen tuntumassa lähes koko matka ja loppu tuutata vaan niin kovaa kun pystyy. Alusta lähtien sain tehot kohdilleen ja sen jälkeenhän homma tuntui olevan päästä kiinni. Miten ylläpitää sitä sopivaa, tasaista tuskan tunnetta koko matkan ajan. Ajo sujui teknisesti suhteellisen hyvin. Kääntöpaikalla en tarpeeksi hyvin huomioinut sateen liukkautta, vaan meinasin kaatua, kun takakiekko luiskahti alta. Paniikkijarrutus ja vauhdin hakeminen uudelleen. Paluumatkan tulin paljon ekaa pätkää nopeammin, joten vauhdinjako ja loppurutistus oli siinä mielessä onnistunut. Ehkä loppukirin olisi voinut uskaltaa aloittaa vähän aikaisemmin. Tuntui, että matka vähän loppui kesken. Loppuaika 41.38min, jolla irtosi naisten 7. sija. Keskari oli juuri 39km/h ja keskisyke 174, joten juuri anakynnyksellä. Tiimimme Lotta Lepistö ajoi ylivoimaiseen voittoon minuutin erolla seuraavaan Merja Särkiojaan. Sari Saarelainen nappasi kolmannen sijan. Tämän jälkeen erot olivat tiukassa minuutin sisään mahtui viisi naista. Tyytyväinen olen, että selän taakse jäi todella kovia pyöräilijöitä ja ensimmäiseksi tempokisaksi sain järkevän nousujohtoisen ajon. Tiimin kokonaispanos oli mahtava, kun edelle n. 10s turvin ehti Minna, joka alkaa olla killeri-iskussa kesän trikisoja ajatellen. Pääsimmekin IK-32:n naisten Lotan ja Minnan kanssa korkkaamaan SM-tempo joukkuekultamitalit! Olihan se mahtavaa saada SM-mitali kaulaan Lotta Lepistön ja parhaan treenisparraaja/ystävän Minnan rinnalla. Mahtava tiimi! Tiimin voittokulku jatkui myös lauantaina ajetussa SM-maantiekisassa, jossa Lotta kiri ylivoimaiseen voittoon!

Motalan pitkän matkan MM-kisat

Kisareissun alussa stressitasot nousivat kattoon, sillä saimme ensinnäkin jännittää ehdimmekö ajoissa Noormarkusta Turun satamaan, sillä matkan varrella oli todella monta tietyömaata, jotka hidastivat matkantekoa huomattavasti. Tulin itse isäni kyydillä Turkuun ja meidän piti Erkan kanssa treffata saatamassa hyvissä ajoin, jotta saamme pyörän ja kisakamat siirrettyä autosta toiseen. Meillä oli tulipalokiire, mutta matkan varrella selvisi, että Erkkakin on niin myöhässä, että emme ehtisi laivaan auton kanssa. Siinä sitten kiukuteltiin ja jännitettiin, mutta parin minuutin marginaalilla saimme pääsimme kuitenkin laivaan. Erkka todisti, että Tapiolasta ehtii Turun satamaan kaatosateella, pyörätelineellä tunnissa ja vartissa. Tästä sai toki maksaa sen hinnan, että kiireessä oma laukku oli jäänyt kotimme pihalle ja saimmekin sitten shoppailla Erkalle uuden vaatekerran laivalta. Pikku vastoinkäymisistä huolimatta kisamatka oli alkanut ja oli aika alkaa keskittyä lauantain kisaan.

Torstaina ajoimme suoraan Motalaan, katsastimme kisapaikan ja kävin rekisteröitymässä kisakansliassa. Torstaina vesi oli mittausten mukaan 13,9c, joten tiedossa oli jo tuolloin, että uintia tullaan lyhentämään. Itsenäni tuo ei niin harmittanut, kunhan vain joku pätkä uitaisiin. Torstaina pesin ja säädin pyörän normiasentoon. Kävimme pyörittämässä tunnin verran Linköpingin ympäristössä, jossa hotellimme sijaitsi. Vätternin ympäristö yllätti upeilla maisemilla. Kumpuilevaa, todella kaunista maalaismaisemaa ja upeita päällystettujä teitä. Täytyy ehdottomasti tulla polkemaan Vätternrundan joskus. Viimeistelyissä jalat tuntuivat yllättävän freeseille ja tein muutaman lyhyen kisavauhtisen vedon. Juoksin päälle ihan lyhyen pätkän, kun halusin testata polvea. Lyhyellä matkalla mitään kipua ei tuntunut ja jalatkin tuntuivat juoksussa ihan ok:lle. Tähän päälle kunnon hiilaripöhnä pastan ja karkin muodossa ja viimeinen voitelu alkoi olla valmis.

Vätternin jäätävä, mutta upean kirkas vesi

Kisafiilis korkealla!

Perjantaina kävimme Hannan ja Markoksen kanssa vielä vähän pyörittämässä jalkoja ennen pyörächeckiä. Kävimme myös testaamassa jääkylmän veden. Uin n. 500m tehden muutamia kovempia vetoja. Ostin exposta neopreenilakin, joka oli kyllä ihan ässä noin kylmässä vedessä. Perjantaina vesi oli 14c, joten kisaajille infottiin uinnin olevan 1,5km:n mittainen. Juuri hyvä matka itselle ja eipä tuossa jäävedessä olisi kauempaa halunnut uidakaan. Fiilis oli hyvä, puitteet ihan mahtavat ja iso suomalaisten kisaporukka piti hyvää fiilistä yllä. Kisa jännitti, mutta olin rennon odottavainen. Koska kyseessä oli ensimmäinen kyseisen matkan kisa, kyselin vinkkejä kokeneilta kehäketuilta. Yhteistuumin valkun kanssa sovimme, että uinti ja pyörä vedetään rohkeasti. Pyörässä hippusen puolimatkan tehoista pois. Strategiana oli uida kovaa, pyöräillä rennon kovaa aerobisen kynnyksen-vk1:n tuntumassa nousujohtoisesti ja juosta n.4.30-45km/h vauhtia.  Tämä tuntui realistiselta ja tämän hetken kunnon mukaiselta tavoitteelta.

Kisa-aamun hulina

Kisanvastaisen yön nukuin melko hyvin, toki hereillä jo ennen kelloa, mutta kuitenkin hyvin levänneenä. Aamiaisella puuroa, hilloa, banaania, kanamuna, tuoremehua ja kahvia. Matka kisapaikalle Hannan kanssa niitä näitä jutustellen. Aurinko paistoi kirkkaana ja tiedossa olisi kesän jopa lämpimin päivä. Veteen ei päässyt verramaan ennen kisaa, joten teimme Hannan kanssa juoksuverran. Lähdöt olivat kolmessa aallossa ja naisten lähtö viimeinen. Pääsimme jäiseen veteen lillumaan ennen lähtöä. Asettauduin Susannan viereen ja ajattelin yrittää hänen peesiin. Vantaalla hävisin uinnissa hänelle pari minuuttia, mutta rohkeasti päätin yrittää. Lähtöpamaus ja naiset matkaan. Olin asettautunut ihan vasempaan laitaan, josta leikkasin sitten poijujen kohdalle. Lähtöpaikka oli loistava, sillä en saanut mitään iskuja ja rauhassa sain rakentaa omaa uintia. Hetken aikaa roikuinkin Susannan perässä, mutta hävitin jalat jossain välissä. Pitkän pätkän uin ihan itse ja sitten loppumatkasta taas sain hyvävauhtisen peesin. Uinti sujui rennosti. Ei mitään ongelmia hengityksen kanssa tai kylmyyden kanssa. Vedestä noustessa oma kello näytti 24.47min. Ehdottomasti paras perusmatkan uintini. Vaihdossa pientä sählinkiä jälleen Kaskin kypärän kanssa. Moneskohan kerta, ku se tarra irtoaa. Ens kerralla kyllä teippaan ton pirun kypärän. Tiesin uineeni hyvin, kun olimme vaihtopaikalla samaan aikaan Susannan kanssa. Kypäräsekoilun vuoksi Susanna pääsi aloittamaan pyörän minun edellä. Lähdin pyörään sarjani neljäntenä.

Pyörään lähdössä

Pyörän kääntöpaikalla

Heti pyörän alkuun oli reitin kovin mäki. Sykkeet olivat uinnista korkealla, joten rauhassa pyöritin mäen ylös satulasta. Muut runttasivat putkelta kun viimestä päivää, mutta siinä ajattelin, että kohta nappaan heidät yksi kerrallaan kiinni. Tasasella aloin tasata sykkeitä ja nautin alkuun juomaa ja geelin. Sitten aloin keskittyä mahdollisimman virtaviivaiseen ajoasentoon ja korkeaan kadenssiin. Pidin huolta, että polkimissa oli hyvä paine jatkuvasti. Sykkeet alkoivat vihdoin asettua oikealle alueelle ja sitten vaan kesityin pitämään yllä tasaista tehoa. Pyörä tuntui todella voimakkaalta. Sain oikeastaan koko ajan olla ohituskaistalla sillä tiellä oli paljon edellisessä aallossa lähteineitä ikäsarjamiehiä. Vastaan tuli aikamoisia letkoja, mutta itse sain polkea ihan rauhassa. Oikeastaan ensimmäinen triathlonkisani ikinä, ettei tarvinnut kertaakaan murehtia peesaavansa tai että joku olisi peesannut. Pyöräreitti oli upea, tien kunto hyvä ja jalat toimi. 120km matka pyöräiltiin kolmena lenkkinä käyden kisa-alueella kaksi kertaa kääntymässä ja kipuamassa tuo mäki uudelleen. Energiaa otin tasaisesti: kaksi geeliä tunnissa ja pyrin juomaan yhden pullon tunnissa. Juominen taisi jäädä vähän vajaaksi. Taisin pyörän aikana loppupeleissä juoda vain n.1,5l, joka kostautui sitten vähän myöhemmin. Ilma oli pyörässä vielä aika viileä, mutta lämpö alkoi nousta päivän mittaan. Pyörä tuntui loppuun asti voimakkaalta ja jatkuva ohituskaistalla olo nosti itseluottamusta päivän kunnon suhteen. Tiesin myös johtavani sarjaani, sillä numeroista oli helppo bongata oman sarjan menijöitä. Sain loppuun asti pidettyä tehot ja sykkeet aika hyvin ylhäällä. Pyöräsplitti oli 3.16h n.36km/h keskarilla.

Nopea vaihto ja tässä vaiheessa laitoin sukat jalkaan, koska 30km en uskaltanut lähteä juoksemaan ilman sukkia. Itseasiassa sukat minun piti laittaa jo pyörään, mutta siinä tohkeissani skippasin ne silloin. Nyt juoksukassissa oli vain "varasukat", jotka olinn laittanut sinne lähinnä siltä varalta, jos hyvät sukat olisivat kastuneet tai jotain. Sukat, jotka laitoin olivat ihan hyvät Craftin juoksusukat, mutta aina ennen olen käyttänyt Niken anti-blister sukkia, koska jalkani ovat jostain syystä ihan mega rakkoherkät. Uskomatonta, kuinka näinkin pieni moka voi vaikuttaa paljon vielä koko kisaan. Juuri kun lähdin juoksuun vaihtotelttaan pyyhälsi sarjani kakkonen, joten tiukka juoksu olisi tiedossa. Juoksupussi järjestäjille ja matkaan. 30km ihanuutta edessä. Olin hyvävoimainen, jaloissa ei pyörän jäljiltä mitään kipuja, joten matkaan.

Hammasta purren

Oikeastaan jo ensimmäiseltä kilometriltä asti tiesin, että kaikki ei ole kohdallaan. Jalat tuntuivat aivan kamalille, Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta niin monta kisaa tehneenä, sen vaan tietää, kun kaikki ei todellakaan ole kohdallaan. Yritin tesempata itseäni ekojen kilsojen ajan vain ajattelemalla, että tämä on normaalia vaihtojäykkyyttä. Kyllä se siinä viimeistään 5km kohdalla alkaa rullata. Vaan ei alkanut. Jalat olivat aivan betonia. En muista, koska olisin niin raskailla jaloilla juossut. Pakarat olivat aivan juntturassa. Pienen pienikin mäen nyppylä veti vauhdin ihan nolliin, koska yksinkertaisesti pakaralihakset sanoivat itsensä täysin irti! Ekan kympin vedin 45min, ihan kohtuullista vauhtia, mutta tuokin aika oli uskomattoman taistelun tulos. Edessä vielä 20km ja olo oli aivan kamala. Heti ekalla kiekalla ohitse meni kakkosena ollut svedu, toisen kierroksen alussa ohi pyyhälsi toinenkin svedu, lopulta koko meidän sarjan voittanut. Heidän vauhti näytti tähtitaivaalliselta. Ei mitään saumoja vastata. Vaikka olin ekalla kiekalla ottanut urheilujuomaa ja geelin, nestehukan oireet alkoivat tehdä tuloaan. Kylmät väreet, päälaen väristykset. Tunnistan noi oireet jo niin hyvin, että aloin vetää enemmän nestettä, mutta tietysti liian myöhään. Kakkokierros meni jo aivan epätoivon vallassa. Ei paljon auttanut ppp - hokema (posture, pace, positive). Positive my ass, oli lähinnä ajatukset tuossa vaiheessa. Keskeytys kävi mielessä niin monta kertaa. Jotenkin sitä vaan mummoaskelsi menemään kilsa kerrallaan, huoltopiste kerrallaan. Puolimara tuli aikaa 1.40h. Siis vielä kohtuulliseen aikaan, mutta vauhti vaan hyytyi ja hyytyi. Askel oli naurettavan matala. En vaan saanut takareisistä tai pakaroista yhtää apua - ne oli täysin pois pelistä. Vikalla kiekalla kyllä käytiin niin syvällä, etten ole koskaan käynyt. Pikkuhiljaa aloin tuntea, että päkiöiden alle on kehittynyt kunnon rakot. Jokaisella askeleella ne tiedosti ja kipu oli aikamoista. Kaikki nesteet alkoivat tulla ylös ja oksentelin muutamia kertoja vauhdissa mukavaa vaahto-oksennusta rinnuksille. Pari kilsaa ennen maalia ohitseni mentiin ja kolmossija meni siinä. Ei pystynyt vastaamaan mitenkään. Yleensä kisoissa saa jonkin loppukirin aikaiseksi, nyt taistelin vaan, että pääsen maaliin. Sieltä se maaliviiva ikuisuuden jälkeen tuli - MAALISSA! Täysi lyhistyminen maaliin ja itsensä keräily minuutteja. Loppuaika lopulta 6.15h ja juoksuaika 2.28h.

"Loppukiri"

Maalissa

Mikä sitten meni vikaan...Olen koittanut analysoida mitä ihmettä juoksuosuudella tapahtui, kun olen parhaassa juoksukunnossa mitä olen koskaan ollut. Uskoisin, että lukuisat asiat vaikuttivat. Keskiviikkona vedetty maksimisuoritus yhtäkkiä erilaisella ajoasennolla varmaan ykköstekijä. Polven rasitusongelmat kielivät pakaran ja selän alueen ylirasitustilasta jo valmistavilla viikoilla. Siihen olisi pitänyt havahtua ja hoitaa kuntoon aiemmin. Nestehukka, valtavat rakot vääristä sukista johtuen. Monta tekijää jotka on helppo nimetä ja yhdessä varmasti vaikuttivat.

Tuskainen urheilija

Näillä mentiin

Pettymys oli kisan jälkeen valtava. Ihan normaalilla juoksulla mitali olisi ollut täysin otettavissa. Mutta tätä on urheilu ja tällä kertaa käteen jäi ärsyttävin sijoitus eli 4.sija. Parin päivän jälkeen alkaa pettymys taittua. Ei se nyt niin huono viikko ollutkaan SM-joukkuekultaa ja F25-29 MM 4.sija amatööriurheilijalle. Seuraavana päivänä aurinko paistoi, kesän eka hellepäivä, loistava seura ja skumppaa. Hymy irtoaa ja elämä jatkuu. Tämä on kuitenkin vaan yksi kisa muiden joukossa. :) Nyt focus siirtyy palautumiseen ja varsinkin lihaksiston hoitamiseen kuntoon. Joroisiin on kolme viikkoa aikaa ja siellä olisi mahtavaa päästä juoksemaan taas normaalia juoksua.

Elämä voittaa!

Kun pyörä kulkee...

Sunnuntaina kotiin raahautui rättiväsynyt, mutta onnellinen triathlonisti/pyöräilijä. Jalat vapisten kannoin pyörän ja kaikki kamat kolmanteen kerrokseen ja sisäänpäästyä romahdin sohvalle kykenemättä hetkeen tekemään yhtään mitään. Lauantain Vantaan Triathlonin perusmatkan ja sunnuntain Porvoon ajojen väliin jäi aikaa ruhtinaalliset n.16h ja rasituksen kumuloituminen alkoi todella tuntua. Viikonloppu meni oikeastaan yli odotusteni ja sai suunpielet hymyyn siinä lamaantuneena sohvalla istuskellessani. Lauantaina kotiintuomisina naisten perusmatkan ykköstila uudella perusmatkan ennätyksellä ja sunnuntain 9.sija Suomen ykkösmaantiekuskien seurassa, joka oli itselle yksi kovimmista saavutuksista maantiekisoissa. Ohessa kisaraporttia viikonlopun riennoista.

Vantaan Perusmatka

Oma startti oli vasta klo 15.05, joten saavuin Kuusijärvelle jo puolenpäivän aikoihin kannustamaan kaikkia tuttuja ja valmennettavia sprinttimatkan lähdöissä. Kuusijärvellä oli kunnon triathlonkarnevaalihenkeä ilmassa. Lähdöt soljuivat toinen toisensa perään, aurinko paistoi ja musiikki soi. Oma kisatunnelma nousi kattoon ja sitä vain toivoi ajan kuluvan nopeasti, jotta pääsisi irti. Perusmatkalle starttasivat ensin miesten yleisen sarjan kaksi lähtöä, jonka jälkeen oli meidän naisten lähtö. Puolisen tuntia ennen naisten lähtöä auringonpaiste väistyi tummien pilvien alle ja vettä alkoi ripotella. Ilma myös viileni huomattavasti, ennusteen mukaan kisasää oli mukavan raikas 13 astetta. Vesi ei juuri ollut sen lämpimämpää. Tiesin kyllä mitä odottaa, sillä olin keskiviikkona avannut avovesikauden ja uinut ensi kertaa uudella märkkärilläni Headin Black Marlinilla. Tähän asti olen uinut pari kautta Sailfishin G-Range puvulla, joka sekin siis merkkinsä top-end puku. Olinkin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt Headin puvun loistavasta istuvuudesta ja käsien paremmasta liikkuvuudesta. Sailfishin puvun kanssa minulla on aina ollut tunne, että hartiat väsyy ja joudun ikään kuin taistelemaan vastaan käden palautuksen kanssa. Uuden puvun kanssa kädet viuhuivat ihan itsestään ja todella kevyesti. Toinen itselle sopiva ero pukujen välillä on kelluttavuus jaloissa. Sailfish oli omalle uimatyylille jaloista liian kelluttava ja tuntuma potkuun hävisi täysin. Uuden puvun kanssa pystyn paremmin hyödyntämään kevyttä potkua. Ja takaisin itse kisaan..

Lähtöjännitystä

Uinti
Luotto omaan uintiin on kasvanut lukuisten starttien myötä, joten paukusta lähdin rohkeasti kiihdyttämään. Ekalle poijulle tultaessa meitä oli irtaantunut neljä uimaria. Yksi meni kaukana edessä menojaan ja me muut samassa joukossa. Mitään ruuhkaa siis ei ollut, joten omaa uintia pääsi tekemään alusta loppuun. Ensimmäisen kierroksen peesasin, kun sopiva vauhti löytyi. Peesissä uinti oli rentoa, mutta päätin pysyä siinä, koska irtaantuminen olisi vaan turhaan syönyt voimia. Ensimmäiseltä kiekalta rantauduin n. 12.50 aikaan, joten hyvässä tahdissa oltiin. Rannassa juostiin laiturille ja hypättiin uudestaan veteen. Hyppäsin pääedellä ja eikös lasit lähteneet päästä. Siinä sitten fiksailin niitä hetken aikaa ja aikaa tuhlaantui. Tässä vaiheessa myös edellä mennyt uimari sanoi peesisopimuksen irti ja pysähtyi ja odotti minun menevän edelle. Minähän menin, mutta kaikkeen tohon sai aikaa kulumaan ja oma rytmi hetkeksi sekaisin. Ekalla poijulla joku läpsytti jalkojani mukavasti ja hetken kulutta tunnistin Malmströmin Henrikan lipuvan ohitse. Siinä peesissä pysyin melkeen viimeisille poijuille asti, mutta lopun tulin omaa uintia. Rannassa oma kello näytti 26.40 aikaa, joten pikkusähläys näkyi ajassa, sillä Garminin datan mukaan uintivauhti ei hiipunut päinvastoin. Uinti-pyörä vaihto meni aikamoisessa kohmeessa ja tuntui, etteivät sormet pelittäneet kunnolla, mutta pyörään lähdin kolmantena n.2,5min johtajaa Susanna Huttusta perässä.

Pyörä
Pyöräkunto on ollut itsellä nousujohtoinen koko kevään ajan, joten heti pyörän päällä päätin alkaa ajamaan todella rohkeasti. Sykkeet olivat alkuun todella koholla ja jalat aika tunnottomat kylmän uinnin jälkeen. Vettä satoi ja keli oli kolea. Tiesin kyllä, että syke tasoittuu ja lihakset lämpenevät, kun vaan pidän pedaalit liikkeellä. Keskityin mahdollisimman tasaiseen kadenssiin, hyvään paineentunteeseen pedaaleissa ja asennon pitämiseen aerona. Sykkeitä seurasin ja pidin huolen, että intensiteetti oli hyvää vk-menoa. Sitten annoin vaan jalkojen laulaa ja Cervelon kiitää. Innolla katselin, kun myötätuulipätkällä nopeus näytti 50km/h ja meno oli helppoa. Vastatuuliosuuteen en pakottanut, vaan pidin vaan hyvää tekniikkaa yllä. Nopeus laski, mutta myötätuulella otin nopeuden pudotuksen aina kiinni. Puolen tunnin kohdalla vedin yhden geelin ja pyörän aikana join n. puoli litraa urheilujuomaa. Aloin kierros kierrokselta saavuttaa johtajaa ja viimeiselle kierrokselle lähdettäessä painelin ohitse. En lähtenyt kiihdyttämään vauhtia, vaan pidin tasaisen menon yllä ja toivoin, että välimatkaa tulisi. Vaihto tuli jotenkin niin nopeasti vastaan, että unohdin irrottaa jalat kengistä ja niinpä juoksin klossit jalassa vaihtoon, jota en yleensä tee. Taas sormet kohmeessa kenkää jalkaan ja juoksuosuudelle. Pyöräosuuteen meni aikaa 1.01,53h, 38,79km/h vauhdilla. Olosuhteet oli aika tuuliset, joten hyvällä säällä 40km/h ei ole enää utopistinen tavoite.

Juoksu
Juoksun ensimmäiset kilometrit olivat jopa epätodellisen tuntuisia, koska kylmyys oli vetänyt jalkapohjat tai oikeastaan jalat polvista alaspäin täysin tunnottomiksi. En käyttänyt sukkia laisinkiaan ja pyöräkengistä pääsi kaikki kosteus ja kylmyys läpi. Minun piti moneen kertaa juoksun alussa varmistaa, että minulla on kengät jalassa, koska tunne oli niin epätodellinen. Onneksi jalat kuitenkin liikkuivat tunnottomuudesta huolimatta ja ensimmäiset alamäkivoittoiset kilsat nakutin 4.15min/km tahtia. Juoksu lähti hyvin liikkeelle, mutta kääntöpaikan jälkeen aloin nähdä takaa-ajajia ja heidän juoksu näytti todella hyvävoimaiselle. Itselle ylämäet oli aika myrkkyä, sillä pyörä oli vetänyt kyllä takareidet aivan jöötiin. Otin tarkoituksella ylämäissä turhan rutistuksen pois ja tasaisella ja alamäissä pyrin lisäämään vauhtia. Toisella kierroksella näin säilyttäneeni johtoni tai jopa vähän lisäänneeni sitä. Vikalle metsäosuudelle lähdettäessä kuulin johtavani yli puolitoista minuuttia, joten aloin jo vähän fiilistellä voittoa. Lopun tulin rennon kovaa ja maalissa pääsin tuulettamaan voittajana ajassa 2:16:34h! Juoksuun meni aikaa 43.20min vauhdin ollessa 4.20min/km. Taisi muuten olla ensimmäinen triathlonkisan voitto ikinä! Himmeämpiä mitaleita olen pokannut, mutta kyllä voitto maistui makealta, varsinkin onnistuneen ja tasapainoisen suorituksen jälkeen.

Porvoon ajot

Triathlonkilpailun jälkeen yritin optimoida palautumista. Heti nestettä, palautumistuotteita ja kunnon hiilaripainotteinen ruoka parin tunnin jälkeen. Kroppa kävi kuitenkin kierroksilla noin kovan vedon jälkeen. Garmin mittari olisi suositellut minulle 56h palautusta.. heh heh. Uni ei meinannut tulla silmään ja yö oli todella levoton. Aamulla heräsin kuuden aikaan, silmiä kirveli ja olo oli aika jyrän alle jäänyt. Ei muuta kun kisaamaan! Ihmisen kroppa on ihmeellinen kone ja henkisellä valmentautumisella on äärimmäisen iso rooli siinä miten itseämme tsempataan ja miten saada itsestä irti tilanteista, kun se vaikuttaa mahdottomalta. Kömpesin ylös, laitoin musat täysille, kahvin tippumaan ja aloin väkisin hakea kisafiilistä. Ruoka ei meinannut maistua lainkaan, mutta puoliväkisin vedin puuroa naamariin. Pyöräily on joukkuelaji isolla J:llä, enkä todellakaan halunnut tuottaa tiimille pettymystä vaisulla suorituksella. Olo piristyi matkalla Porvooseen tiimikaverin kyydissä ja paikalla kisakuhina ja tutut naamat saivat kisafiiliksen taas nousemaan. Kävimme tiimin kanssa lämppäämässä reitin uuden kaupunkiin tulevan reitinpätkän ns. "murhamäen". Mäki itsessään ei ollut niin paha, vaan pahinta Porvoon reitillä on ns. maalimäki. Mäkeen johtavat tekniset mutkat ja kierrokselle lähdettäessä mukulakivitöyssyt ja mutkat, jotka saavat pääjoukon venymään ihan jonoksi ja auta armias, jos tuossa kohtaa tiput, niin game over.

Lähtötunnelmaa

Porvoon ajot oli itselle ensimmäinen maantiestartti pari vuotta takaperin, joten tiesin mitä odottaa. Naisten reitti on naurettavan lyhyt 63km, mutta eilen otin tuon matkan tyytyväisenä matkaan. Reitin lyhyyden, teknisyyden ja mukana olevien poikajunnujen vuoksi ajo on todella nykivää ja iskuja tehtiin melkeempä jokaiseen isompaan mäkeen tai tekniseen kohtaan. Porvoon ajot on suomalaisen pyöräilyn yksi suurimmista ja arvostetuimmista kisoista, joten on todella outoa, että naisilla ei ole omaa lähtöä sekä kisan pituus on murto-osa, mitä esim. SM-kilpailuissa ajetaan. Ehdottomasti asia, joka olisi helposti korjattavissa!

Startista lähdettiin sata lasissa ja itse jäin tyrimään klossin kanssa ja meinasin jäädä junasta heti lähdössä. Pikku tempo ylämäkeen sata lasissa ja saavutin porukan aika helposti. Liian usesti olen tippunut pääjoukosta huonon sijoittumisen vuoksi, joten nyt päätin yrittää ajaa mahdollisimman edessä pääjoukkoa. Kävin muutaamaan otteeseen vetohommissa, mutta totesin, että jos haluan pääjoukossa maaliin asti tulla, niin äärimmäiseen vastatuuleen ajaminen ei ole hyvä idea. Parempi sijouttuminen todella toimi. Näin ja aavistin iskut paremmin ja ainoastaan pari kertaa missasin iskut siten, että sain tempoa aivan täysillä, että en tipu joukosta. Onneksi noissa iskuissa meinasi tippua muitakin ja heidän kanssaan saimme välit aina ajettua kiinni.

Loppukiri: Rosa Törmänen vs. Pia Pensaari, Kuva: Jari Tepponen

Paikalla oli Lepistön Lottaa lukuunottamatta kaikki Suomen naisykköskuskit ja oli mahtava huomata, että pysyn heidän mukanaan väsyneilläkin jaloilla. Toinen kierros mentiin todella haipakkaa, mutta kolmannen kierroksen lopulla alkoi passailu eikä keltään löytynyt vetohaluja. Voitto ratkaistaisiin siis loppukirissä. Itsellähän ei minkäänlaista kirijalkaa löydä verrattunu maantietykkeihin, joten jos joskus uskaltaisin jotain ratkaisuja tehdä, ne yritykset tulisi tehdä kaukaa ennen maalia. Nyt ei uskallusta riittänyt omiin irtiottoihin, vaikka jalat tuntuivat todella vahvoilta "murhamäen" jälkeen. Kaupunkiin laskettiin pitkässä jonossa ja ehkä vähän liian varovaisen käännöstekniikan vuoksi pieni rako pääsi syntymään kuin alettiin kiihdyttämään loppukiriin. Pyöräilyssä metrinkin rako voi olla liikaa. Mäkeen iskivät kaikki kirikuskit ja tunsin kuinka ohi tullaan. Tuossa kiritekniikassa on varmasti kosolti parannettavaa! Aina jää liian pieni vaihde päälle ja maksimivoiman tuotossa on parannettavaa. Maalissa kuitenkin naisten yhdeksäntenä ajassa 1.47h. Parasta päivässä oli kuitenkin tiimikaverin Rosa Törmäsen 2.sija. Joukkueen tavoitteena oli podium ja siinä onnistuttiin!

Loppuspekulaatiot

Triathlonistin onnenpäivät

Jokaisen kilpa- tai kuntomielessä kisaavan triathlonistin onnenpäivät ovat käsillä. Kisakausi on todella potkaistu käyntiin ja lähes jokaisena viikonloppuna saa asetella jännittynein mielin hakaneuloilla numerolappua rintaan. Itse kuulun niihin, jotka tykkäävät kisata usein ja paljon. Kisoihin tulee rutiinia ja samalla harjoituskisoissa saa usein ylitettyä itsensä eri tavalla mitä yksin treenatessa. Ymmärrän toki ihmisiä, jotka haluavat ladata kaikki paukut yhteen tai kahteen starttiin kesän aikana, mutta itselle moinen järjestely aiheuttaisi luultavasti massiivisin ylilatautumisen ja liiallisen jännityksen, joka näkyisi suorituksessa. Yhden kisan varaan pelaaminen on myös aika riskikästä. Aina tulee loukkaantumisia, sairastumisia ja aina ei vaan ole juuri kisapäivänä se paras isku. Jaksottamalla kauden varrelle riittävästi harjoituskisoja, ö-luokan kisoja ja valmistavia kisoja saa tekemiseen rutiinia sekä luultavasti sen parhaan kisavireen myös kaivettua esille. Triathlonissahan mahtavaa on se, että kisakalenteriin voi täyttää niin juoksu-, pyörä- kuin trikisojakin. Tämän lisäksi on pitkä liuta lajeja, jotka tukevat mainioisti triathlonia, Omassa listassa tälle kesälle löytyy esim. Jukolan viesti ja swimrun kokeilu. 

After HCR palautusta kummitytön kanssa

Ranskan jälkeen tahti on pysynyt suhteellisen kovana ja jälkeäpäin analysoituna HCR:ää varten olisi pitänyt herkistellä vähän enemmin. Lähdin kuitenkin rohkeasti matkaan yrittäen pitää yllä Länsiväyläjuoksun kilsavauhteja samalla sykettä seureillen. Jalat (varsinkin persus) oli kuitenkin kovasta pyörämäärästä aika tukossa ja lennokasta askel oli vain haavetasolla. Matka meni ihan kivasti n. 15km asti ja sen jälkeen jalat vaan kangistuivat kilsa kilsalta. Viimeiset kaksi kilsaa sai todella käydä kovaa keskustelua itsensä kanssa, jotta sai jalat vielä liikkumaan edes kohtuullista vauhtia. Tavoitteena oli 1.35h alitus ja siihen päästiin pienehkellä hyytymisellä. Loppuaika maalissa oli 1.34,14h. Enkka on aina enkka, vaikka juoksu ei hyvälle tuntunutkaan. 

Minnan kanssa pyörittelyä

Pyörä taasen on kulkenut lennokkaasti. Giroon päätin lähteä vapaan vauhdin ryhmään, vaikka pari vuotta sitten noutaja tuli 35km/h ryhmässä. Ryhmästä tippuminen tuolloin johtui täysin olemattomasta ryhmäajotaktikoinnista ja -ennakoinnista. Vaikka en itsenäni nyt vieläkään paljasjalkaiseksi maantiekuskiksi laske, väitän että ajolukutaito ja -ennakointi ovat kehittyneet huimasti. Tiedän, että mutkiin ja mäkiin kannattaa olla hyvin sijoittainuneena tai muuten on ongelmissa. Homma lähti saattoajon jälkeen todella rapsakasti liikenteeseen ja ekat 5km ajettiin asenteella, että erotellaan jyvät akanoista. Suhteellisén kylmänä, kun aletaan tykittää yli 40km/h keskarilla sai kampea todella pyörittää tosissaan ja toivoa, että tilanne rauhoittuu. Kyllähän se lopulta rauhoittui ja keskiosa ajettiin kovaa, mutta kuitenkin ihan omalla tasolla. Ryhmä meinasi ennen Veikkolaa mennä säpäleiksi tiellä vauhkoontuneiden hevosten vuoksi. Parikymmentä kuskia pääsi hevosten etupuolelle ja tykittivät irti. Lähdimme raivoisaan takaa-ajoon ja seuraavat kilsat mentiin taas aivan punaisilla. Saimme porukan kiinni, mutta Veikkolan jälkeen alettiin vauhtia selkeästi lisätä. Bodomin kierroksella mäissä sai jo taistella, mutta aina pysyin kuitenkin porukassa mukana. Ennen Jorvia reitillä oli tietyömaata ja ajauduin liian reunaan hiekkaan ja jouduin jarruttamaan kaikki vauhdit pois etten olisi kaatunut. Jäin ryhmän hännille ja ajoin todella kovaa, että pääsisin edes ryhmän keskivaiheille ennen mäkeä. Punasella oltiin jo ennen Jorvin mäkeä ja jalka ei vaan enää noussut. Valuin letkan hännille ja mäen päällä eroa oli ne ratkaisevat muutamat metrit. Pääjoukko meni menojaan ja jäimme muutaman pudonneen kanssa polkemaan loppumatkan vuorovetoa. Hyvin saimme vauhdin pidettyä, sillä maaliin pääsin aikaan 2.59h vain pari minuuttia naisten voittajalle Sari Saarelaiselle hävinneenä. Vaapan vauhdin keskari oli myös itselle kova 39km/h. Vaikka pääjoukosta putoaminen jäi vaivaamaan, pitää olla tyytyväinen. Kauden eka startti maantiellä. Kauden toinen lenkki uudella Focuksella. 

Podiumilla

Giroon jälkeen jalat tuntuivat palautuvan nopeasti ja viritin Cervelon kisakuntoon ja menin testaamaan tempokuntoa IK:n 10km:n keskiviikkotempoon. En päässyt töiltäni osallistumaan Heltrin duathloniin, joten ajattelin vetää oman kovan tempo+juoksu yhdistelmän. Lähdin matkaan rennoin mielin. Kaikki parannus edellisvuoteen olisi kotiinpäin. Sain hyvän nousujohtoisen ajon, jossa jälkimmäisen puoliskolla sai todella vetää räkä poskella mk-alueella, jotta vauhti pysyi yllä. En tarkemmin seurannut kelloa tai vauhtia. Koko ajan mentiin vaan niin kovaa kuin jaloista lähti. Maalissa olinkin suhteellisen yllättynyt kun kuulin oman ajan: 14.42min. Enemmän yllättynyt olin illalla, kun kuulin rikkoneeni reitin naisten reittiennätyksen! Aina jää parannettavaa ja nytkin teknisesti paremmalla ajolla voisi sekunteja vielä viilata. Nyt keskari oli 39,6km/h luokkaa, joten seuravaaksi tavoitteena 40km/h keskarin rikkominen. Se ei tosiaan ole kaukana. 

Kaunokainen kisakunnossa

Tähän viikonloppuun mahtui aimo annos polkujuoksua. Lauantaina tein oman kovemman juoksun ja tänään kevyttä palauttavaa treenivedon muodossa. Tekevälle taas sattuu ja lauantailta kotiintuomisina jäätävä naarmu+mustelma jalassa sekä tänään aikamoinen viilto käteen. Verta vaan, ei tarvi tikkejä ja matka jatkui. 

Viikonloppuun mahtui myös rakkaan ystävän, treenikaverin ja kilpasiskon Minnan häät. Oli hienoa olla mukana todistamassa Minnan ja Tatun päivää.

Triathlonnaiset juhlatuulella

Ensi viikonloppuna vuorossa superduo. Lauantaina Vantaa Triathlonin perusmatka ja sunnuntaina Porvoon ajot. Katsotaan riittääkö paukkuja kahteen hyvään suoritukseen. 

Lappua rintaan

Kisakausi 2015 on nyt virallisesti potkaistu käyntiin. Pari viikkoa sitten juoksujalkoja testattiin Länsiväyläjuoksussa. Itse juoksin kyseisen kisan ensi kertaa, vaikka tapahtumapaikka on ihan kotikulmilla. Logistiikka kisaan oli helppoa, kun hyppäs vaan Jopon selkään ja saapui paikalle puolisen tuntia ennen starttia. Pienet lämmöt keväisessä +5 asteen vesisateessa ja eikun menoks. Olin ehtinyt tehdä pari kovaa vetotreeniä alle, mutta en oikeastaan yhtään yhtäjaksoista kovaa, joten tavoitevauhti oli hakusessa. Päätin lähteä matkaan sykkeitä seuraillen, jotta välttyisin viime vuoden HCR:n kaltaiselta täydeltä katkeamiselta. Tavoitteena oli pitää sykkeet anakynnyksen tuntumassa ja vauhti tulee sitten päivän kunnon mukaan. Vauhti olikin sitten mukava yllätys, matka meni 4.25min/km vauhtia ja maalissa 1.17h aikaan. Lopussa saimme seurakaverin Suvin kanssa hyvän vedon päälle ja loppu tultiin aika haipakkaa. Naisten 10. sija, joten tyytyväinen olen alkukauden juoksukuntoon.

Vappuaattona lähdimme Ranskaan treeni/kisa/lomareissulle...kyseisessä järjestyksessä. Mallorcan sairastumisen takia minulta jäi paljon tehoja tekemättä, joten tarkoitus oli vetää laadukkaita triathlontreenejä, käydä kellottomassa Mt Ventouxia ja loman päätteksi käydä kiskasemassa Ranskan paikallisliigan sprinttikisa. Mukaan lähti kaveripariskunta, jota pyöräilytettiin ympäri vuorta ja vuorellekkin pariin otteeseen, TriathlonSuomen Minna ja Tatu, jotka aloittivat kisakauden Pay's de Aixin 70.3 kisassa sekä loppuviikosta omat vanhemmat. Talolla riitti kuhinaa ja patonkia sai kantaa lähileipomosta oikeen urakalla hiilarinälkäisille urheilijoille.

Matkanjohtaja ja vetojuhta

PitStop ennen Saultia

Lähdimme porukalla katsomaan Minnan ja Tatun kisaa Aixiin. Kannustushommissaolo oli myös mahtavaa puuhaa! Harvoin pääsee seuraamaan kisoja katsomon puolelta, mutta kyllä sitä niin eläytyy toisen saappaisiin ja tietää kuinka pahalta kisan vikat kierrokset tuntuu. Minna ja Tatu veti aivan mahtavat kaudenavaukset, joten tiukkaa tykistystä heiltä luvassa jatkossa.

Omaan treeniviikkon mahtui pyörän osalta muutama pitkä, yli 100km lenkki vuoristoisissa maastoissa, jossa vedin mäkivetoja, yksi kellotettu Mt Ventouxin n. 2h tunnin nousu ja tasamaapyörityksiä. Juosten tein yhden kovan vetotreenin, pari tasavauhtista ja yhden pitkän 1,5h trailjuoksun. Uimassa kävin avovedessä kahteen otteeseen tehden molemmilla kerroilla vetoja.

Mt Ventoux, Bedoinin nousu 1.50h

Vuoren vallotus nro.2

Jalat alkoivat olla jo aika syödyt viikon treenauksen jälkeen, mutta tarkoituskaan ei ollut liiemmin kevennellä pe sprinttiä varten. Pe aamusta ajoimme Erkan kanssa Marignaneen Marseillen viereen, jossa käytävä Triathlon de la Cote Bleue oli osa Ranskan paikallisliigaa. Ranska ei oikeen itsellä taivu, joten kisan suuruus, reitti jne, tuli taas aivan otettuna. Toisaalta tämä takkiauki kisaaminen Ranskassa on aivan mahtavaa! Mitään ei pysty stressata etukäteen, koska ei yksinkertaisesti tiedä. Kaikki kisat olleet loistavasti järkättyjä ja kuten kuvitella saattaa, taso on kova! 

Paikalla selvisi, että kyseessä olikin aika isot karkelot, kun olin odottanut jotain kyläkisaa. Osallistujaluettelon mukaan yli 700 kilpailijaa sprintillä. Lähdöt oli jaettu kolmeen aaltoon: joukkueet, miehet ja naiset. Startti oli merestä, johon uitiin valmiiksi. Jo paikalle tultaessa aallokko Välimerellä oli rajua. Jopa niin rajua, että minuakin oikeasti pelotti uinti! Ennen starttia kävin kuitenkin uimassa, joka auttoi jännitykseen. Aallot kyllä hakkasivat ja heittelivät, mutta tiesin, että kovemmalla duunilla niistä pääsee läpi. Startissa oli mahtava tunnelma, ai että ranskikset osaa nauttia kisaamisesta. Vedessä taputettiin ja odotettiin lähtölaukausta. Pam! Ja sinne mentiin. Peesistä tossa aallokossa ei ollut tietoakaan, vaan taktiikkana oli vaan puskea aaltojen läpi kohti poijua. Eka 300m oli täyttä vasta-aallokkoa ja keskipätkä sivuaallokkoa ja loppu pelkkää surffailua. Edellä alkoi tulla pari minuttia aiemmin tulleita miehiä vastaan, joten poijuilla oli kunnon kähinää päällä. Siistiä! Uinti tuntui helpolle ja rennolle ja olin ihmeissäni kun nousin maihin 10.20min uinnin jälkeen. En oikeasti ihan noin kovaa tossa aallokossa uinnut, vaan oma Garmin ainakin näytti matkan 100m alimittaiseksi. Jos jotain positiivista kuitenkin, niin minä, umpisurkea uimari olin toinen nainen vedestä ulos. :)

No sen minkä voitin uinnissa, hävisin vaihdossa. En tajua miten muut on niin nopeita ja minä hidas. Tulosten mukaan hävisin ainakin 1min ekassa vaihdossa ja puoli minuuttia tokassa vaihdossa. Taisi olla itsellä vähän Ironman vaihdot päällä, eikä tosiaan mitään sähäkkää sprinttivaihtoa. Selkeä kehityskohde itselle. Pyörä oli peesivapaa ja itse olin liikenteessä perusmaantiepyörällä ilman mitään kisakiekkoja jne. Pyörä lähti heti alkuun vahvasti liikkeelle ja oikeastaan vaan ohittelin koko matkan. Alamäissä pyrin löytämään hyvän miespeesin ja ylämäissä vedin ohi. Reitillä oli pari kovempaa reilun 100m nousua, mutta kaikki oli ajettavissa isolla limpulla. Juoksuun halusin jättää vähän voimia, joten pyörään jäi vielä kiristämisvaraa. 

Juoksuun lähdin kovaa, mutta pirun ranskikset kyllä rakastaa maastojuoksua mitä eksoottisimmissa ympäristöissä. 5km reittiin mahtui ylämakeä, alamäkeä, kivikkojuoksua, juoksua hiekkarannalla...??? ja loppuun tasaista. Erinäisistä olosuhteista huolimatta tykitin ajan 20.10min, joskin tässäkin oma Garmin näytti pientä alimittaisuutta, vauhti oli kuitenkin hyvää n. 4.15min/km vauhtia. 

Maalissa aikaa 1.07h ja sillä oma sprintin enkka uusiks. Kisasta jäi tosi positiivinen fiilis. Talven olen päässyt terveenä treenamaan ja kuntokäyrä alkaa olla nouseva. Positiivinen yllätys oli oma 3.sija ja ranskisten tyyliin palkinnoksi pokaalin lisäksi kolme putelia viiniä. Eipä tarvinnut tuliaisia murehtia. :) Tästä homma jatkuu kohti ensi viikonlopun HCR:ää, jossa tavoitteena pistää puolimara enkka uusiksi. 

Nimensä veroinen

Monet ovat usein ihmetelleet lempinimeäni. Törppöä. Ulkopuolisen silmiin kun vaikutan suhteellisen skarpilta ja järjestäytyneeltä ihmiseltä. Lempinimi juontaa nuoruusvuosiin, jossa sattui ja tapahtui. Loukkaantumisia, unohduksia, auto-ongelmia, uskomattomia sattumia, you name it! Kenellä nyt ei olisi ollut tuhopolttoa omassa taloyhtiössä tai auton pohja pudonnut kesken ajon?? Tekevälle sattuu ja tällä viikolla tuli taas elettyä nimensä mukaisesti.

Mallorcan leirin tehot jäivät vatsataudin vuoksi tekemättä, joten päätin tällä viikolla ottaa takaisin. Viikkoon sisältyi peräti kolme kovaa spinun vetoa. Spinun veto on mahtavaa puuhaa! Harvassa valmennushommassa pystyy saamaan oman laadukkaan treenin samalla, kun pääsee piiskaamaan muita. Tehoviikko muodostui seuraavista treeneistä:

Ma: juoksu 20min + plyometria+ kahvakuula 30min 

Ti: aamu: uinti 3,5km (400, 300, 200, 50m vedot) + ilta: Michigan treeni juosten radalla (vedot 1,4km, 1km, 700m, 350m), välissä 1km aina n.4.45min/km vauhtia + siirtymät pyörä

Ke: aamu: eka pitkis TT-pyörällä 110km + ilta: spinun veto

To: lepo

Pe: aamu: spinun veto + ilta: uinti 2,5km sis. 100m vedot

La: spinun veto 2h + siirtymät pyörä

Su: Länsiväyläjuoksu 17,4km

Yht. 15-16h

Tiistaina lähdin pyörällä Larun kentälle vetämään oman juoksutreenin ja treeniryhmän treenin siihen perään. Reissussa meni melkeen neljä tuntia ja kotiin päästessä olin kylmissäni ja todella nälkäinen. Kotiovella kaivoin avaimia ja mitä HELV.... Avaimia ei ollut mukana. Erkka futispelissä ja kotona vasta tuntien kuluttua. En varmasti maksa ovenavausmaksua, joten päätin vaan jäädä odottamaan. Yli 2h pilkkopimeässä rappukätävässä on muuten mieltäylentävää puuhaa. 

Uusi Focus Cayo ja minä odotettiin kotiinpääsyä

Keskiviikkona aamupäivän vapaan kunniaksi lähdin ulkoiluttumaan uutta Cerveloa ensimmäistä kertaa. Kävimme Minnan kanssa pyörittämässä yhdessä pk-lenkkiä. Minä jatkoin Lohjalle asti kahville ja Minna teki vähän lyhyemmän kisavalmistavan treenin. Uusi P3 kulki kyllä kuin unelma. Vaikka oma, vanha tt-pyörä oli ihan perushyvä, kyllä rullavuudessa ja keveydessä on selkeä ero. Mäissä varsinkin isollakin limpulla pystyi pyörittämään suhteellisen helposti ja alamäissä pyörä vasta kiitikin kovaa. Ehkä myötätuulella oli osuutta asiaan, mutta pyörä ei suostunut alle 30km/h menemään. 

Torstaina jalat olikin jo aika syöty juoksun tehoista ja keskiviikon viiden tunnin pyöräilyistä. Pe ja la aamuna pääsin jälleen spinun ohjaus hommiin. Lauantaina vedin treeniryhmän kevään viimoisen spinun ja mahtavalla sykkeellä poljimme 2h. Kauden huipennusta juhlittiin vetämällä 10x1min kiriharjoituksia ja tuo on kyllä tappavan kova treeni. Nälkäisenä ja hikisenä poljin la spinusta kotiin ja aloin kaivaa avaimia. Ja mitä, ei ole todellista! Avainten unohdus numero kaksi samalla viikolle lienee ennätys. Erkka oli jo suunnannut Turkuun, joten kotiinpääsyä ei ollut odotettavissa ihan hetkeen. Ei auttanut, ku pulittaa omaisuus ja maksaa ovenavausmaksu. Voi prk..No, aurinko paistoi ja ilmeisesti tilanteeseen alitajuntaisesti varautuneena olin heittänyt reppuun paketillisen lakuja. Siinä sitten istuskelin taas Fokuksen kanssa auringossa ja mussutin pussin post-spin lakuja.

Tehoviikon kruunaa tänään juostava Länsiväyläjuoksu. Jalat on sopivasti tuhottu viikon treeneillä. Tarkoitus on lähteä hakemaan vähän kovempaa juoksutuntumaa ja tekemään hyvä treeni tulevia puolimaratoneja ajatellen. Matkaan lähden kuulostellen, joten mielenkiintoista nähdä mikä on päivän juoksukunto. Viivalla paljon tuttuja, joten mahtia lähteä yhdessä matkaan. Vettä tulee taivaan täydeltä, mutta sopivalla BEASTMODE - asenteella pääsee pitkälle. 

Pyörähuumaa Malliksella

TriathlonSuomen ensimmäinen triathlonleiri lähenee loppuaan. Kiireinen, mutta innostava viikko alkaa olla takana. Leirin päätteeksi iskettiin vielä kunnolla mäkiin - vaihtoehtoina Sollerin nousut tai Sa Calobra. Oma leireily loppui valitettavasti ke-to yöllä alkaneeseen vatsaflunssaan, joka on vei kyllä kaikki mehut. Kuume sahasi taudin ekana päivänä varmasti aika pilvissä. Onneksi ei ollut kuumemittaria matkassa. Nyt alkaa olo olla jo parempi, mutta vatsassa jyystää edelleen ja tämänpäiväisen lenkin jätin suosiolla kesken, kun tasamaalla 25km/h sai sykkeet nousemaan 160 pintaan. Pienikin nyppylä ja reisistä ei irronnut mitään, otsalla ainoastaan kylmänhiki. Valitettavasti omalta osalta leiri päättyi nyt näin, mutta muutenkin leirin päätarkoitus oli valmentaa ja opastaa upeita leiriläisiä pyöräilyn ja triathlonin saloihin. Alkuviikosta sain kuitenkin muutaman hyvän pitkän, 100- 150km lenkin tehtyä kundien kanssa, mäkivetoja Llucin mäkeen, pari tehokasta uintia ja pari hyvää juoksua. Sairastelusta huolimatta sain tehtyä n. 26h hyvää treeniä alle, pääasiassa pyörän päällä. Omat kovat treenit jäi kokonaan nyt tekemättä, joten paljon jää tekemistä Suomen maanteille ennen kisakauden alkua. Hyvät pohjat on olemassa ja pitkät lenkit meni aika heittämällä. Nyt vaan tarvii tehoja kunnolla alle.

Leirille osallistui n. 30 leiriläistä ympäri Suomea. Osa kokeneita konkareita ja Konan kävijöitä ja osa aivan aloittelijoita. Neljällä ohjaajalla on riittänyt hommaa, kun pyöräporukoita on jaettu sopiviin ryhmiin ja muissakin treeneissä on yritetty huomioida tasoeroja. Kuten arvata saattoi mukaan lähti upea leiripoppoo, jonka intoa ja heittäytymistä on ollut mahtava seurata. Porukka nivoutui nopeasti yhteen ja hyviä treeniporukoita syntyi huomaamatta. Leirin ohjelma oli todella joustava. Yhteensä ohjattu treeniä oli kahdeksaan päivään tarjolla n. 30h, josta jokainen valitsi omalle kuntotasolleen sopivan paketin. Saarella leireili samanaikaan paljon tuttuja ja saimmekin yhtenä päivänä saaren FocusLadyt koottua yhteiskuvaan.

Seuraavat TriathlonSuomen leirit on jo suunnitteilla. Malliksen perinnettä jatketaan varmasti, mutta muitakin kohteita on mietinnässä. Itselle leirin vetäminen on ollut mahtava kokemus ja takataskuun jäi paljon positiivista palautetta kuin petrattavaakin. Toivottavasti näihin hommiin pääsee pian uudestaan! :) Huomenna kotiin ja tämä pirun pöpö kuriin. Kevät jatkuu tiukan opiskelurutistuksen parissa, jonka jälkeen suunnataan nokka kohti Ranskaa ja seuraavaa "leiriä".

Hiihtokausi pulkassa

Hiihtoloma tuli vietettyä tuttuun tapaan Lapin möksällä Äkäslompolossa. Koko ikäni olen Lapissa käynyt, mutta en muista yhtään näin superia viikkoa säiden puolesta. Aurinko porotti täysin pilvettömältä taivaalta kuuden päivän ajan. Yöpakkaset takasivat kovat ladut ja kyllä oli ilo sivakoida pitkiä lenkkejä. Matkaseurana oli pari rakasta ystävää, vanhemmat, setäni ja Erkkakin visiteerasi viikonlopun ajan. Mökissä siis kuhinaa riitti ja huoltomiehellä (iskällä) hommia suksien voitelun kanssa. Viikon tavoitteena oli oikeastaan tehdä täysin pk- ja määräpainotteinen viikko, sillä viime aikojen kiireessä pitkille pk-lenkeille ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Tavoitteessa onnistuttiin täydellisesti. Kuuden päivän aikana sivakoin n.270 km ja tunteja kertyi n.25h lyhyet juoksut mukaan lukien.

Myllyllä iskän kanssa

Ensimmäisenä päivänä otettiin likoista heti luulot pois ja lähdettiin Äkäslompolon Myllyhiihtoon, n. 50km mäkinen pätkä pertsalla. Olin ma vetänyt suhteellisen kovan puntin ja vielä keskiviikkona kropasta oli veto pois. Ekan tunnin ajan ajattelin, että mitäköhän tästä reissusta taas tulee, mutta diesel kun lämpiää vähän hitaasti, niin kummasti siinä kahden tunnin jälkeen alkoi kulkea. Reilu 50km tuli vedettyä ensimmäiselle päivälle ja tällä taattiin varma lonkankoukistajajumi loppuviikolle.

Seuraavana aamuna olo oli aika hakattu, mutta teeman mukaan sillä se lähtee millä oli tullutkin. Mökkiin ei ollut kuulemma tulemista, mikäli ei hiihdä yli 30km lenkkiä. :) Seuraavana päivänä haettiin vähän vaparin tekniikkaa ja tehtiin kevyt 32km. Se olikin sitten viikon lyhyin lenkki.

Kovemman luokan hiihtäjät

Seuraavina päivinä lenkin pituudet olivat 42 km (vapaa), 42km (pertsa), 37 km (vapaalla mäkivetoja) ja viikon huipennuksena 65km vapaalla Aakenuksen ympäri. Vikalla lenkillä, vikoilla kilsoilla onnistuin vielä pannuttamaan suksen tökättyä kaarnan palaseen. Komeasti naamallee jalat lähes sivuspagaattiasennossa. Onni vaan, ettei mikään revähtänyt. Kotiin selvittiin kuitenkin voittajafiiliksellä. Aikamoinen lentokeli vallitsi välillä. Viimeinen 65km lenkki heitettiin Helenan kanssa aikaan 4h 30min ja keskisykkeellä 134. Matkaan riitti kyllä 700m nousuakin. Aika mukavuusalueella siis mentiin.

Pyhäjärven jäällä

Kotamajalla Erkan kanssa

Lenkin jälkeinen autuus

Komiat kelit ne on olleet täälläkin, vaikka sisätiloista on joutunut katselemaan. Hiihtokausi on nyt virallisesti pulkassa ja veri vetää maantielle. Maantiepyörän saan onneksi viikon päästä, joten toivotaan, että uuden pyörän pääsee korkkaamaan vastaavasssa kelissä. Malliksen leiriin on vielä muutama viikko aikaa ja pyöräjalat tulisi kaivaa esiin ennen sitä.